Onhan nämä tosiaan hauskoja pohdintoja. Mutta samalla osoitus siitä, että vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja on lukemattoman paljon. Ei siis oikein kesäisen sadepäivänkään ratoksi. Eikä sosialistisesta Britanniasta ollut vielä maailmansotien välillä pelkoa, sillä työväenluokalla ei ollu vaalijärjestelmästä johtuen todellisia mahdollisuuksia päästä valtaan, kun vasta II MS jälkeen. Mutta sitten kun voittivat vaalit alkoi myös imperiumin mureneminen kun Intia itsenäistyi. Tosin ei näillä asioilla ollut yhteyttä keskenään. Intia lupasi briteille taistella japseja vastaan yhdessä mutta ajatuksella, että kun heidät on voitettu, niin itsenäistytään.
Vaihtoehtoisia puolustushankintoja menneiltä vuosilta...
- Viestiketjun aloittaja StmSvejk
- Aloitus PVM
fulcrum
Greatest Leader
Tosin briteistä olisi ehkä tullut sosialistisempi jos olisivat hävinneet 1. maailmansodan. Saksa otti vuosien -15 ja -18 välillä railakkaan harppauksen punaiseen suuntaan.
Britannian ja Hollannin kyvyttömyys taistella japanilaisia vastaan vauhditti siirtomaaimperiumien tuhoa. Siirtomaavaltaa perusteltiin paikallisille sillä että eurooppalaiset hoitavat puolustuksen, ja kun nämä eivät siihen pystyneetkään...
Britannian ja Hollannin kyvyttömyys taistella japanilaisia vastaan vauhditti siirtomaaimperiumien tuhoa. Siirtomaavaltaa perusteltiin paikallisille sillä että eurooppalaiset hoitavat puolustuksen, ja kun nämä eivät siihen pystyneetkään...
Britanniassa oli ensimmäinen Labour-hallitus jo 1924. Sodan häviäminen tuppaa usein radikalisoimaan tilannetta ja kyseenalaistamaan vanhoja valtarakenteita, ehkä jopa väkivaltaiseen vallankumoukseen tai sen uhkaan saakka.
Näin tosiaan tapahtuu ja tappiota seuraa monenlainen yhteiskunnan uudistuminen. Työväenhallitusta ei tosin 1924 ollut vaan liberaalien kanssa tehty koalitio, joka kaatui jo samana vuonna kun britit tunnusti Nliiton.
Ramsay MacDonald – Wikipedia
Näin tosiaan tapahtuu ja tappiota seuraa monenlainen yhteiskunnan uudistuminen. Työväenhallitusta ei tosin 1924 ollut vaan liberaalien kanssa tehty koalitio, joka kaatui jo samana vuonna kun britit tunnusti Nliiton.
Ramsay MacDonald – Wikipedia
fi.wikipedia.org
Vähemmistöhallitus jolla oli liberaalien tuki, ei koalitio.
Suomen sukellusvenease 1944-2020
Pariisin rauhansopimus 1947 asetti Suomelle monenlaisia kieltoja liittyen maa- ja ilmavoimien varustukseen, mutta Merivoimien osalta rajoitteet olivat hyvin yleisluontoiset. Sotalaivaston miesvahvuudeksi asetettiin 4500 miestä, tonnistovahvuudeksi 10 000. Atomiase- ja ohjuskielto koskivat toki myös merivoimia. Ilmeisesti alun perin Iso-Britannia ajoi sangen yksityiskohtaisia kieltoja merivoimien varustukselle, mutta halusi turvata mahdollisuudet Italian mahdolliselle jälleenvarustautumiselle. Toisaalta Suomi, Romania ja Bulgaria olivat pieniä valtioita Neuvostoliiton hallitseman merialueen piirissä, joiden varustuksella ei olisi suurta merkitystä.
Suomen sukellusveneet olivat vanhoja ja kuluneita. Saukkoa käytettiin sodanjälkeisinä vuosina koulutukseen maalla. Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso olivat kukin vuorollaan purjehduskaudella käytössä, mutta lähinnä vain merikelpoisuuden testaamisen vuoksi. Käytännössä kaikki resurssit käytettiin Vesikon pitämiseksi edes auttavassa koulutuskunnossa. Jatkuvasti heikentyvässä kunnossa oleva Vesikko edusti Suomen sukellusveneasetta aina 1950-luvun lopulle saakka.
