Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Konventionaalisista aseista ja niiden käytöstä on vielä aimo harppaus ydinaseisiin joiden käyttöönotto on se lopullinen piste josta ei ole paluuta. Tämä fakta ei ole muuttunut miksikään kylmän sodan ajoista. Sen sijaan "tavallisia" ohjuksia (voi Luoja mikä termi...) voi rauhassa laukoa oikealle ja vasemmalle ja kansainvälinen yhteisö ei muuhun pysty kuin paheksumaan järjestellen kynttiläkulkueita, saattokellojen soittoja ja tukikonsertteja. Rohkeimmat saattavat jopa kieltää maitotuotteiden viennin. Syyria, Irak, Ukraina ja Afganistan nyt ensimmäisinä tulevat mieleen maista joissa ohjuksia on ilmatilassa viime vuosina ollut kuin lokkeja Kauppatorilla.

Täysin samaa mieltä. Itse olen erittäin huolestunut tämänhetkisestä tilanteesta ja toivon myös valtiojohtomme olevan tilanteen tasalla. Yksittäisen ihmisen huolestuminen ei kuitenkaan paljoa auta jos nykyisellä vatulaatiopolitiikalla...Herran tähden...nyt en uskalla edes ajatella.

Ahvenanmaalaisten itsesuojeluvaiston puute on typeryydessään ja naiviudessaan suorastaan shokeeraavaa. Mikäli itse asuisin Ahvenanmaalla niin suorastaan vaatimalla vaatisin sekä Suomen että Ruotsin joukkoja täyttämään tyhjiön välittömästi. NATO -maat osaavat todistetusti toimia tilanteen vaatimalla tavalla samaan aikaan kun täällä meillä hoetaan vanhoja mantroja luottaen siihen että eihän tänne kukaan tule. Kuinka paljon täytyy oikein tapahtua ennenkuin sokeimpienkin silmät avautuvat? Uskooko skeptikko sittenkään kun Speznaz -miehet ovat omalla kotipihalla? Tuskin.
Tätä affenanmaan uusinta de-militarisoinnin poistokeskustelua sivusta vähän seuranneena, ei voi kuin ihmetellä joidenkin uskoa tuon järjestelyn jumalalliseen suojaan sotilaalliselta uhalta. Erityisesti jäi mieleen erään RKP:n ahvenanmaalaisen kansanedustajan puheet ylen uutisissa. Jos ei olisi noin vakava asia, niin melkein voisi toivoa että heräisivät saarellaan joku aamu kasakan nauruun.. Siinähän sitten oppisivat olemaan de-milatarisointeineen. MUTTA VAIN MELKEIN
 
Sanoit ääneen tismalleen sen minkä meinasin itsekin kirjoittaa. Seuratessa kyseisen miehen haastattelua ja TV-ryhmän vierailua Ahvenanmaalla paikallisia haastatellen voi sitä loputonta naiviuden määrää vain ihmetellä. Krimilläkin oli asiat hyvin vielä 3 vuotta sitten eikä heitä kukaan eikä mikään uhannut...
 
Olishan siinä tietysti sen jälkeen vähän isommat kotimaanmarkkinat Taffelin sipseille mutta olisi varmaan siltikin huono kauppa ahvenanmaalaisille, luulen
 
Kyllä, Venäjä varautuu sotaan ja se sota ei ole edes kaukana. Veikkaan, että lähikuukausina leimahtaa Syyriassa avoin yhteenotto USA-koalitio vs Syyria/Venäjä/Iran. Tässä on laajempaankin konfliktiin eväät lähi-idässä, mutta myös muualla ja siihen Venäjä juurikin varautuu. Usan pressanvaalit katotaan ensin. "If it's Hillary, it means war."

Sapelin kalistelua ja varautumista on harrastettu Itämerelläkin.

Venäjä:
Lentotoiminnan lisääminen, Kaliningradin varustaminen, Iskanderit, S400 Suomen rajalle, nyt korvetit ym.

Suomi:
Toistuvasti erittäin medianäkyviä ja kansainvälisiä lentosotaharjoituksia, yhteistyösopimuksia, valmiustilan nostot, ilmatilaloukkauksiin julkinen reagointi ym.

