Venäjän erikoisjoukot

Merten sheriffi

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Monesti unohdetaan myös Italialaiset joilla huippuerikoisjoukkona ja edelläkävijänä oli sikäläiset laivaston taistelusukeltajat. Nehän upotti useammankin brittitaustelulaivan, niin Gibraltarilla, Maltalla ja Aleksandriassa. Heidän toimintatapojaan mm. Britit kopioivat. Jopa olivat niin hyviä, että sodan jälkeen Israel värväsi ko. operaattorin perustamaan heidän tst-sukeltaja yksikköä! Aika hyvin makarooneilta.
Siinä taitaa sitten ollakin ne positiiviset asiat. Kuulemma Siperian vankileireillä italialaisten kuolleisuus oli puolta pienempää kuin saksalaisilla, koska osasivat pyydystää varpusia vesikeiton joukkoon.
 

Passi

Kenraali
Oliko muuten toisen ms:n aikana puna-armeijalla samanlaisia erikoisjoukkoja kuin mm. briteillä tai Usalla? Ja Saksallakin oli Oton poppoo ja jotain muutakin, Suomella kaiketi Er.P.4 kuuluu -erikoisjoukkosarjaan-. Partisaanijoukot eivät täytä erikoisjoukkostatuksen arvoa kokonaisuutena edes huonosti.
Venäläisten laivaston erikoisjoukot perustettiin sodan aikana vuonna 41. Silloin nimeltä RON

"Rota Osobogo Naznacheniya Krasnoznamennogo Baltiyskogo Flota
Special Purpose Company of Red Banner Baltic Fleet"

One October 22, 1938, during wargaming between units of the Russian Pacific Fleet in Vladivostok, a group of Soviet military divers exited a Shch-112submarine through a torpedo tube, entered the naval base and completed certain acts of sabotage. These combat divers were equipped with oxygen rebreathers, dry suits, handguns and grenades. This did not lead to a permanent combat diver unit being set up, but it was the beginning of the history of combat divers


The Soviet Union started frogman operations during World War II. The first unit of combat divers (or RON team), was formed in Leningrad in 1941. Soviet combat divers were quite successful during World War Two. They performed a variety of missions numbering well over 200 operations.[4] These operations consisted of more than just combat operations and demolitions. There were many rescue missions which also included female divers recovering weapons and other military equipment from sunken cargo ships."



Listaa operaatioista. Näyttäisi siellä yksi olevan mikä koskettaa myös suomalaisia.

Soviet combat divers were quite successful during World War Two. They performed a variety of missions numbering well over 200 operations.[4] Some of the operations were


