Ulkomaat Amerikka
Donald Trump – rääväsuu, joka kaappasi USA:n vaalit
Hillary Clintonin kampanja on ajautunut kriisiin.
Teppo Tiilikainen
SK 35/2015|28.8.2015
Miljardööri
Donald Trump on sähköistänyt Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan, vaikka vaaleihin on aikaa vielä reilusti yli vuosi. Hän mellastaa kampanjakiertueellaan ja tv-väittelyissä haukkumalla vastustajiaan luusereiksi ja idiooteiksi.
Trump väittää kunnioittavansa naisia mutta nimittelee heitä nahjuksiksi ja lihaviksi sioiksi. Kun tv-toimittaja
Megyn Kelly tivasi häneltä vastauksia tv-tentissä, hän vihjaili Kellyn kärsivän kuukautiskivuista.
Trump väittää, että Meksiko lähettää Yhdysvaltoihin tietoisesti raiskaajia ja huumekauppiaita. Hän lupaa määrätä armeijan maajoukot Irakiin, pommittaa terroristijärjestö Isisin maanrakoon ja tehdä ”Amerikasta jälleen suuren”. Hän kertoo perustavansa tietonsa sotilaallisista kysymyksistä television keskusteluohjelmiin.
Trumpilla ei ole varsinaista ohjelmaa. Hän vaihtaa mielipiteitään lennosta ja esiintyy yhtä itsevarmasti kuin mestarinyrkkeilijä
Muhammad Ali loistoaikoinaan, mutta ilman Alin itseironiaa ja huumoria.
Typeryyksiä möläyttelevät ja skandaaliherkät ehdokkaat ovat yleensä pudonneet pelistä esivaalitaistelun alkuvaiheessa, mutta Trumpin suosio näyttää vain kasvavan.
Mielipidemittausten perusteella 25 prosenttia republikaanien äänestäjistä kannattaa häntä. Puolue-eliitin suosikki
Jeb Bush on joutunut tyytymään noin kymmenen prosentin suosiolukuihin.
Republikaanien esivaalien asetelma on alkanut hirvittää puolueen maltillisia kannattajia. He pelkäävät, että Trump tuhoaa törkeällä käytöksellään puolueen maineen ja karkottaa äänestäjät varsinaisessa vaalissa demokraattien leiriin.
Trump on kauhistus myös republikaanien johdolle. Puolue on pyrkinyt uudistamaan vanhojen valkoisten miesten puolueen imagoa kaksissa peräkkäisissä presidentinvaaleissa kärsittyjen katke-rien tappioiden jälkeen.
Puolueen strategit laskevat, että vaalivoittoon tarvitaan nykyisin myös naisten ja kasvavan latinoväestön ääniä. Trump halveksii kuitenkin avoimesti naisia ja meksikolaisia siirtolaisia.
”Hänen puheensa ovat myrkkyä republikaanien viestille”, Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvallat-keskuksen ohjelmajohtaja
Mika Aaltola sanoo. ”Näyttää siltä, että puoluejohto on menettänyt tilanteen hallinnan.”
Trumpin vaalitilaisuuksissa käy pääasiassa valkoihoisia amerikkalaisia ja yleisön joukosta on kuulunut rasistisia White Power -huutoja. Trumpin julkaisema maahanmuuttopoliittinen ohjelma saa
Jussi Halla-ahon näyttämään monikulttuurisuuden ihailijalta.
Trump haluaa poistaa Yhdysvalloissa syntyneiltä lapsilta perustuslaillisen oikeuden kansalaisuuteen ja rakentaa Meksikon vastaiselle rajalle muurin Meksikon hallituksen kustannuksella. Hän lupaa karkottaa maassa laittomasti asuvat 11 miljoonaa siirtolaista, vaikka Yhdysvaltain palvelusektori toimii pitkälti heidän varassaan.
Voimakas siirtolaisvastaisuus kuulostaa oudolta, sillä koko amerikkalainen yhteiskunta on rakennettu maahanmuuton perustalle.
