Uutisia Yhdysvalloista

Riettaan kovassa kurssissa se on tuo mosurin kalmo, kun sittu osuu tuulettimeen oikein kunnolla. Tuhkat katskalle, ihan vitun siisti käytäntö. Siellä on sankarvainaan kurssi hmmmm, mitähäntuohonsanoisi.
 
Luulisi, että ei ole täysin ylivoimaista irroittaa jostain harjoitus- tai varuskunta-alueesta hehtaarin länttiä uurnalehdoksi? Tai sitten ne tuhkat olisi voitu ripotella mereen sotilaspapin siunaamana?

Toki näinhän sitä käy byrokraatti saa päättää ja pääsee "SALAINEN" leiman taakse piiloon.

Ylipäätänsä aika iljettevä homma. Tuskin noiden miesten omaiset (jos niitä edes kaikilla on ollut) ovat jättäneet hautajaisia huvin vuoksi valtion hoidettavaksi. Epäillä sopii, että omaisilla joko voimavarat tai rahavarat ei ole riittäneet kunniallisten hautajaisten järjestämiseen.
 
Luulisi kruunun hautaavan poikansa, jotka on värväysmainosten glamourilla ensin saanut mukaan peliin?
 
Kulutuskamaa, käytön jälkeen kaatikselle. Kertoo valitettavan paljon moraalista eli sen puutteesta.
 
Mosuri kirjoitti:
Luulisi, että ei ole täysin ylivoimaista irroittaa jostain harjoitus- tai varuskunta-alueesta hehtaarin länttiä uurnalehdoksi? Tai sitten ne tuhkat olisi voitu ripotella mereen sotilaspapin siunaamana?

Toki näinhän sitä käy byrokraatti saa päättää ja pääsee "SALAINEN" leiman taakse piiloon.

Ylipäätänsä aika iljettevä homma. Tuskin noiden miesten omaiset (jos niitä edes kaikilla on ollut) ovat jättäneet hautajaisia huvin vuoksi valtion hoidettavaksi. Epäillä sopii, että omaisilla joko voimavarat tai rahavarat ei ole riittäneet kunniallisten hautajaisten järjestämiseen.

Voi vaan hämmästellä! Vähällä rahalla ja vaivalla saisi asian hoidettua kunnolla, mutta ei. Monoa vastuussa oleville. Ellei näin helppo, mutta tärkeä asia hoidu, niin miten sitten oikeasti vaikeat asiat?
 
Ruukinmatruunan ajatuksiin on helppo yhtyä: http://takkirauta.blogspot.com/2011/12/maasta-olet-sina-tullut-kaatopaikalle.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+Takkirauta+%28Takkirauta%29
 
Viimeinen tuotantolinjalta valmistunut F-22.

http://www.aviationweek.com/aw/blogs/defense/index.jsp?plckController=Blog&plckBlogPage=BlogViewPost&newspaperUserId=27ec4a53-dcc8-42d0-bd3a-01329aef79a7&plckPostId=Blog%3a27ec4a53-dcc8-42d0-bd3a-01329aef79a7Post%3a5f1682d2-9610-4f89-bd86-e3190c321d58&plckScript=blogScript&plckElementId=blogDest
 
USA myy toinen satsi viimeistä varianttia F-16 Omaaniin.
Ne myi myös Irakiin 36 kpl F-16
Arabiermraati ostaa pommeja USAsta.

Lähde: Ruotsin teksti-tv
 
Näin huonosti USA huolehtii veteraaneistaan
STT 19.12.2011 19:16

Viimeisetkin Irakissa palvelleet amerikkalaissotilaat pääsevät kotiin joulunviettoon, mutta monella ei ole mihin palata.
Osalla ei ole työtä, ei asuntoa, ei perhettä. Esimerkiksi Arizonassa yhä useampi sotaveteraani asuu kadulla.