  • 1940–1941 Soviet female diver Dina Gusevaperformed rescue missions in the Volga river near Bakalda.[12]
  • August 11, 1941: RON (рота особого назначения, Rota Osobogo Naznacheniya; Company of Special Designation), a Soviet combat frogman unit, was set up on Goloday Island (which is now called Dekabristov Island), near Leningrad. Its commander was Ivan Vasilyevich Prokhvatilov.[13]
  • August 1941: Two RON frogmen towing a sea mine, demolished a bridge over the river Narvawhich German forces had reached.[14]
  • September 1941: During the Finnish army's invasion of the area around Lake Ladoga, Finnish forces took an island south of Vyborg, isolating 23 Soviet units who were in Vyborg port. Two RON frogmen swam to the island, laying a guide cable as they went. 50 RON frogmen followed this cable, landed and found that the Finns had removed parts from their guns and abandoned the island, perhaps because they had seen the Soviet preparations.
  • September 23, 1941: 270 German aircraft attacked the Soviet naval base at Kronstadt near Leningrad. They sank the transport vessel "Barta" opposite the Peterhof. The ship sat on the seabed but remained partly out of the water.
  • September 1941: Prokhvatilov decided to use the "Barta" wreck as an observation post. They saw that the Germans had built a pier at Staraya Peterhof, and stacked piles of naval mines by it. RON frogmen towed two naval mines to the pier and destroyed it. The Germans did not rebuild it.
  • Early October 1941: start of frogman training in the Soviet Pacific Fleet.
  • 1941–1943, winters: RON men patrol the supply road over the ice of frozen Lake Ladoga.
  • September 1941: Soviet frogmen conducted crossing operations at Nevskaya Dubrovka.[15]These crossings involved equipment, weapons, ammunition, and food.[16] People crossed from the right bank to the bridgehead as well.[16]
  • August 1942: Nine Soviet divers conducted an operation unloading a large barge sunk by the Germans with 10,000 machine pistols on board in a little more than a week in the Volga river around Stalingrad.[17]
  • 1942: Soviet frogmen clashed with German frogmen at a Tsemes Bay seaport at Novorossiysk.[18] The skirmish resulted in some knife battles underwater.[19]
  • 1942: Approximately 37 Soviet frogmen destroyed a German military outpost on the western shore of the Don river.[20] The outpost numbered as much as a reinforced platoon.[20]
  • August–September 1942: Soviet divers conducted operations to extract sunken materials from the bottom of the Don river.[21] Some of these materials included three half pontoon floats, several motor vehicles and their loads, twelve boxes of ammunition, and one vehicle with aircraft bombs.[21]
  • 1943: During the liberation of Taman Soviet frogmen conducted operations on the Crimean shore.[22]
  • 1943: Soviet frogmen participated in landings at Malaya Zemlya and at Myskhako.[22] At Malaya Zemlya the frogmen constructed moorages for a tank crossing while under enemy machine gun fire and bombardment.[22]
  • 1943: Soviet divers conducted operations constructing moorages for land craft at Kerch Baywhile under attack from enemy aircraft.[22]
  • 1943: Soviet frogmen, led by Viktor Khokhlov, blew up a railroad bridge across the Dnieper River that the Germans were actively using to concentrate their forces toward the front line at the Battle of Kursk.[23]
  • September 1943: During the siege of Leningrad, a group of combat swimmers of a RON unit entered the German naval base at Strelna and destroyed Italian combat boats of the Decima Flottiglia MAS.
  • Soviet EPRON Diver K.D. Zolotovskiy claims his Soviet frogman team had underwater skirmishes with German frogmen in the Svir river.[24]
  • April 1944: ROON (a unit like RON), was formed in the Soviet Black Sea fleet.
  • July 1944: Combat swimmers of RON completed underwater work on board the German submarine U-250, which had been sunk by the Soviet anti-submarine Hunter-killer MO-103. Some secret documents and a new type of acoustic torpedowere found. Some key components of this T-5 G7es torpedo were subsequently given to British naval specialists by the Soviet forces. German aircraft and torpedo boats tried to interrupt the diving operation. Negotiations between the Soviet and British sides over the T-5 acoustic torpedo are depicted in the book "The Way to Victory" written by Soviet admiral N.G. Kuznetsov.[25]
  • July 1944: Soviet frogmen conducted a commando landing on Rukhnu island.[4]
 

EK

Kenraali
Olen muuten samoilla linjoilla, mutta yhden yksityiskohdan nostan esiin. Nimittäin britit.
Jos asiaa tarkastellaan hieman pintaa syvemmältä niin sodan alkuvuosina britit olivat vähän samassa tilannteessa kuin saksalaiset sodan loppupuolella. Alivoimaisia niin määrällisesti kuin kalustollisestikin. Silti he olivat ainoa porukka joka pystyi pistämään saksalaisille kunnolla vastaan 1940 ja japanilaisille idässä vähän myöhemmin.
Brittien Expeditionary Force oli olosuhteisiin nähden 1940 kova luu saksalaisille. Samoin Afrikassa britit eivät olleet kuin hetkellisesti alakynnessä, mutta käänsivät tilanteen takaisin kuitenkin aika nopeasti.

