Varustautuminen itsepuolustusta silmälläpitäen

Ja oma käsitykseni on, että jollet ole käteistä rahaa velkaa noille tyypeille jostain jutusta, niin ei ne kyllä tule mitään kostamaan, vaikka joku niistä vähän saisi ojennusta.
Kyllä niilläkin on parempaa tekemistä omissa bisneksissään.
Ja niin on meilläkin.
 
Ja sekin aina pitää mielessä oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutuessa, että lakipykälät pitää unohtaa. Oma terveys on aina tärkeämpi kuin päällekarkaajan sano laki mitä tahansa. Parempi raudoissa kuin laudoissa!
 
Nähh.
 
Viimeksi muokattu:

Lakikin näin sanoo, tosin mitä tahansa ei saa tehdä. Jopa ihmisen tappaminen voi olla OK, jos olosuhteet ovat sellaiset. Lakipykäliä vaan ei kannata unohtaa, ettei saa turhaan tuomiota tilanteesta jossa olisi voinut toimia myös lain vaatimusten mukaisesti.
 
Myönnettäköön, että 1 vs 1 tilanteessa voi käyttää harkintaa. Mutta jos hyökkääjiä on useampi niin siinä voi olla pakko käyttää max voimaa ensimmäiseen, jotta voidaan jatkaa puolustautumista. Todennäköisesti ensimmäisen hyökkääjän telominen riittää.
 
Lähtökohta kodin- ja itsepuolustukseen nykyeuroopassa on tämä.

Lakipykäliä vaan ei kannata unohtaa, ettei saa turhaan tuomiota tilanteesta jossa olisi voinut toimia myös lain vaatimusten mukaisesti.
Tämä oli se mitä tavoittelin, eli kun tilanne on ohi, se on OHI... perään ei saa lähteä, eikä ruveta itse tilannetta eskaloimaan, vaikka toinen käsi ja puolet miehen aivoista olisi sitä mieltä että nyt isän kädestä, koska on kerran jo omaa verta omalla lattialla.
Poliisin vasteajat vaan ovat niin erilaisia eri päissä Suomea, nyt joulun ja uudenvuoden sattumuksissa on ollut lehtijuttuja että soitto tullut 01.03, ja partio paikalla 01.06 Helsingissä, tai vastaavaa.
Pelastustoimi samoin, tulipaloihin on saavuttu alle 10min.

Täällä Oslossa on samaa, kun ei ole taaskaan lunta ja ihmisiä ei ole tänä vuonna paljoa kadulla, vasteajat ovat tässä vuorten rajaamassa maljakaupungissa todella tiukkoja. Mutta jos ne tunkeutujat eivät yritäkään karkuun vaan haluavat viedä homman ns. loppuun, hyökkäyksen kohteen oman tulkinnnan mukaan, niin noihan on niitä hankalia tilanteita... rikollisilla ei liene pakovelvollisuutta, koska ovat muutenkin väärällä asialla jonkun toisen kämpässä sinne murtautuessaan?
 
Mutta jos ne tunkeutujat eivät yritäkään karkuun vaan haluavat viedä homman ns. loppuun, hyökkäyksen kohteen oman tulkinnnan mukaan, niin noihan on niitä hankalia tilanteita... rikollisilla ei liene pakovelvollisuutta, koska ovat muutenkin väärällä asialla jonkun toisen kämpässä sinne murtautuessaan?
Jos sen pakovelvollisuuden voi siten kääntää, että pakenemalla heihin ei voi enää käyttää vahingoittavia voimatoimia. Rikosta jatkamalla jos sattuu, niin se on vähän sitten omaa vikaa, kunhan ei satu liikaa!
 
Noh, jos tuota jäkimmäistä lausetta tulkitsen että he jatkavat hyökkäystä, vaikka kotona laitetaan vastaan, eikä mitään selkeästi ja helposti varastettavaa yksityisomaisuutta ole otettavissa laittomasti, niin noin kai se menisi.
Mutta perään tai asunnosta ulos ei saa lähteä, eikä asunnon sisällä käyttää kostoksi/ opetukseksi voimaa.
Ja tämä täytyy pitää mielessä.
112. Siinä on ne kolme turvallisinta oman käden käyttämistä, noita näppäillessä.... ja todellakin jätä linja auki.
Ja noi rändömillä kotiin tunkeutumiset on kyllä käsittääkseni todella harvinaisia.
Eri asia jos on tytär tjms, jonka ex-kundi rupee tunkemaan sinne pahoin aikein tai vastaavaa, noita tapahtuu kyllä.
 
