Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Ihan sitä mitä se tarkoittaa. Oikeusvaltioperiaatetta, aitoa vallan (kolmi)jakoa, toimivaa demokratiaa, vapaata tiedonvälitystä, tiettyjä vapaakaupan osia. Näistä yleensä seuraa vähenevää korruptiota, elintason nousua, tasa-arvoa, kansalaisten mahdollisuuksien kasvua.

Ihan talouden perusmittareilla tilanne on Venäjän kannalta todella synkkä:
maailman 100 parhaan yliopiston joukossa on Venäjältä yksi, sijalla 78. Kiinasta on 11.
Kiinassa on asukkaita 10 kertaa enemmän kuin Venäjällä, Yhdysvalloissakin kohta 2,5 kertaa enemmän kuin Venäjällä.
Itse asiassa Venäjällä asuvien etnisten venäläisten määrä alkaa olla huolestuttavalla tasolla kansallisen turvallisuuden ja koheesion kannalta. Nykyisellä trendillä määrä putoaa alle 100 miljoonaan vielä tämän vuosisadan aikana. Väestö on myös vanhaa, ei lisäänny lähellekään 2.1 lisääntymistahdilla ja sairaampaa kuin mm. länsimaissa.
Tarkkoja lukuja on hankala saada, mutta kokoluokaltaan T&K kulut on Kiinassa n. 10 kertaa enemmän kuin Venäjällä ja Yhdysvalloissa n. 9 kertaa.
Venäjän luku lienee n. 60 miljardia dollaria,

Läntisiä järjestelmiä on mm. EU, NATO, EFTA, EBU (Venäläiset toimijat yhä jäseninä, mutta Valko-Venäjän BTRC erotettiin sen toimittua epäeettisesti Lukashenkan propagandana, samoja vaatimuksia on esitetty nyt myös venäläisten suhteen), SWIFT ja ESA.

Kulttuurisodan tarkoitusperistä, selvistä ylilyönneistä ja tavoista voidaan ollaan montaa mieltä, mutta se on pehmeää vaikuttamista, joka toimii. Jos televisiota tulee Family Guy, Simpsonit, Peacemaker, Midsomerin murhat, Bachelor ja Temptation Island, leffateatterissa Batman, Green Book, Guardians of the Galaxy ja Mad Max, urheilussa Valioliiga, NHL ja NFL, radiosta Drake ja Miley Cyrus, sillä on vaikutusta. Niitä katsotaan iPhonesta, iPadista, LG tai Sonyn televisiosta, pelit pelataan pleikalla tai Xboxilla ja päällä on joko Nikea, Adidasta, Under Armouria tai 5.11.

Vanha talouden nyrkkisääntö oli katsoa missä talossa olevat tuotteet on tehty ja mistä ne tulevaisuudessa voisi tulla. Pihassa olevasta autosta (tulevaisuudessa sähköauto), keittiön laitteisiin, viihde-elektroniikkaan, kalusteisiin, jääkaapin sisältöön ja autotallin puutarhavälineisiin ja urhailukamoihin. Näkyykö venäläisiä, nyt tai tulevaisuudessa?

Olisi hyvä jos joku myös ostaisi niitä Su-35:a. Tilausmäärä lienee muutama sata, F-35 lienee jossain 3000 - 4000 välillä tällä hetkellä.
Esitit monia hyviä arvoja. Allekirjoitan. Valitettavasti venäjän ohella esimerkiksi USA tai moni muukaan maa ei allekirjoita listaasi mutta älkäämme takertuko sivuasioihin. Minä allekirjoitan sen.

