Varusmiesten käyttäminen ylläreissä

Minun aikanani varusmiehet, alokkaita lukuun ottamatta olivat hälytyskokoonpanoissa yllätysten varalta. Tästä syystä puolet varusmiehista oli "kiinni" viikonloput.

Silloin asia oli aivan pihvi, eikä siitä rutistu julkisuudessa yhtään. Me tietysti itkimme, jos oli viikonloppu kassulla.
Näinhän se oli. Itsekin olin toimintavalmiusharjoituksessa, jossa lähdimme kovat patruunat mukana vartioimaan erinäisiä kohteita. Minusta pitäisi olla täysin selvää, että varusmiehet, jos ketkä, ovat niitä ensilinjan joukkoja siinä missä kantahenkilökuntakin.
 
Ja höpö höpö!

Kyllä varusmies saa aivan vapaasti kertoa mitä olisi mieltä varusmiesten käyttämiseen oikeaan taisteluun.

Jos varusmiehen mielipiteet ovat vääriä, niin se on jonkun muun ongelma.

Olisinpa vielä varusmies iltalomilla ja toimttaja tulisi kyselemään. Tinkisin aika monta kaljaa. Sitten tulisi kysymyksiin laatuvastauksia.

"Mitä mieltä olette varusmiesten käyttämisestä vihollishyökkäyksen torjuntaan?"
"Jaha. Nyt siis kysytään minun mielipidettäni."
"Aivan. Mitä mieltä olette?"
"Lasini on tyhjä."
"Jaha. No niin. Siinä. Mitä mieltä olette?"
"Mistä?"
"Siitä, että teitä voidaan käyttää vihollishyökkäyksen torjuntaan."
"Voidaanko? Nyhän mä hogasin, miksi siellä on pitänyt ampua, ryömiä ja kontata. Vähän ihmettelinkin, että mikä tämä kuvio on."
"Mikä on tehtävänne?"
"Lasini on tyhjä."
"Siinä. Mikä on tehtävänne?"
"En minä tiedä mitään. Olen varusmies. Kysykää pääesikunnasta."
"Kysytään nyt sitten toisella tavalla. Mitä arvelette, oletteko kyvykkäitä torjumaan vihollisen?"
"Toki. Meillä on itse asiassa salainen ase."
"Onko?"
"Kyllä. Voin vähän vihjaista epävirallisesti, mutta näin kuivin suin alkaa muisti pätkiä."
"Siinä. Valotatteko hiukan tätä asiaa?"
"Kiitos. Sanon vain yhden sanan. Lopun tiedon toimittaja saa hakea muualta. Pelkäänpä, että puhun liikaa, mutta olkoon menneeksi... karttaruutupommi, kais tajuat?"
"Karttaruutupommi?"
"Kyllä vain. Enempää en kerro. Kysykää lisää pääesikunnasta. Ja hys hys. Nyt pitää lähteä takaisin tai paksu spol-vääpeli pistää putkaan."
 
En ymmärrä mikä haloo tästäkin asiasta on syntyny, ja miten ihmiset perustelevat sitä etteikö varusmiehiä saisi käyttää sillä että varusmiehet eivät ole siellä omasta tahdosta. eipä nyt varsinaisesti reservilainenkään mp.netin porukkaa lopuunottamatta ole omasta tahdostaan menossa rintamalle kun kutsu käy..?

Joka päivä itselläni kuluu enemmän aikaa kotiutuksesta ja siitä kun viimeksi käsittelin asetta, harjoittelin sotajuttuja yms sellaista, erkaannun päivä päivältä yhä enemmän sotilastouhuista ja elämäni fokusoituu yhä enemmän jälleen ns tavalliseen arkielämään. Toki olen osallitunut MPK touhuihin ja minua kiinnostaa se ala, mutta tällä hetkellä, juurikin tällä hetkellä, uskoisin kuitenkin jos nyt kakkeli osuu tuulettimeen, juuri kotiutumassa oleva porukka on hitusen kovemmassa iskussa kun meikäläinen.
 
Valmiuteen liittyvistä asioistahan on valtiolovelvollisuus, jolloin tässähän toimittiin vain käskyjen mukaan. Riski siitä, että joku varusmies olisi laverrellut jostain asioista, joista on kerrottu, tai laukonut mielipiteitään asiasta, johon hänellä ei ole riittävää tietopohjaa kokonaisvaltaisen kuvan muodostamisesta, olisi ollut liian suuri, jos toimittaja olisi päässyt haastattelemaan varusmiehiä.

