Oletan, että vaikka tässä ei sitä sanota, niin halutaan rajaus sotilaallisiin uhkiin. Muiden uhkien mukaantuominen vain sotkee keskustelua, koska jos vaikkapa ilmastomuutosta, AI:n kehittymistä, markkinatalouteen perustuvan talousjärjestelmän yskimistä robotisaation tullessa tai globaaleja talousuhkia lähdetään vähänkään syvemmin pohtimaan, niin ne vievät kokonaan huomion. Keskityn siis itse vain sotilaallisiin uhkiin, mutta tämä ei siis tarkoita, että pitäisin niitä tällä hetkellä Suomen yhteiskunnan suurimpina uhkina.
Kaksi suurinta uhkaa mitattuna tuhovaikutukseltaan, ovat ydinsota ja Suomen valtaamiseen tähtäävä sotilaallinen hyökkäys. Molempien todennäköisyys on minusta varsin vähäinen ja edellisestä Suomi saattaisi selviytyä jopa niin, ettei itse sota kosketa Suomea, vaikka toki senkin vaikutukset järisyttäviä Suomelle olisivat. Ydinsodan uhan suhteen minusta ainoa keino on NATOon liittyminen ja sitä kautta USA:n ydinsateenvarjon alle pääseminen. Toki tämän vaikutus on sitten se, että jos mennään totaaliin ydinsotaan, niin silloin Suomi on myös yksi kohdevaltioista. Joka tapauksessa tämä on ainoa keino, jolla näen, että Suomi voisi välttää yksipuolisen ydinhyökkäyksen kohteeksi joutumisen. Suomen valtaamiseen tähtäävä hyökkäys on minusta hyvin epätodennäköinen ja minun on vaikea nähdä, missä tilanteessa tällainen lähtisi käyntiin. Ainoastaan Venäjä voisi olla tällaiseen pyrkijä, mutta minun on mahdotonta nähdä tällaista hyökkäystä irrallisena mistään muusta. Jos se liittyy muuhun Euroopassa tapahtuvaan sotimiseen saisimme varmasti tukea muilta Euroopan mailta ja todennäköisesti myös USA:lta. Tämä on kuitenkin ainoa uhka minusta, jossa asevelvollisuus toimii parhaiten. Se ei silloinkaan ole minusta paras vaihtoehto, mutta siinä se pärjää vähemmän huonosti kuin muissa uhissa.
Sitten seuraavaksi pienempi uhka on ns. strateginen isku, jossa tarkoituksena ei ole Suomen miehitys (ainakaan kokonaan) vaan ainoastaan ehkä jonkinlaisen palan nappaaminen ja/tai pakottaminen Suomi omaan poliittiseen tahtoon. Jälleen Venäjä on ainoa realistinen maa, joka tällaiseen ryhtyisi. USA periaatteessa on tällaista maailmalla harjoittanut, mutta sen on paljon helpompi vaiktuttaa Suomeen muilla keinoin, joten sotilaallinen hyökkäys on minusta poissuljettu, vaikka Suomi muuttaisi reilusti poliittista suuntautumistaan nykyisestä. Joka tapauksessa tämä uhka on selvästi todennäköisempi kuin edellinen kohta. Tätä uhkaa vastaan nykyinen jäykkä asevelvollisuusmalli olisi parempi korvata vapaaehtoisella edelleen reserviläisyyteen pääosin perustuvalla mallilla, jonka parametreja on helpompi muutella tarpeen mukaan. Tämän vapaaehtoismallin pääparametrit olen esitellyt jo asevelvollisuusketjussa, joten toivon, että jos joku tähän jotain kommentoi, niin ensin tutustuu malliin ennen kuin heittää tyypillisen: "Suomelle rakennettava muutaman tuhannen miehen ammattiarmeija on ihan liian pieni" -olkiukon. Tämä malli mahdollistaa joustavamman resurssien siirtelyn sen välillä, miten paljon hankitaan aseita ja miten paljon koulutetaan sotilaita, mikä minusta on oleellista juuri strategisen iskun torjunnan kannalta. Siinä 100 000 ukkoa rynkkyjen kanssa jossain Kainuun metsissä voivat olla täysin hyödyttömiä tai jopa haitallisia (kun niidenkin huollosta pitää huolehtia), kun iskun torjunta ratkaistaan teknisillä aseilla tietyissä avainkohteissa. Vapaaehtoissysteemissä on myös poliittisesti paljon helpompi lisätä valmiutta ja kutsua vapaaehtoisia palvelukseen kuin asevelvollisuussysteemissä, jossa asevelvollisten pakottaminen palvelukseen aiheuttaisi varmasti poliittista kitkaa (mitä tietenkin strategisen iskun tekijä hyödyntäisi parhaansa mukaan).
