Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Teboiliin nyt ei saisi suomalainen reserviläinen mennäkään, paitsi kuselle. Tuo pitäisi jo viimeistään intissä opetella.
Tuo on aivan totta! Jo kotona aikanaan isä ohjeisti meille, että Teboililla ei tankata, Elannosta ei osteta ruokaa ja missään tapauksessa STS:ssä ei asioida pankkiasioissa! Aika on hoitanut TUL:n Elannon, STS:n jne. pois päiväjärjestyksestä, mutta olen jatkanut perinnettä ja painottanut meidän nuorisolle, ettei Teboilille ole mitään asiaa.

(kerran jouduin nuorena miehenä ostamaan kortsuja Teboililta, mutta kyseessä oli ns. hätätilanne...)
 
Tämä on sellainen skuuppi - jos pitää paikkansa - että laitetaan vaikka tähän vitjaan. Arvaisin nimittäin, että jos maksat tapporahaa jenkkisotilaista, niin et todellakaan halua jäädä kiinni siitä.

Timesin artikkelin mukaan Venäjä on maksanut Talibaneille ja afgaaneille tapporahaa kuolleista llittouman sotilaista, heittääkseen kapuloita Afganistanin rauhanneuvotteluille. Valkoinen talo on tiennyt tästä maaliskuusta alkaen, ja pohtinut vastatoimia. Pompeo halunnut reagoida voimakkaasti, Trump jarrutellut.

Nyt julki tullessaan - ja jos pitää paikkaansa - niin arvaisin että Kongressi ei tätä niele, vaan määrittää taas omat sanktionsa ja vastatoimensa.

Mielenkiinnolla odotan lisää uutisointia aiheesta.

Maksumuurin takana, joten lainaan vain pari ensimmäistä kappaletta tähän:

WASHINGTON — American intelligence officials have concluded that a Russian military intelligence unit secretly offered bounties to Taliban-linked militants for killing coalition forces in Afghanistan — including targeting American troops — amid the peace talks to end the long-running war there, according to officials briefed on the matter.

The United States concluded months ago that the Russian unit, which has been linked to assassination attempts and other covert operations in Europe intended to destabilize the West or take revenge on turncoats, had covertly offered rewards for successful attacks last year.

Islamist militants, or armed criminal elements closely associated with them, are believed to have collected some bounty money, the officials said. Twenty Americans were killed in combat in Afghanistan in 2019, but it was not clear which killings were under suspicion.

The intelligence finding was briefed to President Trump, and the White House’s National Security Council discussed the problem at an interagency meeting in late March, the officials said. Officials developed a menu of potential options — starting with making a diplomatic complaint to Moscow and a demand that it stop, along with an escalating series of sanctions and other possible responses, but the White House has yet to authorize any step, the officials said.

An operation to incentivize the killing of American and other NATO troops would be a significant and provocative escalation of what American and Afghan officials have said is Russian support for the Taliban, and it would be the first time the Russian spy unit was known to have orchestrated attacks on Western troops.

Any involvement with the Taliban that resulted in the deaths of American troops would also be a huge escalation of Russia’s so-called hybrid war against the United States, a strategy of destabilizing adversaries through a combination of such tactics as cyberattacks, the spread of fake news and covert and deniable military operations.

Viimeksi muokattu:
Post kirjoittaa samasta aiheesta, viitaten Timesin artikkeliin, mutta silti. muoks: Neljän toimittajan artikkeli, jopa, ovat penkoneet taustoja urakalla onko totta vai tarua.

Ei liene pelkkää savua, siis.

Muoks: Postin toimittaja vahvistaa Timesin uutisen todenperäisyyden myös omien lähteidensä kautta:

Viimeksi muokattu:
Miten tämä tapporaha-järjestely eroaa moraalisesti tai juridisesti ”normaalien” proxy-joukkojen käytöstä, ohjaamisesta, rahallisesta tukemisesta ja aseistamisesta? Muuten kuin, että nuppilukuun perustuva palkkio on käytännössä tulospalkkio.
 
