Venäjän erikoisjoukot

[Kapiainen]

No historiasta jos puhutaan niin yksi kommentti tuohon.

Mielestäni läntisessä historiankirjoituksessa on aina ymmärretty osittain väärin itärintaman taisteluiden luonnetta ja syitä. Lännessä kauhistellaan joukkojen tuhlaamista ja komentajien piittaamattomuutta. Tässä on kyllä paljon tottakin, mutta ei ehkä ihan koko totuus.

On totta, että NL "tuhlasi" joukkoja sodan aikana. Mutta mikä oli vaihtoehto? Saksalaiset olivat vuonna 1941 jo kaksi/kolme sotaretkeä läpikäyneitä veteraaneja. Tämä pumppu sitten heitetään kokemattomia joukkoja vastaan, joiden komentosuhteet ovat vielä sisäisistä syistä johtuen myös täydellisen kokematonta. Siihen mukaan osittain vanhentunut kalusto. Ei kovin suri ihme, että tappiot olivat kovia.

Tämä tilanne jatkui käytännössä vuoteen 1944 saakka. Ei NL:llä ollut oikein muuta mahdollisuutta kuin heittää tuleen jatkuvalla syötöllä kokemattomia ja kouluttamattomia joukkoja Saksalaisten rynnistystä vastaan. Ja tällöin massalla taisteleminen on ainoa keino yrittää eteenpäin. On todella vaikea arvioida olivatko NL:n komentajien suunnitelmat hyviä/huonoja koska joukkojen osaamistaso oli väistämättä heikko.

Kannattaa huomata, että ei tilanne lännessä ollut yhtään se ihmeempi. Britit ottivat kuokkaan 40-42 sekä Saksalaisilta että Japanilaisilta. Ranska nuijittiin nurin viikoissa. USA:n joukot juoksivat 41-42 maataisteluissa karkuun sen minkä kykenivät idässä. Tappiot olivat suhteessa ihan itärintaman tasoa. Lännessä hyökkääjille tuli vastaan meri. Ja tämä antoi mahdollisuuden kouluttaa joukkoja pikku hiljaa vuosien ajan. Ja siltikin menestystä syntyi yleensä vasta kun käytössä oli ylivoimainen miesmäärä ja kalusto.

Eivät NL:n komentajat paljon joukkoja säästäneet. Se on totta. Mutta osittain se oli myös pakon, ei osaamattomuuden seurausta.

Olen muuten samoilla linjoilla, mutta yhden yksityiskohdan nostan esiin. Nimittäin britit.
Jos asiaa tarkastellaan hieman pintaa syvemmältä niin sodan alkuvuosina britit olivat vähän samassa tilannteessa kuin saksalaiset sodan loppupuolella. Alivoimaisia niin määrällisesti kuin kalustollisestikin. Silti he olivat ainoa porukka joka pystyi pistämään saksalaisille kunnolla vastaan 1940 ja japanilaisille idässä vähän myöhemmin.
Brittien Expeditionary Force oli olosuhteisiin nähden 1940 kova luu saksalaisille. Samoin Afrikassa britit eivät olleet kuin hetkellisesti alakynnessä, mutta käänsivät tilanteen takaisin kuitenkin aika nopeasti.

Yleensä käy niin että saksalaiset muistetaan - syystäkin toki - taitavina ja kyvykkäinä sotilaina ja joukkoina. Britit tuppaavat unohtumaan. Ranskassa 1940 tekivät kovia juttuja, samoin Afrikassa, commando-iskut ovat mielikuvituksellisessa hurjuudessaan lähes omaa luokkaansa koko historiassa jne.

 

[Sardaukar]

Eipä tainnut oikein olla. Saksalaisten osalta täytyy sanoa että heillä oli, Brandenburgilaiset - ja sitten Skorzenyn porukka lähinnä sekoili Brandenburgilaisten hengessä.
Yleisesti tosin tuohon aikaan erikoisjoukkokulttuuri vasta syntyi ja lännessähän se syntyi. Sieltä puolen löytyi mm. brittien Commando-rykmentit, sitten SAS, SOE...ja jenkeiltäkin kohta omansa.