Synkältä näyttää tosiaan. Ei voi muuta sanoa. Mutta talouden tunnuslukuja on monenlaisia. Katsotaan paria muuta:

Valtionvelka: USA 162%/GDP Venäjä 22%/GDP OECD Average 80%/GDP
Budjettivaje: USA 2021 budjettikausi -2772 Mrd dollaria 13,2%GDP Venäjä 2021 budjettikausi +90 Mrd dollaria ylijäämä
Kauppatase: USA 2020 -687 Mrd dollaria Venäjä 2020 +92 Mrd dollaria
työttömyys: USA 3,9 (U3 on mainittu luku. USA mittaa U1-U6 asteikolla jossa tarkoitetaan korvausten hakijoita eri aikajaksoissa, ei varsinaisia työttömiä joita on aina enemmän kuin hakijoita johtuen UBA-kirjauksesta U5 olisi lähin vertailukelpoinen luku eurooppalaiseen vertailuun, joka on korkeampi kuin U3 mutta laiskottaa) Venäjä 4,4.

Ja F-35 on tosiaan myyty monta tuhatta. Su-35 vain vähän. Ero on siinä, että toiset on maksettu, toisia ei. Siksi kysyin maksuista enkä myyntimääristä.

Mitä tulee tv-sarjoihin. 70-luku ja Breznev menivät jo. Eikä niillä ollut vaikutusta edes silloin. Kulttuuri on jotain muuta kuin Salatut Elämät. Colosseum ja sen esitykset olivat aikanaan suosittuja, mutta eivät nekään pelastaneet Rooman keisarikuntaa.

@Tyrsky Minä tiedän paljon sukkahousukaupasta. Ja tiedän myös sen, että sen aika loppui jo 90-luvun alussa. Tiedän myös sen, miten monett menivät tuolla asenteella venäjälle. Heillä oli iso lompakko ja suuri uskomus opettavansa ali-ihmisille miten tehdään aitoa ja oikeaa läntistä bisnestä. He oppivat nopeasti. Sitten olivat ne, jotka ymmärsivät, ettet voi mennä isoon maahan jolla on pitkä historia ja vahva kulttuuri patsastelemaan, oli sinulla sitten lompakkoa tai. ei. He tekevät pankkia tänäkin päivänä.

Ja jottet ymmärrä väärin: Täsmälleen samoin kävi niille härmäläisille typeryksille, jotka menivät jenkkeihin ja japaniin 80-luvulla ja myöhemmin kiinaan samoin ajatuksin. Tai saksaan:). Kyllä oppivat. Ainoa harmi oli, että ne opit maksoivat paljon paljon enemmän, mutta onneksi veronmaksaja maksoi ne laaskut lopuksi.
 
  • Tykkää
Reactions: PM
Moskovalaiset eivät oppineet ajattelemaan vielä 80-luvullakaan mutta Tallinnassa alkoi kaalit raksuttamaan ja inkkarit etsimään toisiaan kun ruudulle pamahti harvinaisen täyteläinen tissipari, lihatiskiään esittelevä Väiski, näsäviisaita puhuva auto ja Ewingin perhe Dallasista :ROFLMAO:

Tallinnan kerrostalokolossien katoille alkaa ilmestyä antennimetsää. Ne etsivät signaaleja pohjoisesta. Puolet Espoon uuden lähetysmaston kapasiteetista on suunnattu etelään.

Neuvosto-Viron johtaja Karl Vaino lähtee eläkepäiviksi Moskovaan ja antaa myöhemmin saksalaistelevisiolle haastattelun. Häneltä kysytään Suomen television merkityksestä.

”Se sai ihmiset ajattelemaan. Ajattelemaan!”
 
Tuosta herää kyllä omaakin oppialuetta koskeva kysymys. Jos on todella niin, että vasta Dallas suomen televisossa sai eestin kansan ajattelemaan vapautta kaikkien kyyditysten ja historian jälkeen niin mikä on oikeasti ihmisen halu vapauteen? Onko se oikeasti riippuvainen saippuasarjoista?

Voin olla väärässä, mutta hiukan epäilen.
 
Viikkoa ennen Neuvostoliiton vallankaappausta, alkoi Moskovan TV näyttää Dallasin ensimmäisiä jaksoja. Mietin, ettei tämä voi jatkua enää kauaa. No, ei jatkunut.
 
Et ymmärtänyt sanomaani väärin. Itse nyt vain lähden siitä että Kylmän sodan aikaiset teoriat joihin vetoat eivät tarpeeksi huomioineet eri suurvaltojen erilaisia taloudellisia resursseja, asevarustelun taloudellis-poliittisia reunaehtoja ja ehkä myös kykyä kestää ydinsotaa.