Hyvä kysymys, mutulla heitän että siinä ylitetään jokin raja johon vain on pakko vastata, erityisesti kun se tulee julki.

Venäjä, Kiina, Pakistan ja Taleban ovat kokoustaneet Moskovassa ainakin kerran, koordinoituahan tämä kaikki on ollut viime vuodet Yhdysvaltain ja liittolaisten ulostamiseksi alueelta.
 
Tämä on sellainen skuuppi - jos pitää paikkansa - että laitetaan vaikka tähän vitjaan. Arvaisin nimittäin, että jos maksat tapporahaa jenkkisotilstaista, niin et todellakaan halua jäädä kiinni siitä.

Timesin artikkelin mukaan Venäjä on maksanut Talibaneille ja afgaaneille tapporahaa kuolleista llittouman sotilaista, heittääkseen kapuloita Afganistanin rauhanneuvotteluille. Valkoinen talo on tiennyt tästä maaliskuusta alkaen, ja pohtinut vastatoimia. Pompeo halunnut reagoida voimakkaasti, Trump jarrutellut.

Nyt julki tullessaan - ja jos pitää paikkaansa - niin arvaisin että Kongressi ei tätä niele, vaan määrittää taas omat sanktionsa ja vastatoimensa.

Mielenkiinnolla odotan lisää uutisointia aiheesta.

Maksumuurin takana, joten lainaan vain pari ensimmäistä kappaletta tähän:

American intelligence officials have concluded that a Russian military intelligence unit secretly offered bounties to Taliban-linked militants for killing coalition forces in Afghanistan — including targeting American troops — amid the peace talks to end the long-running war there, according to officials briefed on the matter.

Tässähän ovat suomalaisetkin kohteena.
 
Toivon että suomalaisia ei tämän takia ainakaan vedetä ulos, se olisi heikkouden osoitus, toivottavasti ylipäällikkö estää.
GRU:n henkilöstön lisääminen kohdelistalla pitäisi ainakin tapahtua, myös suomalaisten.
Luin Timesin artikkelin uudestaan. Tilannetieto tapporahasta oli Valkoisella talolla jo maaliskuussa, mutta nyt siitä oli ilmeisesti pidetty ensimmäisen kerran laajempi sisäinen tilannekatsaus, ja samalla infottu UK:ta asiasta:

The officials spoke on the condition of anonymity to describe the delicate intelligence and internal deliberations. They said the intelligence had been treated as a closely held secret, but the administration expanded briefings about it this week — including sharing information about it with the British government, whose forces are among those said to have been targeted.

Ei jumalauta. On siis todennäköistä, että TP-UTVA kuulee tästä nyt ensi kertaa, tiedotusvälineen sivuilta.

Voisin nyt kiukuspäissäni olla jopa sitä mieltä, että julkisesti ainakin "pohditaan" Suomen vetäytymistä, jos tämankalitaista olennaista tilannetietoa ei jaeta kumppaneille :mad:
 
En huomannut linkeissä mainittavan Haminan jalostamoa joka tekee Teboil/Lukoil tuotemerkkejä ja on venäläisessä omistuksessa. Kun sanotaan että kaikki Suomeen tuleva raaka-öljy on Venäjältä, niin mielestäni aika merkittävää automaattista osaa näyttelee sellainen jalostus joka laitoksena jo on venäläinen. Vaikka Suomen puolella sijaitseekin.
Jos halutaan erotella suomalaisten ostaman raakaöljyn alkuperämaat, niin millaiselta jako silloin näyttäisi?
ST1, Shell ja ABC käyttävät yhteisen hankintaorganisaationsa kautta Göteborgissa jalostettua Pohjanmeren öljyä.
 
Luin Timesin artikkelin uudestaan. Tilannetieto tapporahasta oli Valkoisella talolla jo maaliskuussa, mutta nyt siitä oli ilmeisesti pidetty ensimmäisen kerran laajempi sisäinen tilannekatsaus, ja samalla infottu UK:ta asiasta:

Ei jumalauta. On siis todennäköistä, että TP-UTVA kuulee tästä nyt ensi kertaa, tiedotusvälineen sivuilta.

