Uutisia Venäjältä

Venäjän valtiollisen historian tuntien en laisinkaan ihmettelisi sitä, että valtio voisi toimeenpanna jopa pakkokäännytystä ortodoksiseen uskoon. Muslimien kohdalla se tosin tarkoittaisi varsin rumia toimia, niin islamista kuin kristinuskosta on hyvin vaikea käännyttää ketään uskovaista pois pakollakaan.

Mun veikkaus on se, että Venäjä jatkaa eteläosiensa kanssa eteenpäin samalla tavalla kuin se on toiminut Tsetseniassa, Krimillä, staneissa... Poistaa pelistä sellaiset poliitikot, puolueet ja hallinnot joista ei tykkää ja korvaa ne roistohallinnoilla, jotka hallitsevat pelon ja epäoikeudenmukaisuuden avulla.

Kuvioon tietenkin kuuluu se, että eri maita ja kansoja kohdellaan eri tavoin, niiltä vaaditaan eri asioita ja niitä käytetään erilaisiin tehtäviin. Roomalaistyyppinen hajoita-ja-hallitse siis.

Jos Venäjä käyttää halpoja palkkasotureita, niin staneista ja eteläisiltä sekä itäisiltä seuduilta saattaa saada suuriakin määriä sellaisia olivat alueet itsenäisiä, autonomisia tai Venäjän vallan alla.
 
Eikös tätä ole tehty jo paljon? Ukrainassakin sotii tsetseenejä, joita johtaa Moskovan suosiossa ja lieassa oleva emiiri Kadyrov islamistisine yksityisarmeijoineen.
 
Venäjä kierrättää joukkojaan taistelualueella. Se on meille ikävä asia, koska vastassa on pätevää jengiä. Kyllä Putte tavalla tai toisella ottaa Assadilta korvaukset avusta.
Sanoisin kyllä, että hyvä kun harjoittelevat noiden rättipäiden kanssa sotimista. Täällä pohjoisessa odottaakin sitten ihan eri maailma.
 
Tiedän ettet vähättele mutta kenenkään muunkaan ei kannattaisi vähätellä sitä hyötyä. Ilmavoimat saavat testata ja viilata taktiikat kuntoon. Merivoimat samaten saavat taistelukokemusta.
 
Kun yhdistää matkan päässä sotimisen ja isot, osittain paloihin hajautetut sotaharjoitukset ja sen että eri aselajit tukevat kai toisiaan ainakin jossain määrin, niin mun silmään näyttää siltä, että Venäjä saattaa olla kehittämässä sodankäynnin ja logistiikan yhdistämistä tavalla joka voi olla suomalaisesta näkökulmasta huolestuttava.
 
Vähän niin kuin saksalaiset Espanjassa?
 
Totanoin....

Venäläisväestö kutistuu paljon nopeammin Venäjällä kuin Venäjän väestö.

Ajan mittaan tossa naapurissa on tätä menoa helkutan iso muslimivaltio.

Itse tosin veikkaan että sitä edeltää joukko rumia väestö- ja geopoliittisia toimia joilla islamisaatiota rajataan ja siirretään eteläisemmille alueille. Venäläiset eivät ole ruotsalaisia tässä asiassa.
Kutistuu, kyllä. 20-30 vuoden päästä ei tarvita enää kaasua-öljyä, niin muslimivaltiotkit, jossa nyt ölyä alkavat tulla demokratiaan. Venäjälle romahdus tulee kenties ensimmäisten joukossa ja pahasti. Näissä öljyarabimaissa sentään painostettuu infrastruktuuriin, tursmiin, joten heillä on parempi pohja valmina, ovat sentään panostuneet maahan. Venäjällä oligharkit putten valvonnassa varastavat vain vimmatusti itselleen, ja piilottavat offshoreihin, varastavat myös kaikki jotka siinä vertikalissa ovat (vertical of authority).
Sitten kun ei ole mitä varastaa, jää vain rikkinainen infra ja jätemaat, sairas vähälukuinen kansa , jolle kaikki nämä vuodet tuputetaan imperialistista paska "velitchie" ja muu "erinomaisuus, koko planeetamme edellä oleminen".
 
Viimeksi muokattu:
Ja näille vierasperäiselle (puoliksi orjallisen) työvoimalle töitä on vain Moskovassa, joka on valtio valtion sisällä, joku absurdi "firma". Ei ne muihin kaupunkeihin mene, koska siellä ei ole töitä heille, Moskovassakin nyt vähän.

