Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Jos talouspakotteet kurjistavat kansaa ja luovat johdolle painetta pitää ulkoisia uhkia ja kriisejä yllä, niin mitä siitä seuraa.? Skeenario menisi jotenkin niin, että puolueella ei ole talouskurimuksessa jäljellä kuin yksi suuri tavoite ohjelmastaan,ja se on tsaarinaikaisten rajojen palauttaminen ja ylenpalttinen päteminen.. Myös painetta puolueen propellipää siiveltä voi tulla paljon enemmän. Suursota Natoa vastaan on varmatenkin pois suljettu suunnitelmista, mutta jotain täytyy tehdä. Heidän visioissaan Berliini-Moskova akselissa suomi lakkasi olemasta. Muut vain otettiin haltuun. Se on myös useasta lähteestä moneen kertaa todettu että siellä pinnan alla on halua suomen liittämiseen venäjään.

Pahimmillaan käy niin, että joskus vuonna 18-19, todella kireässä tilanteessa ruotsi menee Natoon. Pelkästään ruotsin liittyminen voi olla laukaiseva tekijä silloin. Ruotsin natotouhut ja venäjän talouden totaalikaaos yhdessä Putinin elämäntehtävän kanssa on huono yhdistelmä jos sattuvat sopivasti yksiin. Suomi olisi todellisessa vaarassa kehityksen mentyä tiettyä rataa.
Onneksi tuohon vuoteen 18 on vielä aikaa ja mitä vain voi sattua, mutta kertausharjoitusten pitäisi olla jatkuvia jo nyt.
 
Sanon tämän taas:
Suomen puolustuksen uskottavuus arvioidaan rajojemme ulkopuolella. Se on hyvin yksinkertaista puuhaa. Hiukan kärjistäen siinä laitetaan meidän joukkotyypit kalustoineen taulukkoon. Toiseen sarakkeeseen hyökkääjä laittaa omansa ja sitten niitä vertaillaan.
Tuo kun tehdään rajan sillä puolella, niin häviämme vertailun Venäjälle - ja SE ON se huolestuttava asia. Se vertailu nimittäin ratkaisee sen, lähteekö hyökkääjä ylipäätään yrittämään.

Tuo on taatusti totta, että nykyään käydään peliteorian hengessä taistelut jo etukäteen paperilla/ koneella, eikä huonolta etukäteen näyttäviin hankkeisiin olenkaan aleta. Lopputulokset ovat ilmeisestikin aikaisempaa paremmin ennustettavissa, kun on tarkaa tiedustelutietoa käytössä ja tekniikan korostumisen myötä vaikeasti ennustettavan inhimillisen panoksen merkitys on pienempi. Aikaisemmin nämä jutut piti kai käytännössä ottaa selville ja yllätyksiltä ei aina vältytty.

Tietääkö joku, mihin tutkimukseen tuo IL viittaa? Onko julkisesti saatavilla? Kaupassa luin lööpit, jotka oli "Venäjä jyräisi Suomen - Olli Ainolan erikoisraportti". IL:n jutusta viis, mutta tuo alkuperäinen kiinnostaisi.
 
Kiinnostaisi myös. Minulla ei ainakaan ole aavistustakaan tuosta tutkimuksesta/selvityksestä. Noin ihan periaatteessa olisi ollut mukava kuulla siitä jostakin muualta kuin Iltalehdestä.
 
Olli Ainolan erikoisraportti kuulostaa luotettavalta..
 
Viittaa täällä kerrottuun: https://asiakas.kotisivukone.com/fi...tilassosiologinenseura_taistelut_2015_net.pdf

Peltoniemen osuus, s. 5-6 ja 28-37. Sitä jatkava Toverin osuus myös, koska oli A2 Keltaisen päällikkö ko. mallinnuksissa. Viitattiin myös Trombiin ja Vihuriin.

Ainolan IL-jutun kainalojutussa oli jännästi ihan sama lainaus kuin Mp.netin taannoisessa kellokeskustelussa viisi minuuttia jätättävine Vostokkeineen. http://maanpuolustus.net/threads/venäjän-talous.3579/page-117#post-280823

Olli Ainolan erikoisraportti kuulostaa luotettavalta..
Juttukokonaisuus oli häneltä tällä kertaa harvinaisen hyvä ja tasapainoinen. Ei kun huomenna ostamaan viikonlopun lehti.
 
