Uutisia Venäjältä

Neuvostoliiton paraatit olivat USA:n vakoojien unelmakohde

Antti Kirkkala | 18.12.2018 | 23:56- päivitetty 18.12.2018 | 19:56

Sotilasparaateissa esiteltiin avoimesti puna-armeijan tärkeimpiä asejärjestelmiä.

Neuvostoliiton järjestämät massiiviset sotilasparaatit tarjosivat kylmän sodan huippuvuosina yllättävän avoimen ja herkullisen tilaisuuden länsimaiden tiedustelupalveluille.

National Security Archive -sivusto huomauttaa, että tavanomaisesti tarkoin varjellut asejärjestelmät tuotiin mahtipontisissa kulkueissa koko maailman nähtäville. Niitä tarkkailtiin satelliittien, ylilentojen ja paikalle lähetettyjen agenttien ottamien kuvien avulla. Paraateihin osallistuvien joukkojen perusteella voitiin tehdä johtopäätöksiä puna-armeijan sodanajan kokoonpanosta.

Neuvostojohdon kokoonpanoa paraatikorokkeella syynättiin myös äärimmäisen tarkasti, sillä sen uskottiin kertovan Kremlin sisäisistä valtarakenteista ja jännitteistä.

Yhdysvalloilla oli kylmän sodan aikana useita eri konetyyppejä, jotka pystyivät ottamaan tarkkoja tiedustelukuvia Neuvostoliitosta. Varsinaisia ylilentoja tehtiin silti vähän, sillä ne olivat luonteeltaan äärimmäisen provokatiivisia ja riskialttiita.

– Neuvostoliiton ilmatorjunta oli tehokasta, ja kuvattava maa-alue oli jättimäinen. U-2-lentokoneet kuvasivat noin 15 prosenttia maasta vuonna 1956 alkaneilla lennoilla. Ne loppuivat pysyvästi, kun Neuvostoliitto pudotti Gary Powersin tiedustelukoneen vuonna 1960, Smithsonian National Air & Space -museon kuraattori James E. David sanoo.

Yhdysvaltain vakoilusatelliittien ottamien kuvien laatu nousi U-2-lentokoneiden tasolle vuodesta 1963 lähtien. Kumpikaan menetelmä ei kuitenkaan tuottanut juurikaan tiedustelutietoa kriittisen tärkeistä yhdinohjuksista, jotka olivat yleensä piilossa suojarakennuksissa tai siiloissa.

Tiedustelua täydennettiin tavanomaisilla kameroilla, joita jaettiin runsaasti suurlähetystöjen henkilökunnalle, turisteille ja liikemiehille.
Vappuna ja lokakuun vallankumouksen muistopäivänä järjestettävät sotilasparaatit olivat erityisen herkullisia kohteita. Paraateja järjestettiin Moskovan lisäksi myös eri puolilla Neuvostoliittoa.

– Neuvostoliitto koki sotilasparaatien luoman kansallisen ylpeyden tärkeämmäksi kuin salaisuuksien suojaamisen, David pohtii.
may-1960-mosc.jpg
Telatykkejä vappuparaatissa Moskovassa. / James E. David

https://www.verkkouutiset.fi/neuvostoliiton-paraatit-olivat-usan-vakoojien-unelmakohde/
 
uudenlaista epäilevää vaikuttamista?
Sattuvasti Airiston Helmeen yhdistetty yksi paikkakunta on juurikin Italia.
yle:
Yhteyksiä eri puolille Eurooppaa

Ylen tietojen mukaan 54-vuotias mies omistaa useita yhtiöitä Venäjällä ja Puolassa, kantaa Maltan passia ja ilmoittaa kotipaikakseen Unkarin.
Mies on pienyrittäjä Pietarissa ja sarjayrittäjä Moskovassa.

