Varusteet, joita reserviläisen kannattaa hommata

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja RPG83
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Mitäköhän paikallisjoukoille jaetaan? Varustus on muutenkin kevyempi. Ulkohommia lienee kuitenkin tiedossa.
Mulla ei ole kyllä mitään erityistä muistoa että kuuskakkoset olisivat huonot. Viestissä oli kuitenkin vähemmän rypemistä kuin jääkäreillä.
Kokemuksestakin nuo sekoitekankaat ovat ihan hyviä ja mukavia, kuivuvat nopeammin kuin puuvilla ja imevät vähemmän. Puhdas tekokuitu tuppaa haisemaan nopeammin.
Olen ymmärtänyt että paikallisjoukkojen varustus riippuu missäpäin maata ollaan. Kaakonkulmilla ja muutenkin idässä lienee uudempaa kamaa kuin selustassa.
Minä tuossa ylempänä luettelin syitä miksi kuuskakkonen ei ole käyttökelpoinen. Onhan ne vaatteet siinä missä muutkin, mutta myöskään tänä päivänä kukaan ei pidä omassa arjessaan vastaavalla filosofialla tehtyjä vaatteita.
Tai ainakaan minä en tunne ketään joka käyttäisi pelkälllä nappisululla varustettua puuvillaista matalakauluksellista ulkoilutakkia, jossa on yksi tasku rinnassa ja toinen helmassa.
 
No vaikka Hankkijalta.

En usko rautalangan olevan mikään niukkuushyödyke Suomessa. Itselleni ostin jo vuosia sitten pari rullaa ruostumatonta 0,8 mm teräslankaa, vähän jäykempää mutta samat hommat sillä tekee.
Mig hitsauslankaa saa myös eri paksuuksilla erikokoisissa rullissa
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Aiheessa uutta ja vanhaa. Tietääkö kukaan onko Origopro sissitakissa sama toiminto kuin alkuperäisessä eli että helman saisi taitettua sisään ja käytettyä lyhyempänä versiona?
Kuvissa en tämmöistä huomannut.
Tai siis saahan sen tietenkin taitettua mutta onko sitä varten suunniteltuja nappeja?
 
Justiin tänään tuli origolta mainoskirje jossa juurikin sanottiin että helman saa taitettua: "voidaan napittaa lantiopituiseksi liikkumisen helpottamiseksi".
 
Lauantai illan mietteitä repuista,

Minkäläisiä tappelu/päivä/tehtäväreppuja olette havaineet hyväksi?

Itse on hankkinut erikseen Rinkan ja taistelurepun. Malleina siis Berghaus Vulcan IV (ne jotka ei mallia tunne niin 100L kokoinen alumiini rungolla) ja Savotan Jääkäri S lisäosilla.

Ässä jääkäri on tosiaan sieltä pienemmästä päästä kun TST repuista puhutaan, mutta koen että se on riittävä ja tarpeeksi kompatki liivin kanssa käytettäväksi.

Omassa repussani kulkee seuraava:
-Kenttälapio, (oma tasku oikeassa sivussa)
-Nasse, (oma tasku repun alaosassa)
-Sadevaatteet
-24h Muona
-Saappaat
-Vaihtovaatteita säästä riippuen
Ja sitten tottakai muu tehtävällä tarvittava materiaali.

Nollavitosen taistelureppu on käsittääkseni tilavuudeltaan lähempänä Ämmä jääkäriä kuin Ässää, mutta koen sen vähän liian isoksi TST varustuksen kanssa helposti käytettäväksi. (Jääkäri ämmän siis, Nollaviis tst reppu olisi ihan pätevä muutamalla pienellä muutoksella)

Jotku myös ilmeisesti tykkää noin 60L repuista yhtenä ja ainoana reppuna, mutta en nää tässä hirveästi järkeä kahdesta isosta syystä.
-Uskon, että droonien myötä jokainen tasitelija nukkuu omassa maijoitteessaan ellei ole kaivettu korsua/olla rakenettulla alueella. Joten en koe oman majoituksen rahaamista tehtävälle hirveästi järkeä.
-Jos sille TST repulle käy jotain, et ole ihan kusessa kun kaikki munat eivät ole yhdessä korissa.