–Kasvu on nopeaa, sillä kun asunnottomien veteraanien määrä kaksinkertaistuu vuodessa, niin kyseessä on tilanne, jolle pitää tehdä jotain, painotti paikallisen kodittomien järjestön johtaja Joan Serviss medialle.

Liittovaltion lakien pitäisi myös taata sotapalveluksesta palaaville kansalliskaartiin kuuluville takaisin vanha työpaikkansa, mutta taantuman myötä monet niistä ovat haihtuneet talousvaikeuksiin.
Lisäksi monella sotaan lähteneellä oli osa-aikainen tai väliaikainen työpaikka, johon ei ole paluuta.

Kansalliskaartilaiset palvelevat yleensä kotimassa paikallisissa turvatehtävissä, mutta sotien aikana heidät komennettiin ulkomaille, eikä tehtävästä voinut kieltäytyä.

Veteraanien kohdalla työttömyysluvut ovatkin huomattavasti korkeammat kuin maan keskiarvo. Yleinen työttömyysluku on 8,6 prosenttia, mutta veteraanien kohdalla se on 11,7 prosenttia.

Naiset pahimmassa jamassa
Naisveteraanien kohdalla tilanne on tätäkin karumpi; työttömiä heistä on lähes viisitoista prosenttia.

–Ihmisellä on vakaat tulot kun hän palvelee maataan, taistelee maansa puolesta, mutta kun hän palaa, hän on koditon, koska ei löydä työtä, purnasi laivastossa 14 vuotta palvellut Kenya Smith CNN-uutisille. Hän menetti asuntonsa syyskuussa maksamattomien asuntolainojen vuoksi ja hänellä on kaksi teini-ikäistä lasta huolettavanaan.

Työpaikan löytyminen heikossa taloustilanteessa onkin suurin ongelma niille noin 40000 sotilaalle, jotka ovat juuri palanneet tai palaamassa kotiin.

Mielenterveysongelmat on toinen suuri haaste. Viime vuonna lähes 200 sodasta palannutta veteraania teki itsemurhan, ja tänä vuonna luku on noussut yli kahdensadan. Monet kärsivät sodan aiheuttamista traumoista, osalla on vakavia päävammoja. Painajaiset, väkivaltaiset purkaukset ja masennus johtavat avioeroihin, työttömyyteen ja alkoholismiin.

–Washington ei ole tehnyt tarpeeksi, purnasi Paul Rieckhoff sodasta palaavia veteraaneja avustavasta Veterans of America -järjestöstä.
 
Opama huomasi, että hänellä on vaalit edessä ja kannatus pohjalukemissa ja jotakin pitää tehdä. Siispä kutsutaan joukot kotiin, jotta saadaan sanoa, että: "kuten lupasin vaalien alla". Seuraaja saa hoidella tuollaiset ongelmat.
 
Tvälups kirjoitti:
Näin huonosti USA huolehtii veteraaneistaan
STT 19.12.2011 19:16

Viimeisetkin Irakissa palvelleet amerikkalaissotilaat pääsevät kotiin joulunviettoon, mutta monella ei ole mihin palata.
Osalla ei ole työtä, ei asuntoa, ei perhettä. Esimerkiksi Arizonassa yhä useampi sotaveteraani asuu kadulla.

–Kasvu on nopeaa, sillä kun asunnottomien veteraanien määrä kaksinkertaistuu vuodessa, niin kyseessä on tilanne, jolle pitää tehdä jotain, painotti paikallisen kodittomien järjestön johtaja Joan Serviss medialle.

Liittovaltion lakien pitäisi myös taata sotapalveluksesta palaaville kansalliskaartiin kuuluville takaisin vanha työpaikkansa, mutta taantuman myötä monet niistä ovat haihtuneet talousvaikeuksiin.
Lisäksi monella sotaan lähteneellä oli osa-aikainen tai väliaikainen työpaikka, johon ei ole paluuta.