1950-luvun loppupuolelle tultaessa ilmapiiri alkoi muuttumaan myönteiseksi Puolustusvoimien uusille kalustohankinnoille. Merivoimien toiveissa olivat Suomen oloihin suunnitellut sangen pienikokoiset sukellusveneet, mutta määrärahatilanteen vuoksi ainoa hankintamahdollisuus kohdistui toisen maailmansodan ylijäämäkalustoon. Alun perin tarkoituksena oli hankkia Ruotsista kolme pienehköä ylijäämäsukellusvenettä (U1-U3), mutta kauppapoliittisista syistä tämä hankinta peruuntui. Siksipä Suomi hankki 1958 Iso-Britanniasta kaksi V-luokan sukellusvenettä (Vetehinen, Vesihiisi) jotka modernisoitiin p uudella komentosillalla ja snorkkelilla. Aseistukseksi näihin veneisiin hankittiin Nuoli-luokan torpedoveneiden tapaan Mark VIII torpedoja sekä kotimaisia herätemiinoja joiden ensimmäiset kappaleet valmistuivat 1958. Vesikko pääsi hyvin ansaitulle eläkkeelle Suomenlinnaan, jossa se on suosittu käyntikohde tänäkin päivänä.
Veneiden käyttöön kuului miina- ja torpedoaseen lisäksi myös taistelusukeltajien tukeminen. Käytännössä Suomi kykeni operoimaan useimmiten vain yhtä venettä täysipainoisesti. V-luokan veneiden "tulikaste" oli toiminta vuoden 1968 loppukesällä. Molemmat veneet kyettiin miehittämään henkilöstöä venyttämällä ja oikea-aikaisella kertausharjoituksella - samalla tuli Tsekkoslovakian miehitys. Veneiden käyttöperiaatteita päästiin testaamaan hyvinkin todenmukaisissa olosuhteissa. Tsekkoslovakian kriisi oli kuitenkin V-luokan joutsenlaulu. Veneet oli tehty sota-ajan standardein ja ne olivat lähes 30 vuotta vanhoja. Oli uuden sukellusvenesukupolven aika.
1960-luvun lopulle tultaessa Merivoimat oli tehnyt perusteellista työtä uuden mahdollisen sukellusvenetyypin suunnittelemiseksi. Suomen tarkoituksiin parhaaksi katsottiin olevan saksalaisen Tyyppi 205:n. Rauhansopimus kielsi kuitenkin saksalaisveneiden oston ja tällä kertaa kierrätys Alankomaiden kautta tuskin toimisi. Ruotsalaiseen Sjöörmen -luokkaan pohjautuva sukellusvene taas nähtiin liian kalliiksi. Ruotsissa havaittiin Suomen ongelma, ja tehtiin puolustus- ja teollisuuspoliittinen päätös kolmen Hajen-luokan veneen myymiseksi Suomeen. Hajen, Sälen ja Valen olivat valmistuneet 1954-1955 ja ne modernisoitiin Turussa ennen käyttöönottoa nimillä Vesikko, Saukko ja Halli.
1970-luvulla Merivoimien iskukyky muodostui neljästä Tuima-luokan ohjusveneestä, kolmesta Vesikko-luokan sukellusveneestä sekä kolmestatoista Nuoli-luokan moottoritorpedoveneestä. Niin Nuoli-luokan moottoritorpedoveneet kuin Vesikko-luokan sukellusveneet oli aseistettu torpedojen lisäksi kotimaisilla herätemiinoilla. Miinalaivat Ruotsinsalmi, Turunmaa ja Karjala pitivät puolestaan huolen puolustuksellisesta miinoituksesta.
1980-luvun alussa Vesikko, Saukko ja Halli olivat selkeästi vanhentumassa. Samalla kotimainen meriteollisuus oli kohonnut uudelle asteelle. Sukellusvenease nähtiin käyttökelpoisena myös tulevaisuudessa, siksi Vesikko, Saukko ja Halli korvattiin kolmella Näkki-luokan sukellusveneellä, joiden nimi antoi jo vinkin veneet suunnitelleesta yrityksestä. Ominaisuuksiltaan Näkki-luokan veneet vastasivat paljolti ruotsalaisia esikuviaan. Merivoimien ohjusiskukyvyssä päätettiin luottaa maalle sijoitettuihin RBS-15 meritorjuntaohjuspattereihin, joille maalitieto tulisi osin myös sukellusveneiltä.
