Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Pelkään modernien aikojen suomalaisten yleistä pelkuruutta, velttoutta, kastroitua mentaliteettia, hitautta, arkuutta ja varhaisen aggression puutetta.
Kyllä, tämä pelottaa monia, myös minua.

Ennemmin tappelen pohjattomalla raivolla totaalisen vääräarvoista naapuria vastaan ja sytytän molempien meidän talot tuleen kuin ajan naapurisopua "hinnalla millä hyvänsä".
Naapursovulla on hintansa. Mulla on sen verran enemmän kolikoita rauhan tekemiseen, että koen olevan varaa joissain asioissa jopa joustaa. Pieni väistyminen ison tieltä voi olla joskus viisasta tilanteen rauhoittamiseksi.
Uhossa useimmiten järki sumenee.

Kaikella on terveet rajansa, jopa rauhanhakuisuudella.
Kyllä tämä on osittain totta. Rajaa ei tarvitse edes hakea abstraktisesti, se on maastoon piirretty ja sen yli ei ole väkivallalla tulemista. Silloin diplomatian tie on kuljettu loppuun ja muu esitys voi alkaa. Rauhan hakemisen työ ei sensijaan ole koskaan turhaa ja siihen kannattaa varata aikaa ja resursseja. Hieman enemmän porukka meillä säilyy hengissä sillä tavalla.

Ryssittelystä en nyt moiti, koska liitit siihen sanan "rakkaat". Mode @baikal jo kerran esitti toivomuksen että ei ryssitellä.
Valmistautuuko Venäjä edelleenkään suursotaan? Tarkkaillaan tilannetta, ei kai tässä muutakaan voi.
 
Ei myö kyllä kakita.

Lähinnä tulee Venäjästä mieleen hintelä mutta ärhäkkä nisti, joka oli ennen retkahdustaan raamikas kaveri ja lesoilee nykytilassaan ohikulkijoille vetävänsä viittä bodaria turpiin minuutin sisään. Tai Pohjois-Korea joka uhoaa ja pullistelee vetävänsä turpiin sekä USA:ta että Etelä-Koreaa omien kansalaistensa hämäämiseksi vaikka se olisi konventionaalisin asein kykenevä lyhyeen itsemurharynnäkköön tappiin asti ansoitetulla ja miinoitetulla rajavyöhykkeellä hampaisiin asti aseistautunutta E-Koreaa vastaan.

Don't get me wrong, onhan Venäjä vakavasti otettava voima esim. juurikin meidän kannalta, toisaalta (korjatkaa jos olen väärässä) Venäjä ei ole ikinä koonnut kuusinumeroisen nuppiluvun saavuttavaakaan sotajoukkoa vaikka mukana olisi ollut heikosti koulutettuja varusmiehiä. Jos saamme SA-vahvuuden kasaan niin kuin oletan että saamme tarvittaessa, niin selviytyykö Moskova edes siitä että saisi kasaan sen suuren määrän joukkoja ja kalustoa minkä Helsinkiin marssiminen vaatii. Alarmistit tietysti hirttävät minut tällaisista näkemyksistä mutta väitän että se marssi loppuisi ennen Helsinkiä jos edes alkuun saataisiin. Varsova 24 tunnissa herättää paskaisen röhönaurun, kun kyseessä on NATO-maa jossa on omakin puolustustahto ja -kyky vielä oikein hyvällä tasolla. Tietysti voi vääntää jotain pälliteoriaa taktisista ydinaseista mutta se on hullua puhetta kun taktisia ydinaseita on toisellakin osapuolella ja sen tien päässä siintää se "strateginen" lopputulos johon verrattuna Mad Max kakkonen on lälly tulevaisuudenkuva ("Threads" voi olla aika lähellä).

En ole edes mikään kovin rohkea mies, mutta täytyy ihan rehellisesti sanoa, että minua ei pelota yhtään, lähinnä on sellainen olotila että pitää olla valppaana kaikenlaisille metkuille. JV-miinat voisi ottaa takaisin ja oikein tehty NATO-jäsenyyteen meno tietysti suojaisi paremmin sellaisilta tilanteilta mihin voisi olla vaikea reagoida nykykuvioin (Joku Ahvenanmaan tai Lapin nurkan kaappaus?).
 
Pelkään modernien aikojen suomalaisten yleistä pelkuruutta, velttoutta, kastroitua mentaliteettia, hitautta, arkuutta ja varhaisen aggression puutetta.

Tuollaiset "sivistyksen pintasilaukset" ropisevat nykyihmisestäkin pois alta aikayksikön kun eteen tulee riittävän todellinen tilanne. Venäjän liikkumavara sijaitsee siinä harmaalla vyöhykkeellä jossa ei vielä näyttäisi että mitään dramaattista tapahdu mutta oikeasti jotakin tapahtuu, eikä poliitikot ym. uskalla tehdä mitään radikaalia jottei "provosoitaisi".

