Varusmiesten kunto laskee, paino nousee

Umkhonto

Ylipäällikkö
Kotimaa 13.9.2016 klo 14:35
Varusmiesten kunto laskee, paino nousee
Suomalaiskasarmien porttien sisään kulkee entistä rapakuntoisempaa varusmiesainesta.

Sotkun munkki maistuu monelle pitkän päivän jälkeen. Kuva: YLE / Juha-Pekka Huotari
Oulu

Perinteisen Cooperin 12 minuutin juoksun perusteella nuorten kestävyyskunto on romahtanut 1970-luvun huippuvuosista. Testin mukaan suurin osa varusmiehistä on tyydyttävässä kunnossa, ja yhä huonompaan suuntaan mennään.

Johtavan liikuntapäällikkö majuri Harri Kosken mukaan nuorten kunnon heikentyminen on kansainvälinen ilmiö, mutta Puolustusvoimat haluaa omalta osaltaan parantaa tilannetta.

Olemme julistaneet itsemme Suomen suurimmaksi kuntokouluksi.

– Harri Koski

– Olemme julistaneet itsemme Suomen suurimmaksi kuntokouluksi. Yritämme tehdä tosissaan töitä miespuolisten varusmiesten kestävyyskunnon kohentamiseksi.

Eniten nykynuorten kuntoon vaikuttaa passiivinen elämäntapa ja hyötyliikunnan vähyys. Tietokoneiden piikkiin syytöksiä liikkumattomuudesta ei voi sälyttää. Tutkimukset osoittavat, että ne jotka pelaavat tietokonepelejä, liikkuvat myös aktiivisesti.

– Kaikki lähtee ydinkasvatuksesta, perheestä. Nykyään lapsia viedään joka paikkaan autolla, ja pihaleikit ovat jääneet. Sellainen toiminta periytyy yleisenä passiivisuutena ja vaikuttaa samalla nuorten kestävyyskuntoon, tiivistää Harri Koski.

Lihaksiin satsataan enemmän
Tilastojen mukaan varusmiespalvelukseen astuvien lihaskunnossa ei ole tapahtunut kestävyyskuntoon verrattavaa notkahdusta. Nuorempi väki panostaa tällä hetkellä entistä enemmän lihaskuntoharjoitteluun.

– Kuntosaleilla on selvästi vietetty aikaa. Alokasajan vatsalihastestit ja punnerrukset osoittavat, että lihaskunnosta pidetään nykyään parempaa huolta, Koski sanoo.

Ne jotka pelaavat tietokonepelejä, liikkuvat myös aktiivisesti.

– Harri Koski

Varusmiesten kestävyyskunto on laskenut selvästi 1970-luvulta lähtien, mutta vastaavasti nuorten miesten paino on noussut hälyttävästi. Varusmiesten keskipaino on tällä hetkellä 77,5 kg, kun lukema vuonna 1993 oli vain 70,8kg.

– Kyllä se puhdasta läskiä on, kyse ei ole lihasmassan lisäyksestä. Varusmiesten pituudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia, keskipituus on pysynyt 179 – 180 sentin välillä. Ei lihavuus voi tuosta enää paljon nousta, viime vuonna on tultu onneksi jo 100 grammaa alaspäin, Harri Koski huokaa.

Mielekkääseen liikuntaan halutaan satsata
Puolustusvoimat ottaa ensi vuoden aikana käyttöön uusia tehtäväkohtaisia vaatimusrajoja. Uusilla testeillä pyritään löytämään oikeita tyyppejä oikeisiin paikkoihin.

– Tällä voi olla kannustava vaikutus kaikkiin yksilöihin. Jokainen voi valita tehtäväkirjasta omalle kunnolleen soveltuvia tehtäviä. Tosin fyysinen suorituskyky ei aina ratkaise, muun muassa sosiaalisuudella ja tietyillä taidoilla on suuri merkitys joihinkin tehtäviin valittaessa.

Kyllä se puhdasta läskiä on, kyse ei ole lihasmassan lisäyksestä.

– Harri Koski

Nykyään varusmiehiltä saatu liikuntapalaute on ollut melko positiivista, mutta Puolustusvoimilla on liikuttamisentaidossa vielä paljon parantamisen varaa.