Nämä ovat omat mietteeni aiheesta, mutta kiinnostaa miten muut ovat lähestyneet samaa asiaa.
Itse keskustelin vähän aikaa sitten yhden ammattilaisen kanssa. Se oli jättänyt pikkurepun kokonaan pois, koska on sitä mieltä, että se näkyy vastustajalle turhan hyvin. Sillä oli vyö suojauksilla ja siinä jokunen tasku (ja varmaan pistooli), plate carrier jossa lippaat, kiristyssiteitä ja virve sekä housuntaskuissa jotain. Toimii jossain hankalien paikkojen porukassa, joka voi joutua toimimaan myös syvän rauhan aikana.

Mutta tuolla on se etu, että lähtökohtaisesti toiminta on lyhytkestoista ja voivat tukeutua ajoneuvoihin ja varuskuntaan. Silloin kamaa ei tarvitse olla mukana saman verran kuin kuusenperseessä toimittaessa.

Itse olen miettinyt, että tetsariin ja pc:hen sekä Jääkäri S:ään tst-varustus (avaruusmiehen käsikirjan mukaisesti). Rakentelin oman henkselitetsarin, jota pitää vielä pähkäillä. Ajatus on se, että tuossa on "kaikki" mitä aktiivitoiminnassa tarvitsee, sissitakista ja -housuista lähtien. Lisäksi vanha kaasunaamarilaukku mahdollista "ylimääräistä" sälää varten, esim. mahdolliset ylimääräiset käkrit yms. Mutta ajatus on, että tuolla pärjää sen vuorokauden.

Sitten isoon reppuun loput, eli vaihtovaatteet ja makuupussi yms. 60-litrainen Alice reppuna ja päälle sadesuoja. Se ongelma on, että mielestäni kaksi reppua on ongelma. Ajatus on se, että kaikki pitää saada kerralla kantoon ja kädet vapaaksi aseelle (tai ryhmän tavaroiden kantamiseen). Siksi sitä pikkureppua ei voi pakata ennen kuin ison repun saa selästä. Noita ei saa naitettua keskenään järkevästi. Kävi jopa mielessä intissä käytetty ratkaisu. Sipulisäkki tetsarin takataskujen päälle. Sinne sissitakki yms. Tuo mahtuisi repun ja tetsarin väliin sovitellen. Hatkasta tai sen kopioista voisi viritellä jotain tuon kaltaista. Tai sitten ylijäämäkaupan kompressiopussista, nyt kun ajattelen.
 
Entäs jos tunkisi pikkurepun alicen sisään, alicessahan on kiristysnaru yläpäässä. Sulla ilmeisesti aika pulleat pakkaukset. Pikkureppu kiristyisi suurinpiirtein puolivälistä tällä narulla ja läppä peittäisi loput, tai ainakin sadesuoja. Tietämättä mistään mitään, voisi aliceen ikäänkuin sovitella vermeistä kolon pikkurepulle
 
Jotain tuollaista mietin itsekin. Ja pitää vielä säätää ja testailla.

Kuitenkin sitten taas toisaalta yksi aspekti on mielestäni myös se, että se pikkureppu olisi ns. "heti valmis", ja sen kiinnittäminen tuommoiseen Alicen tyyppiseen "palloreppuun", jossa ei ole mitään MOLLE-kujastoja tms. on vähän haastavaa. Hieman haastavaksi näkisin, että pallorepussa on kiinni toinen valmis reppu. Itse mietin repun läppään päälle poikittain kiinni ja sadesuoja tosiaan peittää koko roskan. Mutta siellä on myös makuupussi ja -alusta ja vaihtovaatteet ja...
 