Kansalliskaartilaiset palvelevat yleensä kotimassa paikallisissa turvatehtävissä, mutta sotien aikana heidät komennettiin ulkomaille, eikä tehtävästä voinut kieltäytyä.

Veteraanien kohdalla työttömyysluvut ovatkin huomattavasti korkeammat kuin maan keskiarvo. Yleinen työttömyysluku on 8,6 prosenttia, mutta veteraanien kohdalla se on 11,7 prosenttia.

Naiset pahimmassa jamassa
Naisveteraanien kohdalla tilanne on tätäkin karumpi; työttömiä heistä on lähes viisitoista prosenttia.

–Ihmisellä on vakaat tulot kun hän palvelee maataan, taistelee maansa puolesta, mutta kun hän palaa, hän on koditon, koska ei löydä työtä, purnasi laivastossa 14 vuotta palvellut Kenya Smith CNN-uutisille. Hän menetti asuntonsa syyskuussa maksamattomien asuntolainojen vuoksi ja hänellä on kaksi teini-ikäistä lasta huolettavanaan.

Työpaikan löytyminen heikossa taloustilanteessa onkin suurin ongelma niille noin 40000 sotilaalle, jotka ovat juuri palanneet tai palaamassa kotiin.

Mielenterveysongelmat on toinen suuri haaste. Viime vuonna lähes 200 sodasta palannutta veteraania teki itsemurhan, ja tänä vuonna luku on noussut yli kahdensadan. Monet kärsivät sodan aiheuttamista traumoista, osalla on vakavia päävammoja. Painajaiset, väkivaltaiset purkaukset ja masennus johtavat avioeroihin, työttömyyteen ja alkoholismiin.

–Washington ei ole tehnyt tarpeeksi, purnasi Paul Rieckhoff sodasta palaavia veteraaneja avustavasta Veterans of America -järjestöstä.

Mikään ei ole muuttunut sitten Vietnamin, ei mikään.....

Kohta alkaa protestilaulujen tehtailu, sitten sarjassamme "poliitikkojen kauniit puheet & lupaukset", löpinää kannatuksen nostamiseksi seuraavissa vaaleissa, vapaa-ehtoisjärjestöjen nousu tukemaan veteraaneja, sotaa ihannoivat ja sitten vihannoivat elokuvat (Hollywood ja elokuvateollisuus ottaa omansa pois) ja lopuksi paljastuu asiakirjoja jotka kertovat kuinka moni asia meni sodassa oikeasti päin persettä ja ihan eri tyyliin kuin julkisuudessa kerrottiin.

Sanokaa minun sanoneen joidenkin vuosien päästä joku entinen kentsu myöntää että tapaus "Abu Ghraib" olikin täysin systemaattinen ja suunnitelmallinen homma CIA:n ja asevoimien johdolta. Sitten asiaa ihmetellään tyyliin " ooh, näinkö se menikin, muttakunmuttamutta...", seuraa olankohautukset, asia on käsitelty ja homma jatkuu kuten ennenkin uutta sotaa ja samanlaista toisintoa kohden.

Hohhoijaa! Eikö tämä ole jo nähty riittävän monta kertaa?
Veteraanit on hetken sankareita, mutta vain senhetken kun valtaapitävät niitä tarvitsevat eli sodanloppuun. Tappiot salataan ja sodan jälkeen sotilaat unohdetaan vammoineen, sotainvalidit kun muistuttavat ikävästi noita uljaan ristiretken miinuspuolia ja ovat amerikkalaiseen asenteeseen epäsopivan negatiivisia.

Saman on kokeneet NY:n Brankkarit 911 iskuissa ja heti senjälkeen. Sankareita hetken mutta jo ennenkuin WTC oli raivattu, unohtuivat kuolleiden perheet ja rahallinen tuki niille. Vammautuneet ja työkyvyttömät palomiehet taistelevat edelleen työkyvyttömyyskorvauksista NY:n kaupungilta ja/tai liittovaltiolta kun suurelta osalta meni työkyky vammojen (henkiset+fyysiset)takia iskuissa tai senjälkeisissä raivaustöissä. Sama laulu on poliiseilla.