Lähinnä taisi venäläisillä olla eri yksiköiden tiedustelujoukot.

 

[inscout]

Lähinnä taisi venäläisillä olla eri yksiköiden tiedustelujoukot.

Muistan lukeneeni, että Venäläisillä oli laskuvarjojoukkoja ensimmäisenä maailmassa. Kuinka "erikoisjoukkoja" nuo olivat, en osaa sanoa.

Interwar and World War II[edit]

Soviet Paratroopers deploy from a Tupolev TB-3 in 1930.
The first airborne forces parachute jump is dated to 2 August 1930, taking place in the Moscow Military District. Airborne landing detachments were established after the initial 1930 experimental jump, but creation of larger units had to wait until 1932–33. On 11 December 1932, a Revolutionary Military Council order established an airborne brigade from the existing detachment in the Leningrad Military District.[8] To implement the order, a directive of the Commissariat of Military and Naval Affairs transformed the Leningrad Military District’s 3rd Motorised Airborne Landing Detachment into the 3rd Airborne Brigade (Special Purpose) commanded by M.V. Boytsov. Two further airborne brigades (the 13th and 47th) and three airborne regiments (the 1st, 2nd, and 5th, all in the Far East) were created in 1936.[9] In March and April 1941, five Airborne Corps (divisions) were established on the basis of the existing 201st, 204th, 211th, 212th, and 214th Airborne Brigades.[10] The number of Airborne Corps rose from five to ten in late 1941, but then all the airborne corps were converted into "Guards" Rifle Divisions in the northern hemisphere summer of 1942.[11

 

[vastarannankiiski]

Yleisesti tosin tuohon aikaan erikoisjoukkokulttuuri vasta syntyi ja lännessähän se syntyi. Sieltä puolen löytyi mm. brittien Commando-rykmentit, sitten SAS, SOE...ja jenkeiltäkin kohta omansa.

Yhtenä syynä voi olla venäläinen sotilasdoktriini 20- ja 30-luvuilla, jotka nimenomaisesti suosivat määrällisesti suurten ja tulivoimasten, mutta vain "riittävän hyvin" koulutettujen joukkojen käyttöä taistelukentällä. Tätähän tutkittiin paljon neuvostoliitossa tuona ajankohtana, ja heikäläisessä doktriinissa päädyttiin pitämään parempana vaihtoehtona tulevaisuuden konflikteissa suurempaa, mutta laadullisesti hieman vaatimattomampaa massa-armeijaa kun pienempää mutta laadullisesti korkeatasoisempaa. Ja heikäläisittäin ihan perustelluista syistä. Tätä aihetta mm. Triandafillov tutki aikoinaan kehitellessään syvän iskun doktriinia ja venäläistä operaatiotaitoa. Samalla kannatta pitää mielessä että tällainen massamaisen kansanarmeijan idea on ennenkaikkea myös "jokamieshenkisyydessään" hyvin marxis-leninistisen opin mukainen.

Stalinhan jatkoi periaatteessa tällä samalla linjalla mutta periaatteessa tuhoisalla ja korruptoituneella menetelmällä. Mieshän tunsi että hyvin korkeaa osaamista omaava ja erittäin ammattitaitoinen upseeriluokka saattaisi luoda maahan "vastavallankumouksellisen" bonapartistisen suuntauksen joka olisi uhka hänelle itsellensä ja vaarantaisi kaiken vallan absoluuttisen keskittämisen hänelle itselleen, jopa uhkaisi vallankaappauksella.

Kun kuviot ja ilmapiiri ovat olleet tällaisia, ei ihme että maaperä ei ole ollut otollinen pitkään aikaan varsinaisten erikoisjoukkojen kehittämiselle. Ongelma on saattanut vielä korostua toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina pitkälle ajalle. Kun sodan voittaneessa strategiassa, operaatiotaidossa ja taktiikassa ei ollut tarvetta varsinaisille erikoisjoukoille niin kehityksessä jäätiin jälkeen lännestä myös sodan jälkeisinä vuosina, mahdollisesti jopa 60-luvulle saakka.

