Vastinekirjoitus YLEn luokattomaan juttuun.

Samovarius

Ylipäällikkö
Tämän vastinekirjoituksen kirjoitin, koska mainittu juttu alitti vähimmätkin journalistiset kriteerit ja halusin tehdä kaikille tyhjentävästi selväksi, millaista paksua soopaa ampuma-aseisiin liittyen usein päästetään ilmoille. Kumosin väitteet yksi kerrallaan lähteiden kanssa. Aion myös tehdä asiasta kantelun JSN:lle, ja tämä kirjoitus toimii siihen vaadittavana vastineena. Pyydän foorumilaisilta kommentteja ennenkuin lähetän tämän myöhemmin tänään eteenpäin Yleisradioon ja JSN:lle.

Pelotteluun vedotaan, toisia huijataan

Sam Kingsleyn juttu Yle kotimaan uutisissa 29.12.2015 ( http://yle.fi/uutiset/metsastykseen_vedotaan_toisiamme_tapetaan/8545293 ) oli melkoinen pohjanoteeraus. Jo otsikosta alkaen oli selvää, mistä oli kyse: ampuma-aseilla pelottelusta. Juttu sekoittaa tuekseen valikoituja tiedonpaloja liimattuna fiktiolla ja kehnolla journalismilla, ja näitä käyn tässä vastineessa nyt järjestyksessä läpi.

Juttu alkaa poliisin haastattelunpätkällä. Siinä pitkän poliisiuran tehnyt Vesa kuvailee ampumatapausten ikäviä jälkimaininkeja muun muassa ympäriinsä levinneiden aivonpalasten aiheuttamalla kuvotusreaktiolla. Tämä reaktio on varmasti aivan ymmärrettävä ja luonnollinen, mutta kuten Vesa itsekin toteaa, tällaiset tapaukset kuuluvat poliisityöhön. Sinne kuuluu valtava joukko ihmiselon nurjaa puolta, vakavia rikoksia ja itsemurhien jälkipyykkiä. Lukijalle vain jätetään pimentoon, että miksi juuri ampuma-aseilla tehdyt teot, joista kirkkaasti suurin osa on itsemurhia, herättävät erityistä paheksuntaa kokeneessa poliisissa? Ikävä kyllä lähes jokapäiväistä poliisityötä on Suomessa selvittää myös junan alle jäämisiä ja tahallaan rekkaa päin ajamisia [1], missä graafinen jälki on varmasti vähintään yhtä julmaa, ja teossa on lisäksi osapuolena usein raskaan liikenteen ammattilainen, joka vielä traagisempaa kyllä usein menettää vähintään yöunensa, toisinaan terveytensä ja joskus jopa henkensä itsetuhoisen kansalaisen viimeisten hetkien päätöksissä. Jo tässä vaiheessa jutun konteksti on siis vähintäänkin valikoitua.

Seuraavaksi esitetään jo suoraa fiktiota. Maamme väkiluku ja ampuma-aseiden määrä on esitetty jokseenkin oikein, mutta väite siitä, että se olisi EU:n suurin, on vedetty hatusta. Luku on todennäköisesti peräisin Small Arms Surveystä (myöhemmin lyhennetty SAS) vuodelta 2007, jossa Suomen ampuma-asemääräksi arvioidaan 2,4 miljoonaa ja tämä luku on jaettu asukasluvulla. Sisäministeriön mukaan Suomessa on vajaat 1,6 miljoonaa aselupaa [2] (tämä luku sisältää kaikki aserekisteriin tehdyt syötöt, siis myös kaasusumuttimet, aseiden osat ja rinnakkaisluvat). Tämän SAS myös mainitsee sivuhuomautuksena, kohdassa rekisteröidyt. Mistään ei selviä, mistä tuollainen erotus lukujen välille on vedetty, varsinkin kuin esimerkiksi Norjan kohdalla rekisteröityjen aseiden lukumääräksi ilmoitetaan 1,32 miljoonaa ja kaikkien aseiden lukumääräksi 1,445 miljoonaa. Ruotsin taas 2,8 ja 2,096 miljoonaa (huomatkaa, miten tarkat ja ja pyöristetyt luvut heittelehtivät satunnaisesti; toisinaan tiedot on tarkastettu jostain, toisinaan ne on vedetty hatusta). Tätä voidaan toisaalta pitää myös sivuseikkana, koska tällainen tiedon valikointi ja arpominen argumentoi lähinnä sitä vastaan, että ampuma-aseet olisivat yhteiskunnassa mitenkään erityinen ongelma; silloinhan aseisiin liittyvä rikollisuus (mikä on Suomessa hyvin vähäistä, lukuja esitän alempana) vain jaetaan suuremmalla luvulla. [3].

Seuraavaksi jutussa käsitellään valikoidusti suomalaisia henkirikoksia ja niiden alalajia, perhemurhia. Jutussa annetaan ymmärtää, että vuonna 2012 Suomessa oltaisiin surmattu ampumalla koko perhe yhteensä 8 kertaa (lähdettä esittämättä), vaikka kyse on tapausten kokonaismäärästä. Pikaisella googletuksella selviää, että 2011-12 todella tapahtui 8 perhemurhaa, joissa tekotapoina on ollut puukotus 4 kertaa (Hakunila, huhtikuu 2011 [4]; Laajasalo, tammikuu 2012 [5]; Varkaus, lokakuu 2011 [6]; Helsinki, huhtikuu 2012 [7]) , tukehduttaminen (Kouvola, marraskuu 2011 [8]), polttaminen (Tyrnävä, marraskuu 2011 [9]) ja ampuminen 2 kertaa ( Ikaalinen huhtikuu 2011 [10]; Pomarkku, kesäkuu 2012 [11]) . Faktat olisivat ilmeisesti häirinneet hyvää tarinaa.

Tämän jälkeen mainitaan kaksi vakavaa onnettomuutta, joissa ampuma-asetta on käsitelty varomattomasti, säilytetty ladattuna ja sohittu piipulla minne sattuu. Näistä toinen on suorastaaan törkeä tapaus, jossa pienet lapset ovat päässeet käsiksi ladattuun aseeseen. Molemmissa tapauksissa menehtyi lapsi. Tältä osin minulla ei ole muuta huomauttamista, kuin että kumpikin tapaus rikkoo sekä Suomen lakia, kaikkea aseisiin liittyvää koulutusta että tervettä järkeä.