Ensiksi. Varusmiehelle eikä ihan joka kesä-vänskällekään varmaan kerrota mitään sellaista jonka julkaiseminen aiheuttaisi mitään riskiä. Joskus viestiperusteita lukiessa naureskeltiin että saiskohan näistä päivärahojen lisäksi jotain lihaa leivän päälle jos näistä ottaisi kuvat ja kiikuttaisi Moskovaan niin meidän turinoita kuunnellut kouluttaja totesi että varmaan turpaanne niitten ajan haaskaamisesta, niillä siellä Moskovassa nimittäin on nuo jo.

Toisekseen. Tässä on kaksi eri rajapintaa. Yksi on se että prikaatin komentaja voi tottakai kieltää toimittajaa tulemasta varuskuntaan haastattelemaan ketään varusmiestä palvelusaikana. Miksi edes päästäisi? En minä ainakaan laskisi. Toinen on se että edes alkeellisen tiedustelukyvyn (Internet, SoMe, aamukampa.net) omaava toimittaja saa kyllä omia reittejäänkin pitkin selville että kuka prikaatissa tänään palvelee ja sen jälkeen voi haastatella häntä yksityishenkilönä. Milläs tämän estät, Nurmine? Häh? Kuuleeko Mikkeli? Toki tällaisen jälkeen voi olla välit prikaatiin jäiset ihan hetken mutta jos jutun haluat niin sen kyllä saa muitakin reittejä pitkin.

Ja sitten vielä ite asiaan. Yllätyshyökkäyksen sattuessa, onko valan vannoneet / vakuutuksen antaneen varusmiehet enää varusmiehiä vai sotilaita? Yllätyshyökkäyksen käynnistyessä käynnistyy tiettyjä valtiollisia proseduureja jotka edelleenvaikuttavat siihen miten meidän sotilaallisia ja ei-sotilaallisia resursseja voidaan käyttää.

Oma kommentti vielä että ihmettelen että miksi tätä edes pitää kysyä. Tarvittaessa on käytettävä kaikkia mahdollisia resursseja torjumaan hyökkäys. Itsestäänselvyys. Jos tänään on saatavilla vain varusmiehiä niin sitten käytetään varusmiehiä. Tai oikeastaan, se olisi jotenkin aikamme menoa kuvaavaa että meillä olisi varuskunnat täynnä juuri harjoitelleita, taistelukykyisiä joukkoja mutta siellä ne kyyhöttää tekemättä mitään koska joku määräys ja samaan aikaan Suomea liitetään kovaa vauhtia osaksi uutta Neuvostokansojen liittoa.
 
sen jälkeen voi haastatella häntä yksityishenkilönä
Kuitenkin vasta varusmiesten siirryttyä reserviin. Lomilla ollessaankin varusmiehet ovat sotilashenkilöitä ja edustavat siten myös Puolustusvoimia, vaikka ei tarvitsekaan olla sotilaspuvussa.
 
Itselle tässä kolmisen vuotta sitten kerrottiin, että ensimmäisenä lähdössä olisi edellinen saapumiserä.
Mutta tottakai varusmiehet olisi ensimmäisenä menossa jos koulutus on tarpeeksi pitkällä.
- Varusteet ja kalusto valmiina.
- Porukka paikalla.
- Koulutus hyvässä muistissa.
Kysymys on todellakin naurettava! (Vai meinaavatko että ei varusmiehiä voi pistää tekemään niitä hommia mitä sinne on menty harjoittelemaan.) :mad:
 
Toisaalta en ehkä haluaisi mitään neljän asevelvollisen haastattelua, jossa 3/4 varusveijaria epäilis kykyjään torjua yllätyshyökkäys. Ja vaikka epäilys olisi normaali, niin kukapa on koskaan sotaan täysin valmis.

Epäily revittäisiin otsikoissa irti normaalista epäilystä

Jonka jälkeen jotkut roopet alkas tekemään myyräntyötään Suomen puolustamista vastaan.
 
Toisaalta en ehkä haluaisi mitään neljän asevelvollisen haastattelua, jossa 3/4 varusveijaria epäilis kykyjään torjua yllätyshyökkäys. Ja vaikka epäilys olisi normaali, niin kukapa on koskaan sotaan täysin valmis.

Epäily revittäisiin otsikoissa irti normaalista epäilystä

Jonka jälkeen jotkut roopet alkas tekemään myyräntyötään Suomen puolustamista vastaan.

Kriittinen keskustelu on hyödyllistä, sillä sen avulla puolustuksen ongelmakohdista syntyy yhteisymmärrys, ja näin ongelmat on helpompi korjata. Myyräntyötä päinvastoin tekee se, joka vaimentaa kriittisen keskustelun. Tässä tapauksessa Puolustusvoimat.
 