Viimeksi muokattu:
Peltoniemen osuus, s. 5-6 ja 28-37. Sitä jatkava Toverin osuus myös, koska oli A2 Keltaisen päällikkö ko. mallinnuksissa. Viitattiin myös Trombiin ja Vihuriin.
Ok - no, Trombi ja Vihuri olivat paljon laajempi kokonaisuus kuin vain nuo kaksi harjoitusta. Lisäksi pitää ymmärtää, että niiden tarkoitus oli kokeilla ja kehittää kuvioita = etsiä heikkouksia ja virheitä, jotta niitä voidaan kehittää.
Jos noiden perusteella on päädytty siihen ettei pärjätä, on johtopäätös äärimmäisen vapaasti tulkittu eikä kohtaa mitään, mitä omalla kohdalla on ko. harjoitusten osalta tässä mielessä kohdalle sattunut mukana olleena.
 
Jutussa oli ymmärretty ihan oikein, että näin kuuluukin tässä vaiheessa tapahtua ja keltaiselle häviämisestä voi oppia (siitä nimenomaan varmaan oppii). Lisäksi kiinnitettiin huomiota uuden taistelutavan ryhmänjohtajalle aiheutuviin paineisiin ja "taistelukännykän" toimintavarmuuden keskeisyyteen johtamisen kannalta.

Otsikko oli sitä itseään, mutta näin keltaisia lehtiä myydään.
 
Venäjä suunnittelee varmasti kaikenlaista vielä vähän aikaa ennen kuin voimat loppuvat. Outo maa, ei kuten me muut, viimeisimpänä esimerkkinä valtiojohtoinen doping. Sekin on lännen syytä, Venäjää vainotaan, ryssä ei ole tehnyt taaskaan mitään. Venäjän arvaamattomuuden takia Suomen pitäisi liittyä Natoon nyt. Tuskinpa kuitenkaan koska keskusta ja persut hallituksessa.
 
Eilen (tai yöllä) uutisoitiin Venäjän "dirty bomb'ista", joten laitetaan tännekin viestiä siitä:

[URL='http://russianforces.org/blog/2015/11/is_russia_working_on_a_massive.shtml']Is Russia working on a massive dirty bomb?[/url]

"On November 10, 2015 President Putin held a regular meeting with his generals in Sochi to discuss development of the Russian strategic forces. The president used the occasion to complain again about U.S. missile defense plans and to warn that Russia will do whatever it takes to preserve the strategic balance.

But that was not the most interesting part of the news story. One sharp observer (MJ) noticed that the camera took a peek at one of the documents prepared for the meetings (it is at 1:46 in the news story). It showed a summary of one of the projects that presumably were discussed at the meeting as part of the plan to restore that strategic balance that the U.S. missile defense system so blatantly undermines.

The project is called "Ocean Multipurpose System 'Status-6'" with the TsKB MT Rubin design bureau listed as the lead developer (Rubin is the design bureau that built virtually all submarines that are currently in service). A brief paragraph describes the mission of the proposed system as follows:

Damaging the important components of the adversary's economy in a coastal area and inflicting unacceptable damage to a country's territory by creating areas of wide radioactive contamination that would be unsuitable for military, economic, or other activity for long periods of time.
The picture that follows shows that at the core of the weapon system is an underwater autonomous drone ("self-propelled underwater craft" or SPA), which could be delivered by one of the two submarines - Project 09852 or Project 09851. For some reason, the drone is shown as attached to the bottom of the 09852 submarine, but not to the 09851 [UPDATE: Colleagues tell me that the vehicle attached to the 09582 sub is not the drone pictured later on the slide]. The text is hard to read, but it appears that Project 09852 submarine will carry four drones and Project 09852 - either 3 or 6. Given that 09852 is a smaller submarine (its displacement is shown as "10000 t" vs. what looks like a larger number for 09852), it's probably 3. It certainly does not look like "1", although "2" is a possibility. [UPDATE: I am told that a better quality photo shows that the number is "6".]

Interestingly, these two submarines are relatively recent projects. Project 09852 was laid down at Sevmash in December 2012. It is said to use the hull of the Belgorod submarine of the Project 949A/Oscar II class. The first Project 09851 submarine, Khabarovsk, was laid down in July 2014. (Project 09851 was also mentioned in the R&D known as Kalitka-SMP.)

