Lukijalta: Vaikuttaa, että sananvapauteen täytyy sisällyttää ankaraa itsesensuuria
Suomessa on muiden demokraattisesti hallittujen länsimaiden tapaan sananvapaus, joka koskee niin kirjoitettua kuin puhuttuakin sanaa. Erilaisten näkemysten vapaata esiin tuomista pidetään paitsi ihmisoikeutena myös tehokkaana keinona hyvän loppuratkaisun löytämiseksi asiaan kuin asiaan.
Viime aikoina on kuitenkin niin meillä kuin muuallakin alkanut vaikuttaa siltä, että sananvapautta täytyy käyttää ankaraa itsesensuuria käyttäen, jos haluaa välttyä täysin perusteettomalta arvostelulta tai jopa joutumista eräänlaisen lynkkausmielialan kohteeksi. Muutamat esimerkit viimeaikaisista tapahtumista valaissevat asiaa.
USA:n Virginian osavaltion Charlottesvillessä äärioikeistolaisiksi mainitut henkilöt järjestivät elokuun puolivälissä väkivaltaisuuksiksi yltyneitä mielenosoituksia, jotka aiheuttivat myös vastamielenosoituksia. Mielenosoitusten syynä oli kaupungin päättäjien tarkoitus siirtää keskustasta syrjemmälle tai kokonaan hävittää USA:n sisällissodan aikaisen (1861-1865), mustien orjuutta kannattaneiden etelävaltioiden joukkojen komentajan, kenraali Robert E. Leen patsas.
Mielenosoituksissa yksi henkilö sai surmansa ja kymmeniä loukkaantui. Oikeiston järjestämät väkivaltaiset mielenosoitukset tuomittiin laajasti niin amerikkalaisten kuin USA:n eri tiedotusvälineidenkin toimesta.
Presidentti Donald Trump piti patsaiden siirtoaikeita ”amerikkalaisen kulttuurin tuhoamisena” ja tuomitsi molemmin puolin harjoitetut väkivaltaisuudet, mutta yleisen mielipiteen ja median ankaran kritiikin mukaan hän ei tuominnut riittävän jyrkästi väkivaltaisuuksien suurinta syyllistä eli oikeistolaisia piirejä.
Julkisuudessa alettiin antaa melkeinpä valmiita sanamuotoja, joita Donald Trumpin olisi presidentin asemassa pitänyt käyttää. Sittemmin presidentti taipuikin muuttamaan sanomisiaan. Arvostelijat eivät ottaneet tai halunneet ottaa huomioon, että presidentti joutuu toimissaan huomioimaan myös omien kannattajiensa näkemyksiä varsinkin, jos aikoo pyrkiä toiselle kaudelle.
Kun ensimmäinen tiedotustilaisuus järjestettiin Turun tapahtumien jälkeen, sisäministeri Paula Risikko mainitsi puheenvuorossaan, että silminnäkijöiden mukaan terrori-iskun päätekijäksi epäilty, pakoon pyrkinyt oli ”ulkomaalaisen näköinen mies”.
Lausunto herätti heti vastalauseita. Niiden mukaan sellaista määrittelyä ei voi julkisesti esittää, koska se saattaisi epäilyksen alaisiksi kaikki ulkomaalaiset miehet eikä mahdollista syyllistä saisi muutenkaan arvailla, ennen kuin syyllisen henkilöllisyys on pitävästi selvitetty.
Jos Risikon mainitseman kaltaisia yleispyöreitä tuntomerkkejäkään ei saa esittää, syylliseksi epäillyn kiinnisaamiseksi esimerkiksi esitetty luonnehdinta ”vaikutti (mies)henkilöltä” antaa viranomaisille todella kehnot johtolangat.
SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa puheenjohtaja Antti Rinne esitti poliittisen katsauksensa lopuksi jälleen huolensa Suomen syntyvyyslukujen jo pitkään jatkuneesta alenemisesta. Tilanteen korjaamiseksi hän ehdotti ryhtymistä synnytystalkoisiin.
Puheen jälkeen puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marin julisti Twitterissä Rinteen reseptin ”onnettomaksi sanavalinnaksi” ja euroedustaja Liisa Jaakonsaari oli Rinteen puheessa kuulevinaan jopa tuulahduksen natsi-Saksasta. Puheen saaman palautteen vuoksi Rinne, joka oli todennäköisesti ajatellut esittää huolensa huumorin saattelemana, joutui myöhemmin kuitenkin pahoittelemaan sanavalintojaan. Puhetta seurannut polemiikki liittynee yhtenä osana SDP:n puheenjohtajapeliin.
Onko siis olemassa vaara, että olemme matkalla sananvapaudesta yhden totuuden ohjattuun mielipide-ilmastoon? Kehitystä voi jouduttaa, jos mediakin lähtee ensin herkuttelemaan eri osapuolten sapelinkalistelulla ja sitten päätyy arveluttavin perustein vain yhden osapuolen ”totuuden” kannalle.
Ilmo Hakala-Rahko
Lahti