Tämän jälkeen ääneen päästetään Iain Overton, joka saa seuraavaksi asiantuntijapuheenvuoron. Asiantuntija hän on ilmeisesti siksi, että on ollut Kauhajoen ammuskelun raportoinnissa. Hän hämmästelee sitä, että Suomessa keskityttiin tekijän psykologiseen tilaan enemmän kuin tekovälineeseen (sivuhuomautuksena on todettava, että miten siltä keskustelulta on muka voinut Suomessa välttyä?) Tämä on kerrassaan eriskummallista hämmästelyä, kun vasta päästiin perhemurhista eteenpäin. Eikö muka olekaan merkittävää keskustella siitä, että miksi ihmiset syyllistyvät moisiin tekoihin, tai että miten nämä saisivat apua? Perhemurhjaajistajan moni oli jäänyt henkiin ja tuomittu alentuneesti syyntakeisena. Miksi tekovälineestä ylipäätään olisi pitänyt erikseen keskustella tapahtumien keskiönä eikä itse rikoksesta? Tilastotieto on tässä aika murskaavaa: Suomen noin sadasta vuotuisesta henkirikoksesta tehdään ampuma-aseella noin 18 [12], mikä vastaa 17 % kaikista henkirikoksista [13] ja näistä luvallisella on alle puolet [14]. Huomatkaa pienten lukujen matematiikka ja miten kouluammuskelut (2008) ja perhemurhat ainakin 2011 ja -12 nostavat keskiarvoa. Vastaus Overtonin kysymyksen on se, että ampuma-aseella tehdyt rikokset eivät ole Suomessa mitenkään erityinen ongelma. Enemmänkin herää vastakysymys, että miksi veitset ovat hänen mielestään niin paljon vähemmän hengenvaarallisia, vaikka se on reilulla marginaalilla Suomen yleisin tekoväline henkirikoksessa? Ja miten niin kukaan ei Suomessa olisi halunnut keskustella aseita koskevan lainsäädännön tiukentamisesta, kuten hän väittää? Eduskuntakin tiukensi aselakeja jo 2007 [15], siis ennen kuin Overton esitti koko kysymyksen.

Seuraavaksi artikkelissa mässäillään hetki Suomen korkeilla itsemurhaluvuilla ja kytketään ne kritiikittä ampuma-aseisiin. Suomessa tehtiin vuonna 2014 789 itsemurhaa [ 16], joista ampuma-aseilla 122. Näistä puhutaan ”ampuma-aseiden aiheuttamina itsemurhina”. Ilmeisesti loput 667 itsemurhaa tehtiin siis tekijän omasta aloitteesta, mutta näissä 122 tapauksessa itsemurha aiheutti juuri se ampuma-ase, eikä tekijälle olisi tullut mieleenkään surmata itseään, ellei tuo ase olisi vaikuttanut häneen ja aiheuttanut tekoa. Vastaavaa kielenkäyttöä näkee usein siihen vuodenaikaan, kun talvi yllättää autoilijat ja liukkaan sään otsikoidaan aiheuttavan liikenneonnettomuuksia. Jokainen autokoulun käynyt tietää tämän olevan täyttä höpöpuhetta. Jos liukas sää aiheuttaisi liikenneonnettomuuksia, vietäisiin liukas sää käräjäoikeuteen vastaamaan tekosestaan, eikä sitä autoilijaa, joka ei sovittanut ajonopeuttaan ja turvaväliään tieliikennelain vaatimalla tavalla keliolosuhteisiin.

Kuitenkin edes jutun omien lukujen mukaan ampuma-aseiden määrällä ja niillä tehdyillä itsemurhilla on lähestulkoon mitätön korrelaatio. Yhden henkilön ampumaitsemurhaa kohti aserekisteristä poistettiin 882 ampuma-asetta, joten ampumaitsemurhat laskisivat nollaan 141 144 aseen poistolla. Aserekisteriin jäisi tällöin 1 400 486 asetta. Aseiden vähentäminen tästäkin toisi itsemurhaluvut jo negatiiviseksi. Kaikki toki tietävät, että näin ei tietenkään todellisuudessa kävisi eikä sitä voi laskea näin. Ei voikaan, koska itsemurhaluvut ja ampuma-aseiden määrä ovat toisistaan riippumattomia. Vertailun vuoksi Japanissa väestöllä ei ole ampuma-aseita juuri lainkaan [17], mutta itsemurha on Japanissa hyvin yleinen kuolinsyy [18]. Samassa kohdassa, mistä poimin nämä luvut muuten on hyvin tarkoitushakuiselta vaikuttava kirjoitusvirhe; ”Ampuminen toistaiseksi yleisin itsemurhamenetelmä” – oikea muoto on toiseksi.

Jutun jatkeena on lähinnä täytteeksi sattumanvaraisesti poimittu tapaus, jossa Ritvan aviomies on siirtänyt tämän tilille 10 000 euroa, kadonnut ja löydetty myöhemmin itsensä ampuneena. Tähän mennessä jutussa on peloteltu nuorten miesten impulsiivisilla itsemurhateoilla jotka ilmeisesti eivät olisi mahdollisia ilman ampuma-aseita (näin sivuhuomautuksena, olen ollut kaksissa hautajaisissa, joiden pohjalta tiedän hyvin moista tapahtuvan ilman mitään apuvälineitäkin), joten hyppäys aikuisen miehen ilmeisen harkittuun ja suunnitelmalliseen tekoon vaikuttaa sangen epäjohdonmukaiselta.
Jutun lopussa on enää viittaus Kristian Wahlbeckin tutkimuksiin, joiden mukaan ampuma-aseiden määrä vaikuttaisi niillä tehtyjen itsemurhien määrään. Lukuja esitin tuossa jo aikaisemmin, mutta kysynpä yhä edelleen, että miten väite voisi pitää paikkansa, jos itsemurhakuolleisuus on laskenut vuodesta 1990 yli 40 % [19] mutta ampuma-aseiden määrä on pysynyt jokseenkin samana?

Juttu on kertakaikkiaan siis kirjoitettu hyvin rankasti neutraalista poikkevalla tavalla. Se perustuu heikkoon ja hyvin tarkoitushakuisella tavalla valikoituun tietoon. Erityisesti perhemurhien kohdalla tietoa suorastaan jo vääristellään. Tyyli on tunteisiin vetoava, pelotteleva ja uhkakuvia maalaileva. Se on myös julkaistu YLEn kotimaan uutisissa eikä sitä ole merkitty selkeästi kolumniksi, pakinaksi tai blogitekstiksi, vaan osastolla, jossa lukija odottaa saavansa arvoneutraalia uutisointia.
Jutussa nähdäkseni rikotaan ainakin Journalistin ohjeiden kohtia 8 (Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.), 10 (Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.) ja 11 (Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti). Aion ilmoittaa kantani myös JSN:n tietoon.