2000-luvun alussa Sukellusvene 2015 -projektiin kohdistui runsaasti kritiikkiä. Sukellusveneillä ei voitu osallistua juuri kriisinhallintatehtäviin tai pakolaisten pelastamiseen Välimereltä. Niiden avulla meriliikenteen suojaaminen ei myöskään onnistunut suoraan. Alun perin neljän veneen laajuiseksi suunnitelu luokka kutistui kahdeksi. Vesihiisi ja Iku-Turso palasivat Suomen sukellusveneaseen saksalaisille juurille pohjautuen Tyyppi 212:n. Viivytysten jälkeen molemmat veneet saavuttivat operaatiokyvyn 2017.
Pariisin rauhansopimus 1947 asetti Suomelle monenlaisia kieltoja liittyen maa- ja ilmavoimien varustukseen, mutta Merivoimien osalta rajoitteet olivat hyvin yleisluontoiset. Sotalaivaston miesvahvuudeksi asetettiin 4500 miestä, tonnistovahvuudeksi 10 000. Atomiase- ja ohjuskielto koskivat toki myös merivoimia. Ilmeisesti alun perin Iso-Britannia ajoi sangen yksityiskohtaisia kieltoja merivoimien varustukselle, mutta halusi turvata mahdollisuudet Italian mahdolliselle jälleenvarustautumiselle. Toisaalta Suomi, Romania ja Bulgaria olivat pieniä valtioita Neuvostoliiton hallitseman merialueen piirissä, joiden varustuksella ei olisi suurta merkitystä.
Suomen sukellusveneet olivat vanhoja ja kuluneita. Saukkoa käytettiin sodanjälkeisinä vuosina koulutukseen maalla. Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso olivat kukin vuorollaan purjehduskaudella käytössä, mutta lähinnä vain merikelpoisuuden testaamisen vuoksi. Käytännössä kaikki resurssit käytettiin Vesikon pitämiseksi edes auttavassa koulutuskunnossa. Jatkuvasti heikentyvässä kunnossa oleva Vesikko edusti Suomen sukellusveneasetta aina 1950-luvun lopulle saakka.
1950-luvun loppupuolelle tultaessa ilmapiiri alkoi muuttumaan myönteiseksi Puolustusvoimien uusille kalustohankinnoille. Merivoimien toiveissa olivat Suomen oloihin suunnitellut sangen pienikokoiset sukellusveneet, mutta määrärahatilanteen vuoksi ainoa hankintamahdollisuus kohdistui toisen maailmansodan ylijäämäkalustoon. Alun perin tarkoituksena oli hankkia Ruotsista kolme pienehköä ylijäämäsukellusvenettä (U1-U3), mutta kauppapoliittisista syistä tämä hankinta peruuntui. Siksipä Suomi hankki 1958 Iso-Britanniasta kaksi V-luokan sukellusvenettä (Vetehinen, Vesihiisi) jotka modernisoitiin p uudella komentosillalla ja snorkkelilla. Aseistukseksi näihin veneisiin hankittiin Nuoli-luokan torpedoveneiden tapaan Mark VIII torpedoja sekä kotimaisia herätemiinoja joiden ensimmäiset kappaleet valmistuivat 1958. Vesikko pääsi hyvin ansaitulle eläkkeelle Suomenlinnaan, jossa se on suosittu käyntikohde tänäkin päivänä.
Veneiden käyttöön kuului miina- ja torpedoaseen lisäksi myös taistelusukeltajien tukeminen. Käytännössä Suomi kykeni operoimaan useimmiten vain yhtä venettä täysipainoisesti. V-luokan veneiden "tulikaste" oli toiminta vuoden 1968 loppukesällä. Molemmat veneet kyettiin miehittämään henkilöstöä venyttämällä ja oikea-aikaisella kertausharjoituksella - samalla tuli Tsekkoslovakian miehitys. Veneiden käyttöperiaatteita päästiin testaamaan hyvinkin todenmukaisissa olosuhteissa. Tsekkoslovakian kriisi oli kuitenkin V-luokan joutsenlaulu. Veneet oli tehty sota-ajan standardein ja ne olivat lähes 30 vuotta vanhoja. Oli uuden sukellusvenesukupolven aika.
