Uutisia Venäjältä

Sinällään mielenkiintoisia nuo jatkuvat huhut putikasta ja sairastaako jotain vai ei. Sen vertaa paljon tiedusteluinstanssit laittavat omaa uskottavuuttaan peliin, että pakko olla ainakin jotain perää noissa jutuissa.
 
Medvedevin lausunto "heidän" tuohoamisesta pois maailmasta on herättänyt yleisön oksetusta monessa mediassa.
Poimin Ilta-Sanomien artikkelin kommenteista tämän aika hyvän huomion Venäjän tilasta:

"Kaikki medeevin ja putiinin sekä heidän duuman jäsenien ulostulot ja vihan purkaukset ovat rinnastettavissa 4-5 vuotiaan 'minä tahdon' purkauksiin kun ei saavuteta sitä mitä on tavoiteeksi asetettu. tämähän kertoo tuosta pelin menetyksestä ja turhautumisesta mutta itsehän venäjä on itsensä tähän saattanut käsittämättömillä toimillansa. "

On täysin totta, että Venäjä käyttäytyy pikkulapsen tavoin. 5-vuotiaalla yleensäkin on vielä matkaa aikuisuuteen. Sellaisen matkan alussa Venäjä näyttäisi olevan.
Toivotaan että siitä jonain päivänä tulee kohtuullisesti käyttäytyvä ja kypsä aikuinen valtio.
.
 
Saattaa tarvita lainsäädäntömme kieltämiä kasvatusmetodeja tuekseen matkalla aikuiseksi valtioksi... Ja paljon
 
"Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushevia on totuttu pitämään taustavaikuttajana, joka ei juuri näy julkisuudessa. Muun muassa turvallisuuspalvelu FSB:n johtajana aiemmin toiminut Patrushev on kuitenkin viime aikoina esiintynyt laajasti venäläismedioissa jakamassa mielipiteitään niin Ukrainan sodasta kuin politiikastakin."

Pitkä hyvä juttu tästä harmaasta eminenssistä:

Opettajia ilmiannetaan FSB:lle.

Siellä on stukatchestvo kohta stalinin ajan luokka. Kaikkia vainotaan, ja kehotetaan ilminantamaan jos ajattelee toisin kun kremlista käsketään. Orwell mikä Orwell.
Kaverin oli pakko lähteä Pietarin päin, hoitamaan asioita ja hautalle, kun puoliso kuoli koronaan siellä, ja pakko oli haudata sinne. Sanoi ettei nyt jutella sodasta vähän aika, pelkkää että puhelimia kuunnellaan ja kun on Venäjän kansalaisuuskin, niin voivat olla päästämättä sieltä.
 
Noin 350 000 ihmistä Venäjällä saattaa pian menettää työpaikkansa, kun he työskentelevät ulkomaisissa yrityksissä, jotka ovat joko jo lähteneet Venäjältä tai keskeyttäneet toimintansa. Asiasta kertoo RBC.
Tällä hetkellä venäläisiä on joutotilassa jo 120-150 tuhatta.
Ulkomainen liiketoiminta luo suoraan 2 miljoonaa työpaikkaa Venäjällä, ja lisäksi 4-6 miljoonaa ihmistä liittyy siihen.
Suurin riski menettää työpaikkansa ovat elintarviketeollisuudessa ja autoteollisuudessa työskentelevät ihmiset.
 
Siellä on stukatchestvo kohta stalinin ajan luokka. Kaikkia vainotaan, ja kehotetaan ilminantamaan jos ajattelee toisin kun kremlista käsketään. Orwell mikä Orwell.
Kaverin oli pakko lähteä Pietarin päin, hoitamaan asioita ja hautalle, kun puoliso kuoli koronaan siellä, ja pakko oli haudata sinne. Sanoi ettei nyt jutella sodasta vähän aika, pelkkää että puhelimia kuunnellaan ja kun on Venäjän kansalaisuuskin, niin voivat olla päästämättä sieltä.

Neuvostoliitossa lapset ilmiantoivat omia vanhempiaan valtion vihollisina.

Back
Top