Yleensä käy niin että saksalaiset muistetaan - syystäkin toki - taitavina ja kyvykkäinä sotilaina ja joukkoina. Britit tuppaavat unohtumaan. Ranskassa 1940 tekivät kovia juttuja, samoin Afrikassa, commando-iskut ovat mielikuvituksellisessa hurjuudessaan lähes omaa luokkaansa koko historiassa jne.
Vahvensin kommentoitavan osan. Eräs (en muista kuka) lukemani populaarihistoriankirjoittaja selitti brittien erikoisjoukkoja (osin halpahintaisesti) brittiläisellä sisäoppilaitos-järjestelmällä. Selityksen mukaan brittipojat kasvatettiin partion ja urheilun avulla "Good Sport" -hengessä toisaalta sekään rehtiin kilpailuun (vastustajan kunnioittaminen, reilu peli, hyvä häviä jne.) että "jänniin" juttuihin, kuten inkkarileikit metsissä yms. joissa taas ihailtiin oveluutta ja nokkeluutta ja poikkeavia ratkaisutapoja. Tämä olisi sitten osittain siirtynyt erikoisjoukkotoimintaan, joka alkuvaiheessa olikin vähän villiä, kun porukoita oli jos jonkinlaisia. Tietenkin vakiintuneempaakin toimintaa ja pohjaa oli ja melko pian erikoisjoukot muuttuivat vakinaisen armeijan osaksi.

Mene ja tiedä, missä määrin sitten pitää paikkaansa.
 

ctg

Ylipäällikkö
Selityksen mukaan brittipojat kasvatettiin partion ja urheilun avulla "Good Sport" -hengessä toisaalta sekään rehtiin kilpailuun (vastustajan kunnioittaminen, reilu peli, hyvä häviä jne.) että "jänniin" juttuihin, kuten inkkarileikit metsissä yms. joissa taas ihailtiin oveluutta ja nokkeluutta ja poikkeavia ratkaisutapoja.
Stirling ei löytänyt näitä ihmisiä rivistä. Hän löysi niitä hylkijöinä, mitkä eivät kelvanneet normi komentajille. Useat tuossa joukossa oli jonkin tason kirjailijoita, ja hänelle luovuus oli tärkämpi elementti kuin lihakset taikka superkunto. Sama homma on jatkunut pitkään, minkä voi taas nähdä useissa kirjoissa mitkä SASsin entiset jäsenet ovat tehneet MODin luvalla.

Perinteisesti armeijassa luovuus ajetaan ulos koska ajattelemisella ei tehdä mitään. Erikoisjoukoilla tämä pitäisi olla toisinpäin koska tehtävät usein vaativat jonkin sortin luovaa ajattelua lihasmuistin sijaan. Siinä missä karpaasi yrittää tehdä parhaansa, luova ihminen voi hoksata paremman, helpomman taikka turvallisemman tavan suorittaa tehtävä.

Homma kuitenkin on siinä että harjoittelemalla lihasmuistin ja rutiinit voidaan hioa tappiinsa, mutta luovat ratkaisut ongelmiin tarvitsee niitä ongelmia, ja henkilöiden kannustamista käyttämään aivoja lihaksien sijaan.

Stirlingin ykkösmiehellä tämä luovuus esiintyi häikälemättömänä raakuutena kuten esimerkiksi saku upseerien messin lukitsemista ulkopuolelta ja miesten tuhoamista käsikraanateilla. Stirlingin miehet myös keksivät sticky bombin (Lewes Bomb) kun tarvitsivat sellaisen lentokoneiden tuhoamiseen.

Nykyään useassa paikassa luovuus ei riitä vaan pitää olla kova kunto ja kyky puskea pidemmällä kuin normaali rivisotilas. Usein Sassin ukot lainaa tuohon lausetta, "When you think you're finished, you've only used 10 percent of your reserves." Tiedän kokemuksesta että tuo on totta ja pitkä aikainen adrenaliini pilvessä kulkeminen kostautuu myöhemmin stressin kautta taikka kipuina kun esim. lihas revähtymät muistuttavat tapahtumista.
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
sticky bombin (Lewes Bomb)
Eivät ole sama ”pommi”.

