Esimerkiksi Demarien ja SAJ:n CIA kytköksistä ei pahemmin huudella. .
Otetaan tähän taustoitus. Kommunismin pysäyttämiseksi taistelu sieluista käytiin Suomen työmailla, joten sitä tuettiin sodan jälkeen lännestä.
Kaikki alkoi paljon aikaisemmin. Porvarillisen Suomen ydinjoukot olivat valmistautuneet 1920- ja 30-luvuilla kommunismin ja Neuvostoliiton uhkaan. Talvisodan myötä moni demari vakuuttui kommunismin vaarallisuudesta ja arvaamattomuudesta. Talvisodan iskostama kommunismin kuva vaikutti hiljaa, mutta vahvasti sodanjälkeisiin poliittisiin oloihin ja asetelmiin. Tämä korosti porvarien ja sosiaalidemokraattien aseveliakselin merkitystä.
Asevelijärjestöjen salaiset haarat alkoivat jo sodan aikana ja ainoat, jotka eivät tietenkään olleet mukana, olivat kommunistit. Myöhemmin perustettiin SYT (Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki), jonka agenda oli kommunismin vastustaminen. Se oli porvarillinen mutta hankkeen takana olivat myös Tanner ja Leskinen. Länsivallat seurasivat mielenkiinnolla säätiön perustamisvalmisteluja. Brittien mielestä päävastuu kommunismin patoamisesta oli sosiaalidemokraattien harteilla, joten heitä kiinnosti erityisesti sosiaalidemokraattien osallistuminen säätiön toimintaan. Väinö Leskinen ja Aito Anto pitivätkin "kotibrittinsä" ajan tasalla. Anto näytti jo maaliskuussa 1952 briteille SYT:n perustamista koskevia papereita ja mainitsi, että mukana olivat mm. Johannes Virolainen, Päiviö Hetemäki ja Lauri Hyvämäki. SDP ei koskaan virallisesti osallistunut säätiön toimintaan, mutta oli siinä epävirallisesti. SDP:n Veikko Puskala vakoili kommunisteja ja antoi tietoja SYT:lle. Hänellä oli myös yhteys suojelupoliisiin, armeijan tiedusteluun ja Kekkoseen.
SYT, erityisesti tohtori Keijo Alho, ei kuitenkaan halunnut Kekkosta. Perustettiin Kerho 56, jonka tehtävä oli estää Kekkosen presidentttiys. Teki se muutakin. SKDL:n kannatusta selvittäneiden tutkimusten pohjalta käynnistettiin “laboratoriokokeilu” Karkkilassa. Sillä pyrittiin vähentämään kommunistien vaikutusvaltaa Högforsin tehtailla. Kun tilanteesta neuvoteltiin tehtaan johdon kanssa, neuvonpidossa päädyttiin siihen, että tehtaan olisi kehitettävä henkilöstöpolitiikkaansa, perustettava tehdaslehti, selvitettävä työosastojen voimasuhteet sekä yritettävä saada muilta paikkakunnilta enemmän sosiaalidemokraattisia työläisiä.
SYT antoi apurahaa (100 000 markkaa) tohtoriopiskelija Mauno Koivistolle, joka oli kähissyt kommunistien kanssa Turun satamassa. ”Suomen rikkuriksi no 1” kommunistien haukkuma Koivisto oli välillä ollut työnantajienkin palkkalistoilla ja laatinut myös heille tilanneraportteja, jotka koskivat kommunistien aikeita.
Rafael Paasioon loppui aseveliakseli, mutta vielä sen vaikutuksia tuntui ammattiyhdistysliikkeen parissa myöhemminkin, kun piti yhdessä sopia asioista.
Katsotaan, mitä työväenperinne kirjoittaa:
Vaaran vuosina sosiaalidemokraatit olivat keskeisessä osassa kamppailussa, jossa kommunisteilta katkaistiin siivet. Taistelu oli kovaa ja likaista. SDP puolusti kiivaasti enemmistöasemaansa ammattiyhdistysliikkeessä, ja SAK:ssa sosiaalidemokraatit turvasivat vallan väsymättömällä työpaikkatoiminnalla.
Vaaran vuosina aseveliyhteistyö sai uusia muotoja. Aseveliakseli vaikutti varmaankin näkymättömästi luomalla yhdyssiteitä eri suuntauksia edustaneiden poliittisten vaikuttajien välille. Salaisempaa kommunisminvastaista toimintaa ajatellen kannattaa nostaa esiin pari ilmiötä. Sota-ajan propagandajohtajana tunnettu L. A. Puntila ryhtyi tiivistämään keväällä 1946 asevelipoliitikkojen yhteistyötä. Taustalla vaikutti sotasyyllisten puolustuskamppailu. Sotasyyllisten puolustaminen tiivisti muutenkin oikeiston ja asevelisosialistien rivejä ja loi pohjan vuosikymmeniä jatkuneelle Kekkos-vihalle.
Puntila neuvotteli eri puolueita edustaneiden poliitikkojen kanssa piirin perustamisesta. Tavoitteena oli saada “poppooseen” edustajia kaikista ei-kommunistisista puolueista.
Ulkopuolelle jätettiin ainoastaan hiljalleen muotoutunut Kekkosen lähipiiri eli myöhemmät K-linjalaiset, jotka kannattivat läheistä yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa ja kommunistien vetämistä hallitusvastuuseen. Maalaisliitosta Puntilan piiriin liittyivät maanviljelysneuvokset Juho Koivisto ja E. M. Tarkkanen, jotka kuuluivat maalaisliiton oikeistosiipeen. Sosiaalidemokraateista piiriin astuivat Aleksi Aaltonen, Väinö Hakkila, Väinö Tanner sekä Tauno Suontausta. Kokoomuksesta toimintaan osallistui kansanedustaja Päiviö Hetemäki ja Edistyspuolueesta kansanedustaja Heikki Kannisto. Myös aiemmin RKP:tä edustanut Hjalmar Procopé kuului “poppooseen”. Poppoo piti yhteyttä myös keskeisiin asevelisosialisteihin, kuten Väinö Leskiseen, Penna Tervoon, Unto Varjoseen, Yrjö “Jahvetti” Kilpeläiseen ja Aarre Simoseen.
Puntilan piiri kokoontui vaaran vuosina jopa viikottain, myöhemmin noin kerran kuussa. Hetemäen mielestä piiri vaikutti
merkittävästi kevään 1948 kommunistien (väitetyn) vallankaappauksen estämiseen, Fagerholmin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen muodostamiseen kesän 1948 eduskuntavaalien jälkeen sekä hallituksen pystyssäpysymiseen. 1950-luvun alkupuolella Puntilan piirin merkitys kulissien takaisessa pelissä väheni. Piiri alkoi muistuttaa “hampaatonta paperitiikeriä”, jossa puitiin leppoisasti kahvittelun ohessa päivänpoliittisia kysymyksiä.
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2005/nettiversio/vesikansa.htm