Ja tottakai muslimimuoti siellä on myös muodissa sielläkin, koska on aina typeryksiä, katsoin asken kuinka kolme venäläistä naista "kääntynyt" islamiin, koko elämä pyöri sen ympärillä, lähellä siltä osa miltä pitää musliminaisen näyttää, mitä saa tehdä mitä ei, mm saako nainen ajaa roller skatereilla vai ei, siellä tyhmät päät pohtivat kun ei löyty koranissa mitään maininta, niin ehkä saa, mutta jos joku "viisas" mies kieltää niin loppu tietenkin.
Sitten ne joukolla huvikseen käy työnhaussa näissä pellepuvuissa missä milloinkin, kukaan ei ottaa heitä töihin.
 
Ei Venäjä tai Kiina lämmitä välejään yhtään sen enempää Afrikkaan. Kunhan kusettavat ja hyväksikäyttävät päästäkseen luonnonvaroihin kiinni. Samalla tavalla tai jopa enemmän pitävät Afrikkaa paskareikä mantereena.
Afrikka taitaa olla yksi tärkeä Venäjän aseviennin kohdemaa. Siksipä meininki olikin jotain tällaista:
1024x576_bonus-thrre.jpg

IMG_3221.jpg

1024x576_bonus-two.jpg

31A1339.jpg
 
Ja näin sitten Afrikasta tulee Venäjän ja Kiinan takapiha ja Amerikalla ei ole enää osaa eikä arpaa sinne kaikkien haukkumisten jälkeen.

Ja sitten saavat Washingtonissa ihmetellä, että miksi esim. Amerikan sotilaita ei enää sallita Afrikan maissa ja diilit menevät Venäjälle ja Kiinalle ja että Kiina ja Venäjä saavat sotilastukikohtia sinne, mutta Amerikka ei.
 
Afrikka taitaa olla yksi tärkeä Venäjän aseviennin kohdemaa. Siksipä meininki olikin jotain tällaista:
1024x576_bonus-thrre.jpg

IMG_3221.jpg

1024x576_bonus-two.jpg

31A1339.jpg
Afrikka on ennen kaikkea tärkeä putten koplalle varastaa budjetista rahaa omien kesken. Afrikan maille annetaan lainoja, kukaan ei tietä mihin ne menevät, mutta yhdestä voi varmaa, tämä on kuuluisa raspil. Esimerkki: annetaan muka miljardi $ jolkekin, sovitaan että afrikkalaisen vastaanottajan osuus on 20% ja teatterin sen ympärillä, 1-2% menee tavalliselle (jos sitäkään) kansalle, 78% putinin otschakille. Suurpiirtein.

Sitten tehdään temppu, kuten nyt tehtiin - Putte antoi anteeksi 20 miljardin lainan afrikkalaisille.
 
Afrikka taitaa olla yksi tärkeä Venäjän aseviennin kohdemaa. Siksipä meininki olikin jotain tällaista:
1024x576_bonus-thrre.jpg

IMG_3221.jpg

1024x576_bonus-two.jpg

31A1339.jpg
Aseiden myynti näille afrikaanoille vastaa hyvinkin pitkälle alkoholin välittämiselle alaikäisille. Missä maassa nuo messut ovat? Ettei vaan yhden tyhmän pohjolan maan vastikkeeton kehitysapu ole löytänyt prinsseille perille.
 
Ei mikään isompi yllätys ottaen huomioon Venäjän armeijan tosi vahvan simputus/kiusaamis/pahoinpitelykulttuurin. Siellähän taannoin varusmies pakotettiin alasti kyykkimään lumeen kovilla pakkasilla, kun alikessut hakkasivat simputuksena. No kuolioon meni molemmat jalat ja sukuelimet vielä päälle.

Jos tuollaista ihmisarvoa loukkaavaa kulttuuria siellä harjoitetaan laajemmin, niin minulle ei käy yhtään sääliksi jos Venäjällä talous leikkaa kiinni ja vaikka sata tuhatta upseeria pitää laittaa kilometritehtaalle.
 
Aseiden myynti näille afrikaanoille vastaa hyvinkin pitkälle alkoholin välittämiselle alaikäisille. Missä maassa nuo messut ovat? Ettei vaan yhden tyhmän pohjolan maan vastikkeeton kehitysapu ole löytänyt prinsseille perille.
Ne messuthan olivat juurikin Putinin isännöimä Venäjä-Afrikka-kokous, johon saapui 40+ Afrikan valtion päämiehet/naiset. Eli eiköhän joukossa ole varmasti yksi jos toinenkin kehitysavun tms. saaja...

