Vonka
Supreme Leader
Kun Paavo Väyrynen vasta julkisti kirjansa, Johan Bäckman keuli ja onnitteli häntä uuden oman puolueen perustamisesta (25.1.). Väyrynen kertoi hankkeesta itse 4.2. kirjoituksessaan "Vapaus valita". Väyrynen hämmentyi hiukan, kun häneltä tiedusteltiin yhteyttä Bäckmaniin ja hän sanoi, ettei ole koskaan tavannut Bäckmania henkilökohtaisesti.
Lehdet yleisesti luulivat, että "Väyrysen mieli muuttui nopeasti", koska vielä 25.1. hän kielsi omat puoluehankkeet - samalla kun Bäckman (Väyrysen tietämättä) twiittasi kansalaispuolueen perustamisesta.
Kansalaispuolueen ensisijainen tehtävä on toteuttaa Suomen irrottautuminen euroalueesta. Prodessori emeritus Jyrki Virolainen kirjoitti: Voisi ennustaa, että Paavo Väyrysen Kansalaispuolue saa eduskuntavaaleissa 2018 enemmän kansanedustajia kuin perussuomalaiset. Keskustan vaalimenestys tulee heikkenemään merkittävästi edellisistä eduskuntavaaleista. Persujen kannattajia siirtynee melko runsaasti Väyrysen puolueen tukiryhmään, koska Timo Soini ei enää aja Suomen eroa eurosta. Soini reissailee ulkoministerinä ympäri maailmaa. Eduskunnassa Soinia ei juuri näy, tällä viikolla on viettänyt aikaa Yhdysvalloissa ja osallistunut Barack Obaman rukousaamiaiselle, huomenna hän vierailee Hollannissa jne.
Totta kai tässä on tämäkin näkymä. Tukiyhdistykseen linnoittautuu varmasti erikoista porukkaa ja itärahaa. Nyt oli vrmasti oikea aika laittaa tämäkin nukkuja liikkelle vaikka vain koepalloksi ja hämmentämään.
Itse epäilen, että perussuomalaisten rivijäsenten kypsyys laajassa mitassa riittää pysymään erossa tästä rajojen ulkopuolelta johdetusta saastapesästä, jonka nimeksi tulee Kansalaispuolue. Siitä tulee kaikkien puolueiden "ipulaisten" kokoomapaikka, mitä tukijärjestöön tulee. Varsinaisiksi jäseniksihän Väykkä ei huoli kuin valmiin edustajan, joka on heti vallan liepeillä.
Lisäksi hän haluaa pysyä Keskustan jäsenenä.
Onnistuuko Väyrysen peli vai meneekö reisille, kuten Paavon hommat aika pitkälle ovat menneet?