Paine kattilassa kasvaa koko ajan molemmin puolin, uutisvirta on sotaista. Mielenkiinnolla jään odottamaan vastausta mikäli korvetit tulevat kutittelemaan aluevesirajoja.

Ahvenanmaan nopeakin re-militarisointi ei ole musta ollenkaan poissuljettu vaihtoehto. Jos tilanne kärjistyy nopeasti Syyriassa, Venäjä voi muuten toimia täälläkin ennen kuin ehditään päivää sanomaan varmistaakseen lähtöasemiaan. Jonkinasteinen mobilisaatio saattaa olla Suomessa tulla samalla.

Suomen intresseissä sota ei ole, mutta Venäjä voi tehdä vaikka mitä ja nyt selvästi pinnan alla tapahtuu kaikenlaista.

Liiottelenko?
 
Et liiottele.
olen samoilla linjoilla ja tiedän, että "tilannehuoneessa" meillä on varoiteltu rajusta yhteenotosta syyriassa koalition iskuun varudutaan koko ajan. (Siis iskuun "vahingossa" USA.n osastoa vastaan ja tarkkaillaan miten me reagoidaan).

S400 järjestelmien tuominen suomen lähialueelle on selkeä vastaus Suomen ja merialueen kiristyneeseen tilanteeseen. Toivottavasti ruotsalaiset laittaa Visbyt valmiuteen merelle....
 
Jos Sauli Niinistöltä kysytään niin liioittelet...

Niinistö sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että kyse oli välinpitämättömyydestä pikemminkin kuin uhittelusta.

- Ilmatilatilaloukkauksilla ei ollut mitään yhteyttä amerikkalaisen apulaisministerin vierailuun, eikä minun puhelinkeskusteluuni Putinin kanssa, Niinistö sanoi lehdelle.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102622518771_uu.shtml

Ei mitään syytä huoleen. Venäjä lentelee, purjehtii ja risteilee, mutta ei uhittele eikä uhkaa. Suomi ja Ahvenanmaa ovat turvassa ja herran kukkarossa aina ja iankaikkisesti...amen.

Jos minulta kysytään niin pinnan alla ihan varmasti tapahtuu kaikenlaista ja USA:n vaaleilla tulee olemaan suuri merkitys siihen mihin suuntaan homma kehittyy. Putinilla on näissä vaaleissa ihan oma ehdokas...

- Meidän pitäisi keskittyä Isisiin. Meidän ei kuuluisi keskittyä Syyriaan. Päädymme kolmanteen maailmansotaan, jos kuuntelemme Hillary Clintonia, Trump sanoi haastattelussa.

Trump kysyy lisäksi, kuinka Clinton aikoo käydä neuvotteluita Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa sen jälkeen, kun on demonisoinut tätä läpi vaalikampanjan.

Trumpin mukaan Bashar al-Assadin asema on nyt huomattavasti vankempi kuin kolme vuotta sitten.

Voi hyvinkin olla että tuossa puhui Putin Trumpin suulla :D Se ainakin on jokseenkin varmaa, että Putin ei tee ennen vaaleja mitään erityisen radikaalia.

Niiden jälkeen voi tapahtua paljon ja nopeasti mikäli Clinton voittaa. Yhdessä asiassa Putin on harvinaisen luotettava jätkä...nimittäin siinä että Putin tekee aina ja poikkeuksetta sen ensimmäisen siirron. Ja mikäs siinä on siirrellessä, kun siinä hommassa Putin on ihan perkeleen hyvä....suorastaan pelottavan hyvä.

Tämä asia kannattaisi ymmärtää ja muistaa USA:n ja Syyrian lisäksi myös Suomessa ja Ahvenanmaalla.
 
Ja mikäs siinä on siirrellessä, kun siinä hommassa Putin on ihan perkeleen hyvä....suorastaan pelottavan hyvä.
No jaa. Ukraina nyt meni aika poskelleen sikäli, että naapurikansaa ei enää saa puolelleen millään ja olisi hyvinkin saanut aiemmin taloudellisin sitein. Lisäksi konfliktista ja Krimin ylläpidosta tuli hyvin kallis. Kallis tuli Syyriastakin ja kuitenkin se mitä sieltä voittaa on aika hatarassa. Ja sitoo voimia. Öljyntuottajat pysyvät pääosin vastapuolella ja hinta alhaalla. Tuotannon modernisointi koko Venäjän suhteen on pysähtynyt ja eläkerahastot sulavat. Sisäiset valtablokit vaativat puhdistuksia ja kansannousuun varautumista. Mutta muuten Putin on hyvä.
 
