Valtamedia ja ne muut

Yhtä typerä oli tämä laivaston sininen maastopuku. Laivalla miehistön ei tarvitse maastoutua (vihollinen ei näe sitä vitun isoa laivaa koska miehistöllä maastopuku?) ja maissa tämä loistaa kuin mustalaisen kyrpä kuunvalossa.

image.jpg

Toimiihan tuo jos putoaa mereen...vaikeuttaa huomattavasti löytämistä...
 
Katson Ilta-Sanomien suoraa lähetystä Rafalen saapumisesta.

Selostaja kuulostaa siltä kuin olisi ihan pihalla asiasta.

Mutta eipä se haittaa koska mukaan on otettu maailman ammattitaidottomin videokuvaaja. Kuvaaja käyttää automaattitarkennusta sohiessaan kameran kanssa pitkin taivaita, joten saamme välillä tarkkaa kuvaa jonkin lasiseinäisen huoneen ikkunanpokista ja sumuista usvaa jostain, mikä voisi olla taustakangas, pilvinen taivas tai vesivärilaveeraus.

Ei kai käsitarkentaminen voi olla noin ison median kuvaajille liian vaikeaa? Tai se, että vietäisiin kamera ja jalusta ulos niin että ne ikkunat ja pokat voisi jättää pois kuvista?

Nyt kun koneet rullaavat kitorataa, niin tarkennus heiluu milloin verkkoaidassa ja milloin koneessa.

Ei kestä kuunnella juontoa tai kattoa tota kuvaamista enää yhtään enempää. Pakko klikata Ilta-Sanomat pois näytöltä.
 
Olet niin tottunut verorahoitteiseen laatuun ;)
 
Olet niin tottunut verorahoitteiseen laatuun ;)

Tai siihen korkeampaan laatuun jota harrastajat ja harrastelijat tuottavat omalla kustannuksellaan.

Tässä esimerkki vuoden ajan videointia harrastaneen pyöräilijän aikaansaannoksista. Tätä voi verrata sekä kuvausolosuhteiden että tuloksen suhteen siihen, mitä Sanoma -konserni saa aikaan jalustalta kiireettömissä olosuhteissa ja massiivisilla resursseilla.

Viimeksi muokattu:
Tässä esimerkki vuoden ajan videointia harrastaneen pyöräilijän aikaansaannoksista. Tätä voi verrata siihen, mitä Sanoma -konserni saa aikaan jalustalta kiireettömissä olosuhteissa ja massiivisilla resursseilla.

"GoPro laittaminen kypärään ja tuotoksen editointi kotisoffalta."

Vaikken ole kuvaaja, niin eikai tuolla ole yhtää mitää vertailukohtaa suoran lähetyksen kuvaamiseen.

Lisäksi tässä livessä liikkuu kuvattava ei kamera.
 
Osittain näin.

Livessä ei saatu kuitenkaan tarkennustakaan hoidettua koko pätkän aikana niin että se olisi ollut edes sinnepäin. Ja kun ottaa huomioon, että taivaalle tarkennettaessa se onnistuisi niin että "tarkenna manuaalina äärettömään, vedä milli takaisin äläkä koske sen jälkeen automaattitarkennuksen nappiin" niin saavutus on aika toivoton.

Vertailukohtana on mielestäni se, että on valmistautumisaikaa mutta kuvaamisen alettua mennään olosuhteiden ehdolla.

Ja jos vertailukohdetta halutaan etsiä, niin IS-kooste on myös editoitu.

Alivalotettu ja WB vähän sinnepäin. Ilmeisesti kumpaakaan ei ole säädetty vaan on ammuttu automaatilla "mä oon vaan töissä täällä" -asenteella. Tarkennus seilaa kuin juoppohullu merimies kylpyammeessa.

Pääpointtini on siinä, että isotkin mediatalot voivat tyrkyttää teknisesti ja taiteellisesti ala-arvoista sontaa osin siksi, että yleisö ei osoita sitä sontaa sormella ja huuda kuorossa, että "hävetkää ammattitaidottomat tollot" silloin kun siihen on aihetta.