 

[vastarannankiiski]

Muistan lukeneeni, että Venäläisillä oli laskuvarjojoukkoja ensimmäisenä maailmassa. Kuinka "erikoisjoukkoja" nuo olivat, en osaa sanoa.

OSOAVIAKhIM reservikoulutusohjelmasta lienee ollut pitkälti kysymys. Oman käsityksen mukaan koulutettiin vallinneen doktriinin mukaan nimenomasesti massaa, eli tässä yhteydessä näkisin että kyse on ollut puna-armeijan maahanlaskujoukkojen tiettyjen perustaitojen kouluttamisesta.

DOSAAF - Wikipedia

en.wikipedia.org

 

[Kapiainen]

Yhtenä syynä voi olla venäläinen sotilasdoktriini 20- ja 30-luvuilla, jotka nimenomaisesti suosivat määrällisesti suurten ja tulivoimasten, mutta vain "riittävän hyvin" koulutettujen joukkojen käyttöä taistelukentällä. Tätähän tutkittiin paljon neuvostoliitossa tuona ajankohtana, ja heikäläisessä doktriinissa päädyttiin pitämään parempana vaihtoehtona tulevaisuuden konflikteissa suurempaa, mutta laadullisesti hieman vaatimattomampaa massa-armeijaa kun pienempää mutta laadullisesti korkeatasoisempaa. Ja heikäläisittäin ihan perustelluista syistä. Tätä aihetta mm. Triandafillov tutki aikoinaan kehitellessään syvän iskun doktriinia ja venäläistä operaatiotaitoa. Samalla kannatta pitää mielessä että tällainen massamaisen kansanarmeijan idea on ennenkaikkea myös "jokamieshenkisyydessään" hyvin marxis-leninistisen opin mukainen.

Stalinhan jatkoi periaatteessa tällä samalla linjalla mutta periaatteessa tuhoisalla ja korruptoituneella menetelmällä. Mieshän tunsi että hyvin korkeaa osaamista omaava ja erittäin ammattitaitoinen upseeriluokka saattaisi luoda maahan "vastavallankumouksellisen" bonapartistisen suuntauksen joka olisi uhka hänelle itsellensä ja vaarantaisi kaiken vallan absoluuttisen keskittämisen hänelle itselleen, jopa uhkaisi vallankaappauksella.

Kun kuviot ja ilmapiiri ovat olleet tällaisia, ei ihme että maaperä ei ole ollut otollinen pitkään aikaan varsinaisten erikoisjoukkojen kehittämiselle. Ongelma on saattanut vielä korostua toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina pitkälle ajalle. Kun sodan voittaneessa strategiassa, operaatiotaidossa ja taktiikassa ei ollut tarvetta varsinaisille erikoisjoukoille niin kehityksessä jäätiin jälkeen lännestä myös sodan jälkeisinä vuosina, mahdollisesti jopa 60-luvulle saakka.

Uskon että olet hyvinkin oikeilla jäljillä.
Tuon esille tuomasi ajattelun jäljet näkyvät mielestäni varsin vahvasti yhä tänäkin päivänä venäläisessä taktisessa ja operaatiotaidollisessa ajattelussa sekä ennenkaikkea siinä miten he ylipäätään ajattelevat sotilaan ja sotilasjoukon koulutustasovaatimukset jne jne jne.

Erikoisjoukkokulttuurin osalta voitaneen perustellusti sanoa että edellinen yhdistettynä siihen että he lähtivät sille saralle melkoiselta takamatkalta, on aiheuttanut sen että kulttuuri silläkin osa-alueella on hyvin erilaista kuin länsimaissa.

Laskuvarjojoukkojahan heillä oli ensimmäisten joukossa. Sillä saralla he ovatkin olleet koko ajan suht hyvin ahan tasalla ja välillä jopa edelläkävijöitä. Se ei kuitenkaan ole erikoisjoukkotoimintaa siinä mielessä kuin se asia ymmärrettiin jo WWII -aikana. Vrt. esim. Commandot, SAS ja SOE vs maahanlaskujoukot.