Samovarius
Toinen varapuheenjohtaja
Pohjanmaan Akateeminen Maanpuolustusseura ry
31.12.2015 (muokattu 3.1.2016).

Lähteet:
1. Suomessa vuosittain noin 20 itsemurhakolaria. KSML 8.8.2011 http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-vuosittain-noin-20-itsemurhakolaria/919966
2. Ampuma-aseet. Sisäministeriö 2015 http://www.intermin.fi/fi/turvallisuus/ampuma-aseet
3. Annexe 4. The largest civilian firearms arsenals for 178 countries. Small Arms Survey 2007. http://www.smallarmssurvey.org/file...l-Arms-Survey-2007-Chapter-02-annexe-4-EN.pdf
4. Lapset jäivät loukkuun Hakunilan surma-asuntoon. IS 21.12.2011
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288437009725.html
5. Laajasalon perhesurmasta tuomittu välttyi vankilalta – yli 80 000 euron korvaustuomio. Helsingin Uutiset 29.10.2012. https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=11&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjP7oDByY3KAhWFFywKHbJUCBEQFghTMAo&url=http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/170731-laajasalon-perhesurmasta-tuomittu-valttyi-vankilalta-%E2%80%93-yli-80%E2%80%89000-euron-korvaustuom&usg=AFQjCNFRO_8S43fk5_w2EW36cfI01zOQlg&sig2=sGTzbV3mJ_Yvdvt5V7Gkzw
6. SS: Varkauden perhesurma tehtiin kahdella eri välineellä - veitsellä ja vasaralla. IS 4.1.2012. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288439831762.html
7. Poliisi paljasti Bulevardin perhesurmien tekotavan. ESS 17.4.2012. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2012/04/17/poliisi-paljasti-bulevardin-perhesurmien-tekotavan

8. Kouvolan lapsensurmien tuomio lieveni hovioikeudessa. HS 5.11.2012. http://www.hs.fi/kotimaa/a1305612583001
9. Tyrnävän perhesurman isä vaatii tuomionsa alentamista. MTV Uutiset 18.12.2012 http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...rman-isa-vaatii-tuomionsa-alentamista/2050490
10. Perhesurma Ikaalisissa - isä ampui ex-puolisonsa ja poikansa. IL 29.4.2011. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011042913634335_uu.shtml
11. Pomarkun perhesurma: Julma surmatapa selvisi. IS 7.11.2012. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288514526583.html
12. Tapaturmiin tai väkivaltaan kuolleet peruskuolemansyyn (122-luokkainen luokitus), iän ja sukupuolen mukaan, päihtyneet erikseen 1998-2014. Tilastokeskus 2015. http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/f...px/?rxid=0f74d085-d5ed-4f59-a46c-a6ae9084b61d
13. Henkirikoskatsaus 2013. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2013. http://www.optula.om.fi/material/at...sarja/0mwrzoHEl/29_henkirikoskatsaus_2013.pdf
14. Faktatietoa henkirikoksissakäytetyistä tekovälineistä. Aselaki.info. http://www.aselaki.info/materiaalit/ASEKAUPPIAAT_optula_tilastot.pdf
15. Hallitus kieltää aseen hankinnan alaikäisiltä HS 10.11.2007. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hallitus+kieltää+aseen+hankinnan+alaikäisiltä/1135232205622
16. Liitetaulukko 1a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 2014, molemmat sukupuolet. Tilastokeskus 2015. http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2014/ksyyt_2014_2015-12-30_tau_001_fi.html
17. Japanese Gun Control. City Polytechnic of Hong Kong 1993. http://www.guncite.com/journals/dkjgc.html
18. The mystery behind Japan’s high suicide rates among kids. Wilson Quarterly 2015. http://wilsonquarterly.com/stories/the-mystery-behind-japans-high-suicide-rates-among-kids/

19. Suomen itsemurhatilastot yhä Euroopan kärkeä: kaksi ja puoli itsemurhaa päivässä. KSML 3.1.2015. www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-tehdaan-lahes-kaksi-ja-puoli-itsemurhaa-paivassa/1961786
 
Viimeksi muokattu:
appl.gif
 
:solthum:
 
Hyvä vastine, erityiskiitos että viet asian JSN:n!
Kyllä näin törkeän asevastaisen propagandan levittämisestä uutisena pitää saada näille "toimittajille" jotain sanktiota, muuten sama toiminta vaan jatkuu..
 
Ilman muuta eteenpäin. Täyttää kaikki vastineen kriteerit. Jospa tästä lähtisi liikkeelle vähän asiallisempi kirjoittelu.
Edit: kohta 11 JSN:n ohjeissa on se kova kärki tässä asiassa.
 
Se että JSN antaisi langettavan lausunnon tosta, on samat mahdollisuudet kuin Poliisi myöntäisi tehneensä virheen antaessaan kielteisen päätöksen Muumi-aseelle....
 
Näin asia taitaa valitettavasti olla. Siitä huolimatta ilmeinen vääryys pitää ainakin yrittää korjata. Onhan tässä vähintäänkin periaatteellisella tasolla iso kupru tekeillä.

Suuri kuva lienee se että päätös on tehty jo aikapäiviä ja Suomikin on hanakasti hankkeessa mukana. Nyt vain kehitellään perusteluja ja muokataan mielipidettä.
 
Erinomainen kirjoitus ja hienoa kansalaisaktivismia. JSN:n suhteen olen samoilla linjoilla kuin @Vääpeli mutta tietenkin silti tulee toimia asian eteen.
 
Kiitos.
Vaikka JSN ei asiaa erityisemmin julkaisisikaan (koska niin kiusallista) niin kyllä se ilmi tulee ja leviää tätäkin kautta.

latest
 
Kävi mielessä, että kun yle on valtion yhtiö, niin laittaisi viestin myös niitä vastaavalle ministerille, mutta tällä taitaa olla juuri nyt ongelmia, joten ei taida keretä...
 
Erinomainen kirjoitus, jos ei JSN asiaan tartu (kuten tuskin tekee) niin olisi hyvä saada jonkin median kautta jotain näkyvyyttä tälle vastineelle.
 
Kiitokset @Samovarius!