vaihtovaatteet ja makuupussi yms. 60-litrainen Alice reppuna ja päälle sadesuoja.
Large Alice on ihan toimiva reppu edelleen, vaikka vanha malli onkin. Itse vierastan sitä kantolaitetta ja olen virittänyt toisen lantiovyön mutta ilman kantolaitetta. Onhan se vieläkin aika "pallo" selässä, mutta tavara kulkee. (on mulla vaihtoehtoinen anatomisempi reppukin)
Miten itse olet mieltänyt kantamisen ? Ärsyttääkö muoto vai ei ? Kantolaitteella vai ilman ?

Ajatus on se, että kaikki pitää saada kerralla kantoon ja kädet vapaaksi aseelle (tai ryhmän tavaroiden kantamiseen).
Kyllä. Samaa mieltä.

Siksi sitä pikkureppua ei voi pakata ennen kuin ison repun saa selästä. Kävi jopa mielessä intissä käytetty ratkaisu. Sipulisäkki tetsarin takataskujen päälle.
Tehtävästä riippuen pikkureppua ei ehkä tarvitse ollenkaan. Silläkin on merkitystä kauanko isosta repusta pitää olla erossa tai kuinka kaukana se on maastossa piilossa? Päivän voi hyvinkin pärjätä sillä, että on tetsarissa kiinni joku leipälaukku ja sinne tunkee sitä mitä tarvii ja evästä toki.
Riippuu mielestäni aika paljon tehtävästä ja maastosta mitä operoidaan.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Large Alice on ihan toimiva reppu edelleen, vaikka vanha malli onkin. Itse vierastan sitä kantolaitetta ja olen virittänyt toisen lantiovyön mutta ilman kantolaitetta. Onhan se vieläkin aika "pallo" selässä, mutta tavara kulkee. (on mulla vaihtoehtoinen anatomisempi reppukin)
Miten itse olet mieltänyt kantamisen ? Ärsyttääkö muoto vai ei ? Kantolaitteella vai ilman ?
Ei kantolaitetta. Ei ärsytä. En odota mitään alumiinirinkkaa, mutta ostin Puolasta BW:n makuualustan, joka on tarkoitettu tuonne selkätaskuun. Tukevoittaa kummasti.
Tehtävästä riippuen pikkureppua ei ehkä tarvitse ollenkaan. Silläkin on merkitystä kauanko isosta repusta pitää olla erossa tai kuinka kaukana se on maastossa piilossa? Päivän voi hyvinkin pärjätä sillä, että on tetsarissa kiinni joku leipälaukku ja sinne tunkee sitä mitä tarvii ja evästä toki.
Oma visio on, että nakataan kuljetuksella jonnekin korpeen, missä on jonkinlainen majoitus/kiinteä tukikohta/Y-piste. Iso reppu siihen ja siinä majoittuminen/isompi huolto. Tuosta liikkeelle lähdettäessä mukaan kamat noin vuorokauden itsenäiseen toimintaan. Taskuissa ja tetsarissa+PC:ssä välttämätön elämän turvaava tavara, esim. lippaat +käkrit +EA-tarvikkeet +ruokailuvälineet ja vrk muona +vesi +suunnistus +muistiinpanot +työkalut +ties mitä muuta. Se pikkureppu on sissitakki+housut ja mahdolliset tehtäväkohtaiset varusteet.
Riippuu mielestäni aika paljon tehtävästä ja maastosta mitä operoidaan.
Tuo on Helwetin totta ja siksi hieman karsastankin, jos joku sanoo, että "TÄMÄ ON AINOA OIKEA VARUSTUS!" Yhteen hommaan tarttee yhtä ja toiseen toista.

