Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Tuosta saa sen käsityksen, että uskot Venäjän ihan oikeasti hyökkäävän Suomeen. No se on sinun kantasi, ei uskovaista pois uskostaan helposti käännytetä, eikä ole tarvekaan.

Itse ajattelen realistisesti, en elä fantasiamaailmassa, vaikka se joskus varmaan joissakin tapauksissa hienoa olisikin. Fakta on se, että Venäjä ei tänne hyökkää, halusit tai et.



Miksi ärsyttää nyt, kun ei siihen ole mitään syytä? En väittänyt, että Venäjästä tulee länsimainen demokratia, mutta ei se Putinkaan siellä loputtomiin touhua ja Medvedevin aikana suhteet jopa Yhdysvaltoihin paranivat merkittävästi. Toivoa siis on olemassa, kun sinne saadaan uusi liberaalimpi presidentti.
Fakta mainittu.
 
Olet siis sitä mieltä, että meillä nyt ei ole mitään syytä liittyä natoon ("ärsyttää Venäjää"), mutta kun tilanne maailmalla rauhottuu, niin sitten meillä onkin syy "ärsyttää" Venäjää?

Okei, oletetaan että vuonna 2020 maailmanpoliittinen tilanne on rauhallinen. Yhdysvallat ei sodi missään, talous Euroopassa kukoistaa, Ukraina jatkaa itsenäisenä valtiona, hieman pienemmällä pinta-alalla, Venäjällä on uusi presidentti, eikä Lähi-idässäkään riehu enää uskonnosta hullaantuneita sekopäitä.

Poliittiset suhteet Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ovat lämmenneet, en puhu rakkaussuhteesta, mutta pakotteet ovat poistuneet ja kaupankäynti kukoistaa.

Eikö tämä olisi sitten otollisempi aika hakea Nato-jäsenyyttä?

Realismia on kuitenkin se, että jos yksikään puolue ei näissä tulevissa vaaleissa tänä vuonna Nato-jäsenyyttä aja eteenpäin, sitä ei tule hallitusohjelmaan. On siis hyvin epätodennäköistä, että Suomi Naton jäseneksi liittyisi vielä tällä vuosikymmenellä. Miksi meidän edes pitäisi ottaa Nato "ongelmaksi", kun taloudellinen tilanne on mitä on ja emme kaipaa Venäjän osalta mitään katkoksia kaupankäynnin suhteen. Se ei paranna maamme taloudellista tilannetta. Pistetään nyt talous kuntoon, suomalaisille töitä ja eletään rauhassa kuten ennenkin, ei eletä militaristien fantasiamaailmassa.
 
Kyllä kundit jaksaa vetää yhtäläisyysviivan Ukraina = Suomi.. huoh.. Eipä siinä mitään, keskusteluahan tämä vaan on .
Tämäkin artikkeli on varmaan ihan paskaa siltä osin mikä on Suomelle paras linja http://yle.fi/uutiset/professori_ve..._vastoin_tervetta_jarkea/7789264?ref=leiki-es
:)

Timo Vihavainen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1970, opiskeli Moskovan yliopistossa lukuvuoden 1972−73 ja työskenteli sen jälkeen peruskoulun yläasteen ja lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorina Vantaalla. Vuosina 1980−98 hän toimi Helsingin yliopiston assistenttina, vuosina 1998−2000 Suomen Pietarin-instituutin johtajana sekä vuosina 2000−2002 Suomen Akatemian tutkijana. Hän valmistui filosofian lisensiaatiksi vuonna 1983 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1988.[2]





Kotiryssä. Ei mikään ihme että vastustaa NATOa.
 
Tuosta saa sen käsityksen, että uskot Venäjän ihan oikeasti hyökkäävän Suomeen. No se on sinun kantasi, ei uskovaista pois uskostaan helposti käännytetä, eikä ole tarvekaan.
Itse ajattelen realistisesti, en elä fantasiamaailmassa, vaikka se joskus varmaan joissakin tapauksissa hienoa olisikin. Fakta on se, että Venäjä ei tänne hyökkää, halusit tai et.

Perustelisitko tämän faktan?
 
