Näissä itsepuolustushommissa on vähän se ongelma, että ei oikein voi antaa mitåän listaa, että tällaisessa tilanteessa saat tehdä tällä tavalla. Jotain yleisiä neuvoja voi toki antaa, mutta viimekädessä Hovioikeus tai Korkein oikeus on se taho, joka lopullsesti päättää, menikö homma oikein.
Se on oikein hyvä, että tämäkin asia todetaan jonkun auktoriteetin toimesta.
Keskustelu on ollut rönsyilevää ja kaikenlaiset mielipiteet ovat päässeet ääneen. Lähden kuitenkin siitä, että toimivan itsepuolustuksen täytyy perustua siihen todellisuuteen missä elämme. Meillä on omat lakimme ja oikeuskäytäntömme. Virolla on omansa ja sitten jossain Brasiliassa mennäänkin ihan eri maailmassa, niin uhkakuvien kuin lainsäädännönkin puolesta.
Itsepuolustus ei ole mikään periaatekysymys. Periaatteet eivät itse asiassa kuulu ollenkaan esimerkiksi oikeussaliin. Jos joku lähtee periaatteitaan puolustamaan oikeudessa, niin tiedossa on mitä todennäköisimmin tappio.
Sen sijaan itsepuolustus vaatii runsaasti osaamista. Itse jaottelisin itsepuolustustaidon seuraaviin osa-alueisiin.
Havaintojen teko ja tietoisuus ympäristöstä.
Ongelmien väistäminen.
Konfrontaation sanallinen vaihe (myös nonverbaalinen viestintä).
Itse väkivaltatilanne.
Tilanteesta poistuminen tai sen loppuun saattaminen.
Mahdollinen kohtaaminen poliisin kanssa.
Vammojen dokumentointi.
Todistusaineiston kerääminen tai sen osoittaminen poliisille.
Toiminta kuulusteluissa.
Toiminta oikeudessa.
Turvallisuus uudessa elämäntilanteessa.
Omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen.
Noiden osa-alueiden hallinta vaatii runsaasti harjoittelua ja paneutumista. Kouluttautumisen täytyy kuulua sekä harjoittelua että tietopuolista mm. lakeihin, oikeuskäytäntöön, kuulusteluihin sekä oikeudenkäynteihin perehtymistä. Myös saavutettujen taitojen ylläpito sekä päivittäminen vaatii aikaa ja vaivaa.
Ongelma on tietysti se, että keskiluokkainen suomalainen mies viettää rauhallista elämää. Todennäköistä on, että nyrkkeihin ei tarvitse turvautua kertaakaan koko aikuiselämän aikana. Usein tästä seuraa se, että motivaatiota harjoitteluun ei ole. Kakkua ei ole kuitenkaan mahdollista sekä syödä että säästää. Elämä on valintoja.
Kun keskusteluun on jo vedetty mukaan Chuck Norris, niin jatketaan hieman samasta aiheesta. Chuck Norris aloitti uransa ilmavoimien sotilaspoliisina. Se mikä erottaa Norriksen muista ilmavoimien sotilaspoliiseista on se, että mies käytti vapaa-aikansa kamppailulajien harjoitteluun. Suurin osa käytti vapaa-aikansa kaljan juontiin ja urheilun sekä westernien tuijottamiseen asevoimien televisiosta. Tai korealaisissa pillubaareissa notkumisen tai siihen niin rakkaaseen kotileikkiin. Kotiin Yhdysvaltoihin sitten palattiin kahden mustan vyön kanssa. Myöhemmin sitten kamppailulaji ura vaihtui näyttelemiseen. Muistan kuinka 80-luvulla videokasetin kannessa luki "
Chuck Norris on mies joka ei näyttele näytellessään." Voi kuinka totta se silloin olikaan.
Kannattaa kuitenkin katsoa Norriksen viimeinen elokuva jossa hän näyttelee pääosaa. The Cutter on todiste, että kun on halua ja yritystä, niin ihminen oppii näyttelemään vaikka lahjoja tai edes koulutusta aiheeseen ei ole.
Asia on juuri samalla tavalla kuin vaikka sodan ajan tehtävien harjoittelussa. Tehtävän hallitseminen vaatii runsaasti harjoittelua. Kauniina kesäpäivänä suoritettu neljän tunnin "harjoitus" jossa käpistellään aseita ja juodaan kahvia ei riitä.
Suomenkielistä kirjallisuutta henkilökohtaisesta turvallisuudesta on melko vähän. Oikeastaan mieleen tulee vain seuraavat kirjat.
Juhani Hätönen: Nykyaikainen itsepuolustus.
Totti-Mikael Karpela: Kansalaisen turvakirja.
Kummatkin kirjat ovat melko vanhoja.
Tero Laakso: Kamppailu ja elämä
Kirjassa on ihan ansiokasta juttua itsepuolustuksesta, väkivallasta, kuvailtu erilaisia itsepuolustustilanteita sekä tietoa myös laista ja oikeuskäytännöstä. Toisaalta kirja sisältää myös melkoista astraalihuminaa.
Välillä kannattaa kuunnella niitä demonejaan 
www.mtvuutiset.fi