Et liiottele.
olen samoilla linjoilla ja tiedän, että "tilannehuoneessa" meillä on varoiteltu rajusta yhteenotosta syyriassa koalition iskuun varudutaan koko ajan. (Siis iskuun "vahingossa" USA.n osastoa vastaan ja tarkkaillaan miten me reagoidaan).

S400 järjestelmien tuominen suomen lähialueelle on selkeä vastaus Suomen ja merialueen kiristyneeseen tilanteeseen. Toivottavasti ruotsalaiset laittaa Visbyt valmiuteen merelle....

Joo Ruotsi voisi laittaa korvetteja vastaan visbyt ja mekin parilla haminalla voitaisiin saattaa siinä sivussa. Ja sitten ne haminat passiin Ahvennmaalle, ettei nyt vaan käy niin, että ne korvetit ei käännykään itään vaan ajaa suoraan Maarianhaminaan ;) Siinähän olisi A2/AD hässäkkä valmis ja kynnys ampua ne hittoon sieltä julmetun korkea.
 
Yhdessä asiassa Putin on harvinaisen luotettava jätkä...nimittäin siinä että Putin tekee aina ja poikkeuksetta sen ensimmäisen siirron. Ja mikäs siinä on siirrellessä, kun siinä hommassa Putin on ihan perkeleen hyvä....suorastaan pelottavan hyvä.

Tämä asia kannattaisi ymmärtää ja muistaa USA:n ja Syyrian lisäksi myös Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Juuri tämä. Obama vapaan maailman johtajana on tehnyt vapaasta maailmasta ajopuun. Ajopuun joka vain reagoi ja väkinäisesti.
Johtaako se sotaan on kysymysmerkki, mutta itse uskon Putinin vain ottavan nyt kaiken minkä irti saa.
Ainoa epävarma asia on lauseessa : Ei kai nyt Putinkaan sotaa halua..
Saakeli kun noista Kgb:n hulluista ei tiedä.
 
Kyllä, Venäjä varautuu sotaan ja se sota ei ole edes kaukana. Veikkaan, että lähikuukausina leimahtaa Syyriassa avoin yhteenotto USA-koalitio vs Syyria/Venäjä/Iran. Tässä on laajempaankin konfliktiin eväät lähi-idässä, mutta myös muualla ja siihen Venäjä juurikin varautuu. Usan pressanvaalit katotaan ensin. "If it's Hillary, it means war."

Sapelin kalistelua ja varautumista on harrastettu Itämerelläkin.

Venäjä:
Lentotoiminnan lisääminen, Kaliningradin varustaminen, Iskanderit, S400 Suomen rajalle, nyt korvetit ym.

Suomi:
Toistuvasti erittäin medianäkyviä ja kansainvälisiä lentosotaharjoituksia, yhteistyösopimuksia, valmiustilan nostot, ilmatilaloukkauksiin julkinen reagointi ym.

Paine kattilassa kasvaa koko ajan molemmin puolin, uutisvirta on sotaista. Mielenkiinnolla jään odottamaan vastausta mikäli korvetit tulevat kutittelemaan aluevesirajoja.

Ahvenanmaan nopeakin re-militarisointi ei ole musta ollenkaan poissuljettu vaihtoehto. Jos tilanne kärjistyy nopeasti Syyriassa, Venäjä voi muuten toimia täälläkin ennen kuin ehditään päivää sanomaan varmistaakseen lähtöasemiaan. Jonkinasteinen mobilisaatio saattaa olla Suomessa tulla samalla.

Suomen intresseissä sota ei ole, mutta Venäjä voi tehdä vaikka mitä ja nyt selvästi pinnan alla tapahtuu kaikenlaista.

Liiottelenko?
Valitettavasti, sanoisi Mara, et!
 