Trump on itsekin siirtolaisten jälkeläinen. Hänen äitinsä oli skotlantilainen, hänen isoisänsä oli saksalainen, ja hän on itse naimisissa Sloveniassa syntyneen huippumallin ja seurapiirikaunottaren kanssa.
Trumpin yllättävä suosio on nostattanut hurjia salaliittoteorioita. Häntä on epäilty demokraattien lähettämäksi Troijan hevoseksi, jonka tarkoituksena on tuhota republikaanien vaalikampanja.
Epäilyt saivat vauhtia, kun päivälehti
The Washington Post paljasti, että Trump oli keskustellut suunnitelmistaan entisen presidentin
Bill Clintonin kanssa ennen asettumistaan ehdolle. Clintonin väitetään kehottaneen häntä tavoittelemaan suurempaa roolia republikaanisessa puolueessa samaan aikaan, kun hänen oma puolisonsa
Hillary Clinton pyrkii demokraattien ehdokkaaksi.
Trumpilla on vanhastaan läheiset suhteet Clintoneihin.
Bill ja Donald ovat pelanneet yhdessä golfia, ja Hillary osallistui Trumpin häihin Floridassa vuonna 2005. Trump on tukenut vuosien varrella rahallisesti sekä demokraattista puoluetta että Clintonien yleishyödyllistä säätiötä.
Donald Trump kiertää Yhdysvaltoja seitsemän miljoonaa dollaria maksaneella Sikorski-helikopterillaan ja Boeing 757 -matkustajakoneellaan, joka on rekisteröity 43 matkustajalle. Boeingin punamustassa kyljessä lukee yksinkertaiseksi Trump. Siinä on korkealuokkaiset nahkaistuimet, makuuhuone ja vierashuone. Turvavöiden kiinnikkeet ja kylpyhuoneen hanat ovat puhdasta kultaa.
Talouslehti
Forbes arvioi Trumpin omaisuuden arvon nousevan neljään miljardiin dollariin. Hän itse pöyhkeilee vielä suuremmilla summilla ja väittää olevansa niin rikas, ettei häntä voi lahjoa. Hän antaa ymmärtää, että hän on luonut omaisuutensa poikkeuksellisilla liikemieskyvyillään, vaikka hän on varakkaan perheen poika.
Trumpin isä
Fred Trump vaurastui kiinteistöbisneksillä ja otti Donaldin jo nuorena vastuullisiin tehtäviin. Perheen yritys, The Trump Organization, toimii Manhattanilla sijaitsevassa pilvenpiirtäjässä, Trump Towerissa.
Donald Trump on saanut runsaasti julkisuutta
Diili–tosi-tv-sarjassa (
The Apprentice, suom. Oppipoika), jossa kilpaillaan työpaikasta yhtiössä. Hänen liikemiesuraansa liittyy kuitenkin myös katkeria epäonnistumisia. Hän on tehnyt neljä konkurssia ja joutunut luopumaan Atlantic Cityn kasinoistaan ja hotelleistaan mutta noussut aina uudelleen jaloilleen.
Presidenttihaaveita Trumpilla on ollut ilmeisesti 1980-luvun lopulta lähtien. Hän erosi 1990-luvun lopulla republikaanisesta puolueesta ja pyrki
Ros Perot’n perustaman populistisen reformipuo- lueen ehdokkaaksi. Hän joutui kuitenkin luopumaan kisasta kesken kaiken ja palasi republikaanileiriin.
Trump harkitsi ehdokkuutta vuonna 2004. Vuonna 2012 hän pyrki mukaan esivaalitaisteluun esittämällä hurjia väitteitä presidentti
Barack Obaman syntyperästä ja muslimitaustasta.
Trump vihjaili, että Obama olisi syntynyt Keniassa, minkä vuoksi hän ei olisi kelvannut Yhdysvaltain presidentiksi. Obaman julkistama syntymätodistus veti kuitenkin pohjan väitteiltä, ja Trump vetäytyi kisasta.
Tällä kertaa Trump on liikkeellä tosissaan. Hän uhkaa lähteä kisaan riippumattomana ehdokkaana, elleivät republikaanit valitse häntä ehdokkaakseen.
