Venäjän erikoisjoukot

Vielä muutama vuosi sitten Venäjän varikoilla oli junavaunuja täynnä kuolleita sotilaitaan Tsetsenian sodasta. En käsitä miten tämä voisi pitää millään tavoin paikkaansa mutta näin jostain uutisesta luin.

Yhdysvalloissa on löytynyt vielä 2000-luvulla junanvaunuja joissa on toisen maailmansodan tai korean sodan aikaista kalustoa.
 
Työkaluina oli mm. erittäin liikkuva mutta silti tulivoimainen neljän miehen partio jossa taistelijoiden aseet olivat PKM, SVD, RPG-7 ja johtajalla oli yleensä RPK tai AK kranaatinlaukaisimella.

Sikäli kun olen tuosta organisaatiosta kuullut, niin niitä oli viisi ukkoa. PKM, SVD, RPG-7 ja kaksi ukkoa kantamaan ammuksia edellisille. Toimivat osana joukkuetta, jossa on viisi tuollaista osastoa. Olen joskus maininnut, että tuollainen organisaatio muistuttaa meidän joukkuetta. Tukiampujan ase on mitä on ja niitä on vähemmän, mutta konekiväärejä on nimellisesti enemmän ja mielestäni PST-puoli on vahvempi, koska kertasingoilla saadaan enemmän ammuksia ilmaan kerralla.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Vielä muutama vuosi sitten Venäjän varikoilla oli junavaunuja täynnä kuolleita sotilaitaan Tsetsenian sodasta. En käsitä miten tämä voisi pitää millään tavoin paikkaansa mutta näin jostain uutisesta luin.

Kyllähän näistä petroskoilaiset itse ovat kertoneet. Ekan sodan jälkeen löytyi monelta paikkakunnalta junavaunuja, jotka tuoksuivat ja kun luukut avattiin....toisen aikana ja jälkeen sama toistui. Niimpä Ukrainan konfliktin kaatuneita hoidetaan kenttäkrematorioilla. :unsure:
 
Mutta mikä ihme tuo väite on. En sitä siis itse keksinyt vaan todella olen lukenut sen jostain.
Niin käsittämätön etten tohdi itsekkään uskoa. Joku jo täällä laittoi läskiksi koko jutun.
 
Ja taloja kannattaa polttaa. Vaikka termobaarisia hyväksikäyttäen. Palokaasumyrkytys saattaa tappaa yllättävän nopeasti siinä missä talo ei romahda niskaan.

Betonitaloissa on tosin se ongelma, että talo pysyy pystyssä kertaalleen poltettunakin, ja paranee vaan suoja-arvoltaan kun kaikki ylimääräinen palava on poltettu pois. Edelleen siis toimii pystysuorana bunkkerina ja pitää ottaa haltuun jollakin keinoin, ettei naapuri pääse pesiytymään.

Savukaasu-polttotaisteluongelma tietenkin on merkittävä alussa. Jos tehtävä on käyttää asemapaikkana kerrostaloa, niin kannattaa varmaan ensimmäisenä linnoittamisen yhteydessä heivata ikkunasta suurimmat palavat esineet kuten sohvakalustot ja puhkoa savukaasuille poistumisteitä.
 
Joku tällä foorumilla muistaakseni sanoikin, että venäläiset eivät ole niin hyviä tai huonoja kuin luullaan.

Vanhemmasta lausumasta jo kyse.

"Russia is never as strong as she looks; Russia is never as weak as she looks."

This quotation, or ones similar to it, have been attributed to Talleyrand, Metternich, and Churchill.

In May 2002, Putin pronounced a modified version of it (which he attributed to Churchill): "Russia was never so strong as it wants to be and never so weak as it is thought to be."
 
Muistan lukeneeni jostain kirjasta että vihollisen käsikranaatti kolahti Ehrnrootin kypäräänsä kun hän oli maassa. Ja sai vartalon täyteen sirpaleita. Kuulemma pelasti että oli vaihtanut puhtaat alusvaatteet jolloin haavoihin menneet riekaleet olivat puhtaat. Ja oliko se niin että vatsa tyhjä, muuten olisi ruokamassa vatsassa aiheuttanut tulehduksen.
Joo, siitä puhuttiin ainakin Ulla Apelsinin kirjassa "Kenraalin vuosisata" (löytyy hyllystä). Aatulla oli silkkikalsarit, jotka ovat luonnostaan antibakteeriset ja eivät ilmeisesti repeydy niin kovin vs. puuvilla.

Hieno aatelisherra nääs....:)
 
Oli tuossa ilmeisesti myös varsinaisia erikoisjoukkoja esimerkiksi valtaamassa parlamenttia. Muilta joukoilta tuskin löytyy ryhmätasolla kaksi lämpötähtäimellä varustettua asetta.

Oli. Tai "erikoistoimintaosastoja".