1960-luvun lopulle tultaessa Merivoimat oli tehnyt perusteellista työtä uuden mahdollisen sukellusvenetyypin suunnittelemiseksi. Suomen tarkoituksiin parhaaksi katsottiin olevan saksalaisen Tyyppi 205:n. Rauhansopimus kielsi kuitenkin saksalaisveneiden oston ja tällä kertaa kierrätys Alankomaiden kautta tuskin toimisi. Ruotsalaiseen Sjöörmen -luokkaan pohjautuva sukellusvene taas nähtiin liian kalliiksi. Ruotsissa havaittiin Suomen ongelma, ja tehtiin puolustus- ja teollisuuspoliittinen päätös kolmen Hajen-luokan veneen myymiseksi Suomeen. Hajen, Sälen ja Valen olivat valmistuneet 1954-1955 ja ne modernisoitiin Turussa ennen käyttöönottoa nimillä Vesikko, Saukko ja Halli.
1970-luvulla Merivoimien iskukyky muodostui neljästä Tuima-luokan ohjusveneestä, kolmesta Vesikko-luokan sukellusveneestä sekä kolmestatoista Nuoli-luokan moottoritorpedoveneestä. Niin Nuoli-luokan moottoritorpedoveneet kuin Vesikko-luokan sukellusveneet oli aseistettu torpedojen lisäksi kotimaisilla herätemiinoilla. Miinalaivat Ruotsinsalmi, Turunmaa ja Karjala pitivät puolestaan huolen puolustuksellisesta miinoituksesta.
1980-luvun alussa Vesikko, Saukko ja Halli olivat selkeästi vanhentumassa. Samalla kotimainen meriteollisuus oli kohonnut uudelle asteelle. Sukellusvenease nähtiin käyttökelpoisena myös tulevaisuudessa, siksi Vesikko, Saukko ja Halli korvattiin kolmella Näkki-luokan sukellusveneellä, joiden nimi antoi jo vinkin veneet suunnitelleesta yrityksestä. Ominaisuuksiltaan Näkki-luokan veneet vastasivat paljolti ruotsalaisia esikuviaan. Merivoimien ohjusiskukyvyssä päätettiin luottaa maalle sijoitettuihin RBS-15 meritorjuntaohjuspattereihin, joille maalitieto tulisi osin myös sukellusveneiltä.
2000-luvun alussa Sukellusvene 2015 -projektiin kohdistui runsaasti kritiikkiä. Sukellusveneillä ei voitu osallistua juuri kriisinhallintatehtäviin tai pakolaisten pelastamiseen Välimereltä. Niiden avulla meriliikenteen suojaaminen ei myöskään onnistunut suoraan. Alun perin neljän veneen laajuiseksi suunnitelu luokka kutistui kahdeksi. Vesihiisi ja Iku-Turso palasivat Suomen sukellusveneaseen saksalaisille juurille pohjautuen Tyyppi 212:n. Viivytysten jälkeen molemmat veneet saavuttivat operaatiokyvyn 2017.
fulcrum
Greatest Leader
Suomalaiset muuten yrittivät lobata lievennyksiä rauhansopimuksen aserajoituksiin, mm. ilmavoimien konemääräksi 120, laivastolle ei sukellusvene- tai moottoritorpedovenerajoituksia. Ei mennyt läpi. Samat rajoitukset tulivat sitten kaikille akselin hävinneille maille - Italialle, Suomelle, Romanialle, Unkarille ja Bulgarialle. Suomi oli ainoa joka näitä noudatti, muut maat alkoivat sotilasliittoihin ja irtisanoivat rajoitukset yksipuolisesti.
Puolueettomuuden nimeen - YYA:n velvoitteiden täyttämiseksi - Puolustusvoimat 2020
Neuvostoliiton saatua vakautettua taloutensa Andropovin kaudella (1980-1992) oli selvää, että harhaiset visiot kylmän sodan loppumisesta olivat silkkaa fantasiaa. 1990-luvun liennytyskehityksen aikana Neuvostoliiton siviilituotantokapasiteetti modernisoitui, vuodesta 2014 alkaen uuden KGB-taustaisen johtajan Vladimir Putinin myötä taas kylmä sota on kiihtynyt entisestään. Suomessakin presidentti Sorsan (1994-2006) ja Liikasen (2006-2012) jälkeen on siirrytty Vanhasen kauden (2012-) myötä takaisin 1980-luvun tavoitetasoon puolustusbudjetissa, eli, 2% BKT:sta.