Trumpista pitävät mielipidekyselyjen perusteella erityisesti valkoihoiset, vähän koulutetut miehet, jotka inhoavat Washingtonin eliittiä. Myös monissa Euroopan maissa on noussut samanlaiselta pohjalta ponnistavia populistisia poliitikkoja perinteisten valtapuolueiden haastajiksi. Tyyliltään Trump muistuttaa heistä eniten Italian entistä pääministeriä
Silvio Berlusconia.
Berlusconi kuuluu Venäjän presidentin
Vladimir Putinin ystäväpiiriin. Myös Trump kunnioittaa Putinia ja vakuuttaa, että hän pystyisi nostamaan presidenttinä Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet nykyisestä aallonpohjasta.
”Tulisin hyvin toimeen Putinin kanssa”, hän sanoi hiljattain toimittajille.
Washingtonilaisen Brookings-instituutin tutkija ja presidentti Bill Clintonin entinen neuvonantaja
Bill Galston ennustaa, että Trumpin puheet kääntyvät lopulta häntä itseään vastaan. Monet muutkin ovat arvioineet, ettei menestys voi kestää vaalitaistelun loppuun asti. Mutta samalla on alkanut kalvaa epäilys. Olisiko todella mahdollista, että tällainen mies voisi nousta Yhdysvaltain presidentiksi? Ja mitä siitä seuraisi?
Muut republikaanien ehdokkaat tuntuvat odottavan, että Trumpin kampanja kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Jeb Bush ja Ohion kuvernööri
John Kasich ovat arvostelleet varovaisesti Trumpin siirtolaisnäkemyksiä, mutta teekutsuliikettä lähellä olevat senaattori
Ted Cruz ja kuvernööri
Scott Walker ovat asettuneet tukemaan häntä.
Walkerin mielestä Israelin Länsirannalle rakentama muuri osoittaa, että samanlainen ratkaisu voisi toimia myös Meksikon vastaisella rajalla.
Republikaanien esivaalitaisteluun on ilmoittautunut kaikkiaan 17 ehdokasta, joista senaattori
Rick Santorum ja Texasin entinen kuvernööri
Rick Perry olivat mukana jo edellisissä vaaleissa.
Vain yksi ehdokkaista, Hewlett-Packardin entinen toimitusjohtaja
Carly Fiorina, on nainen.
Mika Aaltola muistuttaa, että Obama voitti kahdet peräkkäiset vaalit etnisten vähemmistöjen, naisten ja nuorten äänillä. Hän kehottaa sen vuoksi kiinnittämään huomiota Fiorinaan sekä kuubalaistaustaiseen floridalaissenaattoriin
Marco Rubioon, joka pystyy hyödyntämään kampanjassaan siirtolaistaustaansa.
”Fiorinalla on karismaa, ja hän on profiloitunut erityisesti Hillary Clintonin kriitikkona. Rubio on taas nuori kyky ja hän puhuu aika hyvin”, Aaltola sanoo.
Heidän tukenaan ei ole kuitenkaan samanlaista koneistoa kuin Jeb Bushilla, joka on ollut toistaiseksi erittäin vaisu.
”Jeb Bush muistuttaa liiaksi edelliset vaalit Obamalle hävinnyttä
Mitt Romneya”, Aaltola sanoo. ”Häntä pidettiin liian tylsänä ja poliittisesti korrektina. Republikaanit kaipaavat nyt dramaattisempaa hahmoa, joka kerää huomiota puhumalla suoraan ja tölvimällä vastustajiaan.”
Obamaa republikaanit pitävät historian heikoimpana presidenttinä, lähestulkoon maanpetturina, joka on romuttanut päättämättömyydellään Yhdysvaltain johtavan aseman maailmassa.
Trump on hyödyntänyt tilannetta taitavasti. Hän tarjoaa itseään vahvaksi johtajaksi, joka palauttaa Yhdysvaltain arvovallan ja kunnian.
Myös vasemmisto on pettynyt Obamaan. Hän lupasi muuttaa Yhdysvaltojen poliittisen kulttuurin, mutta se ei onnistunut alkuunkaan. Päinvastoin, koko poliittinen koneisto on halvaantunut republikaanien ja demokraattien keskinäisen riitelyn vuoksi.