 

[vastarannankiiski]

Uskon että olet hyvinkin oikeilla jäljillä.
Tuon esille tuomasi ajattelun jäljet näkyvät mielestäni varsin vahvasti yhä tänäkin päivänä venäläisessä taktisessa ja operaatiotaidollisessa ajattelussa sekä ennenkaikkea siinä miten he ylipäätään ajattelevat sotilaan ja sotilasjoukon koulutustasovaatimukset jne jne jne.

Erikoisjoukkokulttuurin osalta voitaneen perustellusti sanoa että edellinen yhdistettynä siihen että he lähtivät sille saralle melkoiselta takamatkalta, on aiheuttanut sen että kulttuuri silläkin osa-alueella on hyvin erilaista kuin länsimaissa.

Laskuvarjojoukkojahan heillä oli ensimmäisten joukossa. Sillä saralla he ovatkin olleet koko ajan suht hyvin ahan tasalla ja välillä jopa edelläkävijöitä. Se ei kuitenkaan ole erikoisjoukkotoimintaa siinä mielessä kuin se asia ymmärrettiin jo WWII -aikana. Vrt. esim. Commandot, SAS ja SOE vs maahanlaskujoukot.

Joo, olen itsekkin ihan yllättynyt että olen kyennyt tuottamaan keskusteluun jotain järkevää sisältöä.

Mitä 30-luvun maahanlaskujoukkoihin tulee niin olen samaa mieltä. Kyseessä ovat olleet nimenomaan divisioona-prikaati kokoonpanossa toimineet maahanlaskujoukot. Ja eivät välttämättä edes sen ajan saksalaisiin fallschrimjägereihin tai nykypäivän amerikkalaisten 82 ja 101 maahanlaskudivisiooniin kuuluvaa eliittijoukkoa, vaan enemmänkin laskuvarjoilla maahan laskettavaa tavanomaisempaa kiväärijalkaväkeä.

 

[vastarannankiiski]

Mitä muuten tuohon Triandafillovin oppiin tulee, niin tämä teoreetikko oli monessa suhteessa melkoisen kaukonäköinen.

Modernin armeijan operaatiotaitoa ja maasodankäyntiä hahmotellessaan 20-luvulla hän tuli siihen johtopäätökseen että jos tarkoituksena on laajojen maa-alueiden valtaaminen ja haltuunotto niin pieni, mutta paremmin koulutettu, ehkä jopa laadukkaampi tai jopa ammatti-armeija ajautuu herkästi ongelmiin. Pieni joukkojen määrä tulee edellyttämään laajoja maa-alueita vallattaessa ja hallussapidettäessä joukkojen jakamista ja hajauttamista joka muodostaa ongelman vastaiskuista selviämiseen ja omien operaatioiden suorittamiseen. Suuremmalla ja massamaisella armeijalla ei tämä riski ole niin suuri, joten tästäkin syystä kansan massa-armeija vaatimattomammalla koulutustasolla soveltui paremmin Neuvostoliiton tarpeisiin (etenkin jos oli tarkoitus lähteä levittämään naapurimaihin kommunismin ilosanomaa kivääridivisioonien viemänä).

Käytännössähän saksalaiset törmäsivät itärintaman taisteluissa hyvin nopeasti tähän Triandafillovin määrittelemään ongelmaan. Kun se savijaloilla seisonut jättiläinen ei romahtanutkaan vaan jatkoi kuolinkamppailuaan vuonna -41 niin tappioistakin hupenevia panssaridivisioonia piti jakaa yhä pienempiin osastoihin useammalle sektorille jossa niitä tarvittiin. Sama sitten toistui toisella tavalla sodan loppupuolen viivytys- ja puolustustaisteluissa joita monia voi kuvailla termillä "liian vähän ja liian myöhään" etenkin koordinoitujen vastahyökkäysten osalta.