Tällaisia pieniä ja vähän isompiakin tekoja tarvitaan tämän tapauksen (tai oikeammin koko asedirektiivi-keskustelun) yhteydessä. Asiallisia, hyvin laadittuja ja perusteltuja kirjoituksia, olivatpa ne kannanottoja itse asedirektiiviin tai ehdottoman puolueellisiin ja disinformaatiota välittäviin kirjoituksiin eri medioissa. En voi muuta todeta, kuin loistavaa työtä ja todella erinomaisen tarkkaa paneutumista asiaan.

Minua erityisesti ärsytti kyseisessä ylen kirjoituksessa turha mässäily itsemurhilla, se oli täysin tarkoitushakuista toimintaa jolla pyrittiin vetoamaan tunteisiin ja demonisoimaan aseet. Kuten sinäkin nostit esille vastineessasi - olennaisesti merkittävämpää on keskustelu syistä kuin tekovälineistä. Ihminen joka päätyy ratkaisuun itsemurha, pyrkii sen toteuttamaan - jos välineen x käyttömahdollisuutta ei ole turvaudutaan keinoon y - vain joissain impulsiivisissa tapauksissa itsemurhan teko estyy sillä, että rajoitetaan jonkun välineen/keinon käyttöä mutta nämä impulsiiviset itsemurhat ovat kokolailla marginaalissa (tarkkaa lukemaa tuskin kukaan tietää, mutta määrä ei ole millään muotoa tilastollisesti merkittävä).

Ei voi muuta sanoa kuin, että loistavaa työtä!

vlad
 
Kävi mielessä, että kun yle on valtion yhtiö, niin laittaisi viestin myös niitä vastaavalle ministerille, mutta tällä taitaa olla juuri nyt ongelmia, joten ei taida keretä...

Pitäähän Bernerin hommansa hoitaa, mutta ei tämän asian mittakaava vaadi omistajaohjausta.

Voihan Samovarius sen tiedoksi laittaa (se menee ensin avustajalle).

[email protected]
 
:salut:
 
näkisin niin, että esim. junia ei voida kieltää, mutta aseiden kontrollointia voidaan tiukentaa tai ne voidaan jopa tarvittaessa kieltää ilman merkittäviä seuraamuksia. Jokainen kuolema on turha ja nollatoleranssia tarvitaan tässä niinkuin liikennekuolemissakin. Kärjistettynä, miksi mahdollistaa yhden henkilön kuolema jos se olisi voitu estää ilman seuraaamuksia? Jos joku lyö faktat pöytään, että ilman tiukkoja aselakeja hyödyt harrastajille ja maanpuolustukselle olisivat huomattavat, niin ehkä tästäkin saataisiin keskustelu aikaan ministeriössä. Jo yhden ihmisen turha kuolema on vain sen verran raskauttava syy kontrollin tiukentumiseen, että en näe nopeaa muutosta tässä asiassa.
 
Siltä varalta, että olet vain oikeasti tietämätön, vastaan yhden kerran. Urheiluampujat puhukoot omasta puolestaan mutta tuossa on eräs somessa näkemäni viesti, joka selventää niitä hyötyjä. Itse sanon lyhyesti merkittäväksi seuraamukseksi jo luvattomat aseet, joiden määrä kasvaisi tähtitieteellisesti. Lisäksi itsemurhat tehdään aivan muilla aseilla kuin reserviläiskivääreillä. Ym. ym.

Jarkko Hemminki
5. joulukuuta 2015 kello 19:02 ·

Tällainen viesti lähti suomalaisille poliitikoille ja parille poliisille. Nyt meni maine ja luvat lähtee varmaan kans.

Miksi reserviläiset tarvitsevat puoliautomaattikiväärejä?

Ammunta on hienomotorinen taito ja kaikki hienomotoriset taidot vaativat säännöllistä harjoittelua. Jotta jostain taidosta tulisi automaatio, se vaatii tuhansia, jopa satojatuhansia toistoja. Taistelutilanteessa aseenkäytön tulee olla automaatio, varsinkin ryhmän- ja joukkueenjohtajille, jotka ovat pääasiassa reserviläisiä ja joiden tulisi keskittyä johtamiseen ja tilanteen arviointiin. Ephesoslaisen Herakleitoksen mukaan, “sadan sotilaan joukossa, on kymmenen joiden ei pitäisi olla sodassa, kahdeksankymmentä on vain maalitauluja, yhdeksän on oikeita taistelijoita ja olemme onnekkaita, että meillä on heidät, koska he tekevät sodasta taistelun. Mutta se yksi, on oikea taistelija ja hän tuo muut kotiin.” Herakleitos kirjoitti antiikin Kreikan aikana, jolloin kaupunkivaltioiden puolustuksesta vastasivat pääasiassa vapaat miehet, jotka hankkivat oman varustuksensa ja koulutuksensa. Nyt joku ajattelee, että nämä, jotka tuovat muut kotiin, ovat palkattua kantahenkilökuntaamme.

Kantahenkilökunnan osuus sodan ajan joukoista on noin viisi prosenttia. Varsinaisissa taistelujoukoissa heidän osuutensa on vielä pienempi, koska monilla heistä on sijoitus ylemmissä esikunnissa ja erikoistehtävissä. Heillä ei ole tosipaikassa aikaa, eivätkä he välttämättä ole erikoistuneet sovelletun ampumataidon kouluttamiseen. Moni saattaa lisäksi uskoa, että ns. harmaassa vaiheessa kun liikekannallepano suoritetaan ja ennen kuin taistelut alkavat, on aikaa kerrata taitoja ja harjoitella. Mahdollisessa tulevassa konfliktissa ei tällaista harmaata vaihetta välttämättä ole, vaan tilanne kehittyy nopeasti ja raja valkoisen ja mustan vaiheen välillä on häilyvä. Puhutaan hybridisodasta, jossa -aseenkäsittelytaidon vaatimukset ovat ihan eri luokkaa kuin kylmän sodan aikaisen aluepuolustustaktiikan vaatimukset. Ja jotta voit opettaa ja kouluttaa muita, pitää takana olla vielä enemmän harjoittelua ja toistoa. Nykyisillä kertausharjoitusmäärillä tai yhdistysten aseilla tähän ei yksinkertaisesti päästä.