Viime marraskuussa demokraatit kärsivät Obaman vuoksi murskatappion kongressin välivaaleissa. Republikaaneilla oli jo ennestään enemmistö edustajainhuoneessa, mutta he kaappasivat tuolloin vallan myös senaatissa, ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.
Siitä huolimatta viime kuukaudet ovat olleet Obaman kannalta menestyksellisiä, varsinkin ulkopolitiikassa. Hän on neuvotellut kompromissin Iranin ydinohjelmasta, palauttanut diplomaattisuhteet Kuubaan ja sopinut päästörajoituksista Kiinan kanssa.
Obama saa kiitosta myös talouspolitiikastaan, sillä Yhdysvaltain talouskriisi näyttää lopultakin talttuneen. Hän on onnistunut turvaamaan oleskeluluvan miljoonille laittomille siirtolaisille.
Lisäksi korkein oikeus on laillistanut Obaman ajamat homoliitot ja vahvistanut kiistellyn terveydenhoitouudistuksen, jota pidetään hänen merkittävimpänä sisäpoliittisena hankkeenaan.
Demokraattien kampanja on jäänyt pahasti Trumpin varjoon. Demokraattinen puolue ei kiinnosta julkisuutta samalla tavalla kuin republikaanit, koska sen sisällä ei käydä yhtä repivää vaalitaistelua.
Ennakkoon ylivoimaisesti vahvimpana ehdokkaana pidetty Hillary Clinton on yrittänyt pysytellä presidentillisesti päivänpolitiikan yläpuolella. Viime viikkoina hän on kuitenkin joutunut pahasti puolustuskannalle.
Clintonin väitetään käyttäneen ulkoministeriaikoinaan yksityistä sähköpostiaan salaiseksi luokiteltujen tietojen välittämiseen. Hän on kiistänyt syytökset ja vakuuttanut noudattaneensa turvallisuusmääräyksiä.
Clinton luovutti muistitikkunsa ja denveriläisen it-yhtiön ylläpitämän palvelimensa liittovaltion poliisille FBI:lle pari viikkoa sitten. Tutkimuksissa on selvinnyt, että osa asiakirjoista oli todellakin luokiteltu luottamukselliseksi. Toistaiseksi vähälle huomiolle omassa kampanjassaan jäänyt New Jerseyn republikaaninen kuvernööri
Chris Christie on vaatinut, että asiasta nostetaan rikossyyte.
Republikaanien mielestä Clinton on vaarantanut vastuuttomalla sähköpostittelullaan Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden eikä sovellu sen vuoksi presidentiksi eikä armeijan ylipäälliköksi. He ovat myös epäilleet, että hän oli puhdistanut palvelimensa ja tietokoneensa ennen kuin luovutti ne tutkijoille.
Clinton on kuitannut sähköpostiskandaalin poliittiseksi ajojahdiksi ja Trumpin puheet viihteeksi. Samalla hän on yrittänyt epätoivoisesti kääntää keskustelun politiikan sisältöön. Hän esitteli pari viikkoa sitten uuden yliopistoja koskevan rahoitusmallin, joka mahdollistaisi opiskelun ilman valtavia pankkilainoja.
Clinton on valmistellut myös uusia talouspoliittisia avauksia. Ne eivät kuitenkaan kiinnosta tiedotusvälineitä yhtä paljon kuin ulkoministeriaikojen töppäykset.
Sähköpostikohu ei kuulosta kovin dramaattiselta, ja sitä on luonnehdittu myrskyksi vesilasissa. Asian jatkuva penkominen on kuitenkin nostattanut epäilyjä Clintonin rehellisyydestä ja vastuuntunnosta. Sitä paitsi amerikkalaiset alkavat olla kyllästyneitä sekä Clintonien että Bushien perhedynas- tioihin ja kaipaavat uusia kasvoja politiikan huipulle.