Venäläisillä taas katson että tämä riittävän massan joskin heikommin koulutetun, doktriini ja taktiikka saattaa olla puolustuksessa käytännöllinen mikäli sen vahvuuksia osataan soveltaa ja käyttää oikein. Esimerkiksi operaatio citadelissä Kurskissa, melko vaatimattomat joukot kuten syvyyteen porrastettu pst-tykkikalusto sekä miinoitteet tuottivat suuria hankaluuksia saksalaisille panssarijoukoille. Eikä mille tahansa panssarijoukoille vaan aikansa parhaalla kalustolla varustetuille saksalaisille panssaridivisioonille. Saattaa olla että nämä syvyyteen porrastetut miinoitteet/sulutteet ja hyvin valmistellut pst-asemat tuottivat saksalaisille suurempia ongelmia ja hidasteita kun sinällänsä teknisemmät venäläiset panssarimuodostelmat.

 

[Kapiainen]

Joo, olen itsekkin ihan yllättynyt että olen kyennyt tuottamaan keskusteluun jotain järkevää sisältöä.

Mitä 30-luvun maahanlaskujoukkoihin tulee niin olen samaa mieltä. Kyseessä ovat olleet nimenomaan divisioona-prikaati kokoonpanossa toimineet maahanlaskujoukot. Ja eivät välttämättä edes sen ajan saksalaisiin fallschrimjägereihin tai nykypäivän amerikkalaisten 82 ja 101 maahanlaskudivisiooniin kuuluvaa eliittijoukkoa, vaan enemmänkin laskuvarjoilla maahan laskettavaa tavanomaisempaa kiväärijalkaväkeä.

Jep, ja näin ne on mielestäni maahanlaskujoukot tänä päivänäkin luokiteltava: hyvin koulutettua (kevyttä) jalkaväkeä jonka yksi siirtymismenetelmä on ilmakuljetus.
Venäläiset ovat tässä lajissa olleet perinteisesti ihan ajan tasalla. Kalustopudotuksissa jopa edelläkävijöitä.

 

[Teräsvilla]

Hyvää keskustelua täällä! Kiitos, jatkakaa

 

[baikal]

Mielenkiintoinen ajatus tuo Nokian osaamispohja. Radiotiedustelu oli huippuluokkaa, samoin kaukopartioiden laitteet (Kyynel-radiot tulee mieleen) ja niiden käyttö. Minkähän verran Stella Polariksen myötä kulki osaamista Ericssonille...?

Voi olla että Finlux, Salora ym. keräsivät tuon insinööriporukan kun Nokia vielä teki enimmäkseen kaapeleita ja kumisaappaita, mutta jatkumohan se on. Ei niitä autopuhelimia tyhjästä alettu väsäämään

Olen ihan vissi, että -alan- osaamisen pohja luotiin tuolloin alkaen -30-luvulta.

 

[kimmo.j]

Besserwisseröinnistä ei ole mielestäni kaikessa kysymys, kun tarkastellaan vallinnutta tilannetta tosiasioiden valossa. Objektiivisesti arvioiden ilman puolustelua tai besserwisseröintiä, termin "erillissota" käyttö on hivenen omituista.

Suurin kritiikkini kohdistuu juurikin niihin poliitikkoihin ja tutkijoihin, jotka ovat sotien jälkeen viime aikoihin saakka sepitelleet näitä tarinoita erillissodasta ja osin myös ajopuuteorioista, vaikka tämä ajopuuteoria on realistisempi. Sota-ajan päättäjät olivat todella kusisessa tilanteessa ja joutuivat tekemään pakon edessä todella vaikeita päätöksiä. Itse kysyn, kenestä suomalaisesta nykyisestä valtiomiehestä löytyisi samaa paineensietokykyä ja "hermovoimaa" kun Rytistä ja vaikka Paasikivestä aikanaan?

Tähän poliitikoiden ja tutkijoiden sepittelyyn on johtanut kaksi käsitettä, Saksa oli ehdottomasti paha ja yhtä ehdottomasti Neuvostoliitto hyvä. Ainakin N-liiton arvostelussa piti olla hyvin varovainen.
Ei voitu avoimesti sanoa, että kahden pahan diktatuurin välissä oli pakko valita toinen, kun se toinen oli jo käynyt kerran kimppuun.

 

[kimmo.j]

Neuvostoliittolaisten erikoisjoukkojen erilaisuus on osittain johtunut länsimaalaisen erikoisjoukkotoiminnan itsenäisestä luonteesta. Se sopii huonosti Neusvostoliittolaiseen kulttuuriin, jossa iso jouko tarpeeksi ison johtajan johdolla tekee mitä iso johtaja käskee. Onhan tehtävätaktiikka melko tuntematon käsite tuossa maassa.

 

[TT]

Mitä muuten tuohon Triandafillovin oppiin tulee, niin tämä teoreetikko oli monessa suhteessa melkoisen kaukonäköinen.

Modernin armeijan operaatiotaitoa ja maasodankäyntiä hahmotellessaan 20-luvulla hän tuli siihen johtopäätökseen että jos tarkoituksena on laajojen maa-alueiden valtaaminen ja haltuunotto niin pieni, mutta paremmin koulutettu, ehkä jopa laadukkaampi tai jopa ammatti-armeija ajautuu herkästi ongelmiin. Pieni joukkojen määrä tulee edellyttämään laajoja maa-alueita vallattaessa ja hallussapidettäessä joukkojen jakamista ja hajauttamista joka muodostaa ongelman vastaiskuista selviämiseen ja omien operaatioiden suorittamiseen. Suuremmalla ja massamaisella armeijalla ei tämä riski ole niin suuri, joten tästäkin syystä kansan massa-armeija vaatimattomammalla koulutustasolla soveltui paremmin Neuvostoliiton tarpeisiin (etenkin jos oli tarkoitus lähteä levittämään naapurimaihin kommunismin ilosanomaa kivääridivisioonien viemänä).

Käytännössähän saksalaiset törmäsivät itärintaman taisteluissa hyvin nopeasti tähän Triandafillovin määrittelemään ongelmaan. Kun se savijaloilla seisonut jättiläinen ei romahtanutkaan vaan jatkoi kuolinkamppailuaan vuonna -41 niin tappioistakin hupenevia panssaridivisioonia piti jakaa yhä pienempiin osastoihin useammalle sektorille jossa niitä tarvittiin. Sama sitten toistui toisella tavalla sodan loppupuolen viivytys- ja puolustustaisteluissa joita monia voi kuvailla termillä "liian vähän ja liian myöhään" etenkin koordinoitujen vastahyökkäysten osalta.

Venäläisillä taas katson että tämä riittävän massan joskin heikommin koulutetun, doktriini ja taktiikka saattaa olla puolustuksessa käytännöllinen mikäli sen vahvuuksia osataan soveltaa ja käyttää oikein. Esimerkiksi operaatio citadelissä Kurskissa, melko vaatimattomat joukot kuten syvyyteen porrastettu pst-tykkikalusto sekä miinoitteet tuottivat suuria hankaluuksia saksalaisille panssarijoukoille. Eikä mille tahansa panssarijoukoille vaan aikansa parhaalla kalustolla varustetuille saksalaisille panssaridivisioonille. Saattaa olla että nämä syvyyteen porrastetut miinoitteet/sulutteet ja hyvin valmistellut pst-asemat tuottivat saksalaisille suurempia ongelmia ja hidasteita kun sinällänsä teknisemmät venäläiset panssarimuodostelmat.

Kursk-Prohorovkan taistelusta olen lukenutkin David Glantzin tutkielman (löytynee vieläkin netistä). En sinänsä sanoisi noita neukkujen joukkoja mitättömiksi koska sitä syvyyttä ja peruskalustoa oli todella paljon. Toisena tekijänä saksalaisten suunnitelmat arvattiin aika hyvin ja valmistelut onnistuivat olemaan sen mukaisia. Ja Saksan panssarijoukoissa oli kuitenkin paljon myös heppoisempaa PzIII ja PzIV -vaunua mukana joten niidenkin tasoa on monesti yliarvioitu Neukkulan panssarilauttojen rinnalla. Isoimpana tekijänä Glantz tuntui pitävän sitä, että nuo mainitsemasi opit oli todella hyvin jo saatu iskostettua ennen kaikkea jalkaväkeen. Joka tasolla komppaniasta divisioonaan oli reservinsä joita myös saatiin ohjattua taistelussa tarvittaviin paikkoihin, toisaalla vahvistukseksi johonkin tiukkaan vääntöön, toisaalla läpimurtoon siellä missä saksalaisilla ei ollut tarpeeksi joukkoja laittaa sellaista vastaanottamaan ja pysäyttämään. Mutta kuten sanoitkin niin miinoitteilla, tykistöllä, ja ennen pitkää jalkaväellä oli suuri osuus lopputulokseen, vaikka nimenomaan panssaritaisteluna tuo on tullut kuuluisaksi.