Reservin koko on pienentynyt koko ajan, eikä kaikilla reserviläisillä ole enää sijoitusta sodanajan tehtäviin, mutta heitä tarvitaan kuitenkin ampumataidon ja ampumaharrastuksen ylläpitoon ja yhdistystoimintaa, jotta jos ja kun ampumataitoa taas tarvitaan, tietotaito löytyy. Juuri kotiutuneilla reserviläisillä ei ole suurimmalla osalla aikaa, rahaa ja halua ylläpitää reserviläistaitojaan heti varusmiespalveluksen jälkeen. Ampumaharrastajat ovat tosipaikassa paras saatavilla oleva resurssi aseenkäsittelyn ja ampumataidon kouluttamiseen. Viime sodissamme paras osaaminen niin aseenkäsittelyssä, ampumataidossa kuin osittain jopa tykistötoiminnassa, tuli vapaaehtoisesti aiheita rauhan aikana harjoitelleilta suojeluskuntalaisilta.

Myöskään yksittäisten harjaantuneiden taistelijoiden merkitystä ei pidä vähätellä. Viime sodissamme mm. Simo Häyhä oli vastaavanlainen, aktiivisesti ja vapaaehtoisesti omalla ajallaan ampumataitoa harjoitellut ja kehittänyt reserviläinen. Joukon johtajalle jokainen yksittäinen osaava ja toimintakykyinen taistelija on kultaakin arvokkaampi. Kuinka monta simohäyhää meillä on tulevissa mahdollisissa sodissa vapaaehtoisen ammunnanharjoittelun alasajon jälkeen?

Puolustusvoimissa opetetaan käytännössä kolmenlaista aseenkäsittelykulttuuria: ampumaradalla, sotaharjoituksissa ja taisteluammunoissa. Ampumaradalla aseisiin suhtaudutaan vainoharhaisen ylivarovaisesti, sotaharjoituksissa välinpitämättömän huolimattomasti ja taisteluammunnoissa käytännöt ovat jotain tältä väliltä riippuen kouluttajista. Sotilaalle on vain yksi tapa käsitellä asetta ja ampua, se miten asetta käsitellään taistelukentällä. Taistelukentälle ei ole taustavalleja, joita vasten asetta ladataan tai kukaan käskemässä lippaan kiinnittämistä, lataamista ja tarkastamassa jokaisen ammunnan jälkeen, onko patruunapesä tyhjä. Asekäsittely tulisi opettaa aina niin, että asetta käsitellään kuin se olisi ladattu ja kuten oltaisiin sotatoimialueella, lyhennetyn palvelusajan takia muuhun ei ole mahdollisuutta.

Puolustusvoimien määrärahasupistusten jälkeen varusmiesten ampumakoulutukseen on käytettävissä 150 patruunaa. Puolustusvoimilla palveluksessa oleva ns. ammattisotilas ampuu vuodessa pakolliset palvelusammunnat, alle 50 laukausta. Saamani tiedon mukaan kadettikoulussa opetetaan kaikkien jalkaväkiaseiden käyttö parin viikon kurssilla. Nykyaikaisen taistelukentän vaatimuksia vastaavan perusaseenkäsittely- ja ampumataidon oppiminen yhdellä aseella vaatii noin kuusi kahdeksan tuntista päivää ja 600-1200 patruunaa, omien kokemusteni ja hankittujen tietojeni perusteella. Kaikki harjoittelu ei vaadi ampumista, mutta patruunan lentorataa, aseen kallistuksen vaikutusta osumapisteeseen ja rekyylin vaikutusta osumatarkkuuteen, ei opi kuin ampumalla oikeilla aseilla eri etäisyyksille ja eri asennoista. Taistelukentällä kun et aina voi ampua ase pystyssä ja vihollinenkin voi olla muuallakin kuin 150 metrin päässä. Kuinka uskottavana pitäisit golf-opettajaa, joka on pelannut golfia kuusi kuukautta, ei joka päivä kahdeksaa tuntia vana aina silloin kun ehtii (ei varusmiesaikana joka päivä harjoitella aseidenkäsittelyä) ja käynyt kahden viikon mailapelikurssin? Harjoittelee kerran vuodessa, pelaa muutaman minigolf-pelin ja ei ole koskaan pelannut 18-reiän peliä?

Elämme mielenkiintoisessa kansalaisyhteiskunnassa, jossa poliisi ja poliitikot pitävät uhkana kansalaisten hallussa olevia laillisia aseita ja epäilevät niiden päätyvän rikollisten käsiin. Samaan aikaan laki velvoittaa kansan miespuolisen väestön puolustamaan maata aseellisesti, mutta rahapulassa valtio ei pysty kunnolla kouluttamaan heitä. Kysymys kuuluu, onko Suomi aito kansalaisyhteiskunta, jossa valtio ja viranomaiset ovat kansalaisia varten vai onko kansan tehtävä palvella valtiota? Kansalaisten pitää pystyä luottamaan edes perustuslakiin, jossa on taattu omaisuuden suoja ja virkavallan tehtävä suojella näitä perusoikeuksia. Kansan valitsemien edustajien ja virkamiesten pitää pystyä luottamaan kansalaisiin, että he säilyttävät hallussaan olevia vaarallisia esineitä kunnolla, eivätkä käytä niitä toisia vastaan.

Kuinka motivoituneita uskotte näiden reserviläisten, joiden omaisuutta olette takavarikoimassa, joita olette pakkolailla uhkailemassa ja joiden eritasa-arvoisuutta olette kasvattamassa, olemaan puolustamaan tätä maata, jonne te olette päästäneet tuhansia kutsumattomia vieraita? Muistakaa etteivät reserviläiset harjoittele maanpuolustusta teidän takianne vaan sen takia, että tällä maantieteellisesti rajatulla maa-alueella on vapauksia ja oikeuksia, jotka on kirjattu lakiin ja jotka ovat puolustamisen arvoisia ja ettei niiden, jotka ovat tehneet työtä itsenäisyyden eteen ja puolesta, vaiva ole mennyt hukkaan.

Henkilökohtaisesti puoliautomaattisten aseiden kieltäminen ja takavarikointi tarkoittaisi minulle elinikäisen harrastuksen päättymistä. Tuhansien eurojen omaisuuden arvon mitätöitymistä, vuosien aikana tulleiden kaverisuhteiden katkeamista - tuskin kokoontuisimme pitsin nypläyksestä puhumaan.