– Pelkkä sotilaan tietoihin ja taitoihin keskittyvä koulutus voi sammuttaa liikunnan ilon. Se ei ole meidän tavoitteemme. Toivomme että reservissäkin jaksettaisiin ponnistella tarvittavan toimintakyvyn ylläpitämiseksi, majuri Harri Koski summaa.

http://yle.fi/uutiset/varusmiesten_kunto_laskee_paino_nousee/9161562
 
Kalevassakin oli veistelty:

d1d8c62117874c4d8f6eb2864cbb1f03.jpg
 
Uskon kyllä että sisään tulevan aineksen kuntotaso on alempaa kuin aikaisemmin. Uutisessa olisikin ollut kiinnostavaa se, millä kuntotasolla varusmiehet ovat kun he palaavat siviiliin?
Uutisen otsikko kuitenkin on "Varusmiesten kuntotaso laskee". Tuo johtaa lukijaa harhaan.
 
Mielekkääseen liikuntaan halutaan satsata
Huora mettän keskelle, rastitettu kartta miehen kouraan, ja sanotaan "Jos löydät parissa tunnissa, niin ei maksa mitään."

Mut siis näin se yhteiskunta rapautuu. Ihminen on ollut aika etevä minimoimaan työtaakkansa. Liiankin hyvä.

Tai mitä jos rajoitettaisiin mässyjen myyntiä sotilaskodeissa..? Kiintiöt. Tuoremehuja ja hedelmiä tilalle. Vetäkööt hedelmäsalaatteja tai proteiinipirtelöitä. Kielletään karkit tuvissa kuten alkoholikin on kielletty.
 
Tuossa suunnistuksessa kannattaa muistaa että jos neula töröttää pystyssä on kompassi vituillaan.
 
Säätö: Kielletään enimmät mässyt ensimmäisten 3kk ajalta. Sitten kasvatetaan kiintiötä. Palkitaan alokkaita erityisen hyvistä suorituksista, kuin lemmikkejä konsanaan:

"Alokas Möttönen! Suorituksenne oli varsin hyvä. Jos sanotte nyt VUH!, niin saatte tämän kotimaista tuotantoa edustavan suklaapatukan. Sanokaa VUH!"

"Vuh, herra luutnantti."

"Patukka on teidän. Jatkakaa. Alikersantti! Ei sittenkään kaulapantaa Möttöselle."

"A... asia selvä, herra luutnantti."


Se voisi muutenkin olla valistava kokemus tuollainen pakotettu sokerittomuuskokeilu. Jos sipsitkin rajoitetaan, niin rasva ja suola vähenisivät myös. Jokainen paatunut sokerinsyöjä pääsisi tutkiskelemaan oloaan ja sitten päättää että jatkaako entistä ruokavaliota vai muuttaako sitä, suuntaan tai toiseen.

Mikäli asiasta ei olla tehty kotimaista tutkimusta, eli kontrolloidusti valvottu kuinka sokerin vähentäminen yleisesti vaikuttaa nuorten ihmisten vointiin, kuntoon ja sen kasvuun, niin en tiedä parempaa paikkaa kuin armeija sen toteuttamiseen. Yhdessä jääkärikomppaniassa vähennetään sokeri, toisessa rasva, kolmannessa suola, ja jäljemmissä vähennetään niiden yhdistelmiä. Ja sitten kyselylomakkeiden jälkeen vertaillaan kuntotestien tuloksia. Lomakkeissa kysyttäisiin mm.

- Asteikolla 1-10, kuinka hyväksi arvioit henkisen vireystasosi viime 10km:n jalkamarssin jälkeen? 1 = masennukseen tai shokkiin verrattava nuutuneisuus. 10 = ei tuntunut mitenkään erikoiselle; sama kuin olisin roskapussin vienyt kotoa, itse asiassa taisin jopa virkistyä.
- Entä Cooperin jälkeen?
- Edellisen väh. 7pv kestäneen metsäreissun jälkeen?
- Vastaa edellisiin kysymyksiin myös fyysisen voinnin kannalta. Jos vammauduit tai sairastuit jonkin em. harjoituksen aikana, mainitse myös siitä lyhyesti.
- Jos hengästyt täysin, niin kuinka kauan sinulta kestää nykyään palautua siitä? Vastaa molempiin: kunnes A) hengitystahti palautuu normaaliksi ja B) kunnes muu vointi palautuu normaaliksi (mikäli siis tunnet että ne ovat kaksi eri asiaa)
- Mikä oli sinulle fyysisesti vaativinta palvelusaikana? Voit luetella korkeintaan kolme toimenpidettä, aktiviteettia tai tilannetta.
- Mitä makeisia söit, kuinka paljon, ja milloin? Esim. kellonaika suurinpiirtein, tai voit ilmaista vapaammin kuten "metsäleireillä suklaata 1-5 kertaa päivässä, yht. 150g per päivä" tai "hörppy kolajuomaa usein ennen taisteluharjoitusta".