Sinänsä noita kuvia katsoessa tuli mieleen, että ensimmäisen kuvan nainen ja viimeisen kuvan mies sopisivat ainakin ilmeidensä puolesta hyvin yhteen. Ovat aseista innoissaan kuin joku lapsi jouluna lahjoista.
 
”Suomalaiset ampuivat pieniä lapsia, jotka karkasivat keräämään ruohoa ruoakseen” – Turvallisuuspalvelu FSB levittää väitteitä suomalaisten vankileirien kauheuksista Karjalassa
Suomalaisten julmuuksista Itä-Karjalan ”keskitysleireillä” on uutisoitu Venäjällä laajasti. Tietojen kerrotaan perustuvan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n salaisiin asiakirjoihin, jotka se julkaisi viime viikolla.

0cdbbee647ae44e4b46a774c43a57256.jpg

Vankeja ratatöissä Äänislinnassa eli Petroskoissa lokakuussa 1941. (KUVA: O. HYTÖNEN / SA-KUVA)

enni Jeskanen
Julkaistu: 29.10. 2:00 , Päivitetty: 29.10. 6:22

PIETARI

VENÄJÄN tiedotusvälineissä on levitetty laajasti väitteitä suomalaisten suorittamista julmuuksista ”keskitysleireillään” Petroskoissa. Suomi perusti vankileirejä Äänislinnaksi nimeämäänsä kaupunkiin Itä-Karjalan miehityksen aikana jatkosodassa vuosina 1941–1944.

Tietojen kerrotaan perustuvan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n Karjalan-osaston tähän asti salassa pitämiin asiakirjoihin, jotka se julkisti viime viikolla. Suomalaisten leirien väkivallasta uutisoitiin torstaina lukuisissa venäläisissä tiedotusvälineissä.

”Yhdeksän sivua suomalaisten miehittäjien hirmutöistä, nälästä, hakkaamisesta, nöyryytyksistä”, raportoi valtion televisiokanava Rossija 24.

ENSIMMÄISTEN joukossa asiakirjoista uutisoi Ria Novosti. Sen mukaan FSB:n yhdeksällä konekirjoitetulla liuskalla kuvaillaan leirien järjestelyjä ja vankien arkielämää kuudella suomalaisten leirillä Petroskoissa. Asiakirjoissa mainitaan myös leirin johtajien ja valvojien nimiä.

FSB:n asiakirjoista uutisoitiin Venäjällä samana päivänä, jona suomalaisten kerrotaan tasan 78 vuotta sitten perustaneen Petroskoihin ensimmäisen keskitysleirinsä.

Esimerkiksi leirin numero kaksi kerrotaan sijainneen eräälle tehtaalle ennen kuuluneissa taloissa. Niissä asui kaksituhatta ihmistä, pääasiassa venäläisiä. Leiri aidattiin piikkilangalla ja sitä vartioi 15 suomalaista sotilasta.

Petroskoin lisäksi suomalaiset perustivat miehityksen aikana leirejä muualle Itä-Karjalaan. Niille eristettiin ”epäkansallista” väestöä eli alueen asukkaita, jotka eivät olleet syntyperältään suomensukuisia. Leireillä tiedetään olleen enimmillään noin 25 000 ihmistä.

RIA NOVOSTI on haastatellut juttuunsa silminnäkijää, leiriltä selvinnyttä Klavdija Njuppijevaa, jonka kerrotaan päätyneen leirille yhdessä äitinsä ja viiden sisaruksensa kanssa.

Leiriltä karkaaminen oli kielletty ampumisen uhalla. Njuppijeva näki nälkää. Hän kertoo, että ruoaksi sai päivässä lusikallisen jauhoja ja joskus pilaantunutta juustoa.

Syksyllä 1943 kahdeksanvuotiasta Njuppivejaa ammuttiin, kun hän oli lähtenyt leiriltä hernepellolle. Herneet jäivät löytymättä, mutta leirin vartija huomasi karkulaisen ja ampui tätä lonkkaan.

Haava märki pitkään, mutta parani lopulta. Minkäänlaisia vankien vaivoja ei leirillä Njuppijevan mukaan hoidettu.