Kriittinen keskustelu on hyödyllistä, sillä sen avulla puolustuksen ongelmakohdista syntyy yhteisymmärrys, ja näin ongelmat on helpompi korjata. Myyräntyötä päinvastoin tekee se, joka vaimentaa kriittisen keskustelun. Tässä tapauksessa Puolustusvoimat.

Kriittinen keskustelu salassapidettävistä valmiusasioista ei varmaan ole kovin hedelmällinen. Keskustelussa ei ole silloin oletettavasti mukana ketään, ketä niistä asioista tietää.
Ja jos keskustelu puolustuksen ongelmakohdista perustuu jääkäri Möttösen ja matruusi Virtasen mielipiteeseen, ei siinä ehkä ole pohjaa kovinkaan syvälliseen analyysiin.

e. kirotusvihre
 
Viimeksi muokattu:
Tässä ruotuväen juttu aiheesta

Varusmiesten käyttö maanpuolustustehtävissä on puhuttanut mediassa viime päivinä, kuten myös muu puolustusvoimien valmiuden säätelyyn liittyvä suunnittelu. Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Petri Hulkko painottaa, että kaikki suunnittelu ja varautuminen tehdään aina voimassa olevan lainsäädännön pohjalta.

– Puolustusvoimilla on aina ollut ja on nytkin ajanmukaiset valmiuden säätelyn työkalut. Totta kai muuttuvassa maailmassa pitää hioa prosesseja ja tarkastaa, että olemme ajanmukaisella tasolla.


Hulkko alleviivaa, että puolustusvoimien kaikki harjoittelu ja varautuminen liittyy jollain tavalla valmiuden säätelyyn. Vaikka Suomeen ei kohdistu akuuttia sotilaallista uhkaa, pitää tilannetta seurata jatkuvasti ja mukautua asiaan kuuluvalla tavalla.


Konkreettinen esimerkki valmiuden kohottamisesta on se, että vapaaehtoiset reserviläiset voivat ilmoittaa kykenevänsä nopeaan palvelukseenastumiseen. Normaali kertausharjoituskäskyn mukainen aikamääre on kolme kuukautta.


Hulkon mukaan varusmiehet, reserviläiset ja kantahenkilökunta muodostavat työkalupakin, josta kuhunkin tilanteeseen etsitään oikea työkalu.


– Varusmiehiä ei saa käyttää rauhan aikana vaarallisissa virka-aputehtävissä, ja reserviläiset eivät ole normaalioloissa käytettävissä nopeaan virka-apuun, hän vertaa.


Tammikuussa julkaistu oikeuskanslerin ratkaisu selventää, että varusmiehiä on mahdollista käyttää näiden koulutusta vastaavissa maanpuolustuksellisissa tehtävissä. Koulutuksen riittävyydestä on puolustusvoimissa selkeät ohjeet.


On päivänselvää, että ensimmäisen päivän alokasta ei käytetä sotilaallisessa maanpuolustuksessa. Joukot tietävät hyvin tarkasti aselajeittain ja koulutushaaroittain, milloin varusmies on valmis käytettäväksi kriisitilanteessa. Kun tilanne on päällä, ei enää ruveta arpomaan, Hulkko toteaa.


Operaatiopäällikkö pitää oikeuskanslerin ratkaisua tervetulleena, joskin hän painottaa sen olleen linjassa puolustusvoimien näkemyksen kanssa.


Tulkintamme on aina ollut, että saamme käyttää koko työkalupakkiamme Suomen sotilaalliseen puolustamiseen, joka on päätehtävämme. Tätä varten puolustusvoimat on olemassa: varusmiehiä, reserviläisiä ja kantahenkilökuntaa koulutetaan sodan varalle.

(Lihavoinnit omia)
Edit. Kyllä pv tietää mitä tekee :salut:
 
Edit. Kyllä pv tietää mitä tekee :salut:

Kyllä.

Mistähän keitetystä lampaanpäästä nämä kaikki median ulostulot kumpuavat? Tuntuu siltä, että maassa on väkeä, joiden mielestä a) reserviläisiä ei voi käyttää ja b) varusmiehiä ei voi käyttää! Ketä sitten voi maassa, jonka puolustusratkaisu on yleinen asevelvolisuus?

Joku höpisi kantahenkilökunnasta. Olisi se metka näky: Suomi sotisi 5000:lla äijällä yli 300 000:n neliökilometrin kokoisessa maassa ja ryhmissä olisi vissiin miehistössä kapteeneita ja majureita eri aselajeista.
 
Kyllä.

Mistähän keitetystä lampaanpäästä nämä kaikki median ulostulot kumpuavat? Tuntuu siltä, että maassa on väkeä, joiden mielestä a) reserviläisiä ei voi käyttää ja b) varusmiehiä ei voi käyttää! Ketä sitten voi maassa, jonka puolustusratkaisu on yleinen asevelvolisuus?