Ja noi rändömillä kotiin tunkeutumiset on kyllä käsittääkseni todella harvinaisia.

Viime vuosisadalla jopa täysin epätodennäköisiä. Mutta nykyään tosiaan lähtökohta kodin puolustamisessa.

Tämä käräjäoikeudelle merkittäväksi pöytäkirjaan. Miheikki uskoo kotiinsa tunkeutuvien olevan surmaikeissa olevia terroristeja, jonka takia hän käytti voimaa uhkakuvan vaatimalla tavalla torjuessaan kotiinsa tunkeutuvia hyökkääjiä.
 
Mutta perään tai asunnosta ulos ei saa lähteä,
Verekseltään tai pakosalta tavoitetun rikollisen epäillyn saa ottaa kiinni. Kyllä se voi sitten edellyttää perään lähtemistä. Homman järkevyys on sitten tietysti harkittava tapauskohtaisesti.
 
Verekseltään tai pakosalta tavoitetun rikollisen epäillyn saa ottaa kiinni. Kyllä se voi sitten edellyttää perään lähtemistä. Homman järkevyys on sitten tietysti harkittava tapauskohtaisesti.
Kyllä.
Pari kertaa on käynyt niin, että vaimo on muistuttanut, että et sitten ota tuota tyyppiä koivista kiinni ja käytä sitä maaporana!
Olimme syömässä kerran hesessä hesan keskustassa, kun siihen ilmaantui joku tyyppi mesoamaan pöytiin ja näytti siltä, että lapsiperheet pelkäsi. Vaimo näki kun katselin heppua sivusilmällä ja hän laski kätensä reidelleni sanoen, kultsi kun tuo tulee tähän meidän eteen niin muista että ollaan perheravintolassa ja paikalla on pikkuisia kun en halua että ne pelkää sua!
No siihenhän se typpi tuli ja alkoi möykätä, mutta kun vaan olin ihan rauhassa ja sanoin että älähän nyt isolla äänellä, kun väki syö täällä, niin se heppu asettui ja lähti ihan rauhassa menemään menojaan! Toki mietin jo miltä näyttää, kun olisin ottanut halinalleotteen ja puristanut tajun pois tyypistä, mutta onneksi kävi näin.
 
No just noinhan sen pitäisi mennä. Eikä ole neljäs, tai viideskään syy miksi härmäläisellä pitäisi olla elämänkumppani, mutta ehkä kuudes.
Tuolla naisen otteella miehensä reidestä säästyy ukko monelta ongelmalta, juuri kun alkaa hermo ja lihas tiukkenemaan...

Konstaapeli Reinikaisen puhejudoa odotellessa... "SIELLÄ MAKAA NYT TAAS VAPPUNA HUMALAISIA KADULLA!" ...

-"jaa pitkittäin, vaiko poikittain?"

Astalon tai ylipäänsä minkä tahansa ip välineen menestyksekäs käyttö edellyttää harjoittelua ja perehtymistä. Kaiken perustana kannattaisi olla edes jonkinlainen tausta kamppailulajeista. Jos ei koskaan ole ollut edes harjoitelussa tilanteessa, jossa tulee osumaa, ovat edellytykset herran hallussa ikävän sattuessa.
Kerran muksuna, tietenkin Lahdessa ja hiihtokisojen aikaan, tultiin maalta kaupunkiin kattelemaan menoa. Humalluttiin vähäsen ja poliisi tuli siinä punasten muistomerkin puistossa meitä vähän jututtamaan. Olivat sitä mieltä että yksi meistä on niin humalassa että viedään pahnoille vaikka kuinka yritimme vakuutella että viemme ukon kotio. Tilanne kärjisty siihen että nuorin poliiseista, ilmeisesti harjoittelija, tuli pampulla minua tökkimään rintaan. Ei ollu hihna ranteen ympärillä niin pyöräytinkin patukan omaan käteeni kun tökki liian läheltä. En luonnollisestikaan uhannut millään lailla mutta ilme poliisin naamalla oli kyllä näkemisen arvoinen. Ja sitten juostiin ja lujaa, suuttu se vanhempikin poliisi melkosesti.
 
Tällainen tekijä kun on vastapuolella ja jos se vielä suuttuu, saattaa alkaa puntti tutisemaan itse kullakin...

Kannattaa muistaa, että täällä rakkaassa Suomen maassa itsetaistelulajien harrastaminen katsotaan raskauttavaksi tekijäksi ja johtaa helpommin hätävarjelun liioitteluun. Ja jos se oli sitä jo muutenkin, niin kovempaan tuomioon. Sellaista kannattaa siis harjoitella ilman harjoittelusta jääviä sosiaalisia ja taloudellisia jälkiä.
Onko laki muuttunut?
 