Again, the text is barely legible, but it appears that the drone would be able to travel at the depth of up to 1000 m at a fairly high speed (something like 105 km/h?). The range appears to be listed as 10000 km, which is a bit hard to believe, but this is what the slide says. The diameter ("caliber") of the drone appears to be more than 1 meter (probably 1.6 m), the general's hand hides the length of the device.

The drone appears to be nuclear-powered - the fourth compartment is marked "Reactor module". This would explain the range, I guess, although it would need some guidance system to find its way around.

Further down the list, there is a drawing of the system's components - command and control, support ships (non-nuclear submarine "Sarov" and some surface ship - Zvezdochka rescue ship I'm told), and something else that we cannot see.

Finally, the timeline at the bottom of the slide says that pilot system will be built by 2019, so the state tests can be conducted in 2019-2020.

I'm not quite sure what to make of this. First, it's an interesting security lapse. I know that quite a few people believe that the leak was intentional, but I don't think it's the case. Indeed, as I understand, the news organizations quickly removed the clip from their sites. On the other hand, Bill Getz did have a story about Russian underwater drone, Kanyon, two months ago. The name is different, but it appears to be more or less the system Gertz's Pentagon sources described. So, maybe Moscow decided that the leak would not be such a big deal. Still, they would have probably preferred to keep some details out of it.

As for the project itself, Russia is not the only country that is working on underwater drones. But the payload looks like a massive "dirty bomb", which strikes me as absolutely crazy. A number of people noted that the description does not necessarily exclude the possibility that the initial "damaging" can be done by a regular nuclear device. Which only makes this whole thing even more insane - do they think that a nuclear weapon on its own would not inflict "unacceptable damage"?
"

Ensimmäinen kysymys on se, että mikä tämän "self-propelled underwater craft" tai SPA:n lopullinen tarkoitus on? Onko jotain jätetty paljastamatta, koska pelkkä "likainen pommi" ei tunnu järkevältä ratkaisulta, tektistä kun on todella vaikea saada selvää, etenkin kun kielitaidossa on parantamisen varaa. Tuleeko lopulliseen versioon "Status-6:teen" jokin taistelukärki tms? Likaisella pommilla saisi jotain seuraavasta aikaan:

"Damaging the important components of the adversary's economy in a coastal area and inflicting unacceptable damage to a country's territory by creating areas of wide radioactive contamination that would be unsuitable for military, economic, or other activity for long periods of time."

Mutta perinteinen kymmenien kT-luokkaa oleva lataus synnyttäisi vielä suuremman tuhon, likaisten pommien ongelmana olisi ymmärrykseni mukaan se, että lopulta vaikutusalue jäisi suhteellisen pieneksi ja vaikutus olisi riippuvainen hyvin monesta ulkoisesta tekijästä (enemmän mitä perinteisen ydinlatauksen kohdalla). Toisaalta "likaisen pommin" etuna voidaan pitää sitä, että tuolloin syyttävä sormi olisi saattanut kohdistua terroristiorganisaatioon valtiollisen toimijan sijaan (edellyttäen, että tieto järjestelmästä ei olisi päässyt julkisuuteen).

vlad.
 
Pokeripöydässä vilautellaan (vääriä) kortteja kameroiden kuvatessa...
 
Vedenalainen likainen pommi? Eikös vesi himmaa aika lailla sekä pommin konventionaalisen R-aineen räjähdysvaikutusta että pommin sisältämän säteilevän materiaalin säteilyä?
 
Vedenalainen likainen pommi? Eikös vesi himmaa aika lailla sekä pommin konventionaalisen R-aineen räjähdysvaikutusta että pommin sisältämän säteilevän materiaalin säteilyä?
No tarkoituksena onkin ilmeisesti vain pilata satama-alue tms. taloudellisen toiminnan edellytykset perinpohjaisesti.

Osahan näistä on hölynpölyä. Retoriikassa kun saa yliotteen, jos on esittää joku strategista vaikutusta omaava järjestelmä, johon toisella ei ole minkäänlaista selkeää puolustuskeinoa.
Esim. mannertenvälisiin ballistinen kilpi on retorisesti riittävä vastine, vaikka todellisuudessa sillä ei saisi pysäytettyä korkeintaan kuin osan.
 
Vedenalainen likainen pommi? Eikös vesi himmaa aika lailla sekä pommin konventionaalisen R-aineen räjähdysvaikutusta että pommin sisältämän säteilevän materiaalin säteilyä?