FSB:n asiakirjoissa kerrotaan myös Britkin-nimisestä miehestä, joka sairastui huonoissa olosuhteissa. Mies yritti hakea apua lääkäriltä, mutta tämä hakkasi hänet tajuttomaksi ja lähetti takaisin keskitysleirille. Britkin kuoli viikon kuluttua.

”Tällainen ’hoito’ ei ollut tietenkään ainoa tapaus”, kirjoittaa Ria Novosti.

VENÄJÄN sotahistoriallisen seuran tieteellinen johtaja Mihail Mjahkov kuvaili suomalaisten miehittäjien tekoja Rossija 24 -kanavan studiohaastattelussa. Hänen mukaansa pelkästään Petroskoin leiriltä numero viisi vietiin päivässä 50–60 ruumista, jotka haudattiin maahan toinen toisensa päälle.

”Petroskoin leireiltä on todisteita, kuinka pienet lapset karkasivat keräämään ruohoa ruoakseen ja heidät ammuttiin ja tapettiin.”

Mjahkov muistutti haastattelussa, että suomalaiset olivat rakentamassa Suur-Suomea ja halusivat valloittaa Neuvostoliitolta Karjalan, Itä-Karjalan ja Kuolan niemimaan. Tälle alueelle olisi jätetty suomensukuiset kansat. Kaikki slaavit eli venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset oli Mjahkovin mukaan määrä tuhota tai kerätä keskitysleireihin.

”Suomalaiset, jotka kehuskelevat ja kehuskelivat demokratiallaan ja oikeuksillaan, toteuttivat miehitetyllä alueella kansanmurhan, jossa tapettiin ennen kaikkea slaaveja”, Mjahkov sanoi haastattelussa.

VENÄJÄN viimeviikkoinen uutisointi ei ole kantautunut suomalaisten historioitsijoiden Antti Kujalan ja Antti Laineen korviin. Molemmat pyörittelevät sille päätään.

”Voi veljet. Sydäntä särkee, että kuinka ne jaksaa”, parahtaa Itä-Suomen yliopistosta eläkkeelle jäänyt tutkija Laine puhelimessa.

”Venäläiset haluavat kaivaa esiin kaikki hirveydet, mitä suomalaiset ovat tehneet. Kaikkein pyhin asia Venäjällä on taistelu fasisteja vastaan. Putinin aika näyttää olevan sitä, että nostetaan nämä asiat esiin uudelleen ja uudelleen”, hän sanoo.

Väitetyistä lasten ampumisista Laine sanoo, että tällaiset yksittäistapaukset ovat mahdollisia.

Sekä Laineen että Kujalan mielestä keskityisleiriuutisoinnissa on kyse samasta, kuin Sandarmohissa – Venäjän valtion historiapolitiikasta.

”Samasta tuutistahan näiden täytyy tulla”, Helsingin yliopiston dosentti Antti Kujala arvioi puhelimitse.

Venäjällä on esitetty, että Suomi olisi tiennyt Sandarmohin joukkohaudasta ja haudannut sinne ottamiaan sotavankeja Itä-Karjalan miehityksen aikana 1941–1944. Venäjän sotahistoriallisen seuran järjestämissä kaivauksissa Sandarmohista on etsitty kahtena viime kesänä puna-armeijalaisia sotavankeja.

SUOMESTA yritetään näin maalata kuvaa epämukavana naapurina.

”Kaikki halutaan käsittää Venäjän vihollisiksi. Nykyinen hallinto perustelee olemassolonsa sillä, että on hirveä uhka ja naapuriin ei voi luottaa. Venäjän pitää aseistaa itsensä hampaisiin saakka”, Kujala sanoo.

Mjahkovin puheita slaavien tuhoamisesta Kujala pitää väärinä, vaikka Suur-Suomi olikin tavoitteena. Kujalan mukaan suomalaisten leirit erosivat saksalaisista keskitysleireistä, eikä tuhoaminen ollut niiden tavoittena, vaikka olosuhteet olivat epäinhimilliset.

Ihmisiä kuoli paljon muun muassa nälkään, kylmään ja sairauksiin, mutta myös ampumisiin. Leirien 25 000 siviilistä menehtyi Kujalan mukaan 4 300 eli seitsemäntoista prosenttia.
 
FSB ja Ria Novosti varmistavat Naton kannatuksen nousun suomessa.
 
Back
Top