Ilmavoimat korostavat viestinnässään rooliaan risteilyohjusten torjunnassa. 1990-luvun alussa hankitut Gripen ja MiG-29 hävittäjät ovat tulleet tiensä päähän. Uudessa ilmapuolustuksen kokonaishankintaohjelmassa tarkoitus on siirtyä yhden hävittäjätyypin malliin. Vaikka ehdokkaina ovat sekä Flygsystem 2020 Gungnir, Gripenin seuraaja, Dassault Super Rafale että MiG 1.44 odottavat useat puolustusanalyytikot Suomen päätyvän Super Rafaleen. Vastaavasti ilmatorjuntaohjusjärjestelmä tullee käytännössä hankittua Neuvostoliitosta.
Merivoimien tehtävänä on ensisijaisesti mereltä tulevan hyökkäyksen torjunta. Tehtävän täyttämiseksi laivaston iskukyky koostuu pienistä mutta iskukykyisistä ohjusveneistä. Käyttöön tuleva "Vaasa" -luokka tuo aivan uutta suorituskykyä. SES-alus on varustettu RBS-15 Mk IV Gungnir -ohjuksin, 57mm Bofors-automaattikanuunalla ja uutuutena BAMSE-ilmatorjuntaohjuksin. Sukellusveneentorjunnasta ja aluevalvonnasta huolehtivat Rymättylä -luokan vartioveneet, käytänössä "Hamina" -luokan variantit, miinanlaskusta Hämeenmaa-luokan miinalaivat.
Maavoimien nyrkkinä toimii Panssariprikaati - T-90 ja BMP-2 kalustolla varustettuna. Idänkaupan puiteneuvottelujen myötä huhutaan T-90 -kaluston korvaamisesta T-05 Armata -vaunuin. Maavoimat ovat valmiina suojaamaan puolueettomuutta, tulipa uhka mistä päin länttä tahansa. Erityisenä uhkana pidetään lännen maihinnousua itärajan tuntumaan, josta vihollinen voisi koukata rantamaata pitkin kohti Helsinkiä.
Neuvostoliiton saatua vakautettua taloutensa Andropovin kaudella (1980-1992) oli selvää, että harhaiset visiot kylmän sodan loppumisesta olivat silkkaa fantasiaa. 1990-luvun liennytyskehityksen aikana Neuvostoliiton siviilituotantokapasiteetti modernisoitui, vuodesta 2014 alkaen uuden KGB-taustaisen johtajan Vladimir Putinin myötä taas kylmä sota on kiihtynyt entisestään. Suomessakin presidentti Sorsan (1994-2006) ja Liikasen (2006-2012) jälkeen on siirrytty Vanhasen kauden (2012-) myötä takaisin 1980-luvun tavoitetasoon puolustusbudjetissa, eli, 2% BKT:sta.
Ilmavoimat korostavat viestinnässään rooliaan risteilyohjusten torjunnassa. 1990-luvun alussa hankitut Gripen ja MiG-29 hävittäjät ovat tulleet tiensä päähän. Uudessa ilmapuolustuksen kokonaishankintaohjelmassa tarkoitus on siirtyä yhden hävittäjätyypin malliin. Vaikka ehdokkaina ovat sekä Flygsystem 2020 Gungnir, Gripenin seuraaja, Dassault Super Rafale että MiG 1.44 odottavat useat puolustusanalyytikot Suomen päätyvän Super Rafaleen. Vastaavasti ilmatorjuntaohjusjärjestelmä tullee käytännössä hankittua Neuvostoliitosta.
Merivoimien tehtävänä on ensisijaisesti mereltä tulevan hyökkäyksen torjunta. Tehtävän täyttämiseksi laivaston iskukyky koostuu pienistä mutta iskukykyisistä ohjusveneistä. Käyttöön tuleva "Vaasa" -luokka tuo aivan uutta suorituskykyä. SES-alus on varustettu RBS-15 Mk IV Gungnir -ohjuksin, 57mm Bofors-automaattikanuunalla ja uutuutena BAMSE-ilmatorjuntaohjuksin. Sukellusveneentorjunnasta ja aluevalvonnasta huolehtivat Rymättylä -luokan vartioveneet, käytänössä "Hamina" -luokan variantit, miinanlaskusta Hämeenmaa-luokan miinalaivat.
