Valvontakamerat

Tunnen kameravalvonnan kuin omat taskut.
Suurinosa järjestelmistä mitä nyt myydään ja vuosia on myyty on yli Full hd tasoisia. Monet uudet kamerat on 4k tasoista kuvaa.
Minulla on pieni epäilys että osaa kuvia pixelöitetään ennen julkaisua.

Kasvojentunnistus ohjelmistot on osassa jo valmiina mutta niitä ei saa käyttää.
Kamerat osaavat myös profiloida asikkaita kalleimmissa järjestelmissä.

Kerrotko missä kamerassa on kasvojentunnistusohjelma.

Ja kerro tuosta kameroiden tekemästä profiloinnista lisää.
 
Tiedän. Pilven takana oleva algoritmi. Ei kamerassa inherentisti oleva järjestelmä. Kutsutaan oppivaksi järjestelmäksi ja helppoheikit puhuvat tekoälystä.

Toki voisi olla kamerassakin mutta bisneslogiikan kannalta ei ole eikä tule olemaan. Eikä myöskään GDPR:n takia oikein voisikaan olla kamerassa joka lyödään julkiselle paikalle. Biometriset tiedot ovat erityisesti suojattuja.
 
Luulin että tarkoitit palvelua kokonaisuudessaan, nuohan kaikki vaativat muutenkin kuukausimaksun, softalla raha tehdään.
En tiedä löytyykö ohjelmia joiden läpi kaapeleilla asennettujen kameroiden feedi ajetaan?
Teoriassa tuo googlen ohjelma voisi silti toimia esim tilanteessa että tiedät jonkun uhkaavan sinua ja sinulla löytyy kuva tai kuvia henkilöstä?
 
Ok. Puhumme nyt hiukan eri asiasta.

Olen itse kyseisellä alalla joten käytän hieman eri terminologiaa. Siksi kommentoinkin @BlackFox kommenttia joka väitti olevansa alalla.

Turha varmaan meidän alkaa vääntää aiheen teknisistä ominaisuuksista. Ellet toki halua keskustella tekniikan turvallisuussovelluksista mikä on hiukan eri asia teknisesti ja juridisesti?
 
Tarkoitin että voiko sitä googlen tunnistusta opettaa näyttämällä sille valokuvia vai tunnistaako se vain elävän ihmisen?
 
Tarkoitin että voiko sitä googlen tunnistusta opettaa näyttämällä sille valokuvia vai tunnistaako se vain elävän ihmisen?

No nyt pistit pahan. Vastaus olisi kumpi vain ennen toista:).

Yksinkertaistettuna: Ensin systeemille "opetetaan" (=ohjelmoidaan) geneerinen ihmiskasvojen kartta (binäärinen kartta kolmiulotteisessa muodossa joka tapahtuu ihan manuaalisesti merkkaamalla kasvojen piirteitä koneelle). Sitten ohjelmoidaan sen mittasuhteet eri kuvakulmista huomioiden kolmiulotteisuus. Sitten ei tarvitakkaan muuta kuin huomioida se, että kaikki ihmiskasvot ovat eri kokoisia. Niissä on piirre, joka on yhtä uniikki kuin sormenjälki (en selitä sitä enempää). Tätä piirrettä käytetään passeissa esimerkiksi. Mutta tämä arvo muuttuu kuvakulmasta riippuen. Kaikki tuollaiset analyysit mistä puhuit, tehdään stilleistä. Kuvassa ei ole koskaan elävää ihmistä. Vain kuva. Joskin niitä on myös helpoin huijata jos tietää systeemin.

Esimerkkinä. Automaattista passikameraa on teknisesti helppo huijata. Lateksia naamaan, sirun krakkaus ja se riittää. Ongelma syntyy jos ja kun systeemi vertaa passin sirussa olevan kuvan identtiä passitietokannassa olevaan dataan. Tämäkin ongelma voidaan kiertää, mutta en ala siitä tässä avautumaan sen enempää.

Kun nämä työvaiheet on tehty, ei tarvitakkaan muuta kuin esimerkiksi huomioida se, että ihminen liikkuu koko ajan. Myös paikallaan ollessaan. Kuulostaa hullulta mutta näin vain on.

Kun kaikki nämä ovat kohdallaan (ja monta muuta teknistä detalja jotka vaativat paljon enemmän tekstiä ja aivoja selittää kuin mitä minulla on) tullaan sitten soveltavalle alueelle missä minä taaperran.
 
Poliisi on saanut rikollisia kiinni kasvoja tunnistavan tekoälyn avulla ja haluaisi laajentaa valtuuksiaan – testasimme, miten kone toimii
Tutkija on huolissaan valvonnan lisääntymisestä sekä väärinkäytösten mahdollisuudesta.

Kasvontunnistus
1.8.2020 klo 07.04
 
Kuukauden ollut Reolinkin 4K kamera järjestelmä käytössä. Kuvan laatu hyvä, hintakaan ei paha 699€ Verkkokaupassa. Itse otin vielä yhden dome kameran lisää etuovelle.
Asennuksessa oli jonkun verran hommaa, kun veteli kaapeleita yms ja keikku tikkailla 6m korkeudessa tavaroiden kanssa :D
Järjestelmä on todella helppo käyttää. Vielä pitää tehdä vähän säätö hommia, liiketunnistus on vähän liian herkällä.
Omakotitalon vahtimiseen hyvä järjestelmä. IR valaistuksen myötä näkee myös yölläkin hyvin, vaikka sanotaan että 4K on huonompi yöllä kuin 1080p.
 
Minulla on ollut pari settiä Arlon 4K x 4 kameraa Ultria käytössä. Asennus onnistuu kuin onnistuukin minunlaiselta tumpelolta, pienen pään raapimisen kanssa. Boxeissa tulleet ohjeet ovat todella minimaaliset. Mutta läppärillä kameroiden säädöt onnistuu hienosti, kuten kännykälläkin.
 
Noita langattomia kameroita kun virittelee niin kannattaa ottaa vihollisen elso-kyvykkyys huomioon. Wifi-jammereita saa parilla kympillä, jos itse ei sellaista osaa tehdä. Voisin kuvitella ammattilaisten käyttävän tuollaisia kyläillessään.
Myöskin noiden verkkoon kytkettyjen kiinanihmeiden tietoturva saattaa olla hieman kyseenalainen.
 
Melkein kaikki taitavat olla enemmän ja vähemmän kiina ihmeitä. Dahuan kameroita itse suosittelen. Myydään ihan euroopassa alan liikkeissä mutta kiinasta saa halvemmalla. Sanomattakin on selvää, että mikä tahansa ei suojatussa verkossa oleva laite on tietoturva riski.
 
Löytyykö täältä GDPR asiantuntemusta tähän Sipilän ns. pahoinpitelyvideoon liittyen? Tässä on nyt jotain outoa. Kukaan ei tunnu tietävän kuka videon alunperin vuoti medialle, ja nyt yhtäkkiä video olikin kivasti julkista tavaraa ja oikein kuulunutkin julkaista, vaikkei edelleenkään tiedetä kuka videon toimitti medialle. Käsittääkseni tällaisia videoita ei saa julkaista kuin tutkinnanjohtaja. Olisiko käynyt todella nolosti eduskunnan turvaporukalle että joku omista vuoti tallenteen, ja jotta vätyttäisiin isommalta paskamyrskyltö niin nostetaan mattoa ja lakaistaan sonta sinne haisemaan.

Minun käsitykseni on että tässä on vuodettu henkilötietorekisterin mukaista materiaalia.

Eihän ne edelleenkään tiedä onko video heidän järjestelmästään..
Savola ei ota kantaa, miten hyökkäystä koskeva videomateriaali on päätynyt MTV:lle. Hän ei myöskään osaa arvioida, onko MTV:n julkaisema videomateriaali peräisin eduskunnan turvakameroista.

- En pysty sanomaan sataprosenttisen varmaksi, että olisi samasta tavarasta
kyse. Ne ovat samasta nurkasta maailmaa, mutta eri näköistä, hän sanoo.
 
Eihän ne edelleenkään tiedä onko video heidän järjestelmästään..

Oli kenen tahansa järjestelmästä niin ei tuollaista videota saa tietääkseni julkaista. Ja muutenkin haisee melkoiselta meriselitykseltä, onhan tuo nyt tarkistettavissa viidessä minuutissa kenen kameroista tallenne on.
 
Löytyykö täältä GDPR asiantuntemusta tähän Sipilän ns. pahoinpitelyvideoon liittyen? Tässä on nyt jotain outoa. Kukaan ei tunnu tietävän kuka videon alunperin vuoti medialle, ja nyt yhtäkkiä video olikin kivasti julkista tavaraa ja oikein kuulunutkin julkaista, vaikkei edelleenkään tiedetä kuka videon toimitti medialle. Käsittääkseni tällaisia videoita ei saa julkaista kuin tutkinnanjohtaja. Olisiko käynyt todella nolosti eduskunnan turvaporukalle että joku omista vuoti tallenteen, ja jotta vätyttäisiin isommalta paskamyrskyltö niin nostetaan mattoa ja lakaistaan sonta sinne haisemaan.

Minun käsitykseni on että tässä on vuodettu henkilötietorekisterin mukaista materiaalia.

Tässä menee monta eri käsitettä ja lakia osittain sekaisin

Tietosuojan näkökulmasta tallenne on henkilötietoa (https://tietosuoja.fi/usein-kysyttya-kameravalvonta)

Poliisin rikostutkintaan liittyvä tutkinnanjohtaja ei liity tietosuojalainsäädäntöön, tai ei ole erikseen mainittu tietosuoja-asetuksessa.

Osana poliisin tutkintaa kameratallenne voi olla salassa pidettävää tietoa (julkL 24.1:n k. 3 - poliisitutkinta)

Osana eduskunnan turvajärjestelmiä tallenne voisi lakia venyttäen olla turvaluokiteltua tietoa (julkl 24.1:n k. 7 - turvatekniikan suorituskyky), mutta saisi aika vakuuttavasti selitellä oikeudessa että olisi toivoa että menisi läpi

Ehkä lähin omaan mieleen tuleva esimerkki on kauppojen kaljavarkaiden tallenteiden julkaisu somessa - mistä on välillä tullut tuomioita. Näissä tapauksissa tuomio on yleensä tullut kunnianloukkauksella / somessa tapahtuvalla syyttämis- ja tunnistamiskombolla, eli on nimitelty henkilöä varkaaksi ja laitettu tunnistettavissa oleva pärstäkuva jakoon.

Tarkemmin jos haluaa selvitellä niin turre on tehnyt aika hyvin paketin asiasta, tosin ilman tarkempia referenssejä:

Back
Top