Lähtisin siitä että Kiinalla ja Venäjällä on lähtökohtaisesti erilaiset ydinasedokriinit. Itse pidän Venäjän ydinasedoktriinia epärationaalisena ottaen huomioon Venäjän rajalliset resurssit. Sen sijaan Kiinan ydinasedoktriinia pidän oikein mitoitettuna suhteessa maan resursseihin sekä mahdollisiin vihollisiin ja katson että Kiina tekee tässä suhteessa tällä hetkellä ihan oikeita liikkeitä oman ydinasedoktriininsa lähtökohdista.
Kylmä sota on loppunut ajat sitten. Ja taloudelliset resurssit ovat myös muuttuneet.

Venäjä pystyy ylläpitämään nykyisen arsenaalin taloudellisessa mielessä helposti. Heillä on budjettiylijäämä tälläkin hetkellä. USA on läpeensä velkaantunut ja elää lähes täysin velaksi koko ajan. Luvut löytyvät toisesta ketjusta tai Googlaamalla.

Kuten sanottu. Sinä ajattelet edelleen kylmää sotaa ja kommunismia kuten monet muutkin täällä. Se meni jo. Venäjä ei ole NL. Eikä USA ole se, mikä se oli vuonna 1980.
 
Tuosta herää kyllä omaakin oppialuetta koskeva kysymys. Jos on todella niin, että vasta Dallas suomen televisossa sai eestin kansan ajattelemaan vapautta kaikkien kyyditysten ja historian jälkeen niin mikä on oikeasti ihmisen halu vapauteen? Onko se oikeasti riippuvainen saippuasarjoista?

Voin olla väärässä, mutta hiukan epäilen.

Olet väärässä :ROFLMAO:

Älyä vaatii jokainen juntti, älyä urheiluun
älyä kiljuu jokainen pelle, älyä kulttuuriin
älyä vaatii petetty kansa, älyä ämpäriin
älyä kiljuu jokainen kaula, vaan mitä ne tarvitsee?
leipää, rakkautta ja silkkaa hölynpölyä
rakkautta ja silkkaa sekopäistä hölynpölyä

ei älykästä mölyä, vaan rakkautta ja hölynpölyä

-Ismo Alanko
 
Voin hyvin ollakkin...

Täytyy muistaa, että ensi-iskun logiikka ei perustu politiikkaan vaan sen todennäköisyys on matemaattisen kaavan seuraus. Teoreettisesti jos yhden osapuolen todennäköisyys onnistua vastapuolen ydiniskuvoiman neutraloimisessa ilman vastaiskun pelkoa, todennäköisyys ensi-iskulle on erittäin suuri riippumatta senhetkisestä poliittisesta tilanteesta. Tämä johtuu siitä, että vastapuolen ydinaseet ovat joka tapauksessa uhka ja sen uhkan poistaminen on aina ja joka tilanteessa toivottava asia.

Historia ei tue tätä. Ydinaseiden käyttö sotatoimissa rajoittuu vuoteen 1945. USA ei koskaan neutraloinut Neuvostoliittoa/Ranskaa/UK:ta jne., vaikka se seisoi kukkona tunkiolla Hiroshiman ja Nagasakin jälkeen. Sen puoleen, eipä ole NL/Venäjä tarttunut kyseiseen aseeseen myöskään, vaikka ydinaseettomia vihollisia on ollut ajan mittaan lukuisia.

Pöydällä se ydinasekortti on kyllä ollut myös vuoden 1945 jälkeen, mutta jos edes sodankäyneet ja kaikkea paskaa nähneet miehet eivät ole sitä pelanneet, niin millä todennäköisyydellä asevelvollisuuden väistäneet Trumpit ja paremman sukupuolen Clintonit pelaavat sen kortin? Aivan.