Tätä seuraava uhka on sotilaallinen konflikti lähialueella. Suomen kohdalla tässä selvästi todennäköisin paikka on minusta Baltia. Jos Baltian maat pysyvät NATOssa ja Suomi ei siihen liity, niin Suomella on todennäköisesti jonkinlaiset mahdollisuudet pysyä tästä erossa, vaikka poliittisesti olisi hyvin vaikeaa Suomelle pysyä mitenkään puolueettomana, jos toinen EU-maa joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Jos Baltia heitettäisiin ulos NATOsta (Donald Trump, anyone?), niin sitten Suomen rooli tällaisessa konfliktissa todennäköisesti kasvaisi. Tässä tilanteessa jälleen olisi hyvä, jos puolustusjärjestelmä olisi joustava ja mahdollistaisi vapaaehtoisten käyttämisen ystävämaan auttamiseen. Asevelvollisia en näe mahdollisena tällaisessa käytettävän.
Sitten alaspäin mentäessä uhka-asteikolla (mutta toisaalta ylöspäin mentäessä todennäköisyydessä) tulee mieleen sota terrorismia vastaan jossain kaukana Suomen rajoista. Jos tällaiseen osallistuminen pidetään nykyisensuuruisena, niin Suomen puolustusjärjestelmällä ei ole oikeastaan merkitystä, koska muutama sata vapaaehtoista rauhanturvaajaa pystytään kyllä nykysysteeminkin puitteissa tällaiseen lähettämään. Jos Suomi haluaa kuitenkin ottaa suuremman roolin, niin sitten systeemin muuttaminen vapaaehtoiseksi mahdollistaa paljon paremmin asevoimien tällaiseen käyttämisen vain sillä, että kaadetaan sinne rahaa. Asevelvollisuussysteemi on tähän liian jäykkä, vaikka rahaa ja poliittista tahtoa olisi käytettävissä. Tietenkin joku voi pitää sitä asevelvollisuussysteemin vahvuutena, että sillä ei tällaiseen voi ryhtyä niin kuin vapaaehtoisella.
Mitä kohtaan 3 tulee, niin olen esitellyt vapaaehtoisen reserviläisyyteen perustuvan systeemin pääpiirteet jo aiemmin. Voin ne tässä toistaa:
8 000 vapaaehtoista vuoden koulutuksessa (puolen vuoden kierto, jolloin koko ajan on 4000 sotavalmista ukkoa aseissa). Tähän yhdistettynä 15 vuoden täysreserviläisyys (siis aika jolloin on sijoitettuna etulinjan joukkoihin). Tuosta tulee n. 120 000 miehen armeija (+kapparit), ja sitten epämääräinen joukko vanhempia ressuja, jotka voidaan tarvittaessa mobilisoida paikallisjoukoiksi. Suunnilleen tuolle määrälle on tällä hetkellä nykyaikainen varustus, joten siltä osin armeijan taisteluvahvuus ei juurikaan muuttuisi. Tuo määrä vapaaehtoisia on n. kolmannes nykyisestä varusmiesmäärästä, eikä minusta ole siksi epärealistinen, etenkin jos huomioidaan, että naisten määrä voi kasvaa, kun touhusta aletaan maksaa palkkaa. Palkka olisi 3000 €/kk kuitenkin niin painotettuna, että tuosta puolet saisi kotiutumisrahana ja vain sillä ehdolla, että palvelus on hyväksyttävästi suoritettu. Bruttomenona tuo olisi 300 miljoonaa. Ottaen huomioon se, että tuosta palaa osa verotuloina valtiolle, tuo olisi varsin pieni lisäys nettopuolustusmenoihin. Se kompensoituisi yli 100%:sti kasvaneella bruttokansantuotteella. Kyse olisi siis ennemminkin tulonsiirto ei-varusmiehiltä varusmiehille kuin nettomeno kansakunnalle.
Tämän mallin parametrejä voidaan viilata suuntaan jos toiseen, jos jollain on esittää siitä hyvää kritiikkiä, mutta peruspiirteinä tuo olisi minusta nykyistä parempi systeemi, joka pystyisi vastaamaan kaikkiin yllä esitetyistä uhista paremmin tai paljon paremmin kuin nykyinen.
