3pv koettelee jo "asumisen" käsitettä vrt. väliaikainen oleskelu. En todellakaan varautuisi mihinkään 7pv lyheympään "lomaan". En tiedä tarvitseeko välttämättä liettä, mutta olisi hyvä jos olisi edes jotain millä lämmittää ruokaa. Trangia tai muu kaasuliesi? Ei sähköliesi koska sille ei välttämättä tule virtaa...
Väestönsuojan lakisääteinen mitoitushan menee niin että tilaa pitää olla 0,75m^2 per henkilö eli siellä tulee oikeasti hyvin äkkiä ahdasta. Tämä tarkoittaa myös sitä että ilmaa ei ole tuhlattavaksi asti. Samoin lämpö kasvaa pitemmässä oleskelussa helposti eli tuollainen kuvaamasi avotulen käyttö tai edes sähkölieden käyttö ei ehkä ole mahdollista jo ihan siksikään että ilmaa ei ole tilassa liikaa ja muutekin on jo ihan liian lämmintä.
Sitten pitää muistaa se että ei se suojassa oleminen ole siinä mielessä on/off että että ensin oltaisiin suojassa N päivää ja sen jälkeen tullaan ulos. Luultavammin se menisi siten, että turvallisuustilanteen parantuessa suojasta tehdään ensin lyhyitä retkiä ulos ja palattaisiin takaisin. Tilanteen parantuessa retket sitten pitenisivät ja yhä enemmän aikaa vietettäisiin ulkona.
Ovetkaan niissä eivät ole ilmatiiviitä mutta toisaalta ne saa tarvittaessa teipillä tukittua, mikäli liian häijyä myrkkykaasua leijuu ulkoilmassa. Milläpä sen havaitset? Viranomaisilta tultava tieto ensin esim. radiolähetyksen kautta, olettaen ettei sekään ole ryssien järjestämä valelähetys. Muuten on toivottava että kun haistaa jotain epäilyttävää ja sieraimia kirvelee, niin että silloin ei olisi liian myöhäistä. Minun väestösuojan ovi olisi ilmatiivis.
Väestönsuojien toimivuus myrkkyjä ym. vastaan perustuu samaan periaatteeseen kuin esim. panssarivaunuillakin eli n.s. ylipainejärjestelmä. Ilmanvaihtokoneella tehdään suojaan hienoinen ylipaine jolloin mahdollinen kaasuvuoto esim. ulko-oven karmeista käy ulospäin. Sisääntuleva ilma kulkee suodattimen läpi. Modernissa suojassa se suodatin on ihan aktiivihiili + jotain kemikaaleja eli ei mikään turha härpäke. Varsin pätevä vehje itse asiassa. Jos on vanhempi suoja niin sitten sen voi olla heikompi.
Kunnolliseen väestönsuojan ylläpitoon sinällään kuuluu n.s. tiiveyskokeen tekeminen jolla testataan että suoja on suljettuna "riittävän tiivis" että tarvittava ylipaine saadaan aikaan.
Mulla ei ole mitään empiiristä näyttöä väestösuojien toimivuudesta. Itse en ole ollut rakentamassa yhtäkään. En ole asunut sellaisessa yhdenkään katastrofin aikana. Se on karmivaa luottaa sokeasti suomalaiseen rakentamisosaamiseen ja pelkkiin papereihin, varsinkin tälläisessä asiassa. Voitte quottailla speksejä ja lakeja vaikka minkä verran. Ne eivät ole todisteita toteutuneesta rakentamisesta tai oman lähimmän väestösuojani tasosta ja todellisesta suorituskyvystä erilaisia uhkia vastaan. Puhumattakaan siitä että Suomeen pesiytyneet ryssät olisivat
On niillä kyllä tehty jonkin verran kokeita joissa vapaaehtoisin voimin on kokeiltu viettää päivä, pari tai kolme suojassa ja katsottu miten käy. Ei se helppoa ole, mutta ei sen mikään hupiretki olekaan tarkoitus olla. Jos se pitää hengissä vaikeana ajanjaksona niin se on täyttänyt tehtävänsä. Edelleen on sanottava että suojan ei ole tarkoituskaan olla täydellinen. Sellaisen suojan saaminen aikaan joka pelastaa kaikki maksaisi mahdottomia. Riittää että se säästää vaikeassa tilanteessa ihmishenkiä ja siihen säädösten mukaiset suojat kyllä pystyvät hyvin. Paljon paremmin kun mitä ihmiset tuntuvat kuvittelevan.
Esimerkki:
Oli tässä jokin aika puhetta taloyhtiössä siitä miltä väestönsuoja suojaa. Otin kuvitteelisena esimerkkinä ydinpommin laukaisun lähimmällä lentokentältä jonne tästä meiltä on matkaa n. 10km. Melkein kaikki luulivat että oltaisiin varmasti kuolleita vaikka oltaisiikin suojassa. No oikeasti siltä tuollaisen ISON pommin kehä ylipaineella ~1 ilmakehä (jonka tuollaisen pienen S2 luokan väestönsuojan pitäisi rakennusmääräysten mukaan kestää) on pommin koosta ja räjäytyskorkeudesta riippuen luokka 2-3km eli suoja kestäisi sen helposti.
Toisaalta jos olisit suojan ulkona niin.... aika kovassa vaarassa olisit..
EDIT: Kirjoitusvirheitä korjattu
Viimeksi muokattu: