Ammusilmatorjunta antaa suojaa, mutta harvemmin tuottaa tappioita...kantaman johdosta.
Oma märkä uni olisi Oerlikon 35mm joka pystyisi heitteiden tms. torjuntaan a la C-RAM.
Vaihtoehtoisia puolustushankintoja menneiltä vuosilta...
- Viestiketjun aloittaja StmSvejk
- Aloitus PVM
Ammusilmatorjunta antaa suojaa, mutta harvemmin tuottaa tappioita...kantaman johdosta.
Oma märkä uni olisi Oerlikon 35mm joka pystyisi heitteiden tms. torjuntaan a la C-RAM.
Ilmapuolustus hoidetaan pääsääntöisesti USN:lla ilmatorjunnalla. Lekot ovat paikkaajia ja hyökkäysaseita. Hävittäjien tärkeä rooli on muistuma 80-luvulta, silloin Tomcateilla oli tarkoitus tuhota NL:n pitkän matkan pommareita.
Singaporella on kuusi ohjusfregattia (ASTER 15/30), ja ilmavoimien toimesta monikerroksinen ilmatorjunta (ASTER 30, SPYDER, MISTRAL, Oerlikon 35m). EvertaisiSuomen ilmatorjuntaa ko. maahan.
Senpä takia Venäjäkin panostaa taktisiin ohjuksiin, risteilyohjuksiin ja pitkän kantaman raketteihin joiden raja taktisiin ohjuksiin hämärtyy...
Mutta mennäänpä takaisin asiaan. Miten Helsingin ilmapuolustus hävittäjin voidaan hoitaa? Esim. pitkän kantaman tykistöraketteja vastaan? Entäpä maahyökkäystapauksessa esim. Kotka-Kouvola-Imatra-Virojoki -alueella? Ei sillä, molemmissa hävittäjillä on rooli, mutta vaikea nähdä, että hävittäjien rooli olisi ensisijainen.
D
Deleted member 2762
Guest
Jep. Ne Stinger-partiot ei esim asetu suojaamaan pataljoonaa niin kuin pataljoonan komentaja haluaa vaan it katsoo itse omasta mielestään parhaat paikat toiminnalleen. Pääsääntöisesti it ei ole alistettu pataljoonille.
fulcrum
Greatest Leader
USN:n yritykset korvata Tomcat epäonnistuivat joten lopulta tyydyttiin siihen että SHornet AMRAAMeilla on riittävän hyvä torjuntakyky toimimaan roolissa kunnes Se Oikea Laivaston Torjuntahävittäjä joskus saadaan kehiin...
Super Hornetillakin torjuntaetäisyys muodostuu helposti noin kolminkertaiseksi it-ohjuksiin nähden.
Käsittääkseni kukaan ei ole sanonut ettei tuota uhkaa vastaan pitäisi hankkia ollenkaan it-ohjuksia ja nimenomaan pk-seudun ja painopistealueen suojaukseen ne on tarkoitettu. Päinvastoin tavoitteenahan on myös nykyistä NASAMSia ulottuvampi it-ohjus. Se koska siihen liikenee rahaa, no se jää nähtäväksi.
LV2020:n myötä voi myös pääkaupunkiseudun ilmatorjunta osin parantua jos käyttöön saadaan edes ESSM-tason ohjus.
Joskus toisessa ketjussa mietiskelin olisiko DX-hankintaan ollut mahdollista saada todellista halpisratkaisua käytetyistä koneista. Tämä vaikka jos maan talous olisi romahtanut (vielä) pahemmin. Pitää yrittää tarkastella sitä vaihtoehtoa tarkemmin.
Niin tai se päätetään yhdessä ilmavoimien kanssa.
Torjuntahan on onnistunut jos vihollinen ei jonnekin iske ja siihen voi päästä monellakin tavalla, myös passiivisesti.
Samalla pitää muistaa että vihollisenkin lentokone on vain lavetti joka hakee optimaalista asemaa laukaista kulloisenkin aseensa, pelkästään tämän estäminen on torjuntaa.
Itse asiassa yhtälö ei ole etenkään CEC:n aikana niin suoraviivainen kuin kuvittelisi - vain ilmassa ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa oleva kone on käyttökelpoinen.
Sen sijaan ohjusalus + tutkakone -yhdistelmä on helpommin ylläpidettävissä 24/7. Tutkakoneen tehokas tutka korkealla voi osoittaa maaleja kaukaa ja matalalta. Lisäksi hävittäjien käyttö puolustautumiseen tarkoittaa hyökkäysvoiman vähentymistä. Kun Nimitzin lentosuoritemäärä on 150/vrk, menisi esim. jo neljän Super Hornetin pitäminen torjuntapartiossa (150nm tukialuksesta a 2h 15min) vuorokauden ympäri 42 lentosuoritetta, neljäsosan koko tukialuksen lentosuoritteista. Kun esim. tutkakoneetkin vaativat veronsa, jäisi tukialuksen varsinaiselle työlle, hyökkäykselle, turhan vähän suoritteita.
Tomcatien käyttö 1980-luvullakin perustui satelliitein ja elektronisen tiedustelun avulla saatuun ennakkovaroitukseen kauan ennen kuin pommarit olisivat tulleet Hawkeyen tutkan piiriin.
Ilman muuta vastaavasti jo hävittäjäuhan olemassaolo tehostaa puolestaan ilmatorjunnan vaikutusta. Kuitenkin prioriteettien pitäisi mielestäni olla 1. paremmat kaukotorjuntaohjukset 2. hävittäjät, ei toisinpäin. Mutta en usko että tämä tästä valitettavasti keskusteluna etenee.
LV2020 voi todellakin tilanteessa, jossa merellistä uhkaa ei ole, omalta osaltaan merkittävästi tehostaa pk-seudun ilmatorjuntaa.
Lisäksi tulevaisuutta ajatellen hävittäjä on muutakin kuin torjuntahävittäjä. Vaikka edelleen mielestäni kaukoiskukyky rakentuisi halvemmin ja tehokkaammin maa- ja merilaveteille, tehostuu uusien ohjusten myötä koneiden käyttökelpoisuus ilmatulituessa joka voidaan tehdä jatkossa vihollisen ilmatorjunnan ulottumattomista.
fulcrum
Greatest Leader
Tämä haiskahtaa hiukan surkuhupaisan 'Aavelasku' -kirjan argumentilta, että hankinnan "todellista hintaa" peiteltiin, jota myös Hesari innoissaan toisteli. Ilman muuta koneille pitää ostaa myös asetäydennystä, ihan samalla tavalla kuin rynnäkkökivääreille, panssarivaunuille, tykeille yms. Ei se mikään yllätys voi olla. Sen sijaan Hornetin elinkaaripäivityksiin tuli kyllä kaksi merkittävää kululisää joita ei osattu hankintavaiheessa ennustaa:
1/ Off-boresight ohjus ja kypärätähtäimet - tämä ei kuulunut alkuperäisiin vaatimuksiin, ei sellaisista oikein mitään vielä silloin tiedetty ja MiG-29 oli ainoa kone jonka mukana tämä ominaisuus tuli.
2/ Ilmasta-maahan aseistus - tätäkään ei oikein vielä 1992 osattu nähdä kun 60 konetta oli vielä silloin "hädintuskin torjuntatehtäviin riittävä" konemäärä. "Offensiivinen rynnäkköaseistus" oli muutenkin ehkä hiukan tabu vielä. "F/A" -tyyppimerkintää kauhisteltiin laajalti...
Anyhoo, back to business: DX-hankinnassakin väläyteltiin käytettyjen koneiden hankkimista tai vanhan kaluston eliniän pidennyksiä. Katsotaan ensin olisiko jälkimmäiseen vaihtoehtoon mahdollisuuksia. Päällepäin näyttää hyvältä: Ruotsi on luopumassa Drakeneista, Saksa romutti DDR-MiGejä ja NL:n hajoaminen jätti näitä koneita myös jouten. Noin 180 MiG-21:stä jäi neuvostoilmavoimilta perinnöksi lähinnä Kazakstanille ja Kirgisialle. Varakoneita siis olisi ollut saatavilla. Venäjä kehitti tuolloin MiG-21-93 -päivitysohjelmaa johon perustui Intian MiG-21UPG eli 'Bison'.
Drakeniin ei valitettavasti ole saatavilla samanlaista päivityspakettia ja sen kehittäminen vain Suomea varten ei vaikuta kustannustehokkaalta. Todennäköisesti Ruotsista voitaisiin ostaa sen verran J-versioita että Lapin Lennosto pysyy lentokelpoisena noin vuoteen 2005 asti. Koska tyyppi on poistumassa käytöstä Ruotsissa niin pidemmälle ei kannata jatkaa. Kummempia päivityksiä näille ei voi tehdä, korkeintaan AIM-9L voitaisiin ottaa käyttöön.
MiGejä pitäisi siis ostaa sen verran että niillä voisi varustaa Satakunnan lennostonkin. Tämä toisi omat ongelmansa. Koneita kyllä saisi varmasti vapailta markkinoilta ehkä sen 30kpl, jos on ajoissa liikkeellä - Saksasta ja ex-NL:stä. Derkkukoneita alettiin romuttaa jo 1992 joten kiirettä pitää. Vanhempaa MF-versiota meille ei kannata hankkia.
Päivityspaketteja oli tarjolla ysärinä useampia: yllämainittu MiG-21-93, israelilainen MiG-21-2000 ja hyvin samanlainen israelilais-romanialainen LanceR. Kaikissa näissä oli uusi doppler-tutka, uusittu ohjaamo, kypärätähtäin, uusia aseita, uusi tutkavaroitin jne. Ne ovat siis varsin perusteellisia päivityksiä joilla suorituskyky nousee joissain asioissa lähemmäksi DX-tasoa kuin alkuperäistä MiGiä. MiG-21-93:een kuuluu valmiiksi integroituna R-77, muissa ei BVR-ohjusta vakiona ole. Vaikka kyllä niihin varmasti Derby oltaisiin voitu integroida, mutta siitä olisi pitänyt maksaa.
Aikataulu voi olla haastava. 'Bison' viivästyi useamman vuoden parhaaseen neukku-inkkarityyliin ja koneita alkoi tulla riviin vasta 2000-luvulla. Myös iippoversiolla tekisi tiukkaa päästä samaan aikatauluun kuin historiallisella Hornet-hankinnalla. Tämä on ongelma koska kyseessä on kuitenkin selkeä väliaikaisratkaisu. Turvallisuuspoliittisesti entistä laajempi nojautuminen vanhaan neukkukoneeseen ei olisi toivottavaa, etenkin jos päivityspaketti ja ohjuksetkin tulevat sieltä. Ehkä sitä olisi voitu kompensoida ostamalla it-ohjuksia lännestä? Ysärinä vaan ei ollut niin hyviä vaihtoehtoja sieltä.
Vanhoilla koneilla lentäminen toisi omat riskinsä lentotoimintaan, turvallisuus olisi varmasti huonommalla tolalla kuin uusilla koneilla.
Intian 'Bison' -päivitys maksoi noin 5 miljoonaa USD per kone. Intialaiset koneet olivat uudempia kuin neukkuvalmisteiset joten olisimme joutuneet ostamaan myös eliniän pidennyksen. Israelilaisversioihin olisi pitänyt integroida BVR-ohjus. Jos ajattelemme että käytöstä poistettava mutta lentokelpoinen Draken tai MiG-21 maksaa noin miljoona USD kappale, niin 10 täydennys-Drakenia + 30 "uutta" MiGiä maksaisi 40M, siihen päälle päivitys noin 40 MG:lle $6M /kone (olemme konservatiivisia) = $280 miljoonaa. Pyöristämme ylöspäin 300 miljoonaan. Dollarin keskikurssi 90-luvulla oli noin viisi markkaa, eli hinta-arvioksi tulisi 1.5 miljardia markkaa. Pitää muistaa että tällaisen fliitin käyttöikä on vain puolet uusista koneista, eli "vertailuhinta" olisi 3 miljardia.
fulcrum
Greatest Leader
Sitten muita halpisvaihtoehtoja DK/MG-kaluston korvaajiksi.
Sopivia uusia merkittävästi halvempia koneita ei ole saatavilla, siis sellaisia jotka riittäisivät ilmavoimien hävittäjätarpeisiin. Hawk 200 on aivan liian hidas torjuntahävittäjäksi. Kiinalaiset F-7 ja F-8 ovat liian vanhanaikaisia. Ensinmainittu oli tuohon aikaan lähinnä vanhaa hopeanuolta vastaava puhdas päivähävittäjä. F-8 vastasi lähinnä ylensyönyttä MiG-21bissiä. Myöhemmin siihen laitettiin kyllä kohtuullisen modernejakin tutkia ja ohjuksia mutta yleinen vaikutelma on että se oli lähinnä harjoitustyö Kiinan ilmailuteollisuudelle, kuin vakavasti otettava moderni hävittäjäprojekti. Tianamenin aukion tapahtumat olivat sen verran tuoreessa muistissa vielä 1992 että sekin olisi voinut olla poliittinen ongelma asekaupoille, vaikka rk:ta sieltä ostettiinkin.
Käytettyjen koneiden markkinoita tutkitaan ensiksi todennäköisintä vaihtoehtoa eli F-16:tta. "Käytettyjen autojen kauppias" tarjosi Suomelle Belgian ilmavoimien F-16 -koneita. Jonkunlainen tarjous niistä jätettiin mutten tiedä millainen se oli, tai edes kuinka realistinen. Lähteiden mukaan Belgialla ei tuolloin vielä ollut edes tarjolla niin isoa konemäärää vaan myynnissä olisi ollut 30-40 konetta. Toisaalta ylijäämäkoneita olisi luultavasti saanut myös Hollannilta ja USAFilta.
Päällepäin käytetty F-16 näyttää mainiolta vaihtoehdolta: kone on moderni ja helposti päivitettävissä ja käyttöikä on pitkä. Ongelmakohtia kuitenkin olisi. MLU-standardin koneita tuli käytettyjen markkinoille vasta 2000-luvulla. 90-luvun alkupuolella olisi ollut saatavilla vain Block 10 ja sitä vanhempia versioita. Ne edustivat monella tapaa 70-luvun tekniikkaa, ohjaamo oli osin analoginen, tutkassa ei ollut esim. track-while-scan -ominaisuutta, koneissa ei ollut edes soihdun/silpunheittimiä. Ennenkaikkea niissä ei ollut minkäänlaista tutkaohjusta. Päivittämätön F-16 ei siis millään muotoa täyttäisi ilmavoimien vaatimuksia. MLU-päivitys korjasi tämän kaiken ja nosti suorituskyvyn lähelle DX-vaatimuksia mutta se tietysti maksaa. Koneilla olisi takana noin 10-12 vuotta palvelusta, mutta F-16 on pitkäikäinen kone.
Käytetyn F-16:n hinta ollut tuolloin lienee noin kymppimiljoonan paikkeilla (USD). MLU-päivityksen hinta näyttää olleen myös noin 10 miljoonaa per kone. Tässä vertailukohtana Portugalin 'Peace Atlantis II' -ohjelma jossa Portugali sai 20 F-16 block 15 konetta (+5 konetta varaosiksi) ilmaiseksi kunhan kustansi niille MLU-päivityksen, paketin hinnaksi tuli 268 miljoonaa dollaria.
60 F-16A/B:tä maksaisi siis noin 600 miljoonaa USD. MLU tuplaisi hinnan. Pelkät koneet maksaisivat noin 6 miljardia markkaa. Vrt. Hornettien hankintahinta 64 koneelle 9.5 miljardia. F-16MLU:lla olisi kyllä melko pitkä käyttöikä, todennäköisesti noin vuoteen 2015 asti ilman isompia kommervenkkejä. Siltikin on helppo nähdä, miksei tästä vaihtoehdosta oltu innoissaan: käyttöiän yli jaettuna se ei olisi yhtään sen halvempi ja saatu kone olisi vähemmän suorituskykyinen. Välittömässä hankintahinnassa olisi kyllä säästetty noin kolmannes.
Tietysti olisi ehkä mahdollista antaa koneille kevyempi päivitys esimerkiksi kansalliskaartin ADF-standardin tasolle johon kuului Sparrow-ohjukset ja tutkapäivitykset. Tämä tulisi halvemmaksi kuin MLU, mutta olisi pitemmän päälle epätyydyttävä. Ainutlaatuinen "special snowflake" -standardi voisi olla myös hankala.
Sopivia uusia merkittävästi halvempia koneita ei ole saatavilla, siis sellaisia jotka riittäisivät ilmavoimien hävittäjätarpeisiin. Hawk 200 on aivan liian hidas torjuntahävittäjäksi. Kiinalaiset F-7 ja F-8 ovat liian vanhanaikaisia. Ensinmainittu oli tuohon aikaan lähinnä vanhaa hopeanuolta vastaava puhdas päivähävittäjä. F-8 vastasi lähinnä ylensyönyttä MiG-21bissiä. Myöhemmin siihen laitettiin kyllä kohtuullisen modernejakin tutkia ja ohjuksia mutta yleinen vaikutelma on että se oli lähinnä harjoitustyö Kiinan ilmailuteollisuudelle, kuin vakavasti otettava moderni hävittäjäprojekti. Tianamenin aukion tapahtumat olivat sen verran tuoreessa muistissa vielä 1992 että sekin olisi voinut olla poliittinen ongelma asekaupoille, vaikka rk:ta sieltä ostettiinkin.
Käytettyjen koneiden markkinoita tutkitaan ensiksi todennäköisintä vaihtoehtoa eli F-16:tta. "Käytettyjen autojen kauppias" tarjosi Suomelle Belgian ilmavoimien F-16 -koneita. Jonkunlainen tarjous niistä jätettiin mutten tiedä millainen se oli, tai edes kuinka realistinen. Lähteiden mukaan Belgialla ei tuolloin vielä ollut edes tarjolla niin isoa konemäärää vaan myynnissä olisi ollut 30-40 konetta. Toisaalta ylijäämäkoneita olisi luultavasti saanut myös Hollannilta ja USAFilta.
Päällepäin käytetty F-16 näyttää mainiolta vaihtoehdolta: kone on moderni ja helposti päivitettävissä ja käyttöikä on pitkä. Ongelmakohtia kuitenkin olisi. MLU-standardin koneita tuli käytettyjen markkinoille vasta 2000-luvulla. 90-luvun alkupuolella olisi ollut saatavilla vain Block 10 ja sitä vanhempia versioita. Ne edustivat monella tapaa 70-luvun tekniikkaa, ohjaamo oli osin analoginen, tutkassa ei ollut esim. track-while-scan -ominaisuutta, koneissa ei ollut edes soihdun/silpunheittimiä. Ennenkaikkea niissä ei ollut minkäänlaista tutkaohjusta. Päivittämätön F-16 ei siis millään muotoa täyttäisi ilmavoimien vaatimuksia. MLU-päivitys korjasi tämän kaiken ja nosti suorituskyvyn lähelle DX-vaatimuksia mutta se tietysti maksaa. Koneilla olisi takana noin 10-12 vuotta palvelusta, mutta F-16 on pitkäikäinen kone.
Käytetyn F-16:n hinta ollut tuolloin lienee noin kymppimiljoonan paikkeilla (USD). MLU-päivityksen hinta näyttää olleen myös noin 10 miljoonaa per kone. Tässä vertailukohtana Portugalin 'Peace Atlantis II' -ohjelma jossa Portugali sai 20 F-16 block 15 konetta (+5 konetta varaosiksi) ilmaiseksi kunhan kustansi niille MLU-päivityksen, paketin hinnaksi tuli 268 miljoonaa dollaria.
60 F-16A/B:tä maksaisi siis noin 600 miljoonaa USD. MLU tuplaisi hinnan. Pelkät koneet maksaisivat noin 6 miljardia markkaa. Vrt. Hornettien hankintahinta 64 koneelle 9.5 miljardia. F-16MLU:lla olisi kyllä melko pitkä käyttöikä, todennäköisesti noin vuoteen 2015 asti ilman isompia kommervenkkejä. Siltikin on helppo nähdä, miksei tästä vaihtoehdosta oltu innoissaan: käyttöiän yli jaettuna se ei olisi yhtään sen halvempi ja saatu kone olisi vähemmän suorituskykyinen. Välittömässä hankintahinnassa olisi kyllä säästetty noin kolmannes.
Tietysti olisi ehkä mahdollista antaa koneille kevyempi päivitys esimerkiksi kansalliskaartin ADF-standardin tasolle johon kuului Sparrow-ohjukset ja tutkapäivitykset. Tämä tulisi halvemmaksi kuin MLU, mutta olisi pitemmän päälle epätyydyttävä. Ainutlaatuinen "special snowflake" -standardi voisi olla myös hankala.
ajs178
Respected Leader
Huhta
Greatest Leader
Numerot eivät liene ihan vertailukelpoisia ainakaan Hornetien markkahinnan osalta? Hornetien hankintahinta on aikalaislähteissä (NY Times) asetettu 3 miljardiin dollariin. Näin ollen F-16 ei kuulosta mitenkään hirveän kalliilta.
Arviosi Yhdysvalloista ostetun F-16:n hinnasta lienee oikea, sillä tiettävästi esim. Puolaan tarjottiin 90-luvulla käytettyjä koneita 10 miljoonan dollarin kappalehinnalla. Sen sijaan tämän tutkimuksen mukaan Hollanti tarjosi koneita Puolaan 5 miljoonalla.
Äkkiseltään ajatellen voisi luulla, että F-16 ADF -standardiin päivitetyt koneet olisivat kelvanneet meille. Nehän saivat myös Block 15 OCU -standardin varustuksen ja niissä olisi ollut modernit radiot, omatunnuskyselijät, harhamaaliheittimet, tunnistusvalonheittimet sekä ennen kaikkea kyky AMRAAM-ohjuksen käyttöön. Ilmavoimien leipälaji tuolloin oli ilmasta-ilmaan, joten miksi maksaa muusta? Jos kone kelpaa Pohjois-Amerikan ilmapuolustuksen tukijalaksi, sen pitäisi kelvata Suomellekin - ja toisaalta se olisi myös helppo myydä päättäjille ja kansalle: "Nämä koneet on tehty nimenomaan siihen mihin me olemme niitä hankkimassa." Kun ensimmäisiä ADF:iä poistettiin käytöstä jo 1994, niin omasta aikataulustamme riippuen (Hornet-hankinnan kaatuminen eduskuntakäsittelyssä tms.) olisi ehkä ollut mahdollista hankkia vastikään valmiiksi päivitettyjä koneita.
fulcrum
Greatest Leader
9.5 miljardia markkaa oli tilausvaltuutus. En tiedä mitä lukuja NYTimes on käyttänyt, vaikka se voikin olla loppusumman suhteen oikeampi. Ehkä siihen on laskettu elinkaarikustannuksia mukaan.
No se on kyllä ollut halpaa. Tosin ei kuitenkaan kelvannut. Varmaan olisivat myyneet vanhimmasta päästä?
Erikoisolosuhteellahan voidaan toki mainiosti perustella vaikka mitä. ADF olisi tietenkin Sparrowinkin kanssa ollut parempi kuin Draken ja myöhemmin niitä olisi voitu hilata MLU-tasolle jos olisi ollut rahaa.
ADF:t olivat aika uusia joten niitä ei olisi toisaalta saanut niin halvalla. Niille oli muitakin ottajia, esim. Jordania taisi ostaa juurikin ne ensimmäiset poistetut ADF:t pois kuleksimasta.
Hornet-hankintaan liittyi kaksi tilausvaltuutta jotka olivat yhteensä jokseenkin 14 miljardia. Koneet 9,5 ja ynnämuut noin 4,4. 3 miljardia taalaa kuulostaa suunnilleen oikealle kun Suomen maksama hinta oli lopulta jokseenkin 18 miljardia markkaa. Kaupantekohetkellä vaihtokurssi olisi ollut hiukan yli neljä markkaa per taala ja pahimmillaan yli kuusi?
Huhta
Greatest Leader
fulcrum
Greatest Leader
Niinhän tuossa sanotaan, tosin puhutaan "5 vuoden vuokrauksesta"(?). Siihen nähden $215M 16 käytetystä koneesta ei nyt ainakaan liian halpa hinta ole kokonaisdiilistä. Tosin arabisoppareissa on omanlaisensa hinnoittelu kun siellä sopimuksiin kuuluu paljon sellaista työtä jonka mm. Suomi tekisi kotimaassaan eri budjetista.
Erikoista että mainitaan myös F-16:n eliniäksi 4000 tuntia. Muistaakseni pääsuunnittelija sanoi että he suunnittelivat sen heti alusta alkaen 8000-tuntiseksi. Ehkä siinä viitataan USAFin budjetoituun käyttöikään joka ei välttämättä ole sama kuin rakenteen laskennallinen käyttöikä. Saattoi muuten olla niin että vasta ysärinä USAF rupesi edellyttämään 6000+ käyttöikiä, ainakin F-15 oli luokiteltu 4000-tuntiseksi.
Erikoista että mainitaan myös F-16:n eliniäksi 4000 tuntia. Muistaakseni pääsuunnittelija sanoi että he suunnittelivat sen heti alusta alkaen 8000-tuntiseksi. Ehkä siinä viitataan USAFin budjetoituun käyttöikään joka ei välttämättä ole sama kuin rakenteen laskennallinen käyttöikä. Saattoi muuten olla niin että vasta ysärinä USAF rupesi edellyttämään 6000+ käyttöikiä, ainakin F-15 oli luokiteltu 4000-tuntiseksi.
fulcrum
Greatest Leader
Me-262 Suomen ilmavoimille!??
Ajatus on aika älyvapaa, muttei ihan niin pöljänder kuin ensikuulemalta tuntuisi. Suomen ilmavoimien ensimmäinen suihkuhävittäjä, de Havilland Vampire, tilattiin vuonna 1952. Vaihtoehtona oli lähinnä Meteor, joka oli kuitenkin 'Vamppia' kalliimpi. Neuvostokoneita ei haluttu poliittisista syistä. Muitakin vaihtoehtoja lienee epävirallisesti pyöritelty. Ehkä yksi niistä oli Avia S-92 Turbina. Mikä tämmöinen kummallisen kuuloinen konetyyppi on? No, sehän on tsekkoslovakialainen Me-262:
Natsi-Saksa valjasti Tsekkoslovakian sotateollisuuden omaan käyttöönsä. Yksi tuotetuista sotakoneista oli Me-262. Sodan loputtua noin 25 puolivalmista konetta tai kentällä lojuvaa raatoa jäi Tsekkoslovakian haltuun. Tsekit halusivat oman ilmailuteollisuuden käyntiin mahdollisimman nopeasti. Hevosen selkään päätettiin nousta valmistamalla Me-262:tta. Puolivalmiiden koneiden lisäksi tsekeillä oli käytössä runsaasti osia, piirustuksia, jigejä ja laitteistoa. Ensimmäinen kone lensi syyskuussa 1946. Se menetettiin onnettomuudessa jo muutaman päivän päästä, mutta tsekit kasasivat lisää. Yhteensä koottiin lähinnä käsityönä 9 yksipaikkaista ja 3 kaksipaikkaista. Kaksipaikkaisia ei käytetty yöhävittäjinä vaan siirtymätyyppinä yksipaikkaiseen. Alun jälkeen Avia ei ollut tyypistä kovin kiinnostunut koska jo 1949 se sai Jak-23:n ja myöhemmin MiG-15:n valmistuslisenssit. Koneiden palvelusaika jäi lyhyeksi, laivuekäytössä ne olivat vain parisen vuotta. Yksipaikkaiset poistettiin käytöstä jo 1950 ja kaksipaikkaiset seuraavana vuonna.
Mielenkiintoista kyllä, konetta tarjottiin vientiin. Jugoslavia koelensi koneen 1947 ja tilasi kaksi konetta ja kuusi moottoria. Kauppa ei kuitenkaan toteutunut, ilmeisesti kasaamisessa oli ongelmia, lisäksi Titon hallinto suututti muut kommunistimaat. Israelia huhuttiin myös vientikohteeksi, olihan maa hankkinut tsekkimersujakin eli Avia S-199:iä. Kerrotaan että he olisivat tarjoutuneet ostamaan koko S-92 -kaluston ilmavoimilta. 1950 levisi huhu että israelilainen suihkuhävittäjä - mahdollisesti S-92 - olisi tuhoutunut onnettomuudessa. Luultavampaa kuitenkin oli että tieto oli väärä, tai sitten kyseessä oli epävirallisesti Israeliin toimitettu Meteor.
Koneiden poisto osuu melko hyvin yhteen Suomen Vampire-hankinnan kanssa ajallisesti ja määrä on suunnilleen oikea. Mahdollisesti Avia olisi voinut koota lisäkoneitakin tai toimittaa puolivalmisteita Suomelle. Siirtyminen 'mersuista mersuun' olisi ollut huoltokulttuurin kannalta miellyttävää ja saksalaisia ohjekirjoja olisi ollut varmasti hankittavissa. Realistisesti, Me-262 oli kuitenkin 50-luvulla jo vanhentunut (Ilmavoimat piti Vampireakin jo vanhahtavana). Tsekit totesivat koneiden moottorit vaikeiksi operoida ja niitä pidettiin onnettomuusriskinä uudempiin tyyppeihin verrattuna, vaikka ensimmäisen onnettomuuden jälkeen niille ei sattunutkaan uusia pahoja kaputteja. Motit olivat myös lyhytikäisiä. Poliittisesti entinen natsikone olisi varmaan ollut vaikea perustella. Pariisin rauhansopimus kielsi hankkimasta 'saksalaista alkuperää olevaa sotakalustoa' vaikka tätä ei olisi ehkä sovellettu Avia S-92:een koska koneet olivat nimellisesti tsekkiläisiä.
Ajatus on aika älyvapaa, muttei ihan niin pöljänder kuin ensikuulemalta tuntuisi. Suomen ilmavoimien ensimmäinen suihkuhävittäjä, de Havilland Vampire, tilattiin vuonna 1952. Vaihtoehtona oli lähinnä Meteor, joka oli kuitenkin 'Vamppia' kalliimpi. Neuvostokoneita ei haluttu poliittisista syistä. Muitakin vaihtoehtoja lienee epävirallisesti pyöritelty. Ehkä yksi niistä oli Avia S-92 Turbina. Mikä tämmöinen kummallisen kuuloinen konetyyppi on? No, sehän on tsekkoslovakialainen Me-262:
Natsi-Saksa valjasti Tsekkoslovakian sotateollisuuden omaan käyttöönsä. Yksi tuotetuista sotakoneista oli Me-262. Sodan loputtua noin 25 puolivalmista konetta tai kentällä lojuvaa raatoa jäi Tsekkoslovakian haltuun. Tsekit halusivat oman ilmailuteollisuuden käyntiin mahdollisimman nopeasti. Hevosen selkään päätettiin nousta valmistamalla Me-262:tta. Puolivalmiiden koneiden lisäksi tsekeillä oli käytössä runsaasti osia, piirustuksia, jigejä ja laitteistoa. Ensimmäinen kone lensi syyskuussa 1946. Se menetettiin onnettomuudessa jo muutaman päivän päästä, mutta tsekit kasasivat lisää. Yhteensä koottiin lähinnä käsityönä 9 yksipaikkaista ja 3 kaksipaikkaista. Kaksipaikkaisia ei käytetty yöhävittäjinä vaan siirtymätyyppinä yksipaikkaiseen. Alun jälkeen Avia ei ollut tyypistä kovin kiinnostunut koska jo 1949 se sai Jak-23:n ja myöhemmin MiG-15:n valmistuslisenssit. Koneiden palvelusaika jäi lyhyeksi, laivuekäytössä ne olivat vain parisen vuotta. Yksipaikkaiset poistettiin käytöstä jo 1950 ja kaksipaikkaiset seuraavana vuonna.
Mielenkiintoista kyllä, konetta tarjottiin vientiin. Jugoslavia koelensi koneen 1947 ja tilasi kaksi konetta ja kuusi moottoria. Kauppa ei kuitenkaan toteutunut, ilmeisesti kasaamisessa oli ongelmia, lisäksi Titon hallinto suututti muut kommunistimaat. Israelia huhuttiin myös vientikohteeksi, olihan maa hankkinut tsekkimersujakin eli Avia S-199:iä. Kerrotaan että he olisivat tarjoutuneet ostamaan koko S-92 -kaluston ilmavoimilta. 1950 levisi huhu että israelilainen suihkuhävittäjä - mahdollisesti S-92 - olisi tuhoutunut onnettomuudessa. Luultavampaa kuitenkin oli että tieto oli väärä, tai sitten kyseessä oli epävirallisesti Israeliin toimitettu Meteor.
Koneiden poisto osuu melko hyvin yhteen Suomen Vampire-hankinnan kanssa ajallisesti ja määrä on suunnilleen oikea. Mahdollisesti Avia olisi voinut koota lisäkoneitakin tai toimittaa puolivalmisteita Suomelle. Siirtyminen 'mersuista mersuun' olisi ollut huoltokulttuurin kannalta miellyttävää ja saksalaisia ohjekirjoja olisi ollut varmasti hankittavissa. Realistisesti, Me-262 oli kuitenkin 50-luvulla jo vanhentunut (Ilmavoimat piti Vampireakin jo vanhahtavana). Tsekit totesivat koneiden moottorit vaikeiksi operoida ja niitä pidettiin onnettomuusriskinä uudempiin tyyppeihin verrattuna, vaikka ensimmäisen onnettomuuden jälkeen niille ei sattunutkaan uusia pahoja kaputteja. Motit olivat myös lyhytikäisiä. Poliittisesti entinen natsikone olisi varmaan ollut vaikea perustella. Pariisin rauhansopimus kielsi hankkimasta 'saksalaista alkuperää olevaa sotakalustoa' vaikka tätä ei olisi ehkä sovellettu Avia S-92:een koska koneet olivat nimellisesti tsekkiläisiä.
Suomen Kuningaskunnan asevoimat 1939
Suomen ja Saksan asevoimien suhteet olivat läheiset, olihan Saksa auttanut Suomea Vapaussodassa, toisaalta Suomi oli poliittisessa ja taloudellisessa liittosuhteessa Euroopan johtavan suurvallan, Saksan kanssa. Siinä missä Euroopan ikiaiainen häirikkövaltio Ranska oli demilitarisoitu, alkoivat 1930-luvun lopulla jännitteet Saksan, sosialistisen Iso-Britannian ja kommunistisen Neuvosto-Venäjän kanssa kiristyä samalla kun kaikki suurvallat pyrkivät vaikuttamaan oman osapuolensa voittoon Kiinan ja Yhdysvaltain sisällissodissa.
Suomen maavoimat olivat laajentuneet vuodesta 1918 - kolmen divisioonan ja jääkäriprikaatin lisäksi sodanajan organisaatioon kuului nyt kolme reservidivisioonaa, yksi reservijääkäriprikaati, kolme linnoitusprikaatia sekä rajavartiolaitoksen kolme rajaprikaatia. Saksan mallin mukaan kuhunkin aktiividivisioonaan kuului rynnäkkötykkipatteristo, sen sijaan jääkäriprikaatien muuttaminen panssariprikaateiksi oli vasta suunnitelmissa.
Maavoimien varustus oli yhdistelmä uutta ja vanhaa. Jalkaväkiaseistus oli muutettu 1920-luvun aikana saksalaismalliseksi, kenttätykistön runko koostui Ranskan kalustoluovutuksista suursodan voittaneelle Saksalle. Tsaarin vallan aikainen varustus oli siirretty jo linnoitus- ja paikallisjoukoille.
Suomen merivoimat olivat sangen heikot, Saksa oli Itämeren johtava merimahti ja yhteistyö Saksan rannikkopuolustuksen Viron yksiköiden kanssa takasi mahdollisuudet Suomenlahden tehokkaalle sululle. Laivaston runko muodostui neljästä Minensuchboote M35:tta vastaavasta Hämeenmaa -luokan miinanraivaajasta sekä kahdestatoista moottoritorpedoveneestä. Venäjän vallan aikainen rannikkolinnakejärjestelmä toimi pohjana myös Suomen kuningaskunnan rannikkotykistölle.
Ilmavoimien tärkein tehtävä oli kenttäarmeijan liikekannallepanon suojaaminen sekä rintamalentotoiminta. VL:n lisenssillä toimittamat Albatross-hävittäjät edustivat lähes samaa sukupolvea kuin Saksan Luftstreitkräften ensilinjan kalusto.
Unohtaa ei toki Suojeluskuntajärjestöä jonka vastuulle kuului kotirintaman suojaaminen ja vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus.
Suomen ja Saksan asevoimien suhteet olivat läheiset, olihan Saksa auttanut Suomea Vapaussodassa, toisaalta Suomi oli poliittisessa ja taloudellisessa liittosuhteessa Euroopan johtavan suurvallan, Saksan kanssa. Siinä missä Euroopan ikiaiainen häirikkövaltio Ranska oli demilitarisoitu, alkoivat 1930-luvun lopulla jännitteet Saksan, sosialistisen Iso-Britannian ja kommunistisen Neuvosto-Venäjän kanssa kiristyä samalla kun kaikki suurvallat pyrkivät vaikuttamaan oman osapuolensa voittoon Kiinan ja Yhdysvaltain sisällissodissa.
Suomen maavoimat olivat laajentuneet vuodesta 1918 - kolmen divisioonan ja jääkäriprikaatin lisäksi sodanajan organisaatioon kuului nyt kolme reservidivisioonaa, yksi reservijääkäriprikaati, kolme linnoitusprikaatia sekä rajavartiolaitoksen kolme rajaprikaatia. Saksan mallin mukaan kuhunkin aktiividivisioonaan kuului rynnäkkötykkipatteristo, sen sijaan jääkäriprikaatien muuttaminen panssariprikaateiksi oli vasta suunnitelmissa.
Maavoimien varustus oli yhdistelmä uutta ja vanhaa. Jalkaväkiaseistus oli muutettu 1920-luvun aikana saksalaismalliseksi, kenttätykistön runko koostui Ranskan kalustoluovutuksista suursodan voittaneelle Saksalle. Tsaarin vallan aikainen varustus oli siirretty jo linnoitus- ja paikallisjoukoille.
Suomen merivoimat olivat sangen heikot, Saksa oli Itämeren johtava merimahti ja yhteistyö Saksan rannikkopuolustuksen Viron yksiköiden kanssa takasi mahdollisuudet Suomenlahden tehokkaalle sululle. Laivaston runko muodostui neljästä Minensuchboote M35:tta vastaavasta Hämeenmaa -luokan miinanraivaajasta sekä kahdestatoista moottoritorpedoveneestä. Venäjän vallan aikainen rannikkolinnakejärjestelmä toimi pohjana myös Suomen kuningaskunnan rannikkotykistölle.
Ilmavoimien tärkein tehtävä oli kenttäarmeijan liikekannallepanon suojaaminen sekä rintamalentotoiminta. VL:n lisenssillä toimittamat Albatross-hävittäjät edustivat lähes samaa sukupolvea kuin Saksan Luftstreitkräften ensilinjan kalusto.
Unohtaa ei toki Suojeluskuntajärjestöä jonka vastuulle kuului kotirintaman suojaaminen ja vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus.
Viimeksi muokattu:
fulcrum
Greatest Leader
Suomi olisi varmaan kustantanut taisteluristeilijän keisarilliseen laivastoon (SMFS Finnland), vrt. HMS New Zealand ja HMAS Australia.
Sosialistinen Iso-Britannia olisi hauska ajatus. Mitenköhän imperiumin olisi käynyt?
En usko, että Saksa olisi integroinut vasallimaita ihan keisarikuntaan asti, silloinhan vasallikansalaisille olisi pitänyt antaa äänioikeuskin, vaikka toki SMS Finnland olisi messevä ajatus. Sosialistinen Iso-Britannia oli heitto, jos maailmansota olisi päätynyt toisin (kuten vielä 1918 oli mahdollista), olisi poliittinen tilanne voinut käyttäytyä täysin odottamattomilla tavoilla.