”Sticky bombin” on panssarin torjunta-ase joka kehitettiin maihinnousun pelossa 1940.
Ja se oli tehdasvalmisteinen 2500000 kpl 1940-1943







Lewes Bomb oli mainitsemasi aavikkorottien ase.


 

AKE-ukki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Stirling ei löytänyt näitä ihmisiä rivistä. Hän löysi niitä hylkijöinä, mitkä eivät kelvanneet normi komentajille. Useat tuossa joukossa oli jonkin tason kirjailijoita, ja hänelle luovuus oli tärkämpi elementti kuin lihakset taikka superkunto. Sama homma on jatkunut pitkään, minkä voi taas nähdä useissa kirjoissa mitkä SASsin entiset jäsenet ovat tehneet MODin luvalla.

Perinteisesti armeijassa luovuus ajetaan ulos koska ajattelemisella ei tehdä mitään. Erikoisjoukoilla tämä pitäisi olla toisinpäin koska tehtävät usein vaativat jonkin sortin luovaa ajattelua lihasmuistin sijaan. Siinä missä karpaasi yrittää tehdä parhaansa, luova ihminen voi hoksata paremman, helpomman taikka turvallisemman tavan suorittaa tehtävä.

Homma kuitenkin on siinä että harjoittelemalla lihasmuistin ja rutiinit voidaan hioa tappiinsa, mutta luovat ratkaisut ongelmiin tarvitsee niitä ongelmia, ja henkilöiden kannustamista käyttämään aivoja lihaksien sijaan.

Stirlingin ykkösmiehellä tämä luovuus esiintyi häikälemättömänä raakuutena kuten esimerkiksi saku upseerien messin lukitsemista ulkopuolelta ja miesten tuhoamista käsikraanateilla. Stirlingin miehet myös keksivät sticky bombin (Lewes Bomb) kun tarvitsivat sellaisen lentokoneiden tuhoamiseen.

Nykyään useassa paikassa luovuus ei riitä vaan pitää olla kova kunto ja kyky puskea pidemmällä kuin normaali rivisotilas. Usein Sassin ukot lainaa tuohon lausetta, "When you think you're finished, you've only used 10 percent of your reserves." Tiedän kokemuksesta että tuo on totta ja pitkä aikainen adrenaliini pilvessä kulkeminen kostautuu myöhemmin stressin kautta taikka kipuina kun esim. lihas revähtymät muistuttavat tapahtumista.
En yleensä mainosta/arvosta ns. tositv:tä... mutta Netflix:ssä on erittäin hyvä brittisarja, missä valitaan IIms kriteereillä sen aikaiseen SOE:n henkilöstöä. Kyseisissä valintatehtävissä juuri korostetaan noita mainitsemiasi henkilöiden ominaisuuksia. SOE oli aivot ja SAS muskelit. Toki SOE henkilöstö värvättiin siviileistä ja SAS-taistelijat sotilaista. Mutta muuten henkilön persoonaan liittyvät valintakriteerit taisivat olla aika lailla samat.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg

Old Boy

Ylipäällikkö
September 1941: During the Finnish army's invasion of the area around Lake Ladoga, Finnish forces took an island south of Vyborg, isolating 23 Soviet units who were in Vyborg port. Two RON frogmen swam to the island, laying a guide cable as they went. 50 RON frogmen followed this cable, landed and found that the Finns had removed parts from their guns and abandoned the island, perhaps because they had seen the Soviet preparations.
Liittyy siis Viipurinlahden ylimenoon syyskuussa 1941. Viipurin satamassa olleet laivat karkasivat kun ei niille jv-aseilla mitään mahtanu. Jotain laivaa ammuttiin 45 mm pst-tykilläkin. Kuvattu suomalaisten poistuminen saaresta tapahtui luultavasti siksi että joukkoja tarvittiin muualla. Meillähän päämäärä oli Porlammin motin sulkeminen eikä meritaistelu. Tämä venäläisten erikoisjoukko- operaatio on jäänyt suomalaisilta huomaamatta.
 