Voisin nyt kiukuspäissäni olla jopa sitä mieltä, että julkisesti ainakin "pohditaan" Suomen vetäytymistä, jos tämankalitaista olennaista tilannetietoa ei jaeta kumppaneille :mad:

Toki tiedustelussa suojellaan lähteitä ja sitten vielä varmistetaan paikkansapitävyys, jotain varoitustahan on voinut jo tulla jo Suomeenkin tiedustelun kautta.
 
Meillä ei ole vieläkään täysin ymmärretty että Venäjä on jo sodassa, salamurhia ja niiden yrityksiä pitkin Eurooppaa, jopa paikallisia poliitikkoja kohteina, kaikkien proxy rintamien eskalointi Afganistanista Syyriaan, Libyaan ja Venezuelaan.
Täysin samaa mieltä. Meillä = yleinen mielikuva koko Euroopassa. Edelleen eletään kuin mikään ei olisi muuttunut. Samaan aikaan Venäjä ajaa kohti konkurssia, ainoa mitä heillä on on alati halpeneva öljy, isot asevoimat, ja yhä tyytymättömämpi kansalaisyhteiskunta.

Ei mikään ihme, että Suomi on viimeistään 2014 alkaen alkanut varustautua sotaan oikein tosissaan. Ei vaan materiaalin osalta, mutta kaikki nämä lainsäädäntöjumpat ynnä muut. Ei myöskään mikään ihme, että TP Niinistö näyttää vanhenevan viisi vuotta joka vuosi.
 
Ei Venäjä mene konkurssiin, Kiina kykenee sen yksin estämään ja on myös sen intressissä että Venäjä ei mene.
En valitettavasti näe mitään nopeaa reittiä ulos konfliktista, paras skenaario on että se säilyy nykyisellä tasolla.
 
Hyvä kysymys, mutulla heitän että siinä ylitetään jokin raja johon vain on pakko vastata, erityisesti kun se tulee julki.
Tässä on uutta oikeastaan vain se että Venäjä on lisännyt salamurhaoperaatioidensa kohteeksi länsimaiden sotilas- ja rauhanturvaamisjoukkoja erilaisilla sotatoimialueilla. Tässä tapauksessa Afganistanissa.

Entuudestaan tiedetään että Venäjän sotilastiedustelu GRU ja toisaalta myös FSB, sekä osin näiden alaisina tai yhteistyössä toimivat miehitysjoukot ovat syyllistyneet niin salamurhiin kuin vangittujen teloituksiin, Näitä on toteutettu Venäjällä, miehitetyillä alueilla Itä-Ukrainassa, Krimillä, Georgiassa jne. Kuten myös salamurhat ja niiden yritykset ulkomailla..Saksassa, Englannissa, USA:ssa ja viimeksi pari kuukautta sitten murhayritysten kohteiksi joutuivat tsekkiläiset politiikot.

Poliittisella tasolla näistä Venäjän korkeimman johdon toimeksiannosta suoritetuista murhista ollaan oltu huomattavan vaitonaisia. Kyllä niistä pitäisi voida todeta muutakin kuin pelkästään se että "kasakka vie sen mikä ei ole kunnolla kiinni" jne.
- tällainen kannanotto sisältää ikävästi ajatuksen että yhdelle osapuolelle (kasakka=venäläinen) ikäänkuin "sallitaan" sellainen toiminta joka ei kuitenkaan ole omien normien mukaan hyväksyttävää.
- kun kysymys on ulkomailla tehdyistä salamurhista puhutaan jo erittäin räikeistä kansainvälisen oikeuden loukkauksista jopa Itsenäisten valtoiden suvereniteetin loukkauksista.
- se on täysin muuta kuin jokin "kasakan teko".