Toivon, että ymmärtäisitte minkälaista tietotaitoa, te olette hävittämässä tästä maasta. Minkälaisina poliitikkoina te haluatte jättää itsenne historiankirjoihin? Sellaisina, jotka polkivat kansalaisten perusoikeuksia ja vaaransivat maan puolustuskyvyn? Haluatteko päästä samalle listalle Cajanderin ja Tannerin kanssa? Populistiset poliitikot voivat kosiskella kansaa EU:n uuden asedirektiivin kaltaisilla päätöksillä, todelliset valtiomiehet ajattelevat päätösten seurauksia kahdenkymmen tai jopa viidenkymmenen vuoden päähän.

Jarkko Hemminki
Historian ja yhteiskuntaopin opettaja
Reservin kapteeni
 
Tämän vastinekirjoituksen kirjoitin, koska mainittu juttu alitti vähimmätkin journalistiset kriteerit ja halusin tehdä kaikille tyhjentävästi selväksi, millaista paksua soopaa ampuma-aseisiin liittyen usein päästetään ilmoille. Kumosin väitteet yksi kerrallaan lähteiden kanssa. Aion myös tehdä asiasta kantelun JSN:lle, ja tämä kirjoitus toimii siihen vaadittavana vastineena. Pyydän foorumilaisilta kommentteja ennenkuin lähetän tämän myöhemmin tänään eteenpäin Yleisradioon ja JSN:lle.

Pelotteluun vedotaan, toisia huijataan

Sam Kingsleyn juttu Yle kotimaan uutisissa 29.12.2015 ( http://yle.fi/uutiset/metsastykseen_vedotaan_toisiamme_tapetaan/8545293 ) oli melkoinen pohjanoteeraus. Jo otsikosta alkaen oli selvää, mistä oli kyse: ampuma-aseilla pelottelusta. Juttu sekoittaa tuekseen valikoituja tiedonpaloja liimattuna fiktiolla ja kehnolla journalismilla, ja näitä käyn tässä vastineessa nyt järjestyksessä läpi.

Juttu alkaa poliisin haastattelunpätkällä. Siinä pitkän poliisiuran tehnyt Vesa kuvailee ampumatapausten ikäviä jälkimaininkeja muun muassa ympäriinsä levinneiden aivonpalasten aiheuttamalla kuvotusreaktiolla. Tämä reaktio on varmasti aivan ymmärrettävä ja luonnollinen, mutta kuten Vesa itsekin toteaa, tällaiset tapaukset kuuluvat poliisityöhön. Sinne kuuluu valtava joukko ihmiselon nurjaa puolta, vakavia rikoksia ja itsemurhien jälkipyykkiä. Lukijalle vain jätetään pimentoon, että miksi juuri ampuma-aseilla tehdyt teot, joista kirkkaasti suurin osa on itsemurhia, herättävät erityistä paheksuntaa kokeneessa poliisissa? Ikävä kyllä lähes jokapäiväistä poliisityötä on Suomessa selvittää myös junan alle jäämisiä ja tahallaan rekkaa päin ajamisia [1], missä graafinen jälki on varmasti vähintään yhtä julmaa, ja teossa on lisäksi osapuolena usein raskaan liikenteen ammattilainen, joka vielä traagisempaa kyllä usein menettää vähintään yöunensa, toisinaan terveytensä ja joskus jopa henkensä itsetuhoisen kansalaisen viimeisten hetkien päätöksissä. Jo tässä vaiheessa jutun konteksti on siis vähintäänkin valikoitua.

Seuraavaksi esitetään jo suoraa fiktiota. Maamme väkiluku ja ampuma-aseiden määrä on esitetty jokseenkin oikein, mutta väite siitä, että se olisi EU:n suurin, on vedetty hatusta. Luku on todennäköisesti peräisin Small Arms Surveystä (myöhemmin lyhennetty SAS) vuodelta 2007, jossa Suomen ampuma-asemääräksi arvioidaan 2,4 miljoonaa ja tämä luku on jaettu asukasluvulla. Sisäministeriön mukaan Suomessa on vajaat 1,6 miljoonaa aselupaa [2] (tämä luku sisältää kaikki aserekisteriin tehdyt syötöt, siis myös kaasusumuttimet, aseiden osat ja rinnakkaisluvat). Tämän SAS myös mainitsee sivuhuomautuksena, kohdassa rekisteröidyt. Mistään ei selviä, mistä tuollainen erotus lukujen välille on vedetty, varsinkin kuin esimerkiksi Norjan kohdalla rekisteröityjen aseiden lukumääräksi ilmoitetaan 1,32 miljoonaa ja kaikkien aseiden lukumääräksi 1,445 miljoonaa. Ruotsin taas 2,8 ja 2,096 miljoonaa (huomatkaa, miten tarkat ja ja pyöristetyt luvut heittelehtivät satunnaisesti; toisinaan tiedot on tarkastettu jostain, toisinaan ne on vedetty hatusta). Tätä voidaan toisaalta pitää myös sivuseikkana, koska tällainen tiedon valikointi ja arpominen argumentoi lähinnä sitä vastaan, että ampuma-aseet olisivat yhteiskunnassa mitenkään erityinen ongelma; silloinhan aseisiin liittyvä rikollisuus (mikä on Suomessa hyvin vähäistä, lukuja esitän alempana) vain jaetaan suuremmalla luvulla. [3].

Seuraavaksi jutussa käsitellään valikoidusti suomalaisia henkirikoksia ja niiden alalajia, perhemurhia. Jutussa annetaan ymmärtää, että vuonna 2012 Suomessa oltaisiin surmattu ampumalla koko perhe yhteensä 8 kertaa (lähdettä esittämättä), vaikka kyse on tapausten kokonaismäärästä. Pikaisella googletuksella selviää, että 2011-12 todella tapahtui 8 perhemurhaa, joissa tekotapoina on ollut puukotus 4 kertaa (Hakunila, huhtikuu 2011 [4]; Laajasalo, tammikuu 2012 [5]; Varkaus, lokakuu 2011 [6]; Helsinki, huhtikuu 2012 [7]) , tukehduttaminen (Kouvola, marraskuu 2011 [8]), polttaminen (Tyrnävä, marraskuu 2011 [9]) ja ampuminen 2 kertaa ( Ikaalinen huhtikuu 2011 [10]; Pomarkku, kesäkuu 2012 [11]) . Faktat olisivat ilmeisesti häirinneet hyvää tarinaa.