Yhtiökokouksia hän on järjestänyt Italiassa, johon myös Airiston Helmen omistukset kulkevat Suomesta.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ehdotti äskettäisellä vierailullaan Valko-Venäjän Brestissä Venäjän ja Valko-Venäjän melko epämääräisen valtioliiton syventämistä liittovaltioksi.

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ehdotti äskettäisellä vierailullaan Valko-Venäjän Brestissä Venäjän ja Valko-Venäjän melko epämääräisen valtioliiton syventämistä liittovaltioksi. Medvedevin maalailuiden mukaan liittovaltiolla olisi yhteinen keskuspankki ja valuutta, yhteinen oikeuslaitos, tulli ja valtiontalouden tarkastusvirasto.



Minskissä Medvedevin puheet tulkittiin uhkavaatimukseksi: joko Valko-Venäjä antautuu Venäjän osaksi taistelutta tai ryhtyy maksamaan venäläisestä öljystä ja kaasusta huomattavasti nykyistä korkeampaa hintaa.

Villeimpien veikkausten mukaan Putin aikoisi siirtyä presidenttikautensa jälkeen uuden liittovaltion johtoon. Putin ei kysymystä liittovaltiosta voi välttää, mutta vastaus saattaa olla hyvinkin ympäripyöreä.

Lähde: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005941552.html
 
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ehdotti äskettäisellä vierailullaan Valko-Venäjän Brestissä Venäjän ja Valko-Venäjän melko epämääräisen valtioliiton syventämistä liittovaltioksi.

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev ehdotti äskettäisellä vierailullaan Valko-Venäjän Brestissä Venäjän ja Valko-Venäjän melko epämääräisen valtioliiton syventämistä liittovaltioksi. Medvedevin maalailuiden mukaan liittovaltiolla olisi yhteinen keskuspankki ja valuutta, yhteinen oikeuslaitos, tulli ja valtiontalouden tarkastusvirasto.



Minskissä Medvedevin puheet tulkittiin uhkavaatimukseksi: joko Valko-Venäjä antautuu Venäjän osaksi taistelutta tai ryhtyy maksamaan venäläisestä öljystä ja kaasusta huomattavasti nykyistä korkeampaa hintaa.

Villeimpien veikkausten mukaan Putin aikoisi siirtyä presidenttikautensa jälkeen uuden liittovaltion johtoon. Putin ei kysymystä liittovaltiosta voi välttää, mutta vastaus saattaa olla hyvinkin ympäripyöreä.

Lähde: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005941552.html
Olis helppo kuvitella tuon olevan Suomenkin kohtalo, jos ei pidetä varaamme, eli vahvat puolustusvoimat ja tiiviit suhteet länteen. Mieluimmin vielä NATO:on.
 
Uutinen Petroskoista 15.11.2018 Karjalan Sanomissa:

Petroskoista Moskovaan 500 ruplalla

Viime aikoina Karjalassa kehitetään matkailuinfrastruktuuria ja avataan uusia matkailureittejä. 22. marraskuuta suuri eurooppalainen yritys avaa pysyvän bussireitin Petroskoista Pietariin.

Lentoyhteyksiä myös kehitetään. Petroskoista Moskovaan voi nyt päästä S7 Airlines -lentoyhtiön suorittamalla lentovuorolla. 7. joulukuuta venäläinen halpalentoyhtiö Pobeda aloittaa lennot Petroskoista Moskovaan.

Ihmettelen uutista, sillä ruplan kurssi on sellainen, että 1 euro on 78,14 ruplaa tämän päivän pörssiuutisten mukaan. Moskovan lento maksaisi tuon mukaan siten vajaa 7 euroa. Voisiko joku asiaa tunteva selittää, miten se on mahdollista.

Oletteko matkustaneet lentäen venäläisten lentoyhtiöiden koneilla? Oliko halpaa? Minä olen lentänyt 1970-luvulla Neuvostoliiton aikaan Leningradista Jaltalle ja takaisin. En muista matkan hintaa. Itse maksoin.
 