Lisäksi, kuten jo todettua, on vaikea nähdä, ettäkö länsimaiset suojelujärjestelmät suojaisivat kaikenkattavasti. Muutama ydinkärki suurkaupunkeihin tekisi pahaa jälkeä kansansuosion kannalta. Muutama agentti bioaseiden kanssa (koronan jälkeen näihin lienee entistä suurempi kiinnostus kaikkialla) voisi hyvinkin vastata kymmeniä ellei satoja ydinkärkiä. Omikronin tarttuvuus ja isorokon tappavuus...

Toisaalta on erittäin hyvä asia, että näitä ohjuskilpiä kuitenkin kehitetään. Hullut ovat valmiita ampumaan, vaikka tietäisivät kuolevansa itsekin. Hulluimmat antavat päätöksen koneiden tehtäväksi (Perimeter). Emme voi elää kouluampujien ja muiden hullujen armoilla, vaan meidän on tehtävä kaikkemme suojellaksemme itseämme heiltä. Koska ei ole kysymys, jos, vaan on kysymys, milloin.
 
Eurooppa koostuu maista joilla suurella osalla on oma kieli ja kulttuurinsa. Väkeä vähän joten kotimarkkinat eivät riitä isojen juttujen kehittämiseen samalla tavalla kuin USA:ssa tai Kiinassa. Aika vaikea muuttaa tilannetta.

Vaikea? Monissa Euroopan maissa väestörakennetta on muutettu kohti Euroopan Yhdysvaltoja... Vaatevalmistajien ja vaateliikkeiden kuvastoissa ~puolet malleista edustavat muuta kuin eurooppalaista etnisyyttä.
 
Niin on muutettu ja juuri siksi että Bryssel saisi kansallisuusajattelua heikennettyä ja ihmiset olisivat vain Brysselin alamaisia. Mutta yhdeksi orjamassaksi muuttumista hidastaa edelleen että Espanjassa ihmiset puhuvat edelleen pääasiassa espanjaa, Saksassa saksaa ja Suomessa suomea. Kansalliset kulttuurit eivät ole vielä lähellekään kuolleet vaikka Bryssel sen eteen työtä tekeekin koko ajan mm. tukemalla suunnittelematonta maahanmuuttoa niin että maahanmuuttajille ei anneta mitään vaatimuksia kielen opettelun ja vastaavan suhteen, kunhan vaan saavat aiempaa yhteiskuntamallia heikennettyä. Sitä en vaan ole saanut selville mikä olisi EU:n yhteinen kieli: esperantoko? Jos yritetään kaikille pakottaa joku yksi kieli suuri osa on sitä vastaan. Käytännössä monikulttuuri on tehnyt EU:sta heikon alueen joka tutisee kun yhtenäisemmät kulttuurit sitä haastavat niin kuin parhaillaan nähdään.
 
Viimeksi muokattu:
Schröder Gazpromin hallitukseen. Venäjä - Saksa -liittoon lisää vipuvartta.

Toisaalta todella tekopyhää saksalaisilta kauhistella ja kritisoida Schröderin kaasubisneksiä - Nord Stream 2:een kuuluu sekä myyjä että ostaja. Ei ole tarjontaa ilman kysyntää. Lopettakoon Saksa ensin venäläisen kaasun ostamisen, ja sitten vasta heillä on moraalinen oikeutus kritisoida Schröderiä
 
Puolan ,Ukrainan pitää ensin laittaa oma putki kiinni. Sitten vasta heillä on moraalinen oikeus kritisoida Saksaa Nord Streamista.
Eipä tarvitse, kun Venäjä teki sen jo heidän puolestaan. Nythän niistä ei ole kaasua virrannut.
 
VMP

Kannatta tosiaan viestia Venajalle etta Suomen puolesta se saa puuhata naapurustossa kuten haluaa kunhan businekset ei karsi, saadaan siten ehka Suomi ja suomalaisetkin liiitetttya Putinin kansojen onnelliseen perheeseen..

Suomi ja suomen Venaja tuntemus, kilin kellit....onpa omahyvaista paskaa.....
 
