Uutisia Virosta

Natoa ei olla suunniteltu tuon tyyppiseen skennaarioon. Vielä kun taustoja hämmennetään Venäjän taholta oikein kunnolla. Mellakat saattavat lähteä liikkeelle esimerkiksi tekaistusta iskusta venäläistaustaisiin. Netissä pyörisi vielä video jossa selkeästi näkyy miten Viron poliisit hakkaavat pampuilla maassa makaavaa nuorta miestä joka huutaa Venäjän kielellä armoa. Moni Natomaa empisi lähteäkö mukaan operaatioon. Pidettäisiin Viron omina sisäisinä ongelmina.

Ja tuon ryssä kyllä osaa. Maskirovkan perinteet ovat vahvat. Eli koettavat hämärtää harmaan vaiheen ja sotatilan välistä rajaa niin, että NATO-liittolaiset empisivät 5. artiklan käynnistämistä mahdollisimman pitkään.
 
Eikös 5. artiklan tässä taannoin suunniteltu ulottuvan myös kyberhyökkäyksiin.
 
Viimeksi muokattu:
Helme sanoo sen mitä kukaan ei halua kuulla ja siinä mielessä hän on tuonut Viron politiikkaan hyvää. En kuitenkaan yllättyisi, jos hänestä paljastuisi Moskovan pussiin pelaamista... Minusta varasuunnitelma on hyvä olla olemassa ja se että sellaista parannellaan on vain hyvä asia. Virossa on toimiva apupoliisi ja Kaitseliit, jotka voivat olla harmaassa vaiheessa avuksi. Poliisina työskennellyt tuttuni sanoi, ettei Viro kestäisi Pronksiööda suurempaa sisäistä konfiktia vieläkään, poliiseja ei vain ole tarpeeksi. Virossa on noin kolme kertaa enemmän poliiseja per capita kuin Suomessa.
 
Edellinen puolustusministeri Mihhail Korb sai 2017 luvan esiittää eropyyntönsä kun oli lausunut jossain tilaisuudessa että hän ei tue Viron Nato-jäsenyyttä.
 
Pitää korjata, hän ei ollut puolustusministeri vaan riigihalduse minister. En osaa kääntää tuota suomeksi mutta jonkunlainen valtionhallinnon ministeri joka on valtiovarainministeriön alainen. Valtiovarainministeri on eri ministeri samassa ministeriössä.
 
Sama juttu kuin suomessa...ministerit antavat lausuntoja aivan eri alan asioista...lieneekö geneettinen juttu....
 
Jos Virossa alkaisi suuret mellakat, niin en tohdi uskoa että apua Suomesta olisi tulossa. Mitä apua se ylipäätään edes olisi? Kenties korkeintaan helikoptereilla evakuoitaisiin loukkaantuneita poliiseja hoitoon Suomen puolelle. Tämäkin ihan hatusta heitettyä. Puola on maa jossa kykyä ja halua olisi auttaa löytyy yllin kyllin.
 
Minusta aikaa kaukaa haettua että tuossa tilanteessa Suomi alkaisi tarjota jouha-apua esim. poliisin Karhun tai rajan valmiusjoukkueiden voimalla. Viron sisäiset asiat eivät Suomen viranomaisille kuulu. Ja kriisin merkkien alkaessa ilmaantua horisonttiin, olisi omilla sisäisen turvallisuuden viranomaisilla varmasti ihan riittävästi työmaata myös kotimaan rajojen sisällä.
 
Kyllä Virolla varmaan joukkoja riittää omasta takaa sisäisiin levottomuuksiin kuten poliisi, apupoliisi, kaitseliit...
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Eikös tuollaisia luonteenpiirteitä ole yleensä havaittavissa tälläisissä ammuskelioissa? Tai oikeastaan aina, koska ei kai kukaan muuten ala tuollaiseen? En tarkoita tuota tempperamenttisuutta, vaan sitä, että ei pidetä ihmisen henkeä minkään arvoisena?
Myöhäinen vastaus mutta samaa mieltä. Miten tuollaiset saa huomattua ja siirrettyä takavasemmalle? Rauhoittumaan vai suoraan linnaan/patjoille? (Ei saunan taakse, ei enää nykypäivää.)
 
Minusta aikaa kaukaa haettua että tuossa tilanteessa Suomi alkaisi tarjota jouha-apua esim. poliisin Karhun tai rajan valmiusjoukkueiden voimalla. Viron sisäiset asiat eivät Suomen viranomaisille kuulu. Ja kriisin merkkien alkaessa ilmaantua horisonttiin, olisi omilla sisäisen turvallisuuden viranomaisilla varmasti ihan riittävästi työmaata myös kotimaan rajojen sisällä.
Olisikin mielenkiintoista tietää että minkälaisia virka-apuja on jo sovittu etelän ja pohjoisen välillä. Merialueilla varmaan luontevimmin mutta maa-kriisin tullessa (etelään) onko sellaistakin valmisteltuna jossain muodossa?
 