Uutinen Petroskoista 15.11.2018 Karjalan Sanomissa:

Petroskoista Moskovaan 500 ruplalla

Viime aikoina Karjalassa kehitetään matkailuinfrastruktuuria ja avataan uusia matkailureittejä. 22. marraskuuta suuri eurooppalainen yritys avaa pysyvän bussireitin Petroskoista Pietariin.

Lentoyhteyksiä myös kehitetään. Petroskoista Moskovaan voi nyt päästä S7 Airlines -lentoyhtiön suorittamalla lentovuorolla. 7. joulukuuta venäläinen halpalentoyhtiö Pobeda aloittaa lennot Petroskoista Moskovaan.

Ihmettelen uutista, sillä ruplan kurssi on sellainen, että 1 euro on 78,14 ruplaa tämän päivän pörssiuutisten mukaan. Moskovan lento maksaisi tuon mukaan siten vajaa 7 euroa. Voisiko joku asiaa tunteva selittää, miten se on mahdollista.

Oletteko matkustaneet lentäen venäläisten lentoyhtiöiden koneilla? Oliko halpaa? Minä olen lentänyt 1970-luvulla Neuvostoliiton aikaan Leningradista Jaltalle ja takaisin. En muista matkan hintaa. Itse maksoin.
Jos tuo on halpalentoyhtiö, niin hyvinkin mahdollista. Itse olen lentänyt Gdanskiin 0,99 hintaan ja takaisin 4,99.
 
Susanna Niinivaara - Hanna Smith: Medvedevin Venäjä (2011)

Ostin kirjakaupasta tarjouksena edellä mainitun kirjan ja luin sen. Sen kirjoittajista Susanna Niinivaara oli (ainakin v. 2011) Venäjään erikoistunut toimittaja, joka työskenteli Helsingin Sanomissa vuosina 1998-2009. Hän oli neljä vuotta Moskovan kirjeenvaihtajana. Hanna Smith toimi tutkijana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa. 1990-luvun alkupuolella hän opiskeli ja työskenteli pitkään Moskovassa. Hänen väitöskirjansa käsittelee Venäjää.

Heidän työnsä kirjan tekemisessä on jaettu mielekkäästi: Kukin luku alkaa toimittajan kirjoittamalla reportaasilla. Sitä seuraa jokaisessa luvussa tutkijan otteella tehty analyysi samasta aiheesta. Molempia kirjoittajia kiinnosti presidentti Dimitri Medvedevin ajan Venäjä.

Kirja luvut on nimetty seuraavasti:

1. Miten presidentti tehtiin?
2. Presidentin sukupolvi
3. Uudet iskulauseet
4. Pohjois-Kaukasian levoton perintö
5. Energiaa
6. Medvedevin kansainvälisenä pelurina

Venäjän paino sekä suomalaisessa että eurooppalaisessa ulkopolitiikassa on edelleen tärkeä. Luin kirjan suurella mIelenkiinnolla. Suosittelen sitä mullekin Venäjästä kiinnostuneille, vaikka se kuvaa mennyttä ajanjaksoa. Kirjan henkilöistä suuri osa vaikuttaa edelleen Venäjän johdossa. Teksti on asiallista ja rauhallista.
 
One down, three to go

Pahamaineinen Sosnovyi Bor sulkee viikonloppuna ydinvoimalan ykkösreaktorin – Purkusuunnitelma vielä hämärän peitossa
Suomenlahdella sijaitsevan Sosnovyi Borin ydinvoimalan vanha reaktori ehti olla käytössä 45 vuotta. Sen purkamiseen kuluu melkein yhtä pitkä aika.
Sosnovy bor
21.12.2018 klo 06:07
13-3-10565601.jpg

Uusia reaktoreita rakennettiin Sosnovyi Borissa lokakuussa 2016.Peter Kovalev / AOP


