Valvontakamerat

inscout

Ylipäällikkö
Vähintäänki tuo automaattinen kasvojentunnistus on täysi poliisivaltion oire. Ylinopeussakkojahan lähetellään jo nyt mielivaltaisesti rekisterikilven perusteella. Väärinkäytösten mahollisuudet ovat ihan rajattomat, eihän meillä poliisit saa pidettyä näppejään irti edes kuolleen julkkishiihtäjän papereista. Voi vain kuvitella sitä paranoiaa, millä puolisoita ja exiä tultaisiin kyttäämään. Puhumattakaan poliittisen eliitin vastustajien tarkkailusta, se on satavarmaa että tiedot lähtevät liikkeelle, kun lähteväthän ne jo nytkin paljon suppeammasta tarkkailusta kaikista virkavelvollisuuksista huolimatta.

Eli ehdoton ei. Samaten ajoneuvojen automaattiselle tarkkailulle.
Kasvojen tunnistus on vielä pientä, joskin täysin poliisivaltiota valtion käyttämänä.

Tässä (huono) esimerkki siitä, mitä ollaan kehittämässä. Tämä on toki jenkkiversio joka on teknisesti ja tieteellisesti heikkotasoinen verrattuna siihen, mitä Euroopassa pystytään tekemään. Ja samalla myös liioiteltu joiltain osin. Eli siis jenkkiversio:).

Masterplan

Korpraali
Mielestäni huonoa kuvalaatua korostaa se että kamerajärjestelmiä toimittavissa yrityksissä on henkilöstöllä puutteellinen ammattiylpeys- ja taito. Ongelma tuntuu olevan globaali. Kova kilpailu ja edulliset kiinatuotteet pakottaa myös kiireeseen, liiallinen kiire asennuksessa pilaa kokonaisuuden. Esimerkiksi kamerat jätetään valitettavan usein tehdas-asetuksille (pl. IP-osoite), eikä valmistajan kameraan suunnittelemia ominaisuuksia optimoida kutakin sijaintia vastaavaksi. Kameroissa on valtavasti erilaisia ominaisuuksia joilla ammattitaitoinen asentaja saisi kuvattavan kohteen optimoitua. Yleisin virhe taitaa olla se, että kirkkaassa sisätilassa shutter-nopeus jätetään oletusasentoon 1/25, jolloin liian pitkä valoitusaika tekee kuvista pehmeitä, jos asentaja viitsisi/osaisi nostaa tämän asentoon 1/100 tai 1/200 olisi kuva laadultaan jo huomattavasti parempi.
Yleinen asenne tuntuu olevan että kuva näkyy, se riittää. Tilaajakaan ei välttämättä osaa vaatia parempaa.
Toinen on tuo kännykällä suoraan näytöltä kuvaaminen, halpojen kiinalaisten järjestelmien käyttöliittymät on monesti niin vaikeita käyttää ettei henkilöstö saatikka poliisi tiedä miten materiaali exportataan.
 
Lunni

Kenraali
Aikaisemmin ongelmana oli verkon ja prosessorin nopeus, se fullHD laatu muutamalla kameralla ihan oikeasti vaatii verkolta kaistaa. Seuraava pullonkaula oli kiintolevyjen nopeus ja koko, sitten prossu jolla olisi muutakin hommaa kuin olla jatkuvasti varattuna I/O:n puuhiin, dedikoitu kortti yritti kyllä auttaa mutta...

Nythän nuo on pääsääntöisesti ratkaistu, mutta jos vanha systeemi pelaa niin mitä sitä vaihtamaan, turhia kuluja... vakuutukset on keksitty...

Taisi olla -96 tai -97 kun ekan kerran debuggasin jotain pycamera-softaa...
 
adam7

Respected Leader
Ei tuolla kyllä liiku kuin still kuvat, mutta yhdistettynä liikkeentunnistukseen se kyllä toimisi. Mulla on mökillä muutama kamera ja DNA:n 4G prepaid. Maksaa sen kakskymppii kuussa mutta sillä voi sitten katsoa myös ihan live-kuvaa kotisohvalta. Liikkeentunnistin käynnistää ja softa pistää still kuvat pilveen, sisätilan kamera sitten ihan videonkin (ja emailin mulle).

Jos on insinörtti ainesta, ja tee-se-itse henkeä, niin noilla erilaisilla Rasberryillä saa ihan kivat systeemit.
Olin väärässä,

"Kyse on siis tästä 0,5M latausnopeudesta joka riittää pitkälti vain sähköpostien käyttöön ja WhatsApp viesteihin. Paketissa lähetysnopeus on 5 Mbit/s joka varmistaa esim. kuvien tai videoiden jouhevan siirtymisen laitteelta eteenpäin, tämä sopii esim. riistakameroihin."

DNA:n eräästä vastauksesta. Eli ylöspäin liikkuu tarpeeksi jotta sillä saanee myös liikkuvaa kuvaa laitteesta pois. HD:llehan tuo pitäisi riittää. UltraHD:lle ei ;)
 
Tuolla up 5Mbit/s voit huoletta laittaa useammankin, esim. 4K kameran paikallistallentimella mökille. Nykyiset etäkatseluohjelmistot osaa pakata live-kuvan oletuksena monikkonäkymässä, jolloin tallennin lähettää valmiiksi pakattua kuvaa pieniin monikkoruutuihin. Kun sitten valitset yhden isomman ruudun katseltavaksi, muut striimit sammuu ja tarvittaessa tälle yhdelle kuvastriimille on käytössä koko 5Mbit/s. Tallentimissa on myös asetuksissa valittavissa lähetyksen maksimikaista, tällöin tallennin pakkaa striimin aina alle asetetun arvon oli sitten kyseessä monikkokuva tai yksi yksittäinen striimi.
Tallenteita katsellessa pakkausta ei tapahdu, joten kannattaa katsella aina vain muutamaa kameraa kerralla jottei kaista tukkiudu.
 