J0h1F

Eversti
Lyhyesti:
T-80 oli tankki jolla korvattiin T-72 kalusto. Lopputulos oli kuitenkin se, että lopulta T-80:ä alettiin poistaa nopealla tahdilla käytöstä teknisesti totaalisen epäluotettavana - ja samalla alettiin ottamaan T-72:sia takaisin käyttöön ne jo kertaalleen korvanneen T-80:n tilalle. Sitten alettiin modaamaan T-72:sia, modaamisen tahtia kiihdytettiin kun Armata T-14 osoittautui huonoksi ideaksi. Aivan viime aikoina on alettu modaamaan myös T-80:ä. Modaus on teknisesti perusteellinen..mm moottori ja voimansiirto.
Eli: jos olisimme tuolloin päätyneet T-80:iin Leo 2A4:sten sijaan, meillä olisi ollut suoraan niin paskaa kalustoa ettei sillä olisi tehnyt oikeastaan yhtään mitään. Venäläisillä sentään oli vanhat T-72:t varastossa otettavaksi takaisin käyttöön romujen tilalle, meillä ei olisi ollut yhtään mitään.
Siksi pitää kiittää kaikkia mahdollisia siitä ettei tankkivalinnassa neukkunostalgiasta sokeutuneet saaneet omaa valintaansa läpi vaan järki voitti.
Pieniä tarkennuksia nyt tuohon. T-80:n ei ollut tarkoitus korvata T-72:ta, vaan T-64. Neuvostoliitolla oli T-55:stä ja T-62:sta lähtien kaksi eri kehityslinjaa vaunuille: kalliimpi ja sofistikoituneempi vaunu panssarijoukoille (T-64 ja T-80) ja halvempi (T-62, T-72) vaunu moottoroidulle jalkaväelle, siis meikäläisittäin kutsuttuna mekanisoiduille joukoille, orgaanisiksi vaunuiksi. T-72:han oli tarkoitettu halvemmaksi kuin aikanaan hyvin sofistikoitunut ja varsin kallis T-64, ja T-80 oli sitten tarkoitettu Neuvostoliiton panssaridivisioonien keihäänkärjeksi vanhentuvan T-64:n tilalle, ja näihin vaunuihin oli myös budjetoitu enemmän resursseja vaunua kohden kuin T-72:een. T-80:ssä olikin kaasuturbiini moottorina, koska sitä pidettiin sekä USA:ssa että Neuvostoliitossa panssarivaunujen tulevaisuutena.

T-80 oli ensisijaisesti aivan uskomaton polttoainesyöppö - epäluotettavuus taas oli etenkin alkuperäisen GTD-1000T:n, ja myös sen jonkin verran paranneltujen versioiden GTD-1000TF (T-80B) ja GTD-1000M (T-80A) ongelma, parantuen tosin kehitysversioiden myötä, ja ratketen melko pitkälti uuden GTD-1250TF:n (T-80U) myötä jo 1980-luvun tuotannossa.
Vaunuja (etenkin T-80BV) käytettiin mm. Tsetsenian sodissa, jossa huolto-ongelmien vuoksi vaunut hyytyivät polttoaineen loppumisen vuoksi yhtenään kesken sotatoimien, mikä oli varsin ongelmallista, ottaen huomioon tsetseenien varsin tehokkaan sissisodankäynnin, jolle kaupungissa tai esikaupunkialueella hyytynyt panssarivaunu oli helppo maali. Siksi myös Tsetsenian sodassa siirryttiin käyttämään vähemmän polttoainetta kuluttavaa T-72:ta. Toinen T-80BV:n merkittävistä ongelmista, joka silloin havaittiin (koskee kaikkia T-80:n malleja ja myös T-64:ää) oli automaattilataajassa pystyssä olevat kartussit, jotka syttyivät kovin helposti panssarin läpäisyn tuottamista kipinöistä. T-72-mallisessa automaattilataajassa panokset ovat taas kyljellään.