Kaikesta huolimatta Hillary Clinton on edelleen demokraattien ylivoimaisesti suosituin ehdokas noin 50 prosentin kannatuksella. Mielipidemittausten perusteella hän päihittäisi Trumpin, mutta saattaisi hävitä niukasti Bushille. Tilanne ehtii kuitenkin muuttua vielä moneen kertaan, sillä edessä on pitkä ja kuluttava vaalitaistelu.
Demokraattileirissä Clintonin näkyvimmäksi haastajaksi noussut senaattori
Bernie Sanders on kerännyt kampanjatilaisuuksiinsa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Hän on ohittanut Clintonin suosiossa kotikentällään New Hampshiressa ja saavuttaa tämän etumatkaa myös Iowassa. Demokraattien ensimmäiset esivaalit järjestetään helmikuussa Iowassa ja New Hampshiressa, joten niiden tuloksilla on poikkeuksellisen suuri merkitys.
Sanders on amerikkalaiseksi huippupoliitikoksi hyvin vasemmistolainen. Hän vastusti 1960-luvulla Vietnamin sotaa ja toimi aktiivisesti kansalaisoi-keusliikkeessä. Hän luonnehtii itseään demokraattiseksi sosialistiksi.
Sanders ihailee pohjoismaista ja kanadalaista hyvinvointivaltiota ja haluaa laajentaa Obaman terveydenhuoltouudistusta, jonka republikaanit yrittävät kumota. Hän lupaa nostaa minimipalkkaa ja kiristää rikkaiden verotusta. Hän syyttää Wall Streetin pankkiireja vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä ja lupaa kiristää pankkien valvontaa, jos hänet valitaan presidentiksi.
Mielipidemittausten perusteella 20–30 prosenttia demokraattien äänestäjistä kannattaa Sandersia.
Clintonin kasvavat ongelmat huolestuttavat demokraattisen puolueen eliittiä, ja Washingtonissa valmistellaan jo varapresidentti
Joe Bidenin mahdollista kampanjaa. Myös Bill Clintonin kauden varapresidenttiä
Al Gorea on yritetty houkutella mukaan kisaan.
”Bidenin mukaantulo tekisi hyvää demokraattien vaalitaistelulle”, Aaltola sanoo.
”Hillary Clintonin vaalikoneisto on kuitenkin ylivoimainen. Hänen syrjäyttämisensä olisi suoranainen ihme.”
___________________________________________________________________________________________________________________________
Miksi tarvitsemme Hillarya
JACK DONOVAN (suomentanut Jarno Alander)
Kun ensimmäistä kertaa kuulin Benghazin tapauksesta
1, ajattelin että
Hillary Clintonin peli olisi pelattu.
Siihen asti oli näyttänyt siltä, että hänelle kannettaisiin presidentinvirka lautasella ikään kuin lopullisena kostona siitä, miten hänen miehensä nolasi hänet ja
Obama työnsi hänet syrjään. Mutta varmasti hän ei voi enää toipua jostain Benghazin kaltaisesta – tai niin ainakin ajattelin.
Ilmeisesti olin väärässä. Hiljattain
Time-aikakauslehti kysyi artikkelissaan, ”
voiko kukaan enää pysäyttää Hillarya?”
Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei voi. Republikaanipuolueen hölmöilevät uuskonservatiivit ja suurten pääomien lakeijat eivät näytä edes kykenevän löytämään hänelle vastaehdokasta. Vielä hiljattain he jopa yrittivät tarjota koko liittovaltion halveksituimman osavaltion sairaalloisen ylipainoista kuvernööriä, kunnes hänkin hiljattaisten pikku ongelmiensa vuoksi joutui vetäytymään syrjään.
Ellei jostain löydy ms-taudista kärsivää hiv-positiivista transseksuaalia vetämään miekkaa kivestä, kukaan ei voi kilpailla Hillaryn taustatarinan ja henkilöhistorian kanssa.
Vaikka hän onkin tämän hetken suosikki demokraattien ehdokkaaksi, hänen menneisyytensä ja häviönsä Obamalle tekevät hänestä samanaikaisesti myös voittoisaa comebackia tekevän altavastaajan.