Tämän jälkeen mainitaan kaksi vakavaa onnettomuutta, joissa ampuma-asetta on käsitelty varomattomasti, säilytetty ladattuna ja sohittu piipulla minne sattuu. Näistä toinen on suorastaaan törkeä tapaus, jossa pienet lapset ovat päässeet käsiksi ladattuun aseeseen. Molemmissa tapauksissa menehtyi lapsi. Tältä osin minulla ei ole muuta huomauttamista, kuin että kumpikin tapaus rikkoo sekä Suomen lakia, kaikkea aseisiin liittyvää koulutusta että tervettä järkeä.

Tämän jälkeen ääneen päästetään Iain Overton, joka saa seuraavaksi asiantuntijapuheenvuoron. Asiantuntija hän on ilmeisesti siksi, että on ollut Kauhajoen ammuskelun raportoinnissa. Hän hämmästelee sitä, että Suomessa keskityttiin tekijän psykologiseen tilaan enemmän kuin tekovälineeseen (sivuhuomautuksena on todettava, että miten siltä keskustelulta on muka voinut Suomessa välttyä?) Tämä on kerrassaan eriskummallista hämmästelyä, kun vasta päästiin perhemurhista eteenpäin. Eikö muka olekaan merkittävää keskustella siitä, että miksi ihmiset syyllistyvät moisiin tekoihin, tai että miten nämä saisivat apua? Perhemurhjaajistajan moni oli jäänyt henkiin ja tuomittu alentuneesti syyntakeisena. Miksi tekovälineestä ylipäätään olisi pitänyt erikseen keskustella tapahtumien keskiönä eikä itse rikoksesta? Tilastotieto on tässä aika murskaavaa: Suomen noin sadasta vuotuisesta henkirikoksesta tehdään ampuma-aseella noin 18 [12], mikä vastaa 17 % kaikista henkirikoksista [13] ja näistä luvallisella on alle puolet [14]. Huomatkaa pienten lukujen matematiikka ja miten kouluammuskelut (2008) ja perhemurhat ainakin 2011 ja -12 nostavat keskiarvoa. Vastaus Overtonin kysymyksen on se, että ampuma-aseella tehdyt rikokset eivät ole Suomessa mitenkään erityinen ongelma. Enemmänkin herää vastakysymys, että miksi veitset ovat hänen mielestään niin paljon vähemmän hengenvaarallisia, vaikka se on reilulla marginaalilla Suomen yleisin tekoväline henkirikoksessa? Ja miten niin kukaan ei Suomessa olisi halunnut keskustella aseita koskevan lainsäädännön tiukentamisesta, kuten hän väittää? Eduskuntakin tiukensi aselakeja jo 2007 [15], siis ennen kuin Overton esitti koko kysymyksen.

Seuraavaksi artikkelissa mässäillään hetki Suomen korkeilla itsemurhaluvuilla ja kytketään ne kritiikittä ampuma-aseisiin. Suomessa tehtiin vuonna 2014 789 itsemurhaa [ 16], joista ampuma-aseilla 122. Näistä puhutaan ”ampuma-aseiden aiheuttamina itsemurhina”. Ilmeisesti loput 667 itsemurhaa tehtiin siis tekijän omasta aloitteesta, mutta näissä 122 tapauksessa itsemurha aiheutti juuri se ampuma-ase, eikä tekijälle olisi tullut mieleenkään surmata itseään, ellei tuo ase olisi vaikuttanut häneen ja aiheuttanut tekoa. Vastaavaa kielenkäyttöä näkee usein siihen vuodenaikaan, kun talvi yllättää autoilijat ja liukkaan sään otsikoidaan aiheuttavan liikenneonnettomuuksia. Jokainen autokoulun käynyt tietää tämän olevan täyttä höpöpuhetta. Jos liukas sää aiheuttaisi liikenneonnettomuuksia, vietäisiin liukas sää käräjäoikeuteen vastaamaan tekosestaan, eikä sitä autoilijaa, joka ei sovittanut ajonopeuttaan ja turvaväliään tieliikennelain vaatimalla tavalla keliolosuhteisiin.

Kuitenkin edes jutun omien lukujen mukaan ampuma-aseiden määrällä ja niillä tehdyillä itsemurhilla on lähestulkoon mitätön korrelaatio. Yhden henkilön ampumaitsemurhaa kohti aserekisteristä poistettiin 882 ampuma-asetta, joten ampumaitsemurhat laskisivat nollaan 141 144 aseen poistolla. Aserekisteriin jäisi tällöin 1 400 486 asetta. Aseiden vähentäminen tästäkin toisi itsemurhaluvut jo negatiiviseksi. Kaikki toki tietävät, että näin ei tietenkään todellisuudessa kävisi eikä sitä voi laskea näin. Ei voikaan, koska itsemurhaluvut ja ampuma-aseiden määrä ovat toisistaan riippumattomia. Vertailun vuoksi Japanissa väestöllä ei ole ampuma-aseita juuri lainkaan [17], mutta itsemurha on Japanissa hyvin yleinen kuolinsyy [18]. Samassa kohdassa, mistä poimin nämä luvut muuten on hyvin tarkoitushakuiselta vaikuttava kirjoitusvirhe; ”Ampuminen toistaiseksi yleisin itsemurhamenetelmä” – oikea muoto on toiseksi.

Jutun jatkeena on lähinnä täytteeksi sattumanvaraisesti poimittu tapaus, jossa Ritvan aviomies on siirtänyt tämän tilille 10 000 euroa, kadonnut ja löydetty myöhemmin itsensä ampuneena. Tähän mennessä jutussa on peloteltu nuorten miesten impulsiivisilla itsemurhateoilla jotka ilmeisesti eivät olisi mahdollisia ilman ampuma-aseita (näin sivuhuomautuksena, olen ollut kaksissa hautajaisissa, joiden pohjalta tiedän hyvin moista tapahtuvan ilman mitään apuvälineitäkin), joten hyppäys aikuisen miehen ilmeisen harkittuun ja suunnitelmalliseen tekoon vaikuttaa sangen epäjohdonmukaiselta.
Jutun lopussa on enää viittaus Kristian Wahlbeckin tutkimuksiin, joiden mukaan ampuma-aseiden määrä vaikuttaisi niillä tehtyjen itsemurhien määrään. Lukuja esitin tuossa jo aikaisemmin, mutta kysynpä yhä edelleen, että miten väite voisi pitää paikkansa, jos itsemurhakuolleisuus on laskenut vuodesta 1990 yli 40 % [19] mutta ampuma-aseiden määrä on pysynyt jokseenkin samana?