Joku höpisi kantahenkilökunnasta. Olisi se metka näky: Suomi sotisi 5000:lla äijällä yli 300 000:n neliökilometrin kokoisessa maassa ja ryhmissä olisi vissiin miehistössä kapteeneita ja majureita eri aselajeista.

Eikä olisi koulutustausta homogeeninen ja ikähaitarikin melkoinen.
 
Omana varusmiesaikanani 1970-luvulla oli vielä käytössä kolmen sapumiserän järjestelmä. Sen vahvuutena oli mielestäni korkeampi valmius kuin tänä päivänä. Aina oli vähintään peruskoulutettuja varusmiehiä palveluksessa. Nykyään ei ( tai on tietty ne rjohtajat ja spolit, mutta ei juuri muuta ). Silloin oli itsestäänselvyys, että näitä vanhempia varusmiehiä olisi tarvittaessa käytetty ensimmäisenä ( kantahenkilökunnan johtamina tietty). Sen järjestelmän heikkous taas oli, ettei silloin ollut ns. joukkotuotantoa samassa mielessä kuin nykyään. Esim. ensimmäisissä kertauksissani yli puolet oman yksikön ukoista oli mulle ennestään tuntemattomia.
Miksi varusmiehiä ei voisi käyttää harmaassa vaiheessa tai suoranaisen yllätyshyökkäyksen torjunnassa...? He ovat asevelvollisia ja Suomen puolustusvoimat koostuvat pääasiassa asevelvollisista. OK, ymmärrän, että juuri palvelukseen astuneet alokkaat eivät sovellu käytettäväksi, koska eivät osaa mitään, mutta kyllä mielestäni peruskoulutettuja varusmiehiä pitää voida käyttää. Siksi olenkin kolmen saapumiserän kannalla... tällöin olisi niitä käyttökelpoisia varusmiehiä koko ajan käytettävissä. Onhan siinä järjestelmässä tietty omat heikkoutensa, mutta silti... Edellyttäisi ehkäpä pitempiä palvelusaikoja ja sittenhän mennäänkin jo politiikkaan, eli taitaa olla turha toivo...
 
@Bodyguard Kiteytti aikalailla homman nippuun.Politiikka ja sotiminen.Jätetään molempaiset sen taitaville.PV on pelannut varmaan useamman skenaarion läpi ja siellä päässä on luultavammin tahtipuikot käsissä paremmin kuin moni haluaa uskoakkaan.
 
Tulkintamme on aina ollut, että saamme käyttää koko työkalupakkiamme Suomen sotilaalliseen puolustamiseen, joka on päätehtävämme. Tätä varten puolustusvoimat on olemassa: varusmiehiä, reserviläisiä ja kantahenkilökuntaa koulutetaan sodan varalle.
Mainiota. Esitetyistä epäilyksistä huolimatta hauki on siis edelleenkin kala.
 
Kriittinen keskustelu on hyödyllistä, sillä sen avulla puolustuksen ongelmakohdista syntyy yhteisymmärrys, ja näin ongelmat on helpompi korjata. Myyräntyötä päinvastoin tekee se, joka vaimentaa kriittisen keskustelun. Tässä tapauksessa Puolustusvoimat.
Pöh!

Se että eversti Nurminen ei päästä Yleä varuskunta-aluelle ei ole mikään ongelma. Kuten on todettu, on varusmiehillä ilmaisunvapaus, mutta se ei tarkoita että organisaation tarvitsisi osallistua valmiusasioiden avaamiseen.

Ja sun jutut "puolustuksen ongelmakohdista" eivät oikein vakuuta. Sulla on huonot kokemukset lyhyestä palvelusta etkä koskaan ole nähnyt miten asiat toimivat isommissa ressuharjoituksissa tuon tason yläpuolella.. Yleensä PV-toimessa näkee korkeintaan kaksi tasoa ylöspäin. Rivimiehenä olet korkeintaan nähnyt joukkuetason. Voin kertoa että homma toimii. Aloittellisuus, yhteistoiminta ja luottamus tekevät ihmeitä.

Uskallan väittää ettei sulla ole hajuakaan siitä miten zydeemit toimii siitä ylöspäin, ja voin kertoa että siitä ne vasta tulevat mielenkiintoisiksi.

....
Jos palataan varusmiesten käyttämiseen tiukassa tilanteessa, niin oli tosi irvokasta epäillä ettei heitä voisi käyttää. Tosin jos mahdollista, käytetään kerran kerrattuja joukkoja. Vasta silloin toiminta ja asenne on parasta A-luokkaa ja ryhmä parasta A-ryhmää ;)

.......

Ja muistetaan paras A-ryhmä!
 
Back
Top