ja sitä rataa...

Ja voihan näitä ruokavaliokokeiluja suorittaa muidenkin ravintoaineiden saralla. Ei tarvitse kuin säädellä varusmiesten ateriavalikoimaa.
 
Uskon kyllä että sisään tulevan aineksen kuntotaso on alempaa kuin aikaisemmin. Uutisessa olisikin ollut kiinnostavaa se, millä kuntotasolla varusmiehet ovat kun he palaavat siviiliin?
Uutisen otsikko kuitenkin on "Varusmiesten kuntotaso laskee". Tuo johtaa lukijaa harhaan.

Ainakin serkkupojalla viime kesänä reserviin siirtyessään kuntotaso laski ja laardia tuli 7 kiloa lisää lähtötilanteeseen. Hän toki palveli ilmavoimissa.
 
Ainakin serkkupojalla viime kesänä reserviin siirtyessään kuntotaso laski ja laardia tuli 7 kiloa lisää lähtötilanteeseen. Hän toki palveli ilmavoimissa.
Mun poika meni kaartin jääkäreihin ja tuli sieltä miehenä takaisin siviilin. Kunto nousi, läski lähti ja sen jälkeen jatkuu hyvässä vireessä.
 
Mun poika meni kaartin jääkäreihin ja tuli sieltä miehenä takaisin siviilin. Kunto nousi, läski lähti ja sen jälkeen jatkuu hyvässä vireessä.
Kyllä tämän tahtiin vielä vanhankin töppönen nousee...
Räväkästi pojat, räväkästi :).
Hyvä stadilainen joukko-osasto, 'Ässän' perinteitä jatkaen!



 
Ainakin serkkupojalla viime kesänä reserviin siirtyessään kuntotaso laski ja laardia tuli 7 kiloa lisää lähtötilanteeseen. Hän toki palveli ilmavoimissa.

On olemassa sen suuntaista tutkimustietoa, että osa varusmiehistä kokee palveluksensa jonkinlaisena poikkeusolona, jonka aikana ei tarvitse noudattaa terveitä elämäntapoja.

Yleensä noiden lihomisten takana on aivan joku järkyttävä kalorimäärä. Joskus kuulee varusmiehistä jotka on palvelusaikana juonut joka päivä 1,5 litraa limua ja syönyt sen lisäksi vielä kokonaisen suklaalevyn. Aika harvoin varusmiehenkään päiväkulutus on jotain 5000-6000 kilokalorin luokkaa, mikä tuollaisella pupelluksella tulee.
 
Kyllä tämän tahtiin vielä vanhankin töppönen nousee...
Räväkästi pojat, räväkästi :).
Hyvä stadilainen joukko-osasto, 'Ässän' perinteitä jatkaen!




KAARTJR:n edeltäjässä ( molemmissa siihen nykyään kuuluvissa pataljoonissa ) tuli aikanaan 70-luvulla palveltua. Kaksi pojistani palveli myös Kaartissa, nuorin "joutui" panssarijääkäriksi Vekaralle. Kaarti on Kaarti, sanotte muut mitä tahansa. Johan sen nimikin kertoo...
 
On olemassa sen suuntaista tutkimustietoa, että osa varusmiehistä kokee palveluksensa jonkinlaisena poikkeusolona, jonka aikana ei tarvitse noudattaa terveitä elämäntapoja.
Ihan varmasti riippuu kans siitä mihin yksikköön on mennyt ja millainen meno siellä on ohjattujen tehtävien kanssa. Kaartissa ainakin vaikutti pojalla olevan ihan tiukka meininki maastossa. Sotilastoimintaa eikä mitään tyhjäkäyntiä.