 

[TT]

Joo, olen itsekkin ihan yllättynyt että olen kyennyt tuottamaan keskusteluun jotain järkevää sisältöä.

Mitä 30-luvun maahanlaskujoukkoihin tulee niin olen samaa mieltä. Kyseessä ovat olleet nimenomaan divisioona-prikaati kokoonpanossa toimineet maahanlaskujoukot. Ja eivät välttämättä edes sen ajan saksalaisiin fallschrimjägereihin tai nykypäivän amerikkalaisten 82 ja 101 maahanlaskudivisiooniin kuuluvaa eliittijoukkoa, vaan enemmänkin laskuvarjoilla maahan laskettavaa tavanomaisempaa kiväärijalkaväkeä.

Saksalaiset voisi laskea melkein erikoisjoukoiksi, ehkä ihan sillä että tehtävänsä olivat niin harvassa ja pistemäisiä ja "erikoisia"; vaikkapa Eben-Emaelissa oli räjähteet liekinheittimet isommassa roolissa kuin "tavan skutsissa tetsaaminen".

Jenkkien ja brittien isommat ja pitkäikäisemmät muodostelmat ehkä olivat sitten ainakin eliitti- jollei niinkään erikoisjoukkoja. Sisilian maihinlasku levisi melkein koko saaren alueelle, hieman puihin menneenä. (Sisilian osuus silti sujui kaikkinensa aika sutjakasti; etenemisestä Italiassa ei voi sanoa samaa.) Market Garden Hollannin alueella oli sekin massiivinen operaatio n. kolmen pudotetun divisioonan voimin, vaikka ei ihan tappiin asti onnistunut, tai siis voisi sanoa että brittien ja puolalaisten osalta täysin epäonnistui. Olivat kaikki kovaa tiukasti koulutettua porukkaa mutten siis "erikoisjoukkoihin" laskisi noita minäkään. Juu, varsinkin amerikkalaiset 82 ja 101 divarit valtaosin taistelivat sotansa aika normi jalkaväkenä.

Puna-armeija ei tainnut maihinlaskuja tehdä juuri ollenkaan?

 

[vastarannankiiski]

Puna-armeija ei tainnut maihinlaskuja tehdä juuri ollenkaan?

Muutamia heillä oli, mutta mikään niistä ei ollut sellainen suksee että olisi jäänyt lastenlapsille laulujen aiheita...

 

[Kapiainen]

Saksalaiset voisi laskea melkein erikoisjoukoiksi, ehkä ihan sillä että tehtävänsä olivat niin harvassa ja pistemäisiä ja "erikoisia"; vaikkapa Eben-Emaelissa oli räjähteet liekinheittimet isommassa roolissa kuin "tavan skutsissa tetsaaminen".

Jenkkien ja brittien isommat ja pitkäikäisemmät muodostelmat ehkä olivat sitten ainakin eliitti- jollei niinkään erikoisjoukkoja. Sisilian maihinlasku levisi melkein koko saaren alueelle, hieman puihin menneenä. (Sisilian osuus silti sujui kaikkinensa aika sutjakasti; etenemisestä Italiassa ei voi sanoa samaa.) Market Garden Hollannin alueella oli sekin massiivinen operaatio n. kolmen pudotetun divisioonan voimin, vaikka ei ihan tappiin asti onnistunut, tai siis voisi sanoa että brittien ja puolalaisten osalta täysin epäonnistui. Olivat kaikki kovaa tiukasti koulutettua porukkaa mutten siis "erikoisjoukkoihin" laskisi noita minäkään. Juu, varsinkin amerikkalaiset 82 ja 101 divarit valtaosin taistelivat sotansa aika normi jalkaväkenä.