Valitettavasti meiltäkin löytyy poliitikkoja sekä muitakin Venäjän myötäilijöitä jotka avoimesti vähättelevät Venäjän sotatoimia ja sen suoristtamia naapurimaiden väkivaltaisia miehityksiä.
- eräät jopa antavat ymmärtää että kyseiset maat (Ukraina, Georgia, Moldova jne.) ovat olleet itse aiheuttamassa ja jopa osin syyllisiä Venäjän tekemiin, heidän mielestä "oikeutettuihin" sotatoimiin.
- lisäksi hyväksytään Venäjän asevoimien tekemät miehitykset. Esitetään jopa sitä että kyseiset alueet (Krim jne.) pitäisi jättää pysyvästi ja ehdoitta Venäjän hallintaan.

Jää nähtäväksi onko näillä uusilla uutisilla vaikutusta esim. USA:n suhtautumisessa Venäjän johtajiin ja oligarkkeihin.
- Trump ei varmastikaan halua kohdistaa sanktioita suoraan Venäjän johtoon. Hänellä on omat henkilökohrtaiset hankkeensa Putinin kanssa jotka alkoivat jo ennen presidettikautta.
- toisaalta Trump lienee muuttunut jo rasitteeksi omalle puolueelleenkin..ja osa johtavista konservatiiveista katsoo tulevaisuuteen ilman rasittavaa Trump-potus'ta.
- sekään ei innosta äänestäjiä jos julkisuudessa kerrotaan että Venäjä maksaa tapporahaa US-sotilaista, mutta presidentti sen kun vain nostelee käsiään.

Venäjän roistovaltio tulisi eristää entistä tiukemmin kansainvälisestä yhteisöstä. Toki voi olla että myös Venäjän johto pyrkii omilla toimillaankin provosoimaan länsimaita.
- mahdollisesti sillä ajatuksella että Putin voisi näin perustella kansalaisilleen maan taloudellisten vaikeuksien johtuvan yksinomaan länsimaiden painostuksesta ja hyökkäyksestä Venäjää vastaan.
- löytyy kuitenkin paljon keinoja Venäjän rikollisen johdon eristämiseksi ja painostamiseksi.

Toivottavasti asenteet Venäjän diktatuuria kohtaan muuttuvat myös Suomessa.
 
Huomautan vain että Trumpin Yhdysvallat on ajanut tiukinta linjaa länsimaista suhteessa Venäjään kaikilla osa-alueilla, suurimmat jarrut löytyvät Euroopasta.
 
Tuo on aivan totta! Jo kotona aikanaan isä ohjeisti meille, että Teboililla ei tankata, Elannosta ei osteta ruokaa ja missään tapauksessa STS:ssä ei asioida pankkiasioissa! Aika on hoitanut TUL:n Elannon, STS:n jne. pois päiväjärjestyksestä, mutta olen jatkanut perinnettä ja painottanut meidän nuorisolle, ettei Teboilille ole mitään asiaa.

(kerran jouduin nuorena miehenä ostamaan kortsuja Teboililta, mutta kyseessä oli ns. hätätilanne...)

Tuon ainokaisen Teboililla käynnin saat anteeksi ainakin minulta, syy on niin inhimillinen.
 
Miten tämä tapporaha-järjestely eroaa moraalisesti tai juridisesti ”normaalien” proxy-joukkojen käytöstä, ohjaamisesta, rahallisesta tukemisesta ja aseistamisesta? Muuten kuin, että nuppilukuun perustuva palkkio on käytännössä tulospalkkio.
Luulisi, että talibaneilla on luonnostaan ihan hyvä motivaatio aiheuttaa tappioita viholliselleen. Tuskin tapporaha muuttaisi tilannetta mihinkään. Tehokkaampi tapa olisi toimittaa aseistusta talibaneille samaan tyyliin kuin joku toimittaa aseita esim. Syyrian erilaisille ryhmittymille. Tämän perusteella voisi arvioida, että uutinen on joko perätön tai tapahtuma on uhkaus. Siis annetaan ymmärtää, että alueella voidaan tarvittaessa tehdä myös jotain vaikutuksellista jäynää.
 
Back
Top