SYY: Valtiovalta ja NY:n kaupunki eivät tarvitse enää sittemmin (raihnaisia) sankareita muistuttamaan kansalaisia kostosta ja tukemaan isänmaallista paatosta sodanlietsomiseksi.
Aamen.
 
Valitettavasti einomiehen näkemys taitaa pitää tarkoin paikkansa. Sotajätettä mi sotajätettä, resuinen sankaribrankkari kiinnostaa vähän aikaa ja unohtuu pahnojen väliin.

"mikä on sankari? Hän on houkkien houkka, jota kukaan ei tunne, kun linnut ovat muuttaneet"

Lähde: ihailemani kirjoittaja ammoisilta ajoilta.
 
"C´mon generals, let´s move fast, your big change is here at last"
Nämä riimit kuultiin 1968 sittemmin legendaksi muodostuneilla Woodstockin festivaaleilla,
jotka aloittivat aika paljon erilaisia, edelleen ajankohtaisia, asioista.
 
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2081430/255-confirmed-kills-Meet-Navy-SEAL-Chris-Kyle--deadliest-sniper-US-history.html

Jenkit on julkaisseet kovimman tarkka-ampujansa nimen.
 
Yhdysvallat julkistaa suunnitelmansa armeijan muutoksista
yle-reuters 5.1. klo 05:08

Yhdysvallat aikoo hidastaa puolustusmenojensa kasvua tekemällä leikkauksia ja muuttamalla puolustusvoimiensa painopisteitä. Presidentti Barack Obaman hallinto julkistaa tänään torstaina suunnitelmansa puolustusvoimien muutoksista.

Yhdysvallat aikoo vähentää maavoimia ja merijalkaväkeä ja panostaa niiden sijaan ilmavoimiinsa ja merivaltaansa, kertovat asiasta perillä olevat virkamiehet uutistoimisto Reutersille. Leikkaukset olisivat 10 - 15 prosentin luokkaa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Suunnitelmien mukaan puolustusvoimien menoja hillitään myös vähentämällä Yhdysvaltain joukkojen läsnäoloa Euroopassa ja keskittymällä sen sijaan Aasiaan. Yhdysvallat ei uuden mallin mukaan tulisi enää käymään kahta sotaa yhtä aikaa, vaan sillä olisi varaa keskittyä vain yhteen operaatioon kerrallaan. Kokonaisuudessaan Yhdysvallat aikoo supistaa sotilaallista toimintaansa ulkomailla.

Vaikka Yhdysvallat leikkaa sotilasmenojaan, maan puolustusbudjetti tulee silti todennäköisesti yhä kasvamaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan Obaman odotetaan torstaina kertovan, että budjetin kasvu ei suunnitelluilla toimilla katkea, mutta se hidastuu.
 
USA aikoo leikata maajoukkojaan
Ulkomaat STT 05.01.2012 08:05

Yhdysvaltain hallinnon on määrä julkaista tänään uudet suunnitelmat asevoimien tulevaisuudesta.

Aikomuksena on leikata maajoukkojen määrää kymmenillä tuhansilla sotilailla ja satsata nykyistä enemmän ilma- ja merijoukkoihin.

Ennakkotietojen mukaan puolustusministeriö aikoo ehdottaa muun muassa Euroopassa olevien joukkojen vähentämistä sekä luopumista niin sanotusta kahden sodan periaatteesta. Se tarkoittaisi sitä, ettei Yhdysvallat enää pystyisi käymään kahta maasotaa yhtäaikaisesti.

Uudessa strategiassa korostuu sen sijaan tärkeys pysytellä sotilaallisesti valppaana Aasiassa.