PIETARI Ydinvoimala Sosnovyi Borin työntekijät sammuttavat myöhään lauantai-iltana voimalan ykkösreaktorin Suomenlahden rannalla vajaa sata kilometriä Pietarista länteen.
Sen jälkeen reaktori saa viilentyä viisi vuotta ennen kuin sen purkutyöt voivat alkaa.
Suomessa Säteilyturvakeskus seuraa ydinvoimalan alasajoa. Venäjän ydinenergiaviranomainen Rosatom ei ole kertonut, miten reaktorirakennukset puretaan.
Projektipäällikkö Kim Söderling Säteilyturvakeskuksesta kertoo, että asialla ei vielä olekaan kiire. Purkutöiden aloittamista voidaan edes harkita vasta viiden vuoden kuluttua reaktorin sulkemisesta.

Purkusuunnitelmat vielä auki
– Me emme tiedä, mitä he aikovat tehdä isoille, saastuneille komponenteille, Kim Söderling sanoo.
Yksistään reaktorien sammutuskin lisää silti turvallisuutta. Vielä enemmän riskit pienenevät sen jälkeen, kun käytetty ydinpolttoaine poistetaan reaktorista.
Vanhojen reaktoreiden alasajo ja rakennusten purkaminen käy erittäin hitaasti. Alue saadaan tyhjennettyä vasta noin 40 vuoden päästä, sen jälkeen vapautunut tila kaavoitetaan teollisuustonteiksi.

Polttoaine viedään Siperiaan
Paikallisia ympäristöaktivisteja huolestuttaa, mitä polttoaineelle tapahtuu tyhjennyksen jälkeen. Suunnitelmissa on viedä se Siperiaan varastoitavaksi.
– Näin ei ratkaista säilytysongelmaa, se vain siirretään Suomenlahden rannoilta Jenisej-joen rannoille, ydinturvallisuusaktivisti Oleg Bodrov sanoo.
13-3-10561667.jpg

Ydinturvallisuusaktivisti Oleg Bodrov vastutaa ydinpolttoaineen siirtämistä Siperiaan.Kronvall Kerstin / Yle
Bodrov toimii Decommission.ru-ympäristöjärjestössä (siirryt toiseen palveluun), joka seuraa Suomenlahden etelärannan ympäristön kuntoa.
Bodrov on myös huolissaan reaktiivisen grafiitin säilytyksestä. Aine on ollut osana ydinvoimalan prosessia, ja se on erittäin radioaktiivista. Sosnovyi borissa on noin 7 000 tonnia grafiittia, ja sen säteilyarvojen puolittumisaika on 5 700 vuotta.
– Tosin tämä ei ole vain Sosnovyi Borin ongelma, vaan tämän asian ratkaiseminen on kesken koko maailmassa, Oleg Bodrov sanoo.

Uudet reaktorit jatkavat ydinvoiman tuottamista
Ykkösreaktorin lisäksi Sosnovyi borissa lähiaikoina sammutetaan myös kolme muuta, vanhaa RMBK-tyyppistä reaktoria. Viimeinen reaktori sammutetaan vuonna 2025.
Sen jälkeen Sosnovyi Borissa toimivat vain uudet VVER-1200-reaktorit.
Ydinvoimalan rakentaja Rosatom muistuttaa (siirryt toiseen palveluun), että uusien, tehokkaiden reaktorien ansiosta Sosnovyi Bor säilyy tulevaisuudessakin Venäjän suurimpana ydinvoimalana.
Lue myös:
Käynnistimme säteilyannosmittarin ja kävimme tutustumassa pahamaineisen Tšernobylin ydinvoimalan sukulaislaitokseen


https://yle.fi/uutiset/3-10564723
 
Kolme muistoa Neuvostoliitosta

Tällä palstalla en ole nähnyt yhtään henkilökohtaista kirjoitusta Venäjä-aiheesta. Rohkenen kirjoittaa kuitenkin aiheesta näin joulun tunnelmissa. Olen tehnyt yhteensä 3 matkaa sinne ja kaikki ne tapahtuivat Neuvostoliiton aikana.