Viimeksi muokattu:
Historia ei tue tätä. Ydinaseiden käyttö sotatoimissa rajoittuu vuoteen 1945. USA ei koskaan neutraloinut Neuvostoliittoa/Ranskaa/UK:ta jne., vaikka se seisoi kukkona tunkiolla Hiroshiman ja Nagasakin jälkeen. Sen puoleen, eipä ole NL/Venäjä tarttunut kyseiseen aseeseen myöskään, vaikka ydinaseettomia vihollisia on ollut ajan mittaan lukuisia.

Pöydällä se ydinasekortti on kyllä ollut myös vuoden 1945 jälkeen, mutta jos edes sodankäyneet ja kaikkea paskaa nähneet miehet eivät ole sitä pelanneet, niin millä todennäköisyydellä asevelvollisuuden väistäneet Trumpit ja paremman sukupuolen Clintonit pelaavat sen kortin? Aivan.

Lisäksi, kuten jo todettua, on vaikea nähdä, ettäkö länsimaiset suojelujärjestelmät suojaisivat kaikenkattavasti. Muutama ydinkärki suurkaupunkeihin tekisi pahaa jälkeä kansansuosion kannalta. Muutama agentti bioaseiden kanssa (koronan jälkeen näihin lienee entistä suurempi kiinnostus kaikkialla) voisi hyvinkin vastata kymmeniä ellei satoja ydinkärkiä. Omikronin tarttuvuus ja isorokon tappavuus...

Toisaalta on erittäin hyvä asia, että näitä ohjuskilpiä kuitenkin kehitetään. Hullut ovat valmiita ampumaan, vaikka tietäisivät kuolevansa itsekin. Hulluimmat antavat päätöksen koneiden tehtäväksi (Perimeter). Emme voi elää kouluampujien ja muiden hullujen armoilla, vaan meidän on tehtävä kaikkemme suojellaksemme itseämme heiltä. Koska ei ole kysymys, jos, vaan on kysymys, milloin.
Neuvostoliitto teki ensimmäisen ydinkokeensa vuonna 1949. Tämän jälkeen USA:lla ei ollut yksinoikeutta ydinaseisiin. Toki sillä oli suuri ylivoima ydinaseiden määrässä ja toimitusmenetelmissä vielä tämän jälkeen. Esimerkiksi 1955 USA:lla kerrotaan olleen 2422 ydinasetta Neuvostoliiton 200 vastaan. Luultavasti USA:ssa ei silloin ole tiedetty Neuvostoliiton tarkkaa ydinaseiden määrää.
https://en.wikipedia.org/wiki/Historical_nuclear_weapons_stockpiles_and_nuclear_tests_by_country

Johtopäätös: USA:n yksinoikeus ydinaseisiin kesti hyvin lyhyen ajan.

Korean sodan (1950-53) aikana USA:n joukkojen johtaja Douglas MacArthur olisi halunnut käyttää ydinaseita Kiinaa vastaan. Hiukan toisenlaisessa poliittisessa tilanteessa niitä olisi myös käytetty ja sen jälkeen ehkä vauhtiin pääsyn jälkeen myös Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliitolla oli kuitenkin tuolloin niin vähän ydinaseita, että ydinsota olisi ollut voitettavissa.

Ennen Irakin toista sotaa USA:ssa on ilmaistu intoa käyttää ydinaseita Irakia vastaan. Myös Irania on esitetty houkuttelevana kohteena.

Ydinaseet tuntuvat polttelevan USA:n hallussa. Niitä olisi kiva päästä käyttämään. Sopivassa poliittisessa tilanteessa ydinaseiden hyödyntäminen on täysin mahdollista, jos vastaiskun mahdollisuus ei ole liian paha. Jos vastustaja sitten sattuisi onnistumaan vastaiskussa, niin siitä saa vain hyvän syyn käyttää lisää ydinaseita kostoon.

Suomelle ohjuskilvistä ei ole hyötyä. Niitä ei rakenneta suojelemaan Suomea ja toisaalta ne lisäävät ydinaseiden käytön mahdollisuutta.
 
Suomalaiselle mielenmaisemalle, kahden vuosisataisen suurvallan paineiden välissä oleminen on tuottanut jotakin melko ainutlaatuista. Enää jäljellä on toinen valtioista, uhka- tai suurvalta(halu) mielessä.