Armeijan on tarkoitus vähentää menojaan noin 400 miljardilla dollarilla seuraavan vuosikymmenen aikana.

-NATO muuttuu täysin paperitiikeriksi nEuroopan puolustuksen kannalta mikäli Yhdysvallat toteuttaa em. uudistukset
 
Aasia, Aasia, Aasia. Näin sanoo amerikkalainen puolusteluministeri.

Huomatkaa, että leikkauksista huolimatta kustannukset kasvavat. Pankaa, lapsukaiset mieleenne: pienet sotavaltiot eivät tule pysymään mukana touhussa, jossa yritetään pitää yllä kaikkia aselajeja ja puolustushaaroja. Sanokaa sanonee. Tai sitten pitää rojauttaa puolustusmomentille lisää fyrkkaa ja rutosti. Tapahtuuko?

Vissiin kaikki amerikkalaiseen "puolustukseen" liittyvät hankkeet ja projektit ovat kustannusten osalta karanneet kynsistä jo pitkän aikaa, mikään ei valmistu sovitulla hinnalla. Ja valtio-usa on veloissa korviaan ja hilserajaa myöten. Tavoitteet ja dogmit, tavoitetilat ja hankkeet, ne ovat valmistelleet henkilöt, joiden onkapannussa kohisee kuuma uriini.
 
Tvälups kirjoitti:
USA aikoo leikata maajoukkojaan
Ulkomaat STT 05.01.2012 08:05

Yhdysvaltain hallinnon on määrä julkaista tänään uudet suunnitelmat asevoimien tulevaisuudesta.

Aikomuksena on leikata maajoukkojen määrää kymmenillä tuhansilla sotilailla ja satsata nykyistä enemmän ilma- ja merijoukkoihin.

Ennakkotietojen mukaan puolustusministeriö aikoo ehdottaa muun muassa Euroopassa olevien joukkojen vähentämistä sekä luopumista niin sanotusta kahden sodan periaatteesta. Se tarkoittaisi sitä, ettei Yhdysvallat enää pystyisi käymään kahta maasotaa yhtäaikaisesti.

Uudessa strategiassa korostuu sen sijaan tärkeys pysytellä sotilaallisesti valppaana Aasiassa.

Armeijan on tarkoitus vähentää menojaan noin 400 miljardilla dollarilla seuraavan vuosikymmenen aikana.

-NATO muuttuu täysin paperitiikeriksi nEuroopan puolustuksen kannalta mikäli Yhdysvallat toteuttaa em. uudistukset

Näin se menee. NATOn tarjoama suoja tulee muodostumaan kovin niukaksi pienten maiden kannalta.
 
Yhdysvallat hylkää kahden sodan mallin ja keskittyy Aasiaan

Yhdysvallat ei aio käydä vastaisuudessa kahta maasotaa yhtä aikaa. Puolustusministeriön ja presidentti Barack Obaman julkistaman uuden puolustuslinjauksen mukaan armeijalla ei ole siihen enää varaa.

"Vaikka joukkomme taistelevat yhä Afganistanissa, sodan aallot ovat laantumassa, kansakuntamme on muutosvaiheessa", sanoi Obama.

Uudet linjaukset johtuvat pääosin puolustusmäärärahojen leikkaustarpeesta ja liittovaltion budjetin supistamisesta. Puolustusmenoja on leikattava jopa 500 miljardia dollaria seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Yhdysvallat aikoo keskittyä vastaisuudessa enemmän Aasiaan.

Kiina on yksi kasvavista huolenaiheista, samoin yhä kovempaa linjaa vetävä Iran. Sen vuoksi panostuksia lisätään myös Lähi-idän sekä Persianlahden turvallisuuteen.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Yhdysvallat+hylk%C3%A4%C3%A4+kahden+sodan+mallin+ja+keskittyy+Aasiaan/a1305552824525
 
Back
Top