Olin mukana ryhmämatkalla, joka tehtiiin bussilla. Kohteena oli Novgorodin kaupunki. Mieleeni jäi valtava määrä kirkkoja, jotka olivat hyvin vanhoja kertoen Novgorodin loisteliaasta menneisyydestä. Majoituimme telttoihin paikalliselle leirintäalueelle, joten meillä kaikilla oli teltat mukanamme. Meillä oli koko ryhmää varten järjestettyä ohjelmaa.

Toinen matkani tehtiin myös bussilla ryhmämatkana. Kohteena oli Leningrad. Siellä majoitumme hyvään hotelliin. Koska kyse oli opintomatkasta, meille oli järjestetty oppaita ja käyntejä valittuihin kohteisiin. Erityisesti jäi mieleeni käynti Leningradin paikallisessa yliopistossa. Siellä nuori pioneeriasuinen opiskelija kertoi innostuneena ja ylpeänä yliopiston opiskelijoiden elämästä Neuvostoliitossa. Kaikki saivat valmistumisensa jälkeen työpaikan.

Kolmas matkani oli suomalaisen matkatoimiston järjestämä valmismatka kohteena Jalta Grimin niemimaalla. Kulkuvälineenä oli lentokone ensin Leningradiin ja sieltä jatko sisämaan lentona Jaltaan. Perillä oli lämmintä ja aurinkoista. Saimme kulkea ympäristössä hyvin vapaasti. Erityisesti jäi mieleeni oppaan selostama käynti huoneessa, jossa käytiin 2. maailmansodan aikana ”Jaltan konferenssi” kuuluisien johtajien kesken. Silloin käytetty neuvottelupöytä oli edelleen paikallaan.

En kerro nyt enempää menneistä. Tuohon aikaan oli ilmapiiri Suomessa toinen kuin nykyään. Halusin kertoa ajasta, jolloin tällaiset matkat tehtiin hyvillä mielin. Myös muut suomalaiset tekivät yleisesti vastaavia matkoja siihen aikaan
 
Viimeksi muokattu:
En kerro nyt enempää menneistä. Tuohon aikaan oli ilmapiiri Suomessa toinen kuin nykyään. Halusin kertoa ajasta, jolloin tällaiset matkat tehtiin hyvillä mielin. Myös muut suomalaiset tekivät yleisesti vastaavia matkoja siihen aikaan

Lisää tälläistä kiihkotonta muistelua.

Yleensähän tällä foorumilla eniten kouhottaa Captain Hindsightit jotka omien sanojensa mukaan kannatti julkisesti NATO jäsenyttä jo vuonna 1968. Neuvostoliiton talouden kunto ja Puna-armeijan tilakin osattiin analysoida täysin oikein jo vuonna 1985, mutta siitä ei vaan viitsitty kenellekkään mitään sanoa. Leningradin matkalla tuli nälkä, vilu, jano, takku tukkaan, tikku perseeseen ja jotain ihottumaa haaroihin joka kutisee vieläkin.

80-luvun Suomikin oli kuulemma täysi neukkula jossa vain puhuttiin rauhanohjuksista ja kirottiin kaikkea länsimaalaista. Voi tietysti olla, jos iskä ja äiskä oli Tiedonantajan ja Pravdan kestotilaajia? Omassa tuttavapiirissä oli vaan jotain reserviläisjärjestöjen viirejä pöydillä ja olohuoneen pöydän alta pilkotti joku Kansa taisteli lehti. Sotaveteraanit kävi koulussa nostattamassa maanpuolustuhenkeä yms.
 
Kävin kahdesti Neuvostoliitossa, eikä jäänyt ikävä. Päätin tuolloin, että ei enää.

Kulttuurishokki: kun linja-auto ajoi Vaalimaalta itään, ei ollut uskoa silmiään. Miten tällainen ero voi olla kahden maan välillä?