Puna-armeija ei tainnut maihinlaskuja tehdä juuri ollenkaan?

Tässä laskuvarjojoukkohommassa meillä on pieni kansallinen "rasite" siinä mielessä että meidän mielikuvissa laskuvarjoporukat rinnastuvat usein (virheellisesti) erikoisjoukkoihin, koska meillä ne ovat sitä.
Muualla ne ovat olleet ja ovat maahanlaskujoukkoja joita käytetään kevyen jalkaväen taktisin periaattein.
Toki laskuvarjopudotukset ovat joukon toiminta-alueelleen siirtämisessä menetelmänä myös erikoisjoukkotoiminnassa, kuten meillä on ja on ollut. Meikäläiset taas eivät ole koskaan kouluttaneet maahanlasku- tai ilmarynnäkköjoukkoja.

 

[TT]

Tässä laskuvarjojoukkohommassa meillä on pieni kansallinen "rasite" siinä mielessä että meidän mielikuvissa laskuvarjoporukat rinnastuvat usein (virheellisesti) erikoisjoukkoihin, koska meillä ne ovat sitä.
Muualla ne ovat olleet ja ovat maahanlaskujoukkoja joita käytetään kevyen jalkaväen taktisin periaattein.
Toki laskuvarjopudotukset ovat joukon toiminta-alueelleen siirtämisessä menetelmänä myös erikoisjoukkotoiminnassa, kuten meillä on ja on ollut. Meikäläiset taas eivät ole koskaan kouluttaneet maahanlasku- tai ilmarynnäkköjoukkoja.

Joku jenkkiläinen kenu sanoikin Korean sodassa että pienin järkevä pudotus on pataljoona. Täällä tosiaan eri doktriini.

 

[TT]

Täällä kalustostakin, silloin aikoinaan siis Fokkereista, tajusi että varmaan isoimmillaan joukkueen kokoisia laittoja on ajateltu ja aina erikoisemmat hommat mielessä. (Tuskin mitään punaleimaista paljastelin tässä. Oli niillä 100x kivempi kulkea lomille kuin junalla kun huomasi tuollaisenkin mahdollisuuden ja vielä lupa myöntyi... Välillä aika kaluunaisessa matkaseurassa Tikkakoskelta Kuninkaallisten Ilmavaivojen esikunnan "parkkipaikalta" Malmille...)

 

[AKE-ukki]

Olen muuten samoilla linjoilla, mutta yhden yksityiskohdan nostan esiin. Nimittäin britit.
Jos asiaa tarkastellaan hieman pintaa syvemmältä niin sodan alkuvuosina britit olivat vähän samassa tilannteessa kuin saksalaiset sodan loppupuolella. Alivoimaisia niin määrällisesti kuin kalustollisestikin. Silti he olivat ainoa porukka joka pystyi pistämään saksalaisille kunnolla vastaan 1940 ja japanilaisille idässä vähän myöhemmin.
Brittien Expeditionary Force oli olosuhteisiin nähden 1940 kova luu saksalaisille. Samoin Afrikassa britit eivät olleet kuin hetkellisesti alakynnessä, mutta käänsivät tilanteen takaisin kuitenkin aika nopeasti.

Yleensä käy niin että saksalaiset muistetaan - syystäkin toki - taitavina ja kyvykkäinä sotilaina ja joukkoina. Britit tuppaavat unohtumaan. Ranskassa 1940 tekivät kovia juttuja, samoin Afrikassa, commando-iskut ovat mielikuvituksellisessa hurjuudessaan lähes omaa luokkaansa koko historiassa jne.

Monesti unohdetaan myös Italialaiset joilla huippuerikoisjoukkona ja edelläkävijänä oli sikäläiset laivaston taistelusukeltajat. Nehän upotti useammankin brittitaustelulaivan, niin Gibraltarilla, Maltalla ja Aleksandriassa. Heidän toimintatapojaan mm. Britit kopioivat. Jopa olivat niin hyviä, että sodan jälkeen Israel värväsi ko. operaattorin perustamaan heidän tst-sukeltaja yksikköä! Aika hyvin makarooneilta.