Maavoimien nyrkkinä toimii Panssariprikaati - T-90 ja BMP-2 kalustolla varustettuna. Idänkaupan puiteneuvottelujen myötä huhutaan T-90 -kaluston korvaamisesta T-05 Armata -vaunuin. Maavoimat ovat valmiina suojaamaan puolueettomuutta, tulipa uhka mistä päin länttä tahansa. Erityisenä uhkana pidetään lännen maihinnousua itärajan tuntumaan, josta vihollinen voisi koukata rantamaata pitkin kohti Helsinkiä.
Vesikeihäät - Convair F2Y Sea Dart Ilmavoimien palveluksessa
Convair F2Y Sea Dart oli kylmän sodan uniikki hävittäjälentokone - yliäänikykyinen vesilentokone. Projekti lähti liikkeelle tarpeesta hajautta iskuvoimaa haavoittuvaiseksi nähdyiltä lentotukialuksilta, toisaalta halusta puolustaa USN:n P6M Seamaster lentovenepommittajien tukikohtia.
Koneen tuotantomäärä jäi kylmän sodan mittapuulla pieneksi - alle kahteen sataan koneeseen - kun lentotukialukset osoittautuivat käyttökelpoisiksi myös yliäänikoneiden käytössä eikä toisaalta P6M Seamaster -pommittajiakaan hankittu kuin muutama kymmen. Koneet päätettiin varastoida 1961.
1960-luvun alussa Suomen ilmapuolustusta ryhdyttiin vahventamaan niin ohjuksin kuin hävittäjin. Määrärahojen leijonanosa kului uusien tehokkaiden S-25 (SA-2) ilmatorjuntaohjusten hankkimiseen Neuvostoliitosta. Samalla isoa hankintaa Neuvostoliitosta haluttiin tasapainottaa länsikoneella, toisaalta uuteen kalustoon ei ollut varaa. Ilmavoimilla oli kokemusta USN:n ylijäämäkoneiden hyödyntämisessä Brewster Buffalojen ajalta. Neuvostoliitto ei nähnyt Sea Darteja poliittisena kysymyksenä - koneethan olivat vanhentuneita ja ilmapuolustuksen pääkalusto eli S-75 ohjukset hankittiin Neuvostoliitosta.
Ensimmäiset F2Y Sea Dartit - Vesikeihäät kuten Ilta-Sanomat niitä kutsui - saapuivat Suomeen kesällä 1963. Kaikkiaan koneita hankittiin peräti neljäkymmentä - käytännössä operatiivisia oli 20 ja loput 20 varaosiksi. Ilmavoimien perustamistehtäväluetteloon saatiin kuitenkin peräti kaksi hävittäjälaivuetta jolla oli kalusto. Aseistuksena F2Y Sea Darteilla oli 4x 20mm Colt-kanuunaa ja FFAR-ilmataisteluraketteja.
Suomalainen lehdistö ylisti Vesikeihäitä maasta taivaaseen. Vesikoneiden avulla Suomen vesistöt avautuivat Ilmavoimien tukikohdiksi - toisaalta talviaikaan koneet kykenisivät toimimaan jäiltä käsin. Juuri Suomen erikoisolosuhteisiin sopiva ratkaisu. Koneet sijoitettiin Karjalan lennostoon Rissalaan.
Käytännössä koneiden käytettävyys jäi alhaiseksi, mutta koulutusta kyettiin pitämään yllä. Viimeiset koneet poistettiin käytöstä 1975 kun Ilmavoimat saivat käyttöönsä Bloodhound -ohjuslaivueen Ruotsin ylijäämäkalustona sekä supistetun Draken -laivueen tunnistuslentoihin.
F2Y Hernesaaren edustalla kesällä 1973. Loppuvuosina Vesikeihäät maalattiin värikkäin koristevärein.
Convair F2Y Sea Dart oli kylmän sodan uniikki hävittäjälentokone - yliäänikykyinen vesilentokone. Projekti lähti liikkeelle tarpeesta hajautta iskuvoimaa haavoittuvaiseksi nähdyiltä lentotukialuksilta, toisaalta halusta puolustaa USN:n P6M Seamaster lentovenepommittajien tukikohtia.