Tää IS-suora lähetys on hyvä esimerkki. Harrastaja, jopa harrastelija saisi hävetä silmät päästään jos työntäisi julkisuuteen teknisesti ja taiteellisesti sen tasoista roskaa, mitä IS puskee isolle yleisölle.

Ei media viitsi ellei yleisö vaadi. Ja jos yleisö ei vaadi niin töihin kelpaa kuinka osaamaton tahansa.
 
Halpuutettu
 
Kannattais varmaan olla hiukan varovaisempi, ettei käy Kiljus-Lipposkat vai oliko se silloin vielä Hertzberg.... Kuitenkin NL:n propagoimana vasurit noin miltei kollektiiviesti ovat väheksyneet juutalaisten osuutta Natsien uhreissa. Entisessä Itä-Saksassa matkustaessa natsien uhrien muistomerkeistä, siis DDR aikaisista, juutalaisten kohtalo oli liki täydelleen pyyhitty pois, ja Suomessakin Tuomioja on täysin trivialisoinut juutalaisten kohtelun vertaamalla sitä Gazan kaistaan ja palestiinalaisten kohteluun.
 
Viimeksi muokattu:
Jos asia nousee laajemmin otsikoihin niin kyseessä ovat natsit. Jos asiasta ollaan loppuviikko hiljaa niin kyseessä ovat olleet aivan jotkut muut.
 
ja Suomessakin Tuomioja on täysin trivialisoinut juutalaisten kohtelun vertaamalla sitä Gazan kaistaan ja palestiinalaisten kohteluun.
Haha! Pahoittelut reaktiostani, mutta luin tuon ansiokkaan kommenttisi viimeisen lauseen lopun kirjaimellisesti

..."Gazan kaistaan ja palestiinalaisten oikutteluun". Yhdet hyvät naurut, ja maanantaille, ja tammikuussa. History in the making... oliskin ollut Tuomiopäivänmätäoja kyseessä, niin söisin tänään spagu-ragun lisäksi reilun annoksen shortsejani illalliseksi. :)
 
Melko äklöä se, että yhtenä päivänä - tai tilaisuuden tullen - ratsastellaan juutalaisten kansanmurhalla ja sitten seuraavana toimitellaan tosi-pahasta Israelista, kun ei anna arabien työntää itseään mereen.

Ja eipä näkynyt hesarissa tai esarissa taas missään armenialaisia, kreikkalaisia, assyyrialaisia, Donin kasakoita, ukrainalaisia, suomalaisia tai Volgan saksalaisia. Tai hei, edes hereroja!

Maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä - kristityt - ei saa pienen pientä palstatilaa 'vainojen uhrien muistopäivänä', vaan vedellään aasinsiltoja kolmannesta valtakunnasta nykyajan 'nousevaan äärioikeistoon' ja muistellaan kuinka suomalaiset olivat kokoaan suurempia sakujen tekosissa, koska luovuttivat muutaman saksan- tai itävallanjuutalaisen.

Ja ei vittu mitä paskaa opetusministerin kauhistelu, kun juuri itse siunasi puoluetoverinsa Israelia vastaan eli juutalaisia vastaan kohdistuneen tempauksensa. Se oli ihan puolueen arvojen mukaista jopa. Näiden kansainvälisten sosialistien niljakkainen tekopyhyys saa kyllä vatsan kuralle.
 
Twitter bot tunnus pääsi suomea koskevalla twiitillä lööpeihin

Tuohon lööpin aiheuttaneeseen tunnuksen kun ajoi Botcheck analyysin, oli tulos:

1581345805990.png

"
I just found out @fleinkorest is tweeting in ways similar to a political bot or a political spam account by using the botcheck browser extension! You can download Botcheck from https://botcheck.me and check for yourself!
"
 
Back
Top