Itse jo päivällä hiukan epäilin likaista pommia tässä tapauksessa:

"Mutta perinteinen kymmenien kT-luokkaa oleva lataus synnyttäisi vielä suuremman tuhon, likaisten pommien ongelmana olisi ymmärrykseni mukaan se, että lopulta vaikutusalue jäisi suhteellisen pieneksi ja vaikutus olisi riippuvainen hyvin monesta ulkoisesta tekijästä (enemmän mitä perinteisen ydinlatauksen kohdalla)."

Ja kuten totesit, vesi toimii hyvänä eristeenä tässä tapauksessa eli se rajaisi likaisen pommin suoranaisen tehokkaan vaikutusalueen hyvin suppeaksi (se on sitä jo ilmassa/maan pinnallakin räjäytettynä) joten aika oudolta tässä valossa "likainen pommi" tuntuisi. Perinteinen ydinlataus kävisi järkeen, sen sijaan likainen pommi olisi hyvin suppea vaikutusalueeltaan ja lopulta säteilevä aine leviäisi vedessä suht' nopeasti niin laajalle alueelle ettei se välttämättä aiheuttaisi toivottua vaikutusta. Määrät olisivat kuitenkin murto-osa vrt. Fukushima.

Kuten @magitsu & @Teme toteavat, on mahdollista, että kyseessä on propagandaa ja disinformaatiota. Luodaan epävarmuutta, pelataan mediapeliä, sekoitetaan kortteja etc.

Kyseessä olisi normaali ydinpommi missä mukana Kobolttia voimakkaan radioaktiivisen säteilyn ja laskeuman aikaansaamiseksi.
According to state-run Rossiiskaya Gazeta, the destructive power attributed to the new torpedo's warhead would fit the description of a cobalt bomb.

That would be a type of thermonuclear warhead with a layer of cobalt-59, which on detonation would be transmuted into highly radioactive cobalt-60 with a half-life longer than five years.

Such a weapon would guarantee "that everything living will be killed", the paper said - there would not even be any survivors in bunkers.

A cobalt bomb has never been tested because of the devastating radiation it would unleash.

Just before the torpedo diagram came into view in the state TV report, Mr Putin could be heard telling the generals that the US and its Nato allies were forging ahead with a global anti-missile defence system "unfortunately ignoring our concerns and our offers of co-operation".
http://www.bbc.com/news/world-europe-34797252
 
Kun Medvedev epäonnistui Venäjällä
http://www.verkkouutiset.fi/blogit/muureja rusi-43857

edit.
lainaus:

Suomessa oltiin pitkään vakuuttuneita, että harjoittamalla ”aktiivista vakauspolitiikkaa” varmistetaan stabiili turvallisuustilanne Pohjois-Euroopassa. Tällöin on lähinnä kysymys Naton laajentumisesta, sen torjumisesta nykyisessä asetelmassa vakautta heikentävänä tekijänä. Mutta Naton laajennus Suomella ja Ruotsilla on tällä hetkellä toissijainen turvallisuuskysymys sen rinnalla, kun arvioidaan mitä Euroopassa nyt tapahtuu. Tämän mukaisesti Suomi on valmis osallistumaan sovitulla tavalla Lissabonin sopimuksen 42/7 artiklan mukaisiin avustustoimiin Ranskan tukemiseksi. Pakolaisuus lisää nationalismia ja rasismia. EU:sta tehdään syntipukki, ei siksi, että se olisi aiheuttanut nämä ongelmat, vaan siksi, että se ei ole kyennyt estämään pakolaisuutta. ”Kehitys Euroopassa vastaa Putinin toiveita”, kuten Die Welt -lehden asiantuntija Alan Posener toteaa 28.11.2015 lehdessä.

Kirjoittaja Alpo Rusi on valtiotieteen tohtori, kirjailija ja diplomaatti.
 
