Vasemmistoliitto lähtee hallituksesta

Eihän kukaan maksa itselleen palkkaa verotettavaksi 50%, jos voi siihen vaikuttaa... Toisekseen, mihin tarvitsee enemmän kuin 250 000 käshiä? Mikä riittää?

No, paskat siitä. Palataan konsensukseen.

Mitä mieltä veljet ovat menojen kasvattamisesta? Oppivelvollisuusiän nosto 17 vuoteen maksaa enemmän kuin nyt esim niistä lapsilisistä säästetään (oletus vielä). Käsittääkseni tuo asia tulee maksamaan vuositasolla nyt aluksi 90 miljoonaa.

Tuntuu vain siltä, että hiiri se kissalle takkia ompeli.
 
Parempia kehysriihi-ehdotelmia ovat kirjoittaneet muun muassa oppositiopuolueet, Kalle Isokallio ja jopa toisen iltapäivälehden toimituskin.

Suurin säästö syntyy kun lakkautetaan PUOLUEET. Ne edustavat vähemmistön valtaa enemmistöön nähden. Puolue- eli ryhmäkuri on tappanut edustajavallan.

Mikäli ei olisi puolueita, pitäisi ihmisten hiukkasen tarkemmin miettiä kenelle äänensä antaa, sen sijaan, että etsii vaalikopissa jonkun ehdokkaan puolueen listalta.

Maa jossa valtion byrokratiakoneisto on mitoitettu 20 miljoonan asukkaan mukaan... Hassua muuten kuinka hallitus tarvitsee kaksi uutta kanisteria, korjaan, ministeriä Arhiksen ja Kyllöskän tilalle. Normaalielämässä väki vähenee ja olemassaolevat tehtävät jaetaan jäljellejäävien työntekijöiden kesken. Osoittaa taas kuinka s-tanan kauas normi-ihmisen arkielämästä nuo politbroilerit ovat eksyneet.

Irwin said it best.
 
Pelkkä pr- temppu. Kuoleva puolue yrittää vielä profiloitua pienen ihmisen puolustajaksi, toivoen että ensi vaaleissa se muistettaisiin ja saisivat sääli- ääniä. Pliiz...

Sama tuli mieleen. Säästöt eivät ole suosittuja, nyt voidaan mennä oppositioon huutelemaan ja ensi vaaleissa vedota siihen että eihän me, mutqu ne MUUT...!
 
Eihän kukaan maksa itselleen palkkaa verotettavaksi 50%, jos voi siihen vaikuttaa... Toisekseen, mihin tarvitsee enemmän kuin 250 000 käshiä? Mikä riittää?

No, paskat siitä. Palataan konsensukseen.

Mitä mieltä veljet ovat menojen kasvattamisesta? Oppivelvollisuusiän nosto 17 vuoteen maksaa enemmän kuin nyt esim niistä lapsilisistä säästetään (oletus vielä). Käsittääkseni tuo asia tulee maksamaan vuositasolla nyt aluksi 90 miljoonaa.

Tuntuu vain siltä, että hiiri se kissalle takkia ompeli.

Tuntuu, että oppivelvollisuusiän nostolla siivotaan tai lykätään nuorisotyöttömyyttä.

Eri asia olisi, jos oppivelvollisuusiän nosto olisi osa isompaa kouluremonttia, jolla pyrittäisiin nostamaan Suomen keskiasteen koulutus maailman kärkeen. PISA-tulokset tosin kertovat, että peruskoulukin putoaa jo maailman kärjestä. Aasia rynnii ohi oikealta ja vasemmalta.
 
Samalla myös puhuttu että oppivelvollisuusikää laskettaisiin vuodella. 1+1=3?

Edit: aikaistettaisiin vuodella sieltä esikoulu päästä.
 
Hieman faktoja muistutukseksi:

- lapsilisistä on aikomus säästää 110 miljoonaa, mutta mitään päätöstä kohdennuksesta ei ole tehty vielä

- jos lapsilisät tulee verolle, niin se vero on äkkiä vältetty, kun tulo pannaan pienempituloiselle vanhemmalle. Yleensä isotuloisella on pienituloinen puoliso.

- lapsilisien pano verolle ei ole välttämättä köyhän tai rikkaan suosimista. Riippuu lasten määrästä, palkasta ja yksin/kaksinhuoltajuudesta. Esim monen lapsen työssä käyvä pienipalkkainen vanhempi häviäisi, kuten myös isotuloinen yhden lapsen yksinhuoltaja, joka ei voi siirtää tuloa puolisolleen.