Mutta, mikä kaikkein tärkeintä, Hillary Clinton on seuraava suuri kansalaisoikeusehdokas. Nyt kun amerikkalaiset ovat jo saaneet mustan presidenttinsä, media tarvitsee jonkin uuden suuren tarinan josta innostua, jotta vuoden 2016 presidentinvaalit voi olla jälleen ”uraauurtava” ja ”historiallinen” tapahtuma. Edistykselliset ihmiset, nähkääs, vaativat edistystä. YHDYSVALTAIN ENSIMMÄINEN NAISPRESIDENTTI on niin itsestään selvä asia, että otsikot suorastaan kirjoittavat itse itsensä.
Sillä ei juuri ole mitään väliä, että Hillary on luultavasti vähintään yhtä pätevä tehtävään kuin kuka tahansa hänen mahdollisista haastajistaan. Kuten ei myöskään millään pötypuheilla tai vaalilupauksilla, joita hän joutuu tekemään voidakseen luoda vaikutelman siitä, että hänellä olisi kansalle jotain sanottavaa.
Hillary Clintonin sukupuoli ja tausta paikkaavat sen tosiasian, ettei kukaan oikeastaan pidä hänestä. En jaksa uskoa että edes kaikkein kovaksikeitetyimmät demokraatit syvällä sisimmässään pitäisivät hänestä. He eivät koskaan tule palvomaan häntä niin kuin he palvoivat Obamaa, tai edes niin kuin he palvoivat hänen miestään. Hillaryn puheita on vaikea uskoa jopa silloin kun hän yrittää olla vilpitön. Hän on selvästi terävä machiavellilainen juonittelija – vähän niin kuin
Richard Nixon jakkupuvussa – mutta hänellä on myös taipumus hysteerisiin ämmämäisyyden puuskiin, jotka ne kuuluisat lähikuvat, joissa hän näyttää kulahtaneelta harpyijalta, niin hyvin onnistuvat tavoittamaan.
Mikään yllä olevasta ei kuitenkaan tule estämään hänen valintaansa presidentiksi. Ellei jotakin todella yllättävää tapahdu, media saa suuren kertomuksensa ja Amerikka saa
ENSIMMÄISEN NAISPRESIDENTTINSÄ.
Se sopii minulle. Haluaisin itse asiassa tehdä saman tien selväksi, että odotan innolla Hillary Clintonin presidenttikautta.
Presidentti Clinton ei tule käyttämään presidentin valtaansa tehdäkseen mitään dramaattisia muutoksia Amerikan alamäkeen. Hän istuu sini-puna-valkoisen katastrofikelkan kyydissä kuten kuka tahansa esikaupunkien keskiluokkainen futisäiti – jalat edellä varovasti jarruttaen.
Clintonin ei tarvitse ottaa radikaalifeministejä yhtä vakavasti kuin Obama — tai edes niin vakavasti kuin
George W. Bush. Vai voivatko feministit muka syyttää häntäkin sodan julistamisesta naisia vastaan?
Hänen tarvitsee mielistellä naisia paljon vähemmän kuin Obama mielisteli urbaaneja mustia, koska hän itse asiassa on kuin onkin sataprosenttisesti nainen — hänen ei tarvitse teeskennellä olevansa yksi heistä.
Vaikuttaa myös todennäköiseltä, että presidentti Hillary Clinton tulee olemaan paljon vähemmän kunnianhimoinen kuin Obama, mitä tulee hallinnon uudistamiseen. Uskon, että hän pysyy samanlaisena pragmaattisena pelinaisena kuin aina ennenkin. Hänellä ei ole huolenaan samanlaista kansallista henkistä krapulaa kuin Obamalla, joka iski kun kävi ilmi ettei hänellä ollutkaan tarjottavanaan sellaisia messiaanisia ihmeitä, joita Obama-kultin papit ja papittaret lupasivat. Kukaan ei aseta häneen sellaisia odotuksia. Riittää, että hän on
ENSIMMÄINEN NAISPRESIDENTTI.
http://sarastuslehti.com/2015/04/28/miksi-tarvitsemme-hillarya/