Koneen tuotantomäärä jäi kylmän sodan mittapuulla pieneksi - alle kahteen sataan koneeseen - kun lentotukialukset osoittautuivat käyttökelpoisiksi myös yliäänikoneiden käytössä eikä toisaalta P6M Seamaster -pommittajiakaan hankittu kuin muutama kymmen. Koneet päätettiin varastoida 1961.
1960-luvun alussa Suomen ilmapuolustusta ryhdyttiin vahventamaan niin ohjuksin kuin hävittäjin. Määrärahojen leijonanosa kului uusien tehokkaiden S-25 (SA-2) ilmatorjuntaohjusten hankkimiseen Neuvostoliitosta. Samalla isoa hankintaa Neuvostoliitosta haluttiin tasapainottaa länsikoneella, toisaalta uuteen kalustoon ei ollut varaa. Ilmavoimilla oli kokemusta USN:n ylijäämäkoneiden hyödyntämisessä Brewster Buffalojen ajalta. Neuvostoliitto ei nähnyt Sea Darteja poliittisena kysymyksenä - koneethan olivat vanhentuneita ja ilmapuolustuksen pääkalusto eli S-75 ohjukset hankittiin Neuvostoliitosta.
Ensimmäiset F2Y Sea Dartit - Vesikeihäät kuten Ilta-Sanomat niitä kutsui - saapuivat Suomeen kesällä 1963. Kaikkiaan koneita hankittiin peräti neljäkymmentä - käytännössä operatiivisia oli 20 ja loput 20 varaosiksi. Ilmavoimien perustamistehtäväluetteloon saatiin kuitenkin peräti kaksi hävittäjälaivuetta jolla oli kalusto. Aseistuksena F2Y Sea Darteilla oli 4x 20mm Colt-kanuunaa ja FFAR-ilmataisteluraketteja.
Suomalainen lehdistö ylisti Vesikeihäitä maasta taivaaseen. Vesikoneiden avulla Suomen vesistöt avautuivat Ilmavoimien tukikohdiksi - toisaalta talviaikaan koneet kykenisivät toimimaan jäiltä käsin. Juuri Suomen erikoisolosuhteisiin sopiva ratkaisu. Koneet sijoitettiin Karjalan lennostoon Rissalaan.
Käytännössä koneiden käytettävyys jäi alhaiseksi, mutta koulutusta kyettiin pitämään yllä. Viimeiset koneet poistettiin käytöstä 1975 kun Ilmavoimat saivat käyttöönsä Bloodhound -ohjuslaivueen Ruotsin ylijäämäkalustona sekä supistetun Draken -laivueen tunnistuslentoihin.
F2Y Hernesaaren edustalla kesällä 1973. Loppuvuosina Vesikeihäät maalattiin värikkäin koristevärein.
tankki-tapsa
Kenraali
Kyllä se niin on notta jos olisi ostettu lisenssit Hispano-Suizan koneisiin ja kopsattu vanerinen Mosquito niin sota olisi voitettu! No liimatkin olisi tietty kannattanut selvittää ennen sotaa.
fulcrum
Greatest Leader
F2Y on suosikkilentolaitteitani. Tuhatjärvien maassa 'kiitoteitä' olisi riittänyt ainakin kesällä: varmaan talvella jonkunlainen lumelle sopiva suksiasennuskin olisi kehitetty. Sisävesillä suolavesi ja aallokon korkeus eivät olisi tuottaneet ongelmia. Mutta kelirikkoaika olisi ollut haaste...
Mikään tehorassihan kone ei ollut, Drakenin painoinen kone ja 30% vähemmän tehoa.
Drakenissa oli Rolls-Royce Avonista muokattu RM6. Brittien moottoriteknologia oli tuolloin vielä paljon jenkkejä edellä.