Vekarasta sen verran että itse kyllä mustelen lämmöllä sitä paikkaa, rakkaus metsään alkoi vimeistään siellä. Hieno paikka. :solthum:
 
On olemassa sen suuntaista tutkimustietoa, että osa varusmiehistä kokee palveluksensa jonkinlaisena poikkeusolona, jonka aikana ei tarvitse noudattaa terveitä elämäntapoja.

Yleensä noiden lihomisten takana on aivan joku järkyttävä kalorimäärä. Joskus kuulee varusmiehistä jotka on palvelusaikana juonut joka päivä 1,5 litraa limua ja syönyt sen lisäksi vielä kokonaisen suklaalevyn. Aika harvoin varusmiehenkään päiväkulutus on jotain 5000-6000 kilokalorin luokkaa, mikä tuollaisella pupelluksella tulee.
Helvetin hyvä pointti. Itsekin aloin syömään enemmän sekä ruokaa että munkkeja & makeisia heti intin alusta alkaen. Stressasin inttiä ihan helvetisti, kun ei voinut mitenkään tietää miten kauheaan rääkkiin joutuisi. Takaraivossa oli huoli että jos en syö sen minkä ehdin niin pyörryn tai suunnilleen kuolen jonnekin marssille tai metsään kesken leirin. :D Jälkeenpäin tälle osaa nauraa mutta ei se ajatus niin selkeää sen ikäisenä ollut. Ja kertyihän sitä painoakin sitten... Siis jumalauta sitä syömisen määrää. Vatsaan sattui joka aterian jälkeen. Paranoiassani "tiesin" että ensi yönä alkaa (siis ihan taatusti alkaa) joku viikon mittainen yllätysmetsäleiri, ja siellä koetellaan sitten miten vähällä ruoalla miehet selviää...
 
Minulla oli ainakin jääkärikomppaniassa lähes aukkiin lähtöön asti aivan järkyttävä nälkä koko ajan. Talvi toi varmaan osan lisänsä, mutta minulle jäi pysyvä tapa tähän päivään asti alokasajalta pitää kämmentä näkkärin alla sitä syödessä. Ei siisteyden vuoksi, vaan koska tunsi tarvitsevansa jokaisen murunkin ruokaa, niin pystyi heittämään ne suuhunsa välillä. Kieltämättä, välillä tuli syötyä aivan älyttömiä määriä. Mutta hoikka poika minä olin vuosituhannen taitteeseen asti.
Sittemmin nuoren leijonan energiankulutus on jonkin verran... hmm... tasaantunut.
 
Kovin näyttää olevan yksilökohtaista.

Itse syön tavallista vähemmän maastossa ja hiilarit maistuu tosi huonosti. Keho menee ketoosiin ja niin pitkää taisteluharjoitusta ei ole vielä tullut vastaan, että kehon rasva olisi loppunut kesken. Olo on virkeä ja valpas ja virtaa tuntuu riittävän. Voi sanoa, että kehossa menee jonkinlainen taistelumoodi päälle.
 
Sotilaan vanha sääntö on: Syö ja nuku aina kun voit.
 
Sotilaan vanha sääntö on: Syö ja nuku aina kun voit.
Jatketaan vielä kaupparatsun säännöllä: Syö aina kun voit, nuku aina kun voi ja pane aina kun voit.

Ja vielä kysymys: kaupparatsun tuotemerkkihän on Lacoste. Miksi?
Noh, paksunahkainen, aina suu auki ja häntä pystyssä.
 
Koululiikuntaa lisää ,jotta olisi paremmassa kunnossa jo ennen inttiin menoa. Loppupeleissä aivan sama mikä on kunto koska kalusto ,tekniikat, taktiikat siellä pääsääntöisesti opetellaan mikäli kunto nousee on se vaan yksi etu lisää. Siellä ollaan niin vähän aikaa että ihmeitä ei pysty tekemään ja kunto menee huonoksi intin jälkeen mikäli ei jatka reenailua siviilissä. Kuntoa ei myöskään voida ylläpitää kertauksilla toisin kuin kalusto jne osio.
 
Back
Top