Okei, oletetaan että vuonna 2020 maailmanpoliittinen tilanne on rauhallinen. Yhdysvallat ei sodi missään, talous Euroopassa kukoistaa, Ukraina jatkaa itsenäisenä valtiona, hieman pienemmällä pinta-alalla, Venäjällä on uusi presidentti, eikä Lähi-idässäkään riehu enää uskonnosta hullaantuneita sekopäitä.

Poliittiset suhteet Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ovat lämmenneet, en puhu rakkaussuhteesta, mutta pakotteet ovat poistuneet ja kaupankäynti kukoistaa.

Eikö tämä olisi sitten otollisempi aika hakea Nato-jäsenyyttä?

Realismia on kuitenkin se, että jos yksikään puolue ei näissä tulevissa vaaleissa tänä vuonna Nato-jäsenyyttä aja eteenpäin, sitä ei tule hallitusohjelmaan. On siis hyvin epätodennäköistä, että Suomi Naton jäseneksi liittyisi vielä tällä vuosikymmenellä. Miksi meidän edes pitäisi ottaa Nato "ongelmaksi", kun taloudellinen tilanne on mitä on ja emme kaipaa Venäjän osalta mitään katkoksia kaupankäynnin suhteen. Se ei paranna maamme taloudellista tilannetta. Pistetään nyt talous kuntoon, suomalaisille töitä ja eletään rauhassa kuten ennenkin, ei eletä militaristien fantasiamaailmassa.

Venäjä on asettanut tuontikieltoja ennenkin ilmaan minkäänlaisia syitä. Huvittavinta on se, että niitä on perusteltu jopa Suomen huonolla hygienialla. :rolleyes: Näitä tuontikieltoja tulee ja menee.

http://yle.fi/uutiset/venaja_pysayttaa_suomalaisen_lihan_ja_maidon_rajalle/6161298
http://yle.fi/uutiset/nain_venaja_on_rajoittanut_elintarvikkeiden_tuontia/5597455
 
Timo Vihavainen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1970, opiskeli Moskovan yliopistossa lukuvuoden 1972−73 ja työskenteli sen jälkeen peruskoulun yläasteen ja lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorina Vantaalla. Vuosina 1980−98 hän toimi Helsingin yliopiston assistenttina, vuosina 1998−2000 Suomen Pietarin-instituutin johtajana sekä vuosina 2000−2002 Suomen Akatemian tutkijana. Hän valmistui filosofian lisensiaatiksi vuonna 1983 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1988.[2]





Kotiryssä. Ei mikään ihme että vastustaa NATOa.

Pitihän se saatana arvata.
 
Okei, oletetaan että vuonna 2020 maailmanpoliittinen tilanne on rauhallinen. Yhdysvallat ei sodi missään, talous Euroopassa kukoistaa, Ukraina jatkaa itsenäisenä valtiona, hieman pienemmällä pinta-alalla, Venäjällä on uusi presidentti, eikä Lähi-idässäkään riehu enää uskonnosta hullaantuneita sekopäitä.

Poliittiset suhteet Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ovat lämmenneet, en puhu rakkaussuhteesta, mutta pakotteet ovat poistuneet ja kaupankäynti kukoistaa.

Eikö tämä olisi sitten otollisempi aika hakea Nato-jäsenyyttä?
Entä jos Venäjä jatkaa agressiivisella linjallaan? Entä jos Venäjän uusi presidentti ei ole yhtään rauhantahtoisempi kuin nykyinenkään? Jos Venäjä ei tänne hyökkää niin miksi liittyä natoon?

Minä kannatan Venäjän vastaisia pakotteita. Minun lisäksi suuri osa suomalaisista todellakin kelpuuttaa katkokset kaupankäyntiin. Viestiesi perusteella voisi jopa epäillä ettet oikeasti nato-jäsenyyttä kannata.

Hyökkäsikö Venäjä edes Ukrainaan vai antoiko se vain hieman tukea Ukrainassa asuville ukrainalaisille ja/tai venäläisille?
Juuh, eiköhän tämä ole tässä.
 
Kertokaa, miksi mielestänne tavallinen suomalainen ei kannata Nato-jäsenyyttä.