Ruotsi ei tietenkään ole enää minkäänlainen uhka suvereniteetille. Toisen valloittajan olemus uhkana ei sen sijaan ole mihinkään väistynyt. Täysin päinvastoin.

Uskoisin valta-osan "liennytystä" ajavien, ts. kompromissihalukkuutta jossa takaseinä väistämättä vastaan tulee (tätä ajatusta tukevien ymmärtämättä), olevan itsessään hyvää tarkoittavaa hahmotelmaa pienen valtion toiminnasta geopolitiikan puristuksissa.

Usko siihen, että naapuri ei tule toimimaan, suomalaisia vahingoittavalla tavalla. Kun tästä vastakkaisesta esimerkkejä löytyy ilman spekulatiivisia skenaarioita kuin viljaa viljavasta maaperästä. Olemme tilantessa jossa hyväuskoisuus kohtaa typeryyden hedelmät. Kertakaikkisen vastuutonta, toive-halu-ajatteluun perustuvaa harhamaa on tuo.

Jokainen kohtuullista realismia mukanaan kuljettava kansalainen taatusti kykenee pohtimaan omaan elämäänsä liittyviä tilanteita, joissa luottamus ja halu toisen ihmisen toiminnan suhteen ei voi olla pelkästään toimintaa ohjaava tekijä. Etenkin, mikäli toinen osapuoli on tunnetusti taparikollinen ja sopimuksia omaksi edukseen tulkitseva.

Käytännössä jokaisella meistä ainakin yli 50-vuotiaista, on isoisä joka on sodassa Venäjää vastaan mukana ollut. Ei tuo sen kauempana ole. Sota.
 
Kyseessä on Venäjän kanssa lopulta aika yksinkertainen peli: onko Venäjälle enemmän hyötyä siitä, että se aloittaa konfliktin Suomea vastaan, vai onko siinä enemmän hävittävää. Meidän pitää toimia siten, että Suomesta on enemmän hyötyä Venäjälle itsenäisenä kuin valloitettuja. Ja näin presidentti Niinistö toimiikin. On selvää, että tämä ajattelu on taustalla, kun hän tarjoaa Suomea USA:n ja Venäjän presidentin tapaamispaikaksi. Tai miksi hän edelleen matkusti Moskovaan ja kutsui Putinia kylään Suomeen, vaikka kaikki muut länsimaat lopettivat korkean tason tapaamiset 2014 tapahtumien jälkimainingeissa
 
Kyse on varmastikin muotoiluseikasta, mutta tämä "Meidän pitää toimia siten, että Suomesta on enemmän hyötyä Venäjälle itsenäisenä kuin valloitettuja", hieman omaan ajatteluuni vastetta negatiivisessa mielessä tuo. Pointin kyllä ymmärrän. Ja nyt pikaedittinä, rajatussa mielessä en edes eri mieltä välttämättä ole.

Yksinkertaisuudesta, mallissa missä toimimme geopoliittisessa pelissä, olemme jokseenkin erimielisiä.

Pohdittaessa pelin politiikkaa Venäjän näkökulmasta, kohtaamishaaste tulee ymmärtääkseni kohtuu varmasti "rationaalisen länsimaisen ymmärryksen geopolitiikan kokonaisuustuloksista valtiolliselle tasolle saatettaessa" -tasolla.

Osa arvaamattomuuden ja haastavan ennakoimisen statistiikkaa on rakennettuna valtiolliseen valta-koneistoon, sisä-politiikkaan, suhteessa halu päätyä taas suur-vallaksi, tai ainakin tähän suuntaan tunnustusta saada. Toimintaan ja haluun toiminnalla viestiä ulkopolitiikassa. Ennakoimattomuus, on ikääkuin tässä post-NL-systeemissä, sisäänrakennettu olemus. Voimavara.

Osa mahdollisesti, läpinäkymättömyyden takana olevaa sisäisen valtamuutosten (väistämättä tulevien) kaikuja?
 
Back
Top