Joo Ruotsi voisi laittaa korvetteja vastaan visbyt ja mekin parilla haminalla voitaisiin saattaa siinä sivussa. Ja sitten ne haminat passiin Ahvennmaalle, ettei nyt vaan käy niin, että ne korvetit ei käännykään itään vaan ajaa suoraan Maarianhaminaan ;) Siinähän olisi A2/AD hässäkkä valmis ja kynnys ampua ne hittoon sieltä julmetun korkea.
Miten mulle tulee tästä nyt sellainen kuva, voin olla väärässäkin, että sä vähän sanotaanko epäilet venäjän hyvää tahtoa ja halua kunnioittaa de-militarisointisopimiksia..?
 
Niin.. pieni hytinä on, että Venäjä alkaa tehdä näitä mainittuja "ensimmäisiä siirtoja" aika pian jos tilanne eskaloituu. On ne sitten mitä tahansa ne muuvit. Jotain laivastokaluston uudelleensijoitus kertoo painopistealueista. Tulivoimaa Välimerelle ja Itämerelle. Onko sitten korvetit Kaliningradin suojaksi enemmän vai muuhun tarkoitukseen, niin voi vain arvailla. Yhtään en riskejä ottaisi ja kattelisi sivusilmällä, koska Putinin siirrot on viime aikoina ollut jotain ihan muuta kuin, että se vain parkkeeraisi kaksi korvettia Kaliningradin edustalle odottamaan avaako vihollinen tulen.
 
Jos kantti kestää niin voi joskus käydä lueskelemassa näiden uutisten käsittelyä iltapäivälehdistä ja erityisesti lukijakommentteja; ei ole mitään syytä huoleen, saahan laivoilla seilata merillä JA erityisesti natolla vasta paljon sotalaivoja on Itämerellä.. Ja muillakin maailman merillä.
Että jos tämä kansanosa pitäisi ajaa siihen nato-pyssyyn niin helpompi olisi ehkä ajaa se tavallinen käärme pyssyyn.
 
Viimeksi muokattu:
No jaa. Ukraina nyt meni aika poskelleen sikäli, että naapurikansaa ei enää saa puolelleen millään ja olisi hyvinkin saanut aiemmin taloudellisin sitein. Lisäksi konfliktista ja Krimin ylläpidosta tuli hyvin kallis. Kallis tuli Syyriastakin ja kuitenkin se mitä sieltä voittaa on aika hatarassa. Ja sitoo voimia. Öljyntuottajat pysyvät pääosin vastapuolella ja hinta alhaalla. Tuotannon modernisointi koko Venäjän suhteen on pysähtynyt ja eläkerahastot sulavat. Sisäiset valtablokit vaativat puhdistuksia ja kansannousuun varautumista. Mutta muuten Putin on hyvä.

Asiat voi nähdä monella tavalla.

Minä näen ne sillä tavalla että Putin on taktikkona suorastaan nero. Krim on toistaiseksi Putinin nerokkain veto, vaikka pahoin pelkään että vieläkin nerokkaampia siirtoja voi olla tuloillaan...aika näyttää.

Syyria on etupäässä politiikkaa, vaikka muitakin tavoitteita ihan varmasti on...myös sotilaallisia.

Voi hyvinkin olla, että jo huomenna taivas tippuu Putinin niskaan, rahat loppuu ja seinätkin kaatuvat päälle, mutta vähän epäilen että Putin ei ajattele sellaisia asioita ollenkaan...eivät venäläiset ikinä ajattele ja juuri siksi Venäjä on Venäjä :D

Tuo erittäin oleellinen venäläinen piirre pitäisi ymmärtää Suomessa paljon paremmin, kun nyt ymmärretään. Ehkä suomalaisten pitäisi katsoa sieltä YouTubesta niitä sellaisia We love Russia videoita vähän useammin, niin voisi homma avautua helpommin.

Ylimielisyyteen ei ole nykyisessä maailmantilanteessa varaa ja Venäjän romahtaminen tai edes Putinin kaatuminen, ei ole kovin todennäköinen asia ihan lähivuosina jos ollenkaan...näin minä ihan tosissani väitän, vaikka en ole mikään Paavo Väyrynen.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri tämä. Obama vapaan maailman johtajana on tehnyt vapaasta maailmasta ajopuun. Ajopuun joka vain reagoi ja väkinäisesti.
Johtaako se sotaan on kysymysmerkki, mutta itse uskon Putinin vain ottavan nyt kaiken minkä irti saa.
Ainoa epävarma asia on lauseessa : Ei kai nyt Putinkaan sotaa halua..
Saakeli kun noista Kgb:n hulluista ei tiedä.