Viime vuosisadalla jopa täysin epätodennäköisiä. Mutta nykyään tosiaan lähtökohta kodin puolustamisessa.

Tämä käräjäoikeudelle merkittäväksi pöytäkirjaan. Miheikki uskoo kotiinsa tunkeutuvien olevan surmaikeissa olevia terroristeja, jonka takia hän käytti voimaa uhkakuvan vaatimalla tavalla torjuessaan kotiinsa tunkeutuvia hyökkääjiä.
Oikeus lie kiinnostuneempi kuulemaan paljonko olet velkaa huumeista mikäli kuvaamasi tunkeutuminen kotirauhan turvaamaan tilaan sattuu.
 
Onko laki muuttunut?
Miksi siitä olisi erikseen maininta laissa, jos kyse on tulkinnasta? Yksi oikeudessa punnittava asia on voimakeinojen mitoittaminen oikeasuhtaiseksi käsillä olevaan uhkaan nähden. Itsepuolustuslajia harrastavalla on paljon parempi käsitys ja tehokkuus voimankäytöstään, kuin koskaan voimakeinoja käyttämättömällä taviksella. Näin oikeus voi tarkastella sitä, onko tämä taitava voimankäyttäjä käyttänyt taitojaan oikeassa suhteessa vai liioitellut sen käyttöä. Tavikselta taas ei voi odottaa kovin hyvää ymmärrystä omista voimistaan tai tekniikoistaan, jolloin se kovempikin onnistunut varjelutoimenpide voi olla hyväksyttävämpi.
 
Hmm. Eli kun olen suorittanut karatessa vihreän vyön vuonna 78 ja judossa keltaisen vyön 84, niin en voisi tehokkaasti vedota hätävarjeluun? Kenellä on se kultavaaka mikä ilmoittaa mitä oikeesti tehokkaita tietoja ja taitoja tulee harrastustoiminnasta. Tuleeko samanlaista tai jopa parempaa tietoa seuraamalla UFC-otteluita? Ja puhutaanko kamppailulajeista, noi itse.. noh, osu yhtä hyvin kuin hätävarjelun liiottelu tai raskauttava tekijä.
 
No ajatellaanpa karrikoidusti asiaa niin, että henkilö tietää hyvin mm. seuraavat asiat tai voidaan perustellusti olettaa tietävän: miten tehokkaiten tyrmätä vastustaja ja että jos taju menee jo seisaaltaan, ilman sopivaa asentoa, niin seurauksena on hyvin todennäköisesti kaatuminen taaksepäin ja takaraivon osuminen maahan. Tavis ei tällaisia yleensä tule ajatelleeksi, saati sitten osaisi tyrmätä jonkun. Hyökkääjä on sitten yksittäisen iskun seurauksena kaatunut maahan ja lyönyt takaraivon maahan, saaden aivovamman. Harrastajalta voitaisiin edellyttää lievempiä keinoja, sillä hän todennäköisesti myös tuntee lievempiä tehokkaita keinoja hyökkääjän taltuttamiseksi, ilman ylimääräistä vahinkoa. Voidaan myös pitää todennäköisenä, että hänen olisi pitänyt tiedostaa riski lyönnin seurauksista. Taviksen kohdalla puolestaan voidaan perustellusti vedota yllättävyyteen ja ettei tämän voitu olettaa tuntevan lievempiä tehokkaita keinoja hyökkääjän taltuttamiseksi, tai että hän olisi voinut tietää lyöntinsä ylipäänsä voivan olla niin tehokas, saati että hyökkääjä saattaisi tulla takaraivo edellä maahan. Normaalisti taaksepäin kaatuva ihminen pitää päänsä kohti rintakehää, paitsi jos on tajuton.

Kaikki tapaukset ovat yksilöllisiä, joten mitään yksioikoista ohjesääntöä tilanteiden tulkitsemiseksi ei ole. Lain puolesta kuitenkin *kamppailulajien harrastaminen voidaan katsoa perusteeksi edellyttää lievempiä tekniikoita hyökkääjän taltuttamiseksi toisin kuin taviksen kohdalla. Toki tulee myös huomioida harrastajan taidot. Aktiiviselta ja taitonsa näyttäneeltä harrastajalta voidaan edellyttää enemmän huolellisuutta kuin joskus vuonna nakkisota sivunmennen harrastaneelta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top