Onko suurin syy se, että pelätään Venäjää?

Vastaus on ei ole. Vastaus on se, että pelätään vähintäänkin yhtä arvaamatonta "liittolaista" rapakon toisella puolella ja mihin sitoutuisimme Naton jäsenmaana. Suomalaiset eivät halua osaa eivätkä arpaa maailman kriiseihin, varsinkaan sotilaallisesti.
 
En nyt puhunut pelkistä elintarvikkeista. Me olemme jopa riippuvaisia energiasta Venäjältä ja ei suuret teolliset kaupatkaan pahaa taloudellemme tee.

Öljyä saa muualtakin kuin Venäjältä vaikka olemme sitä eniten osataneet juuri heiltä. Kaasuakin on saatavissa muualta, se toki vaatii uuden terminaalin.
Toisaalta mahdollisuus käyttää useampaa toimittajaa, ei ainakaan huononna asemiamme hintaneuvotteluissa.
 
Näin hyvin rajatun ymmärryksen ja suhteellisen kouluttamattoman ihmisen mielessä on, että onko näiden trollien päämäärä, estää Suomen liittyminen hinnalla, millä hyvänsä Natoon? jos näin on, yritykset ovat kyllä epätoivoisia.
 
En nyt puhunut pelkistä elintarvikkeista. Me olemme jopa riippuvaisia energiasta Venäjältä ja ei suuret teolliset kaupatkaan pahaa taloudellemme tee.

Emme ole. Kaasua käytetään Suomessa hyvin vähän, lähinnä teollisuudessa. Öljyä ostetaan nykyäänkin myös maailmalta, vaikka iso osa tuleekin Venäjältä.

Viljelet paljon "faktoja".
 
@Mustaruuti
Mun mielestäni myös artikkeli on erittäin hyvä. Siinä on myös tukea sellaiselle varovaiselle Suomen linjalle jota itsekin olen kannattanut.
No mulle on jäänyt kuva näistä porukoiden kommenteista, että mikään mikä hiemankin viittaa "nöyristelyyn" ei käy ja on paskaa.
 
Entä jos Venäjä jatkaa agressiivisella linjallaan? Entä jos Venäjän uusi presidentti ei ole yhtään rauhantahtoisempi kuin nykyinenkään? Jos Venäjä ei tänne hyökkää niin miksi liittyä natoon?

Varmasti jatkaakin, mutta ei loputtomiin. Kyllä se maailman etsityin terroristikin pakeni 10 vuotta, mutta ennen pitkää hänet hoideltiin pois pelistä. Ajan myötä tilanne Venäjällä muuttuu aivan varmasti, mihin suuntaan, no se jää nähtäväksi. Ihan yhtä arvaamaton se on kuin tämä taloudellinen tilannekin, mutta taloudessakin on laskukausia ja nousukausia. Joskus ne hyvätkin ajat vielä koittavat. Huonoina aikoina ihmiset tekevät epätoivoisia asioita ja kaikki on huonosti. Parempina aikoina on parempi elää onnellisesti.

Ja miksi itse haluaisin Suomen liittyvän Naton jäseneksi, no edelleen vastaus löytyy rapakon toiselta puolelta.

Minä kannatan Venäjän vastaisia pakotteita. Minun lisäksi suuri osa suomalaisista todellakin kelpuuttaa katkokset kaupankäyntiin. Viestiesi perusteella voisi jopa epäillä ettet oikeasti nato-jäsenyyttä kannata.

Minäkin kannatan Venäjän vastaisia pakotteita. Sieltä silti vaan tulee meille energiaa, merkittävä osa tuonnista ja viennistä. Ei kaikkea suinkaan ole pakotteisiin sidottu. Jos kaikesta tuosta hankkiudutaan nopeasti eroon, silloin valtion tulotkin tippuvat ja silloin mielestäni kaikkialta saa myös säästää, myös PV:ltä, jos noin typerillä ratkaisuilla pyritään tätä maata viemään eteenpäin. Onneksi asia ei silti ole näin.

Kannatan Natoa, mutta olen sitten kai yhtä epäsuora kuin käytännössä kaikki poliitikotkin.
 
Back
Top