Juttu on kertakaikkiaan siis kirjoitettu hyvin rankasti neutraalista poikkevalla tavalla. Se perustuu heikkoon ja hyvin tarkoitushakuisella tavalla valikoituun tietoon. Erityisesti perhemurhien kohdalla tietoa suorastaan jo vääristellään. Tyyli on tunteisiin vetoava, pelotteleva ja uhkakuvia maalaileva. Se on myös julkaistu YLEn kotimaan uutisissa eikä sitä ole merkitty selkeästi kolumniksi, pakinaksi tai blogitekstiksi, vaan osastolla, jossa lukija odottaa saavansa arvoneutraalia uutisointia.
Jutussa nähdäkseni rikotaan ainakin Journalistin ohjeiden kohtia 8 (Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.), 10 (Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.) ja 11 (Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti). Aion ilmoittaa kantani myös JSN:n tietoon.

Samovarius
Toinen varapuheenjohtaja
Pohjanmaan Akateeminen Maanpuolustusseura ry
31.12.2015 (muokattu 3.1.2016).

Lähteet:
1. Suomessa vuosittain noin 20 itsemurhakolaria. KSML 8.8.2011 http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-vuosittain-noin-20-itsemurhakolaria/919966
2. Ampuma-aseet. Sisäministeriö 2015 http://www.intermin.fi/fi/turvallisuus/ampuma-aseet
3. Annexe 4. The largest civilian firearms arsenals for 178 countries. Small Arms Survey 2007. http://www.smallarmssurvey.org/file...l-Arms-Survey-2007-Chapter-02-annexe-4-EN.pdf
4. Lapset jäivät loukkuun Hakunilan surma-asuntoon. IS 21.12.2011
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288437009725.html
5. Laajasalon perhesurmasta tuomittu välttyi vankilalta – yli 80 000 euron korvaustuomio. Helsingin Uutiset 29.10.2012. https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=11&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjP7oDByY3KAhWFFywKHbJUCBEQFghTMAo&url=http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/170731-laajasalon-perhesurmasta-tuomittu-valttyi-vankilalta-%E2%80%93-yli-80%E2%80%89000-euron-korvaustuom&usg=AFQjCNFRO_8S43fk5_w2EW36cfI01zOQlg&sig2=sGTzbV3mJ_Yvdvt5V7Gkzw
6. SS: Varkauden perhesurma tehtiin kahdella eri välineellä - veitsellä ja vasaralla. IS 4.1.2012. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288439831762.html
7. Poliisi paljasti Bulevardin perhesurmien tekotavan. ESS 17.4.2012. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2012/04/17/poliisi-paljasti-bulevardin-perhesurmien-tekotavan

8. Kouvolan lapsensurmien tuomio lieveni hovioikeudessa. HS 5.11.2012. http://www.hs.fi/kotimaa/a1305612583001
9. Tyrnävän perhesurman isä vaatii tuomionsa alentamista. MTV Uutiset 18.12.2012 http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...rman-isa-vaatii-tuomionsa-alentamista/2050490
10. Perhesurma Ikaalisissa - isä ampui ex-puolisonsa ja poikansa. IL 29.4.2011. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011042913634335_uu.shtml
11. Pomarkun perhesurma: Julma surmatapa selvisi. IS 7.11.2012. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288514526583.html
12. Tapaturmiin tai väkivaltaan kuolleet peruskuolemansyyn (122-luokkainen luokitus), iän ja sukupuolen mukaan, päihtyneet erikseen 1998-2014. Tilastokeskus 2015. http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/f...px/?rxid=0f74d085-d5ed-4f59-a46c-a6ae9084b61d
13. Henkirikoskatsaus 2013. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2013. http://www.optula.om.fi/material/at...sarja/0mwrzoHEl/29_henkirikoskatsaus_2013.pdf
14. Faktatietoa henkirikoksissakäytetyistä tekovälineistä. Aselaki.info. http://www.aselaki.info/materiaalit/ASEKAUPPIAAT_optula_tilastot.pdf
15. Hallitus kieltää aseen hankinnan alaikäisiltä HS 10.11.2007. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hallitus+kieltää+aseen+hankinnan+alaikäisiltä/1135232205622
16. Liitetaulukko 1a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 2014, molemmat sukupuolet. Tilastokeskus 2015. http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2014/ksyyt_2014_2015-12-30_tau_001_fi.html
17. Japanese Gun Control. City Polytechnic of Hong Kong 1993. http://www.guncite.com/journals/dkjgc.html
18. The mystery behind Japan’s high suicide rates among kids. Wilson Quarterly 2015. http://wilsonquarterly.com/stories/the-mystery-behind-japans-high-suicide-rates-among-kids/

19. Suomen itsemurhatilastot yhä Euroopan kärkeä: kaksi ja puoli itsemurhaa päivässä. KSML 3.1.2015. www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-tehdaan-lahes-kaksi-ja-puoli-itsemurhaa-paivassa/1961786

Miten olisi vielä viittaus yleisradiolain 7 pykälään. Tai kantelu viestintäviraston ko. Pykälästä. ..?
 
näkisin niin, että esim. junia ei voida kieltää, mutta aseiden kontrollointia voidaan tiukentaa tai ne voidaan jopa tarvittaessa kieltää ilman merkittäviä seuraamuksia. Jokainen kuolema on turha ja nollatoleranssia tarvitaan tässä niinkuin liikennekuolemissakin. Kärjistettynä, miksi mahdollistaa yhden henkilön kuolema jos se olisi voitu estää ilman seuraaamuksia? Jos joku lyö faktat pöytään, että ilman tiukkoja aselakeja hyödyt harrastajille ja maanpuolustukselle olisivat huomattavat, niin ehkä tästäkin saataisiin keskustelu aikaan ministeriössä. Jo yhden ihmisen turha kuolema on vain sen verran raskauttava syy kontrollin tiukentumiseen, että en näe nopeaa muutosta tässä asiassa.
Tämä on kyllä niin naiivi viesti henkilöltä joka ei elä reaalimaailmassa. Ihmisiä kuolee niin moninkertainen määrä monien muiden seikkojen vuoksi, kuten liikenteessä, tupakoinnin ja alkoholin vuoksi. Puhumattakaan millaiset kustannukset noiden aiheuttamat haitat yhteiskunnalle koituu. Jos jokainen elämä merkitsee, niin noista aloittamala saadaan suurimat "pelastukset". Laillisten aseiden aiheuttamat kuolemat on pieni noihin verrattuna ja itsemurhien tekijät kyllä keinot keksivät ilman aseitakin.
 
Back
Top