Viro juhlii jälleenitsenäistymisen 20-vuotispäivää

Viro viettää tänään jälleenitsenäistymisensä 20-vuotisjuhlaa. Päivän päätapahtuma on Tallinnan laululavan luona illalla pidettävä kansanjuhla Vapauden laulu.
Paikalle odotetaan jopa 70 000:ta kansalaista.

Juhlapäivä näkyi jo aamulla Tallinnan kaupunkikuvassa. Viron sinimustavalkoiset liput liehuivat joka puolella. Kaduilla kulki kansallispukuisia tanssiryhmiä.

Viron 20 vuoden takaisia tapahtumia ja tulevaisuuden haasteita käsiteltiin Viron ulkoministeriön ja ulkopoliittisen instituutin järjestämissä keskustelutilaisuuksissa.

Tuolloinen Suomen pääministeri Esko Aho (kesk.) esitteli Suomen asemaa 20 vuotta sitten. Hänen mukaansa Suomen ulkopoliittisessa johdossa oli vahva usko siihen,
että Virossa ei ole paluuta entiseen. Tosin Suomen varovaista asennetta myös arvosteltiin.

Islanti oli ensimmäinen valtio, joka tunnusti Viron itsenäisyyden. Tämä tapahtui kaksi päivää itsenäisyysjulistuksen jälkeen eli 22. elokuuta.
Islannin asemaa oli esittelemässä silloinen ulkoministeri Jon Baldvin Hannibalsson. Huomenna Virossa vietetäänkin Islannin päivää.

Eikös Suomi ollut nimenomaan tunnustamatta Viron itsenäisyysjulistusta? Vaan totesi coolisti että 1920-luvulta itsenäisyys on pienen paussin jälkeen edelleen voimassa eikä muutoksille nähdä tarvetta. Kremlissä kiehuttiin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Kyllä Virolla varmaan joukkoja riittää omasta takaa sisäisiin levottomuuksiin kuten poliisi, apupoliisi, kaitseliit...
Kyllä ne resurssit ovat varmasti tiukilla jos useammassa suunnassa tapahtuu samanaikaisesti. Mistä käsin muuten ne Naton päivystyskoneet operoivat? Olisi noloa Naton uskottavuudelle jos kyseinen lentotukikohta joutuisi mellakoitsijoiden syliin. Lentohenkilöstöä kuvattaisiin säkit päässä jossain hallissa. Eurofighterien siivistä roikkuisi Venäjän lippuja. Venällä ei olisi mitään tekemistä tapahtumien kanssa RT raportoi suoraan Kremlistä.
 
Ämari Virossa ja Šiauliai Liettuassa.
 
Eikös Suomi ollut nimenomaan tunnustamatta Viron itsenäisyysjulistusta? Vaan totesi coolisti että 1920-luvulta itsenäisyys on pienen paussin jälkeen edelleen voimassa eikä muutoksille nähdä tarvetta. Kremlissä kiehuttiin.

näin se siis jälkikäteen keksittiin selittää. Todellisuudessa Mauno Koivisto ei uskaltanut tunnustaa Viron itsenäisyyttä, koska pelkäsi edelleen Neuvostoliittoa. Koivisto jopa toppuutteli Viron itsenäisyysliikettä 1988-1989.
 
Olisi ollut hölmöä tunnustaa kun kerran on kerran jo tunnustettu. Samalla homma hoitui "matalalla profiililla".
 
näin se siis jälkikäteen keksittiin selittää. Todellisuudessa Mauno Koivisto ei uskaltanut tunnustaa Viron itsenäisyyttä, koska pelkäsi edelleen Neuvostoliittoa. Koivisto jopa toppuutteli Viron itsenäisyysliikettä 1988-1989.
Ookei, olen sitten taas lueskellut kaunisteltua historiankirjoitusta. Hyvä että tuli täällä esille.
 
näin se siis jälkikäteen keksittiin selittää. Todellisuudessa Mauno Koivisto ei uskaltanut tunnustaa Viron itsenäisyyttä, koska pelkäsi edelleen Neuvostoliittoa. Koivisto jopa toppuutteli Viron itsenäisyysliikettä 1988-1989.
Näin virallisesti, epävirallisesti hän tuki Viroa Tuglasseuran kautta.
 
Kyllä ne resurssit ovat varmasti tiukilla jos useammassa suunnassa tapahtuu samanaikaisesti. Mistä käsin muuten ne Naton päivystyskoneet operoivat? Olisi noloa Naton uskottavuudelle jos kyseinen lentotukikohta joutuisi mellakoitsijoiden syliin. Lentohenkilöstöä kuvattaisiin säkit päässä jossain hallissa. Eurofighterien siivistä roikkuisi Venäjän lippuja. Venällä ei olisi mitään tekemistä tapahtumien kanssa RT raportoi suoraan Kremlistä.
Tuskin luovuttaisivat koneita ilman taistelua venäläisten haltuun edes vaikka venäläiset saapuisivat aseettomina.
 
Back
Top