- jos ihmiset oppii kiertämään veroa (esim bensan / alkon / tupakan vähentäminen), niin sitten valtio ottaa saman rahan sinulta muulla tavoin. Siksi säästöt olisi parasta. Esim 600 miljoonaa täysin turhaan lastensuojeluun. Suomessa on kolme lasta jotka ovat hyötyneet, 100 000 jotka kärsineet ja 5 miljoonaa ihmistä jotka menettäneet ne rahat.
 
Olen erimieltä lastensuojelun turhuudesta. En väitä, että rahat menisi absoluuttisen optimaalisesti, mutta ei se turhaa ole.
 
Hieman faktoja muistutukseksi:

- lapsilisistä on aikomus säästää 110 miljoonaa, mutta mitään päätöstä kohdennuksesta ei ole tehty vielä

- jos lapsilisät tulee verolle, niin se vero on äkkiä vältetty, kun tulo pannaan pienempituloiselle vanhemmalle. Yleensä isotuloisella on pienituloinen puoliso.

- lapsilisien pano verolle ei ole välttämättä köyhän tai rikkaan suosimista. Riippuu lasten määrästä, palkasta ja yksin/kaksinhuoltajuudesta. Esim monen lapsen työssä käyvä pienipalkkainen vanhempi häviäisi, kuten myös isotuloinen yhden lapsen yksinhuoltaja, joka ei voi siirtää tuloa puolisolleen.

- jos ihmiset oppii kiertämään veroa (esim bensan / alkon / tupakan vähentäminen), niin sitten valtio ottaa saman rahan sinulta muulla tavoin. Siksi säästöt olisi parasta. Esim 600 miljoonaa täysin turhaan lastensuojeluun. Suomessa on kolme lasta jotka ovat hyötyneet, 100 000 jotka kärsineet ja 5 miljoonaa ihmistä jotka menettäneet ne rahat.
Älä yritä puhua paskaa. "viilata linssiin". Tiedät itsekin et puhut skeidaa. Suomi tarvii muutosta ja se tulee tapahtumaan.fi
 
Kyllä Suomessa on helppo tehdä säästöjä, koska asumme kommunistisessa utopiassa, kaikenlaisista tuista ja virkamiehistä on helppo lähteä.
 
Kyllä Suomessa on helppo tehdä säästöjä, koska asumme kommunistisessa utopiassa, kaikenlaisista tuista ja virkamiehistä on helppo lähteä.

Totta. Julkinen puoli on paisunut järjettömiin mittasuhteisiin ja mikä parasta,julkinen sektori valittaa että työt kasaantuvat,ei ole tekijöitä. Tämä kaikki johtuu suuresta johto ja välijohtoportaasta. Tampere on hyvä esimerkki. On esimiestä,esimiehen esimiestä, esimiehen esimiehen esimiestä ja vielä kertaalleen. Eikä siinä kaikki. Joka portaasta lähtee sivuhaarat., On monta kehityspäällikköä ja ties mitä paperin pyörittäjää. Kun kohtalokkaita käskyjä tulee, kukaan ei tiedä mistä se on tullut. Olen tälläisen kanssa joutunut tekemisiin ja se on liioittelematta aivan järjetöntä.
Eli siksi meillä on järkyttävästi kasvanut julkinen sektori, jossa kuitenkin kärsitään työvoimapulasta. Tänään aamu-Tv:ssä kertoivat että noin siinä tuppaa käymään, kun annetaan kunnille isot rahat ja he saavat itse sen käyttää. Helposti tulee johtajia ja johtajan johtajia lisää- Kentälle valuu vain rippeet
 
Mitä mieltä lapsilisät vs kehitysapu? Kannustinloukkuja kavennettava sainoo Libera.

Edit: http://www.libera.fi/fi/author/elinalepomaki/

Kun kehitysapuun menee 1 100 miljoonaa vuodessa ja siitä otetaan 50 milliä, ei ehkä pitäisi itkeä minkäänlaisen risuparran.

Tuo on muuten mainio esimerkki:

"Veronkorotukset eivät ole säästöjä.

Kyse on samasta kuin jos yli varojensa elänyt kumppanisi ilmoittaisi vähentävänsä rahankäyttöään muutamalla prosentilla (menoleikkaus) ja nostavansa samoilla prosenteilla palkkatoivettaan hakiessaan seuraavaa pätkäduunia (veronkorotus). Jokainen voi päätellä, kuinka todennäköisesti nämä kaksi tointa vaikuttavat yhteiseen talouteen."
 