Venäjä suunnittelee tuhoisia superaseita
Venäjä laittaa armeijaansa kuntoon biljoonien ruplien investoinneilla. Tulevaisuudessa puna- armeija tuhoaa satamia robottisukellusveneellä ja vihollisen sähköjärjestelmän nappia painamalla. Myös Suomen on syytä olla varuillaan.
Jos maailma on odottanut, että ydinaseet ovat taakse jäänyttä elämää, niin maailma on ollut kovin väärässä.
Sami Koski, [email protected]

Yhdysvaltalaisten tiedustelulähteiden mukaan itänaapurissa suunnitellaan ydinaseella varustettua robottisukellusvenettä, joka voisi tehdä maailman satamiin ”suuria tuhoja”.
Robottisukellusvene voisi iskeä satamakaupunkeihin sekä meri- ja maavoimien tukikohtiin.
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan sukellusvene olisi varustettu jättimäisellä ”likaisella pommilla”, jossa radioaktiivista ainetta on yhdistetty tavallisiin räjähteisiin.
Sukellusveneessä käytettävän räjähteen voima on The Washington Free Beacon -lehden mukaan jopa 10 megatonnia.
Esimerkiksi ohjuksissa käytettävää megatonnia kutsutaan ”kaupunkien tuhoajiksi”, koska näin suurilla pommeilla voidaan tuhota jopa kokonaisia kaupunkeja.
Sähkösammutin
Visiot eivät jää pelkästään ”tuomiopäivän” sukellusveneeseen.
Business Insiderin mukaan Venäjä on kehittämässä elektronisen sodankäynnin järjestelmää, joka pystyy pysäyttämään käytännössä kaikki Venäjää vastaan iskevät uhat ohjuksista jopa Venäjän sotakoneistoa vastaan puolustautuviin aseisiin.
Järjestelmä kuuluu Venäjän asevientiä hallinnoivan valtiollisen Rostehin tytäryhtiön Kretin alaisuuteen. Tytäryhtiön apulaispäällikkö Juri Majevski ei ole suostunut kommentoimaan, miten järjestelmä toimii.
Hän kuitenkin korostaa, että kansainvälisten säädösten vastaisesta satelliittien käyttämisestä ei ole kyse.
– Järjestelmä sammuttaa vihollisen aseet.
– Vuoden lopussa järjestelmä on tarkoitus viedä tuotantolaitoksista testauksiin kentälle, Majevski sanoi brittiläisen Daily Mirrorin mukaan.
Biljoonia ruplia
Suuret panostukset ovat osa Venäjän vuoteen 2020 ulottuvaa asevarusteluohjelmaa, johon maa on pumppaamassa biljoonia ruplia. Elokuussa 2015 arvioitiin, että euroissa koko varusteluohjelman hinta olisi 371 miljardia euroa.
Jo aiemmin tiedotusvälineet ovat kertoneet Venäjän ottavan käyttöön muun muassa uuden sukupolven taistelupanssarivaunu Armata T14:n. Sen pitäisi pysäyttää niin panssarintorjuntahyökkäykset kuin myös helikopterihyökkäykset.
Lisäksi Venäjä on kehittelemässä uusia pitkän kantaman ohjuksia, uusia pommikoneita ja lentotukialusta. Business Insiderin mukaan Venäjä on saamassa laserjärjestelmänsä jopa Yhdysvaltain veroiseksi. Tämä tarkoittaisi, että Venäjä voisi tuhota laserilla vihollisen ajoneuvoja, tiedustelulennokkeja ja veneitä.
 
”Venäjän varustelu iso kysymys naapureille”
Vaikka Venäjän armeijan tulevaisuudenvisiot ovat hurjia, todennäköisesti ne ovat vain puolet totuudesta.
Sami Koski

– Aika usein Venäjällä se realiteetti on eri asia kuin itse visio, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Hanna Smith  muistuttaa.
Smith muistuttaa, että Venäjän armeijan kalusto on ollut vanhentunutta jo pitkään. Jos 1990-luvulla olisi ollut rahaa, armeijan kalusto olisi uudistettu jo aiemmin.
Toisaalta suurvaltapolitiikkaan kuuluu myös se, että halutaan myös omaa, eikä vain muualla kehitettyä sotateknologiaa.
– Venäjä pyrkii siihen, että on myös omaa asekehittelyä, kuten oli kylmän sodan aikana.
Myös Suomen täytyy reagoida, kun karhu herää talviuniltaan.
– Kun Venäjän armeija vahvistaa iskukykyään, totta kai se on kaikille naapurimaille iso kysymys, joka täytyy ottaa huomioon. Monella tasolla Suomella on kykyä ainakin jonkinlaiseen puolustukselliseen tasoon.
Ydinaseisiin Suomi – kuten muutkaan pienet naapurimaat – eivät pysty vastaamaan. Toisaalta, vaikka Venäjä on koventanut ydinasepuheitaan viime aikoina, käytännössä ydinaseiden käyttö koskee Smithin sanoin vain ”totaalista konfliktia muun maailman kanssa”.
Sitä paitsi 17 miljoonan neliökilometrin Venäjällä on muitakin rajanaapureita kuin Suomi.
– Venäjä on valtava valtio, joilla on paljon muitakin rajoja kuin Suomi. Pitää katsoa myös sitä, missä Venäjä näkee uhkakuvia. Pitää katsoa sitä, missä se näkee itseään puolustettavan tai missä se näkee suuria uhkakuvia. Suomen on tärkeää ymmärtää kokonaisajattelu ja missä me olemme siinä, Smith muistuttaa
 