Kaarne
Majuri
Luonnollinen edeltäjä Vesikeihäälle olisi ollut Vampin ja Gnatin sijaan hankittu Saunders-Roen vesijetti:
en.wikipedia.org
Saunders-Roe SR.A/1 - Wikipedia
fulcrum
Greatest Leader
Jukka Hoffrénin MiG-21 -kirjassa Poltto Palaa! oli muuten itselleni uusi tieto, että Suomen ilmavoimat teki 1964 esityksen 10 MiG-17 -koneen hankinnasta. Tämä on vähän erikoista koska tyyppin oli jo edellisellä vuosikymmenellä katsottu vanhentuneeksi. Kone kaavailtiin harjoitushävittäjäksi, välityypiksi MiG-15UTIn ja MiG-21:n väliin tuonaikaisen neuvostomallin mukaisesti. Hankintahinta olisi ollut 8 miljoonaa markkaa. Vertailun vuoksi kaksi vuotta aiemmin MiG-21:n kappalehinta oli ollut 250 miljoonaa markkaa - rahauudistus tapahtui tässä välissä, joten voidaan arvioida MiG-17:n olleen hinnaltaan noin kolmasosa MiG-21:stä.
Hankinta kaatui siihen kun tajuttiin ettei Ilmavoimien tuolloinen huoltojärjestelmä pystyisi selviämään taas uudesta raskashuoltoisesta tyypistä: edes Gnateja ja MG:tä ei pystytty pitämään täysimääräisesti rivissä. Lisäksi MG:n kaksipaikkainen versio MiG-21U tuli saataville ja poisti 'välityypin' tarvetta.
Toinen hauska 'mitäjos' hankinta oli 80-luvun alussa hinauskonehankintaan tekemä NL:n esitys: Su-22U! Raskas, räyhäkkä rynnäkköhävittäjä olisi siirtänyt Kuljetuslentolaivueen tyylikkäästi yliääniaikaan. Ilmavoimat kuitenkin halusi liikesuihkarin jolla voisi tehdä muutakin kuin hinata pussia, eikä NL:ssä ollut sellaisia oikein tarjolla.
Hankinta kaatui siihen kun tajuttiin ettei Ilmavoimien tuolloinen huoltojärjestelmä pystyisi selviämään taas uudesta raskashuoltoisesta tyypistä: edes Gnateja ja MG:tä ei pystytty pitämään täysimääräisesti rivissä. Lisäksi MG:n kaksipaikkainen versio MiG-21U tuli saataville ja poisti 'välityypin' tarvetta.
Toinen hauska 'mitäjos' hankinta oli 80-luvun alussa hinauskonehankintaan tekemä NL:n esitys: Su-22U! Raskas, räyhäkkä rynnäkköhävittäjä olisi siirtänyt Kuljetuslentolaivueen tyylikkäästi yliääniaikaan. Ilmavoimat kuitenkin halusi liikesuihkarin jolla voisi tehdä muutakin kuin hinata pussia, eikä NL:ssä ollut sellaisia oikein tarjolla.
Mitähän maksoi tuon aikainen divisioona?
Luin "uusi taistelijan ase" ketjusta että pv olisi 80-luvulla harkinnut 5.56 rk:n hankintaa(jos jollain on asiasta lisätietoja niin kertokaa). Todennäköisesti uusi rk olisi ollut joku galil tai rk95 tyyppinen mutta entä jos nämä olisi rajattu pois niin mikä olisi todennäköisempi vaihtoehto? Testit ja valinta olisi ajoittunut vuosille 1985-1989.
Huhta
Greatest Leader
Tuota oli kuulemma tarjolla myös 5.56 NATO:na.
Valmet M78: Finland’s Hypothetical Squad Automatic Weapon - Forgotten Weapons
https://youtu.be/uxFllG-kvDA The M78 was Valmet’s RPK-style heavy barreled squad support weapon pattern of the Finnish AK. It was initially developed as the M74 cavalry machine gun for Finnish military service, but never adopted. Instead, that experimental design would serve as the basis for the...
www.forgottenweapons.com
Valmetin M82 bullpup oli kuulemma myös saatavissa 5.56:lle pesitettynä.
Toihan taisi olla jossain kokeiluissa mukana ja huonoksi todettu, mutta pääsi sentään ekaan terminaattori leffaan mukaan.
Vastaanpa nyt omaan kysymykseeni.
Jos kaikki galil tyyppiset ratkaisut on pois suljettu niin kisa käydään luultavasti näiden välillä:
- Steyr Aug
- Diemaco C7
- FN Fnc
Itse veikkaisin fnc olevan vahvimmilla, Ruotsikin sen itselleen valitsi. Jos jälkiviisaasti saisi valita niin ottaisin C7 niin ei tartteis kuunnella ulinaa risuherkästä luodista ja että AR on liian monimutkainen varusmiehelle.