Oma järkeilyni on, että meikäläistä ei käytetä rintamalla kuin äärimmäisessä hädässä. Keihäänkärki on syöty ja tykinruoka nakataan linjaan, pysäyttämään vanhan vainolaisen rynnistys. Jakokama tuskin on kovin modernia ja mieluummin kuolen hylsykasan keskelle torjuessani ihmisaaltoahyökkäystä tai varamiinoitteen reunaan ammuttuani kertasingolla kuin hillittömään vitutukseen paskojen kamppeiden takia. Lisäksi tilanne voi perkelöityä siihen pisteeseen, että pitää omin keinoin päästä yksin tai pienellä porukalla irtautumaan, kun A2-keltainen painuu vierestä ohi kohti länsirajaa.
 
Jotain tuollaista mietin itsekin. Ja pitää vielä säätää ja testailla.

Kuitenkin sitten taas toisaalta yksi aspekti on mielestäni myös se, että se pikkureppu olisi ns. "heti valmis", ja sen kiinnittäminen tuommoiseen Alicen tyyppiseen "palloreppuun", jossa ei ole mitään MOLLE-kujastoja tms. on vähän haastavaa. Hieman haastavaksi näkisin, että pallorepussa on kiinni toinen valmis reppu. Itse mietin repun läppään päälle poikittain kiinni ja sadesuoja tosiaan peittää koko roskan. Mutta siellä on myös makuupussi ja -alusta ja vaihtovaatteet ja...
PV:llä on muuten uudet oppaat mutta tuota juuri ei sanota.
Itse laittaisin pikkurepun kiinni valmiina vanhaan putkirinkkaani. Ehkä tuollaisen pikkurepun voisikin vielä hankkia muutenkin. Putkirinkassa ei haittaa vaikka se olisi tyhjempikin mutta tilaa lisäkuormaan on enemmän kuin 60 litran systeemissä.
...Tässä on nyt sitten rinkan ja repun kanssa vain a-kehän varustus.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: EK
Joskus on tullut tuumittua, jos olisi putkirinkan runko, jossa olisi alhaalla päältä suljettavalla rolltopilla pussi makuupussille. Sen päällä joku esim 40 litranen reppu pakattuna ja ylimpänä pakattu pikkureppu. Näistä sitten tarvittava reppu mukaan
 
  • Tykkää
Reactions: EK
PV:llä on muuten uudet oppaat mutta tuota juuri ei sanota.
Itse laittaisin pikkurepun kiinni valmiina vanhaan putkirinkkaani. Ehkä tuollaisen pikkurepun voisikin vielä hankkia muutenkin. Putkirinkassa ei haittaa vaikka se olisi tyhjempikin mutta tilaa lisäkuormaan on enemmän kuin 60 litran systeemissä.
...Tässä on nyt sitten rinkan ja repun kanssa vain a-kehän varustus.
Putkirinkassa (Jääkäri XL-löytyy) on vain se ongelma, että sitten ei tetsarissa voi olla takataskuja. Itse olen pyrkinyt nimenomaan siihen, että reppu on siinä takataskujen päällä.

Tietenkin monet ovat sitä mieltä, että ne ovat joka tapauksessa hankalat kuljetuksessa, mutta itse taas arvostan enemmän kantokykyä. Ainakin nuorempana pystyi M85-tetsarin kanssa istumaan tekassa tai auton lavalla. Mukavaa se ei aina ollut, mutta harva juttu sotimisessa on.

Enkä yritä olla mitenkään erityisen viisas tässä asiassa, vaan lähinnä vain pohtia asiaa omasta pienestä näkökulmastani.
 
Puhutaan paljon reppujen koosta. Se mihin elämä pakataan saa mielestäni olla sellainen, että kaikki menee kerralla. Makuupussi vie tilaa jo niin hemmetisti. Eli 65-80 litran reput on sellaisia, että varusteet kulkee ilman molle-kujastoa ja erilaisten kilkkeiden erikseen kiinnittämistä.
Itse tykkään isosta repusta jossa on kunnolla kiinnitetyt sivutaskut ja sisään voi heittää sen päiväpussinkin tyhjänä. Pakkaa siihen sitten vasta sen mitä päivän aikana ampuma-paikalla tarvitsee. En ole itselläni kokenut tarvetta eniten markkinoituihin tacticool-reppuihin molleineen enkä yleisesti sanoen edes tykkää ripustella mitään tavaraa repun/rinkan ulkopuoleen, ellei ole pakko.