Aina yhtä järkyttävän suuri tuo miljardi ja sata miljoonaa kehitysapua, kun se näkee edessänsä. Suomessa on tuolle rahalle paljon käyttöä.
Islanti selvisi 2008 lamasta täysin poikkevalla tavalla. Se antoi pankkiensa kaatua eikä tukenut niitä hulluilla summilla. Sen sijaan islanti kohdisti tukitoimet sosiaalisiin ja yleishyödyllisiin projekteihin ja nyt se porskuttaa.
Suomen pitäisi tehdä jotain yhtä radikaalia. Meillä se voisi olla kehitysavun puolittaminen. Ne rahat ohjattaisiin kansalaisten hyvinvointiin. ¨
Tietenkin se tarkoittaisi sitä että joku liberaali alkaisi nähdä vaivaa "loisijoista" mutta se on pieni hinta. Jos kaikille on töitä ja elintasoa niin pidän kulttuuriin kuuluvanan pultsariporukkaa puistossa jotka juovat minun verovaroin. En voisi siitä katkeroitua. Enemmän katkeroidun jos niitä ei ole.
 
Mitä mieltä uudet panssarivaunut vs lastensairaala?
Lastensairaalaan saadaan helpommin rahoitusta mm. lahjoituksin kun panssarivaunuihin.

Lapsilisistä leikattiin 100 miljoonaa, kehitysavusta ehkä 50 (2018 alkaen) Miksi näin kertokaa?
Lapsilisät revitään suomalaisten veronmaksajien selkänahasta ja velkarahalla. Niinhän se Jortsu Ollilakin tuossa muutama vuosi sitten sanoi, että meidän elintaso tulee laskemaan pysyvästi useamman vuoden ajan. OKEI OKEI.
Vuosi vuodelta rahaa on pysyvästi vähemmän. Laskin kaikkine vaikutuksineen, että rahaa tulee jäämään käteen 100-150 euroa/kk vähemmän kehysriihen ansiosta. Nyt sanotaan, että täytyy viedä lapset halvempiin harrastuksiin, jos ei rahat riitä. Useita vuosia jatkuneet harrastukset lähes maajoukkuetasolla olisi lopetettava ja sinulla on unelmia, yht'äkkiä se pitäisi viedä sinulta pois, koska vanhemmat eivät kykene enää suoriutumaan välttämättä maksuista (täytyy varmaan lähteä myymään persettä). Helvetti töissäkin tunteja otettu lisää vuosi vuodelta.. Eräskin tuossa juuri sanoi, että ei ole enää edes vapaa-aikaa.

Siinä helvetti kehitysapua, kun tiputtaa pari koneellista kortsuja sinne minne lie sitten. Heillä on ollut yhtäläinen mahdollisuus kehittää maataan, kuin kaikilla muillakin. Tainnu mennä rahat johtajien luksuselämään ja perheille.

Kehitysyhteistyön päätavoite on äärimmäisen köyhyyden kitkeminen. Käyttäis kortsuja, mutta kun uskonto kieltää, niinkö?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehitysapu

Edit: Anteeksi pieni avautuminen, kyllä se tästä.
 
Viimeksi muokattu:
Kehitysapu on sinänsä ihan hyvä asia mutta valtiovallan ydintehtäviin se ei missään nimessä kuulu.Tässä taloudellisessa tilanteessa se voisi hyvin olla säästölistan kärjessä,valitettavasti vain hallituksessa ainakin vihreät ovat vastustaneet kehitysapuun kajoamista.Mitä vasemmistoliiton lähtöön tulee,tuo puoluekentän kuona olisi voinut minun puolestani mennä jo ajat sitten.
 
Juuri näin. Seurustelin joskus erään typyn kanssa oli erittäin hyvä palkkainen. Ei omia lapsia. Oma asunto jne. Kannatti juuri tätä vihreiden linjaa. Ei tämä taloudellisesti hetkauta häntä millään tavoin. Urpilaisellakin on joka päivä yllään uusi hieno takki. Olen vähän kateellinen :/

Kansanedustajien palkankorotuksilla hurjaa vastustusta netissä
Kansanedustajien suuria palkankorotuksia vastustava nettiadressi on kerännyt yli satatuhatta allekirjoitusta. Tämän päivän aikana allekirjoituksia on tullut lähes 30 tuhatta.
 
Back
Top