Venäjä suunnittelee tuhoisia superaseita
Venäjä laittaa armeijaansa kuntoon biljoonien ruplien investoinneilla. Tulevaisuudessa puna- armeija tuhoaa satamia robottisukellusveneellä ja vihollisen sähköjärjestelmän nappia painamalla. Myös Suomen on syytä olla varuillaan.
Jos maailma on odottanut, että ydinaseet ovat taakse jäänyttä elämää, niin maailma on ollut kovin väärässä.
Sami Koski, [email protected]

Yhdysvaltalaisten tiedustelulähteiden mukaan itänaapurissa suunnitellaan ydinaseella varustettua robottisukellusvenettä, joka voisi tehdä maailman satamiin ”suuria tuhoja”.
Robottisukellusvene voisi iskeä satamakaupunkeihin sekä meri- ja maavoimien tukikohtiin.
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan sukellusvene olisi varustettu jättimäisellä ”likaisella pommilla”, jossa radioaktiivista ainetta on yhdistetty tavallisiin räjähteisiin.
Sukellusveneessä käytettävän räjähteen voima on The Washington Free Beacon -lehden mukaan jopa 10 megatonnia.
Esimerkiksi ohjuksissa käytettävää megatonnia kutsutaan ”kaupunkien tuhoajiksi”, koska näin suurilla pommeilla voidaan tuhota jopa kokonaisia kaupunkeja.
Sähkösammutin
Visiot eivät jää pelkästään ”tuomiopäivän” sukellusveneeseen.
Business Insiderin mukaan Venäjä on kehittämässä elektronisen sodankäynnin järjestelmää, joka pystyy pysäyttämään käytännössä kaikki Venäjää vastaan iskevät uhat ohjuksista jopa Venäjän sotakoneistoa vastaan puolustautuviin aseisiin.
Järjestelmä kuuluu Venäjän asevientiä hallinnoivan valtiollisen Rostehin tytäryhtiön Kretin alaisuuteen. Tytäryhtiön apulaispäällikkö Juri Majevski ei ole suostunut kommentoimaan, miten järjestelmä toimii.
Hän kuitenkin korostaa, että kansainvälisten säädösten vastaisesta satelliittien käyttämisestä ei ole kyse.
– Järjestelmä sammuttaa vihollisen aseet.
– Vuoden lopussa järjestelmä on tarkoitus viedä tuotantolaitoksista testauksiin kentälle, Majevski sanoi brittiläisen Daily Mirrorin mukaan.
Biljoonia ruplia
Suuret panostukset ovat osa Venäjän vuoteen 2020 ulottuvaa asevarusteluohjelmaa, johon maa on pumppaamassa biljoonia ruplia. Elokuussa 2015 arvioitiin, että euroissa koko varusteluohjelman hinta olisi 371 miljardia euroa.
Jo aiemmin tiedotusvälineet ovat kertoneet Venäjän ottavan käyttöön muun muassa uuden sukupolven taistelupanssarivaunu Armata T14:n. Sen pitäisi pysäyttää niin panssarintorjuntahyökkäykset kuin myös helikopterihyökkäykset.
Lisäksi Venäjä on kehittelemässä uusia pitkän kantaman ohjuksia, uusia pommikoneita ja lentotukialusta. Business Insiderin mukaan Venäjä on saamassa laserjärjestelmänsä jopa Yhdysvaltain veroiseksi. Tämä tarkoittaisi, että Venäjä voisi tuhota laserilla vihollisen ajoneuvoja, tiedustelulennokkeja ja veneitä.
Artikkeli on erinomainen esimerkki siitä, kuinka onnistuneesti Venäjä ujuttaa propagandaansa länsimaiseen lehdistöön. Vai robottisukellusvene, ja Armata, joka pysäyttää kaiken... Melkoista shittiä.
 
Back
Top