Mikseivät venäläiset korvanneet sitten T-80:n moottoreita perinteisillä dieselmoottoreilla myöhemmin? Syy on selvä - Harkivin suunnittelubyroo ja Malyshevin tehdas jäivät NL:n hajotessa Ukrainaan, ja siellä kehitelty T-80UD ukrainalaisten projektiksi. Lisäksi T-80UD:n mäntädiesel oli sekin varsin epäluotettava.

Nyttemmin käytössähän on T-80:stä ollut T-80U, se on käytössä nimenomaan Venäjän panssariprikaateissa T-90A:n ohella. T-72B obr. 1989 ja sen jälkeiset kehitysversiot (T-72BA, T-72B3, ei kuitenkaan T-90-sarja) ovat taas käytössä moottoroiduissa jalkaväkiprikaateissa, eivätkä lainkaan panssariprikaateissa. T-80U ei siis ole jäänyt missään vaiheessa pois käytöstä, vaan on palvellut koko ajan T-90A:n rinnalla panssarijoukoissa, kun taas T-72 on käytössä mekanisoiduilla joukoilla.

T-80BVM:ssä, joka on tuo uusi päivitysversio, joka tuli ensimmäisenä käyttöön arktisille joukoille - juuri meidän rajaamme vasten Alakurttiin ja Petsamoon, yksi vaunupataljoona kumpaankin - on sama GTD-1250TF kuin 1980-lukulaisessa T-80U:ssa. Venäläiset ovat kaasuturbiinin säilyttämistä (jokseenkin sen vaihtamista uudempaan malliin, T-80B:ssähän oli GTD-1000TF) perustelleet sillä, että kaasuturbiini käynnistyy kylmissä oloissa helpommin kuin tavalliset mäntädieselit. Eli modaus ei siis ole voimalinjan osalta teknisesti perusteellinen, vaan vain muokkaus T-80U:n standardiin.

Laitetaan tänne nyt vielä muokkauksena, että poikkeus vahvistaa säännön: T-80BV tuli kyllä jossain vaiheessa myös joihinkin moottoroituihin jalkaväkidivisiooniin/-prikaateihin käyttöön, sillä periaatteella, että T-80U ja T-90(A) korvasivat ne panssaridivisioonissa/-prikaateissa. Esim. Petsamossa T-80 taisi olla koko ajan käytössä, sen sijaan Alakurtissa vaununa oli aluksi T-72B3 obr. 2013.
 
Viimeksi muokattu:

vastarannankiiski

Kenraali
Lahjoittaja
T-80BVM:ssä, joka on tuo uusi päivitysversio, joka tuli ensimmäisenä käyttöön arktisille joukoille - juuri meidän rajaamme vasten Alakurttiin ja Petsamoon, yksi vaunupataljoona kumpaankin - on sama GTD-1250TF kuin 1980-lukulaisessa T-80U:ssa.
Onko mitään käryä tai arviota paljonko Alakurtissa tai Petsamossa on vaunuja yhteensä? Onko kaksi prikaatia täysin tuulesta temmattu arvio? Eli jos T-80BVM on ilmeisesti aktiivipataljoonilla niin löytyykö niiden lisäksi molemmille vielä kaksi pataljoonaa mahdollisesti vanhemmalla vaunukannalla tueksi mobilisoitavaksi kriisitilanteessa?
 