Bush otti ensimmäiset askeleet, mutta vasta Obama on tehnyt Euroopasta ja Lähi-idästä sellaisen ajopuun, että pirukaan tässä vaiheessa tiedä mihin se lopulta pysähtyy tai pysähtyykö mihinkään :D

Se on kyllä mielenkiintoinen kysymys haluaako Putin ihan oikeasti laajentaa nykyistä sotaansa Itämeren ja Pohjanmeren rannoille. Monet merkit viittaavat siihen suuntaan, että kyllä haluaa tai on siihen vähintäänkin varautumassa.

En ole kovin huolisani Putinin puheista, sillä Putin on poliitikko ja puhuu mitä puhuu ja sotaisatkin puheet voivat olla pelkkää taktikointia. Se huolestuttaa paljon enemmän, että myös venäläiset kenraalit ovat viitanneet useita kertoja siihen suuntaan, että Naton ja Venäjän välinen sota ei ole ainoastaan mahdollinen vaan myös erittäin todennäköinen ellei peräti vääjäämätön.

En todellakaan osaa sanoa ovatko Putin ja kenraalit todellakin niin hulluja, että tuolle tielle lähtevät ja juuri se siinä erityisen pelottavaa onkin.

Aika näyttää.
 
Venäjän retoriikkaa on mielestäni turha seurata. Vain teot merkitsevät.

No tiettyjä voimansiirtoja Venäjä tekee ja painotusten muutoksia sekä lisäyksiä. Eihän noista vieläkään ole Natolle uhaksi mutta kiusaksi kyllä. Sen sijaan meille liittoutumattomille tai pienille rajavaltioille tuo on jo jonkin sortin koeponnistusta. On jo pakko ottaa huomioon Venäjän itsetuhoisetkin skenariot.

Toinen ongelma on nämä kansalliset jäätyjät. En yhtään epäile päätöskykyä kriisin synnyttyä mutta niihin varautuminen olisi paljon viisaampaa. Tässä kuitenkin hankkeet ja tietoisuus jäätyy kun kokonaiskuvassa hyssyttävät Tuomiojat, Haloset & co. Viestit eivät mene näiden toimittajien ja neuvostosaurusten läpi. Me tarvitsisimme sotilaittemme äänen kuuluviin. Ja niistäkin mielellään kouluja käyneet nuoret vastuuta kantavat ja uuden polven upseerit - niitä kuitenkin on.
 
Otsikon kysymykseen vastaus on KYLLÄ, on ruvennut varustautumaan jo vuosia sitten.

Mutta toisaalta kysymyksen asettelu on väärä jos kysyttäisiin ettö haluaako venäjä suursotaa nyt niin vastaus olisi EI.

Tällä hetkellä venäjä haluaa käyttää euroopan liian kesyjä johtajia hyväkseen ja laajentaa aluettaan ja vaikutus valtaansa ilman totaalista sotaa. Ja tämä suunnitelma näyttää toimivan (vähän sieltä ja pikkuisen tuolta)

No valitettavasti historia on opettanut että tapahtumat voivat välillä eskaloitua nopeasti ja äkki arvaamatta.

Täälläkin on välillä esitetty erittäin lapsellista ja lyhytnäköistä argumenttia että putinin asevoimat on pieniä jos verrataan esim natoon ja yleensä eurooppaan. Mutta muistetaan se vanha klisee että historia toistaa itseään.

Otetaanpas skenaario ettö kiina ja turkki päättäisi tehdä venäjän kanssa etupiirijaon. Muokkaan sen verran että voisihan se olla myös japani ja turkki. Yms
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä jatkaa Aleppon moukarointia nyt, koska USA:ssa on presidentinvaalit tulossa ja Obama ei enää tule sen enempää suuria kuin pieniäkään peliliikkeitä tekemään. Niinpä window of opportunity on lyhyt, mutta toisaalta toistaiseksi täysin auki. Jos Clinton voittaa, niin Putin saattaa jopa aloittaa myöntyväisyyslinjan Syyriassa, mutta vaaleihin asti painetaan ihan täysiä. Jos Trump voittaa, niin sitten painetaan vaalien jälkeenkin aivan täysiä.
 
Nyt oli sen verran kova yleistys että täysin paskapuhetta
 
Back
Top