Kannattaa ottaa 50-60 litran joku reppu ja menee metsään yhdeksi yöksi siihen tarvittavalla varustemäärällä, plus levypaino mukaan simuloimaan jaettua ammusmäärää, niin tuleehan vahvistettua omaa "kokemusasiantuntijan" roolia hieman.
Veikkaan että monella alkaa nuo isommat reput kiinnostamaan.

.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Itse keskustelin vähän aikaa sitten yhden ammattilaisen kanssa. Se oli jättänyt pikkurepun kokonaan pois, koska on sitä mieltä, että se näkyy vastustajalle turhan hyvin. Sillä oli vyö suojauksilla ja siinä jokunen tasku (ja varmaan pistooli), plate carrier jossa lippaat, kiristyssiteitä ja virve sekä housuntaskuissa jotain. Toimii jossain hankalien paikkojen porukassa, joka voi joutua toimimaan myös syvän rauhan aikana.

Mutta tuolla on se etu, että lähtökohtaisesti toiminta on lyhytkestoista ja voivat tukeutua ajoneuvoihin ja varuskuntaan. Silloin kamaa ei tarvitse olla mukana saman verran kuin kuusenperseessä toimittaessa.

Itse olen miettinyt, että tetsariin ja pc:hen sekä Jääkäri S:ään tst-varustus (avaruusmiehen käsikirjan mukaisesti). Rakentelin oman henkselitetsarin, jota pitää vielä pähkäillä. Ajatus on se, että tuossa on "kaikki" mitä aktiivitoiminnassa tarvitsee, sissitakista ja -housuista lähtien. Lisäksi vanha kaasunaamarilaukku mahdollista "ylimääräistä" sälää varten, esim. mahdolliset ylimääräiset käkrit yms. Mutta ajatus on, että tuolla pärjää sen vuorokauden.

Sitten isoon reppuun loput, eli vaihtovaatteet ja makuupussi yms. 60-litrainen Alice reppuna ja päälle sadesuoja. Se ongelma on, että mielestäni kaksi reppua on ongelma. Ajatus on se, että kaikki pitää saada kerralla kantoon ja kädet vapaaksi aseelle (tai ryhmän tavaroiden kantamiseen). Siksi sitä pikkureppua ei voi pakata ennen kuin ison repun saa selästä. Noita ei saa naitettua keskenään järkevästi. Kävi jopa mielessä intissä käytetty ratkaisu. Sipulisäkki tetsarin takataskujen päälle. Sinne sissitakki yms. Tuo mahtuisi repun ja tetsarin väliin sovitellen. Hatkasta tai sen kopioista voisi viritellä jotain tuon kaltaista. Tai sitten ylijäämäkaupan kompressiopussista, nyt kun ajattelen.
Ymmärrän hyvin pikkurepun pois jättämisen, jos tehtävä on sen laatuista että voi tuketua helposti varuskuntaan jne.

Tämä reppujen yhteen niputtaminen on melkoinen noidankehä.
Kevyt ja pienehkö reppu, mutta paska taakan kantoon. -> Helpompi kiinnitää rinkkaan
Järempi, isompi ja mukavampi kantaa -> Paska kiinnittää rinkkaan
Ja sitten kun tätä kakkosreppua ei myöskään haluaisi tyhjentää, jotta sen saisi rinkkaan kiinni.

Omaan tehtävään toiminnan edellytyksenä on ajoneuvo joten teoriassa minun ei pitäisi hirväesti joutua kantaaman molempia reppuja, ellei paska ole tuulettimessa. Mutta kuitenki haluan sen teoreettisen mahdollisuuden kantaa molempia selässä yhtaikaisesti.
 
Back
Top