Viimeksi muokattu:

PM

Luutnantti
Pieniä tarkennuksia nyt tuohon. T-80:n ei ollut tarkoitus korvata T-72:ta, vaan T-64. Neuvostoliitolla oli T-55:stä ja T-62:sta lähtien kaksi eri kehityslinjaa vaunuille: kalliimpi ja sofistikoituneempi vaunu panssarijoukoille (T-64 ja T-80) ja halvempi (T-62, T-72) vaunu moottoroidulle jalkaväelle, siis meikäläisittäin kutsuttuna mekanisoiduille joukoille, orgaanisiksi vaunuiksi. T-72:han oli tarkoitettu halvemmaksi kuin aikanaan hyvin sofistikoitunut ja varsin kallis T-64, ja T-80 oli sitten tarkoitettu Neuvostoliiton panssaridivisioonien keihäänkärjeksi vanhentuvan T-64:n tilalle, ja näihin vaunuihin oli myös budjetoitu enemmän resursseja vaunua kohden kuin T-72:een. T-80:ssä olikin kaasuturbiini moottorina, koska sitä pidettiin sekä USA:ssa että Neuvostoliitossa panssarivaunujen tulevaisuutena.

T-80 oli ensisijaisesti aivan uskomaton polttoainesyöppö - epäluotettavuus taas oli etenkin alkuperäisen GTD-1000T:n, ja myös sen jonkin verran paranneltujen versioiden GTD-1000TF (T-80B) ja GTD-1000M (T-80A) ongelma, parantuen tosin kehitysversioiden myötä, ja ratketen melko pitkälti uuden GTD-1250TF:n (T-80U) myötä jo 1980-luvun tuotannossa.
Vaunuja (etenkin T-80BV) käytettiin mm. Tsetsenian sodissa, jossa huolto-ongelmien vuoksi vaunut hyytyivät polttoaineen loppumisen vuoksi yhtenään kesken sotatoimien, mikä oli varsin ongelmallista, ottaen huomioon tsetseenien varsin tehokkaan sissisodankäynnin, jolle kaupungissa tai esikaupunkialueella hyytynyt panssarivaunu oli helppo maali. Siksi myös Tsetsenian sodassa siirryttiin käyttämään vähemmän polttoainetta kuluttavaa T-72:ta. Toinen T-80BV:n merkittävistä ongelmista, joka silloin havaittiin (koskee kaikkia T-80:n malleja ja myös T-64:ää) oli automaattilataajassa pystyssä olevat kartussit, jotka syttyivät kovin helposti panssarin läpäisyn tuottamista kipinöistä. T-72-mallisessa automaattilataajassa panokset ovat taas kyljellään.

Mikseivät venäläiset korvanneet sitten T-80:n moottoreita perinteisillä dieselmoottoreilla myöhemmin? Syy on selvä - Harkivin suunnittelubyroo ja Malyshevin tehdas jäivät NL:n hajotessa Ukrainaan, ja siellä kehitelty T-80UD ukrainalaisten projektiksi. Lisäksi T-80UD:n mäntädiesel oli sekin varsin epäluotettava.

Nyttemmin käytössähän on T-80:stä ollut T-80U, se on käytössä nimenomaan Venäjän panssariprikaateissa T-90A:n ohella. T-72B obr. 1989 ja sen jälkeiset kehitysversiot (T-72BA, T-72B3, ei kuitenkaan T-90-sarja) ovat taas käytössä moottoroiduissa jalkaväkiprikaateissa, eivätkä lainkaan panssariprikaateissa. T-80U ei siis ole jäänyt missään vaiheessa pois käytöstä, vaan on palvellut koko ajan T-90A:n rinnalla panssarijoukoissa, kun taas T-72 on käytössä mekanisoiduilla joukoilla.