Pihatonttu

Respected Leader
Tämmöinen epäilyttävänoloinen heppu on havaittu kuleksimassa julkisilla paikoilla.

View attachment 35756

Seuraamme tilannetta. https://www.noradsanta.org/
Toi tyyppi on epäilyttävän kiinnostunut lapsista ja saattaa houkutella niitä syliinsä tai "vähän lauleskelemaan".

Kuljettaa välillä namuja mukanaan. Jakelee niitä sitten tenaville. Saattaa yrittää lahjoa lapsia myös muilla tavoilla.

Välillä yrittää kuulemma herättää lasten kiinnostusta erikoisilla lemmikkieläimillä. Joskus on ottanut ihan pieniä "rekiajelulle".

Saattaa kävellessään hiplata sauvaansa ja koputella sillä ovia.

Yleensä toi tyyppi häviää maisemista ennen vuodenvaihdetta. Eli vähän sellainen sesonkipervo.
 
Tetra

Respected Leader
Onko maailmalla miten paljon julkisilla paikoilla käytössä feikkivalvontakameroita?
 
Vääpeli

Respected Leader
4K kamerat ei ole enää kalliita. Yleensä ongelma on väärä paikka ja suuntaus. Joko kamera on liian kaukana ja liian ylhäällä. Eli saadaan jonkinlainen yleiskuva, mutta naamaa, rekkaria yms on turha haaveilla näkevänsä.
 
Tetra

Respected Leader
Kauppaliikkeissä on väitetysti enemmän dummyja kuin aitoja. Tiedä sitten.
Jaahas. Kuinka paljon halvempia dummyt on aitoihin verrattuna? Eikun vaan näitä aukioille, kaduille, asemoille ym aitojen sekaan.
 
Tetra

Respected Leader
4K kamerat ei ole enää kalliita. Yleensä ongelma on väärä paikka ja suuntaus. Joko kamera on liian kaukana ja liian ylhäällä. Eli saadaan jonkinlainen yleiskuva, mutta naamaa, rekkaria yms on turha haaveilla näkevänsä.
Nykyään kännykätkin ottaa 4K videoita, joten onhan se kumma että useimmat CCTV:t on rakeista kuraa kuvanlaadultaan.
 
Vääpeli

Respected Leader
Nykyään kännykätkin ottaa 4K videoita, joten onhan se kumma että useimmat CCTV:t on rakeista kuraa kuvanlaadultaan.
Muttakun ne maksaa, sama juttu vartijan yms kanssa. Muistelen joku kultaliike muutama vuosi sit valitti, että heidän on jo ryöstetty 3 tai 4 kertaa ja nyt he hankkii valvontakamerat ja hälyttimet... WTF....
 
Japanissa tulee jo 8K televisiolähetyksiä. Onhan se kumma jos Suomessa ei saada asianmukaista julkisten paikkojen kameravalvontaa aikaiseksi. :mad:
 
Huhta

Greatest Leader
Jaahas. Kuinka paljon halvempia dummyt on aitoihin verrattuna? Eikun vaan näitä aukioille, kaduille, asemoille ym aitojen sekaan.
Omat tietoni eivät ole kovin tuoreita, mutta "people in the know" ovat kertoneet päivittäistavarakaupasta näin. Tekninen valvonta kohdistetaan esim. elektroniikkaan ja kosmetiikkaan, kun taas murohylly voi olla kameravalvonnan ulottumattomissa.

Hinnat ovat epäilemättä tulleet alas viime vuosina ja se voinee vaikuttaa näihinkin asioihin. Toisaalta arvaan, ettei laadukkaalla, suurentavalla optiikalla varustettu ns. dome- tai PTZ-kamera ole edelleenkään lähelläkään ilmaista.
 
Huhta

Greatest Leader
Muttakun ne maksaa, sama juttu vartijan yms kanssa. Muistelen joku kultaliike muutama vuosi sit valitti, että heidän on jo ryöstetty 3 tai 4 kertaa ja nyt he hankkii valvontakamerat ja hälyttimet... WTF....
Voisi luulla, että paremmat turvajärjestelmät maksaisivat itsensä takaisin jo alentuneina vakuutusmaksuina. Saati sitten, jos mietitään, että vakuutusta ei edes ole. Mutta nähtävästi ei, kerran satojen tuhansien eurojen korut kannattaa jättää hyllyihin yöksi (esim. Jumbon yöllinen koruvarkaus). Asiallinen EN 1143-1 standardoitu kaappi pitäisi ylivoimaisen enemmistön varkaista ulkona vartijoiden ja viranomaisten saapumiseen asti.
 
Tetra

Respected Leader
Tästähän täytyy lähettää jollekkin poliitikolle viestiä. Varmaan poliisitaustaiset persu- ja kokoomusedustajat ovat hyvä kohderyhmä. Millekkään kuntatason nobodyille en jaksa kirjoittaa. Koen tämän isänmaalliseksi velvollisuudekseni. Suomessa on toden teolla ryhdyttävä hyödyntämään laajasti kameroita turvallisemman yhteiskunnan rakentamisessa.
 
Sardaukar

Greatest Leader
BAN

Lontoossa on aivan pirusti kameroita ja en ole lukenut että turvallisuus olisi noussut...

Top