Kulttuurishokki: kaikki asiat perustuivat lahjontaan ja väärintekemiseen, joka ei ollut väärintekemistä, vaan maan tapa. Varastaminen näytti olevan eri muodoissaan SE.

Kulttuurishokki: ei ole vaikea kuvitella, millä tavoin silloinen turvallisuuspalvelu narutti minkä tahansa maan vierailevia valtuuskuntia omaan liekaansa. Iloisten tyttöjen runsaus ja tarjonta oli jotain käsittämätöntä.

Kulttuurishokki: vierailu alkuasukkaille varatuissa kaupoissa oli -kokemus-. Ihmisten varovaisuus puhua mistään yhtään mitään oli silmiinpistävää. Pelko oli selvästi sisäänkasvanut piirre.

Kulttuurishokki: reipas taksiajelu Lenskin ulkopuolelle, tottakai ihan vitun kiellettyä, avasi rähmäisimmänkin silmäparin. Tuli olo, että MH?

Sisäänrakennettu ulkonaliikkumiskielto puolen yön jälkeen. Se ei ollut sinänsä virallinen, mutta käytännössä kyllä. Kun kaupunkia halkovan joen sillat nousivat ylös kellolleen, niin liikkuminen lakkasi ja mistäpä sait taksin puolen yön jälkeen. Ei, ne hävisivät kuin syfilis Töölöstä.

Juopotteluterminaaleissa huomasi, jos oli vähänkään älyä katsoa, mikä oli pelin henki. Seurueissa oli aina joku, jota toiset pelkäsivät. Jotkut sanoivat ihan suoraan kysyttäessä, että älkää puhuko sen ja sen kuullen....

Jne.

Hienoja museoita ja toimiva metro, halvat hinnat ja siistit ruotsalaisten rakentamat hotellit.

Koppalakkisia tonttuja joka kulmassa, sotilaita ja miliisejä, niitä kyllä riitti.

Ei tullut ikävä.
 
Yleensähän tällä foorumilla eniten kouhottaa Captain Hindsightit jotka omien sanojensa mukaan kannatti julkisesti NATO jäsenyttä jo vuonna 1968.

Joo, useimmat jo ennen syntymäänsäkin.

Sotilas- ja turvallisuuspoliittisia aiheita pitäisi kyetä lähestymään ilman läpi täysin paistavaa killottavasilmäistä reserviläisyyttä. Varusmiespalveluksen tuottama aivopesu on asia, jonka pitäisi kestää aikansa, siinä vaiheessa, kun ompeluttaa jo miehenhousut jalkaansa, pitää kyetä riisumaan kaikenväriset lasit veks ja näkemään asiat silkkoina asioina. Piste.
 
Juuri lueskelin samaa uutisointia by is että il. Superlatiivit meinasi loppua kummassakin jutussa.. Jotenkin jäi "pieni" epäilys silti kytemään .
Jaa näistä on taas hype päällä... tuo nopeus ei ole mikään meriitti, mikä tahansa ICBM (saatika satelliitin laukaisuraketti) pääsee samoihin lukemiin. Hypersoninen liitävä ilmakehään paluu ei ole mikään edistysaskel sekään. USA tutki aihetta jo 60-luvun alussa ( ASSET, X-23 ) ja keräsi avaruussukkulalla runsaasti kokemusta tuosta. Ainoa merkittävä väite on ketteryys, jonka pitäisi riittää väistämään USAn ohjustorjuntaohjukset. Toki USAlla on vahvasti tietotaitoa ketteristä taistelukärjistä (Kelatkaa kohtaan AMaRV , kännykällä en saa suoraa linkkiä alakohtaan mistään :mad: ). Ja kun kerrallaan laukaisuvalmiudessa on 10 GBI:tä niin tuollekin on aika vähäinen tarve - ainakin vastaiskumielessä. Jos suunnitelmissa on rajattu ensi-isku... yksikin Ohio pystyy vastaamaan massiivisesti.

Lyhyesti: pelkkä propaganda-ase.
 
Back
Top