T-80BVM:ssä, joka on tuo uusi päivitysversio, joka tuli ensimmäisenä käyttöön arktisille joukoille - juuri meidän rajaamme vasten Alakurttiin ja Petsamoon, yksi vaunupataljoona kumpaankin - on sama GTD-1250TF kuin 1980-lukulaisessa T-80U:ssa. Venäläiset ovat kaasuturbiinin säilyttämistä (jokseenkin sen vaihtamista uudempaan malliin, T-80B:ssähän oli GTD-1000TF) perustelleet sillä, että kaasuturbiini käynnistyy kylmissä oloissa helpommin kuin tavalliset mäntädieselit. Eli modaus ei siis ole voimalinjan osalta teknisesti perusteellinen, vaan vain muokkaus T-80U:n standardiin.
Lisäyksenä ansiokkaaseen selostukseenne:
T-80UD:n "mäntädiesel" (kaikki dieselit ovat mäntämoottoreita), on kaksitahtinen Junkers tyyppinen konstruktio. Siinä on 6 sylinteriä joissa (kaikissa) 2 vastakkaisiin suuntiin liikkuvaa mäntää (eli 12 mäntää kaikkiaan). Pako- ja imuaukot ovat sylinteriputkissa eli ei ole erikseen venttiilejä.

Tuossa on jonkunlainen speksiluettelo ko. tuotteesta:
http://www.malyshevplant.com/en/content/6td
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Lisäyksenä ansiokkaaseen selostukseenne:
T-80UD:n "mäntädiesel" (kaikki dieselit ovat mäntämoottoreita), on kaksitahtinen Junkers tyyppinen konstruktio. Siinä on 6 sylinteriä joissa (kaikissa) 2 vastakkaisiin suuntiin liikkuvaa mäntää (eli 12 mäntää kaikkiaan). Pako- ja imuaukot ovat sylinteriputkissa eli ei ole erikseen venttiilejä.

Tuossa on jonkunlainen speksiluettelo ko. tuotteesta:
http://www.malyshevplant.com/en/content/6td








 
  • Tykkää
Reactions: PM

Kiusankpl

Kersantti
Muutamia heillä oli, mutta mikään niistä ei ollut sellainen suksee että olisi jäänyt lastenlapsille laulujen aiheita... ;)
3. The Vyazma airborne operation was conducted from January 18 to February 28, 1942 to assist the troops of the Kalinin and Western fronts, surrounded by part of the forces of the German Army Group Center. More than 10 thousand airborne troops were landed at the rear of the enemy. The Soviet paratroopers, armed mainly with small arms, fought desperately with the tank and motorized divisions of the Wehrmacht. After unequal and bloody battles, the remnants of the assault, together with the cavalry corps of General Belov, broke through the front line in June 1942 and left the encirclement.

Demian landing operation, which was held on February 18 - April 14, 1942, is one of the most tragic pages in the combat chronicle of Soviet airborne troops. The Germans noticed the paratroopers still in the air and took all measures to destroy them. Paratroopers had to fight in full surroundings and in the conditions of spring mudslides, without food. Out of eight thousand paratroopers, only about 500 people broke through to the front line. Such a tragic result of the operation was the reason that it was not mentioned in Soviet literature and was completely forgotten.

Jenkkien tutkimus näistä retkistä:



main-qimg-3b9f5e0a1e0717427d25aa44aac79bc7.jpgmain-qimg-d81fd238d336f26409dfbc715303aa46.jpgmain-qimg-ed527e31bafc134785ea9cdf0a2a352d.jpg
 
Viimeksi muokattu:

xzu

Kersantti
Laitetaanpa tänne, vaikka maahanlaskujoukot eivät nyt erikoisjoukkoja olekaan. Venäjä tiputti heinäkuun puolivälissä 2500 sotilaan osaston Krimille. Operaatiosta tehty puolen tunnin Youtubessa, luonnollisesti venäjäksi.


 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Jotain erikoisjoukkovideoita on kuulemma julkaistu nyt Itämerellä käynnissä olevasta harjoituksesta, en ole kahtonut, nuorukaiset kertoivat.
 
Top