En ole kuitenkaan sitä mieltä, että säännöllisin väliajoin käyty konflikti jotenkin "jalostaisi" ihmisiä paremmiksi ja vähemmän pelkureiksi. Tai että hyvinvointia tulisi jotenkin rajoittaa ettei vaan päästä lipsumaan spartalaisesta kovuudesta. Esimerkkejä on siitä että suhteellisen hyvinvoivista oloista tulevat ihmiset osoittautuvat rohkeiksi ja uhrautuviksi sotureiksi vaikka rauhan aika olisi kestänyt pidempäänkin kuin meillä. Ja toisaalta pelkuruudesta kaoottisessa sotatilassa vellovista heikon elintason maista.

On meillä edelleen sopivasti sellaista "sotilasleirin" ajattelumallia - harvassa hyvän elintason maassa tulee kiristyneessä maailmanpoliittisessa tilanteessa valtava ruuhka kyselyitä kun ihmiset ovat huolissaan etteivät enää "kelpaa" sodan ajan kokoonpanoon. Onhan noita reservistä poistojakin pyydetty 2014 aikana, mutta aika vähän niitä oli.
 
Pitäisikö ryssiä kutsua sitten vihollisiksi vai mikä on korrektia?
Esimerkiksi vihollinen olisi hyvä.
Maanpuolustamisen keskustelussa tuleekin olla vihollinen esillä, muuten ei ole maanpuolustuksellista keskustelun tarvetta.
Mun korvaani sarahtaa sellainen että koko kansakunta leimataan haukkumasanalla vaikka siinä tavallisessa kansassa on ihan ok ihmisiä myös mukana. Just viikolla puhuin yhden venäläisen tuttuni kanssa. Kyllä siinä on koko perhe vanhempia myöten aika alakuloisella fiiliksellä sen johdosta mitä heidän alkuperämaassaan tapahtuu. Ei sieltä tässä tapauksessa tule mitään super Putin-ylistystä vaan ihan aitoa surumieltä. Ei mulla ainakaan tätä taustaa vasten oikein ole tarvetta ryssitellä ja leimata koko kansaa sen takia, että siellä on paska johto.

En ole niin kova sotilas kuin monet tällä palstalla, siksi ehkä puheetkin on pehmoisempia. Kuntokaan ei iän takia enää kestä samaa mitä teillä muilla ja ajantasalla olevat tiedotkin on aivan oppipojan tasolla vanhentuneena. Ihan kivat lähtökohdat eiks je ? Mutta toisaalta ase pysyy tarvittaessa kädessä ja sillä osun, enkä epäröi lähteä porukkaan jos jonkinlainen vihollinen tänne pyrkii. Vihollisen suuntaan nyt mitään kantaa ottamatta.

Sodan alkaminen pelottaa. Sen alkamisen jälkeen toimiminen ei.
 
Luulen että sellaisen kärhämän kuin WW II aikana slobo otti jo meiltä ne alueet jotka he halusivat...nyt haluavat palan Ukrainaa.
 
Onko tässä komentoketjussa, retoriikassa ja historiassa jotain epäselvää? Miksi maan johto ei tee konkreettisia ponnisteluja Suomen valtion turvallisuuden tason nostamiseksi? Tarkoitan välittömiä asehankintoja ja ammattisotilaiden palkkausta yllärin varalle? Kertausharjoituksia...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015021319191140_ul.shtml
Kyllä toi Venäjän syvien rivien valmistelu näyttää siltä, että Suomessa olisi ihan aidosti heräämisen paikka siihen todellisuuteen, että Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan häikäilemätön hyökkäysvaltio. On tainnut liikaa Putinin rauhalliset rahankeruuvuodet kauppaa käyvänä naapurina sumentaa päätä tosiasioilta, mutta sitähän se on kokoajan halunnutkin. Ajetaan vain alas puolustuskykyämme, kyllä kaikki sotilaalliset tyhjiöt täytetään. Mitenhän kävi erään maan yleisen asevelvollisuuden lopettamisen jälkeen?
 
Kyllä toi Venäjän syvien rivien valmistelu näyttää siltä, että Suomessa olisi ihan aidosti heräämisen paikka siihen todellisuuteen, että Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan häikäilemätön hyökkäysvaltio. On tainnut liikaa Putinin rauhalliset rahankeruuvuodet kauppaa käyvänä naapurina sumentaa päätä tosiasioilta, mutta sitähän se on kokoajan halunnutkin.

Tästä tuli mieleeni joskus 90-luvun puolivälin paikkeilla käymäni keskustelut silloisen, nyt jo edesmenneen esimieheni kanssa. Sanoi mm, että jos/heti kun Venäjä pääsee jaloilleen, on syytä olla erittäin huolissaan. Laajalti ja monipuolisesti sivistynyt mies.
 
Back
Top