Iltalehden toimittaja on jatkanut selvityksiään (tarkemmin paperilehdessä).
Ottamatta kantaa turvallisuusaspektiin voidaan todeta kokonaisuuden olevan masentava. Myydään edulliseen hintaan tontti puolustusvoimille varatulta alueelta ja vastoin merivoimien nimenomaista tahtoa ja pyyntöä, tontti myydän "pöydän alta" , annetaan kaupan päälle avaimet puolustusvoimien alueelle johtavaan porttiin, siirretään myöhemmin aita ja rekennetaan tie tonteille. Mitä mahtoi jäädä Matsähallitukselle viivan alle tämän jälkeen ja miksi pääesikunta ei kuunnellut merivoimia? Metsähallitus ei tarkastanut ostaja taustoja ja ilmoittaa, ettei se edes voi valita ostajia. Itse ihmettelen, miksei tontteja laitettu samalla yleiseen myyntiin. Ne myytiin 200 000 eurolla, nyt niistä pyydetään 430 000 euroa!
"Pääesikunnan oikeudellisen osaston kirjallisen lausunnon mukaan varikkoa lähellä olevien maa-alueiden myynti ei muodostaisi riskiä sotilasalueelle eikä suoja-aluetta täten ollut tarvetta turvata erityistoimenpitein." Pointti on kuitenkin se, että pääesikunnan olisi tullut kuunnella herkällä korvalla toiminnanharjoittajaa, joka on merivoimat ja merivoimien materiaalilaitos/varikko. Kerrottiinko pääesikunnalle, että ostaja on tuntematon ulkomainen liikemies, jolla on yhteyksiä venäläisiin?
Tämä on vain yksi esimerkki suomalaisesta hölmöydestä, mitä vielä muuta?
Näin kohuttu maakauppa tehtiin
Torstai 23.10.2014 klo 06.00
Ukrainalainen sai ostaa maa-alueen sotilasalueelta, vaikka se ei ollut julkisessa myynnissä.
Kemiön Skinnarvikin sotilasalueelta myytiin rantakaistale ulkomaalaisille vuonna 2008. (RONI LEHTI)
Metsähallituksen kiinteistöliiketoiminnasta vastaava Laatumaa selvitti Iltalehden pyynnöstä miten ukrainalainen liikemies osasi etsiä maa-aluetta nimenomaan Merivoimien räjähdeainevarikon alueelta Kemiön Skinnarvikista vuonna 2008. Kyseessä oleva maa-alue ei ollut julkisessa myynnissä. Rantakaistale sijaitsi sotilasalueella, avaimia ja kulkulupaa edellyttäneen portin takana. Tieyhteys rantaan rakennettiin Metsähallituksen toimesta vasta kaupan toteuduttua.
Laatumaan nykyisen johtajan
Tuomas Hallenbergin mukaan ukrainalainen oli ottanut itse yhteyttä Metsähallitukseen ja tiedustellut rantatontteja mökkiliiketoimintaa varten. Liikemies oli kertonut haluavansa maata suuren vesistön ääreltä.
- Hän oli kiinnostunut Päijänteen ja Saimaan rannoista merenrantatonttien lisäksi, sanoo Hallenberg.
Tuomas Hallenbergin mukaan yhteydenoton ajoitus oli sopiva, koska Skinnarvikin alueelle oltiin juuri laatimassa alustavaa myyntisuunnitelmaa.
- Tuohon aikaan meillä ei ollut vielä velvollisuutta markkinoida maaomaisuutta julkisesti. Sittemmin ohjeita on tarkennettu ja kaikki kohteet menevät nyt julkiseen myyntiin jokaisen potentiaalisen ostajan katsottavaksi.
Metsähallitus ei tarkistanut Skinnarvikiin pyrkineen ostajan taustoja eikä kiinnittänyt huomiota yrityksen liiketoimintahistoriaan.
- En tiedä miksei yrityksen taustoja tarkistettu. Yleisesti voin todeta, ettei Metsähallitus voi valita ostajia eikä rajata ketään pois esimerkiksi kansallisuuden perusteella.
Ukrainalainen liikemies maksoi kahdesta noin 1,5 hehtaarin merenrantatontista Suomen valtiolle yhteensä 200 000 euroa. Kauppojen jälkeen ukrainalainen myi tontit eteenpäin venäläisen liikemiehen Viroon rekisteröimälle yhtiölle. Nyt sotilasalueen kyljessä nököttäviä tontteja kaupitellaan Venäjällä 215 000 euron kappalehintaan.
Lue lisää kauppojen etenemisestä sekä Puolustusvoimien mielipiteestä asiaan päivän Iltalehdestä tai digilehdestä!