...siihen saakka kunnes tilanteet ja geopoliittiset konjunktuurit muuttuvat.
NATO-jäsenyydessä pelkään juurikin nimenomaan tätä: toiveajattelua siitä, että nyt olemme ikuisesti auvossa ja turvassa kun on iso kaveri.
Koska jos tuo ajatus pääsee valtaan - ja valtion tulojen huvetessa sen on helppo päästä valtaan - niin seuraava askel on puolustusvoimien ruunaaminen tehtävien ja uhkakuvien päivittäminen vastaamaan muuttunutta sodan kuvaa ja kansainvälisiä uhkakuvia.
Juuri näin.
Mieluusti näkisin ihan maailmantilanteesta ja Venäjän näennäisestä ja oletetusta kehityksestä riippumatta kansallisena pysyväisratkaisuna sen, että ylläpidämme vähintään nykytasoisia puolustusvoimia. Pieleen on mennyt aiemminkin - miksei menisi uudestaan, kun arvioidaan henkisesti ihan erilaisilla kulttuurillisilla janoilla kulkevaa porukkaa. Venäjä ei poistu tuosta vierestä ns. koskaan, ja kehitystä voi tapahtua myös huonompaan suuntaan. Kansallisissa puolustusratkaisuissa suuntaa taas ei muuteta hetkessä. Asevelvollisuudesta luopuminen on enempi vähempi yksisuuntainen tie, Ruotsin ja Liettuan pienet takapakit asiassa ovat pientä, kovin pientä.
Liittoutumat sen sijaan tehdään ajassa, vallitsevan tilanteen mukaisina ratkaisuina. Tulevaisuus on aina inhimillistä nähdä jonkin lievän trendin mukaan kehittyvänä nykytilanteen jatkeena, mutta samaan tyyliin kuin talousennusteet, mennään muussakin tulevaisuuden ennustamisessa aina pieleen koska suuria mullistuksia on mahdoton nähdä etukäteen. Näemme esim. 20, 50 tai 100 vuotta taaksepäin, ja voimme todeta miten entiset liittolaiset ovat vihollisia ja entiset viholliset liittolaisia. Ehkä käääntynyt tilanne jo pariinkin kertaan. Mutta tulevaisuutta katsoessa täälläkin mikä tahansa muu kuin "nykytilanne plus lievä trendinmukainen muutos" leimataan oudoksi haihatteluksi. Itse uskon että kv-suhteissa asiat harvemmin pysyvät täysin sementoituneina hirveän pitkään, ja koko kirjoitetun historian ajan juuri näin on ollut. Vain 25 vuotta sitten Puola ja Viro olivat USAn rautaesiripun takaisia Varsovan liittoon kuuluvia vihollismaita! Siksi en yksinkertaisesti hyväksy sellaista ajattelutapaa että NATO-jäsenyys takaisi meille pysyvän turvallisuuden vaikkapa sadaksi vuodeksi ja voisi näin ollen kokonaan tai osittain korvata myös kansallisen pysyväisratkaisumme asiaan. En missään nimessä vastusta järkevää liittoutumista tämän hetken kuvioiden mukaan, kunhan ei unohdeta edelleen edistää myös muita liittokuvioita kuin NATOa (kahdenvälisiä siis niiden valtioiden kanssa joilla on esim. maantieteellisesti pysyvä yhteinen intressi meidän kanssa - esim. Ruotsi ja Norja). Eikä lepsuunnuta oman pysyväisratkaisuksi toivomani asian kanssa.
Ovatko esim. Israel ja Sveitsi tehneet hölmösti, kun edelleen ylläpitävät erittäin vahvaa puolustuskykyä, vaikka Sveitsi sijaitsee ystävällismielisten sivistysmaiden ympäröimänä ja Israel on paitsi musertavan ylivoimainen ympäröiviin arabimaihin nähden, lisäksi ydinasevaltio ja lisäksi sillä on maailman mahtavin sotilasmahti käytännössä vahvempana liittolaisena kuin edes NATO-mailla. Minun mielestäni molemmat ovat omista lähtökohdistaan oikeassa! Sveitsi kun tietää tekevänsä sympaattisten asioiden kuten suklaan, kellojen ja linkkarien lisäksi sellaistakin, mistä voi joutua joskus huonoon valoon. Temppeliritarien evakkomaan rahanvälitys (ja rahanpesu) kun ei aina herätä iloa kaikkialla, lisäksi siitä ei ole kuin ihmisikä kun Sveitsi omien hampaidensa vuoksi välttyi aivan myrskyn silmässä sellaisilta pikku matseista kuin WW1 ja WW2. Siellä katsotaan asioita realistisesti eteenpäin. Israelilla on vielä painavampi syy olla mahdollisimman omavarainen. Monta tuhatta vuotta juutalaiset on niin usein marssitettu avuttomina teuraalle, että he eivät todellakaan ole valmiita laskemaan olemassaoloaan sen varaan, että historiassa kovin ailahtelevainen USA (miettikääpä sen suhteita vaikka Isoon-Britanniaan, Ranskaan, Saksaan, Japaniin...) olisi aina ja ikuisesti juutalaisten ylin ystävä. Onko Israel tyhjänpäiväinen haihattelija? Mielestäni he ovat tässä äärimmäisiä realisteja, tultuaan petetyksi kerran toisensa jälkeen he eivät jätä mitään sattuman tai ajassa tietyn ajan kv-poliittisen tilanteen mukaan tehtyjen liittoutumienkaan varaan. Se ei tarkoita että liittoutumia ei hyödynnettäisi, jopa entisten vihollisten kanssa kuten Egyptin Sadatin kanssa tehtiin.
Suomenkin olisi hyvä seurata Sveitsin ja Israelin esimerkkiä siinä, ettei hyödylliset ja sinänsä kannatettavat liittoumatkaan sekoita omaa kansallista pysyväisratkaisua. En epäile hetkeäkään ettei USA tulisi nyt Baltian apuun, kaikista muista NATO-maista en vastaavaa varmuutta voi sanoa. Tilanteet kuitenkin elävät eikä USA ole aina ollut mikään "vapaan maailman johtaja" eikä ole nytkään mikään puhtaan altruistinen taho, vaikka on tärkeä liittolainenja soisin sen olevan myös sotilaallisesti vielä vahvempi liittolaisemme, NATOn kautta ja muutenkin. Mutta VAIN omista joukoistamme voimme sanoa 100% varmuudella missä on niiden prioriteetti konfliktissa, tämän voinee myöntää jokainen. Ja 30 vuodessa maailmantilanne elää...PALJON...myös tulevaisuudessa. Puolustuskykyä on helppo supistaa mutta hiton vaikea parantaa Suomen kaltaisessa maassa. Katsokaa vaikka Ruotsia!