Katselin eräästä valvontakameranauhasta kuinka eräs hallintorakennus otettiin haltuun Krimillä venäläisten toimesta. Atleettiset sänkitukkaiset nuoret miehet jumppavaatteissa tunkeutuivat lätkäkassit olalla yöllä hallintorakennukseen. Lätkäkasseista sitten kaiveltiin vyösyöttöisiä ja olaltalaukaistavia kättäpidemmäksi, noin ensihätään.

Pääovien aulatilaan sijoitettiin ylätasanteen nurkkiin kaksi PKP:tä tuliasemiin, ampumaan ristitulta ala-aulan kulunvalvotaporteille. Tuliala konekivääreillä kattoi koko suurehkon aulatilan. Tuliasemat konekivääreillä valittiin siten että ne vaikuttivat olevan osin kuolleessa kulmassa oviaukosta nähden ja sijainniltaan sellaiset että ne on vaikea tuhota heitteellä, etenkään kun heitteen olisi joutunut heittämään konekiväärin tulialueelta.

Siitä kun lähtisi suomalainen maakuntakomppanian "erikoisjoukkojen torjuntaan erikoistunut" karaistunut commando-osasto etenemään "stackina" sisään aulaan, kuten on muodikasta nykyään sanoa, niin seurauksena olisi ollut ikävän monia mustia kumipusseja, surukirjeitä ja valkoisia puuristejä.
 
Meinaatko että miehistö ei osaa tiedustella taikka suunnitella operaatioitaan ennen toteuttamista? Edes vähän?
 
Meinaatko että miehistö ei osaa tiedustella taikka suunnitella operaatioitaan ennen toteuttamista? Edes vähän?

Voi olla hivenen hankalaa rakennuksissa. Kun ei ole röntgenkatsetta tai sellaista tietokonepelissä näkyvää HUD-tutkaa jossa viholliset näkyvät palluroina. Muuttuisi kummasti helpommaksi taistelu rakennuksessa sisällä taisteleminen.
 
Terve järki sanoo että pääovesta ei ehkä kannata rynnätä sisään. Tässäkin olisi periskooppi poikaa, antaa mahdollisuuden seistä seinää vasten ja kurkata pohjakerroksen ikkunoista sisään.
 
Oli. Tai "erikoistoimintaosastoja".

Katselin eräästä valvontakameranauhasta kuinka eräs hallintorakennus otettiin haltuun Krimillä venäläisten toimesta. Atleettiset sänkitukkaiset nuoret miehet jumppavaatteissa tunkeutuivat lätkäkassit olalla yöllä hallintorakennukseen. Lätkäkasseista sitten kaiveltiin vyösyöttöisiä ja olaltalaukaistavia kättäpidemmäksi, noin ensihätään.

Pääovien aulatilaan sijoitettiin ylätasanteen nurkkiin kaksi PKP:tä tuliasemiin, ampumaan ristitulta ala-aulan kulunvalvotaporteille. Tuliala konekivääreillä kattoi koko suurehkon aulatilan. Tuliasemat konekivääreillä valittiin siten että ne vaikuttivat olevan osin kuolleessa kulmassa oviaukosta nähden ja sijainniltaan sellaiset että ne on vaikea tuhota heitteellä, etenkään kun heitteen olisi joutunut heittämään konekiväärin tulialueelta.

Siitä kun lähtisi suomalainen maakuntakomppanian "erikoisjoukkojen torjuntaan erikoistunut" karaistunut commando-osasto etenemään "stackina" sisään aulaan, kuten on muodikasta nykyään sanoa, niin seurauksena olisi ollut ikävän monia mustia kumipusseja, surukirjeitä ja valkoisia puuristejä.
Jos Maakkilaisten pitää vallata takaisin erikoisjoukoilta jotain rakennusta niin jokin on jo mennyt pieleen mutta tuossa vaiheessa suojatulta, savuja ja räjähteitä ei kannattaisi säästellä.

Voi olla hivenen hankalaa rakennuksissa. Kun ei ole röntgenkatsetta tai sellaista tietokonepelissä näkyvää HUD-tutkaa jossa viholliset näkyvät palluroina. Muuttuisi kummasti helpommaksi taistelu rakennuksessa sisällä taisteleminen.
Ihan jo todennäköisen ansoituksen vuoksi etuovesta ei kannata mennä varomattomasti ellei sisällä olevilla juuri sillä hetkellä vingu korvat ja Vladimir kaipaa kiristyssidettä pohkeeseen juuttuneen ovenkahvan vuoksi.
 
Jossain Maakin harjoituksessa vuosia sitten oli treeni tai oikeastaan taisteluesitys jossa mentiin rakennukseen jossa muka spet natsit olivat sisällä. Puolustuvoimien kouluttaja kyllä sanoi että oikeasti tuikattaisiin kämppä tuleen ja odoteltaisiin. Mutta aina ei välttämättä voi rakennusta tuhota vaan sisälle on mentävä.
 
Kun käydään oikeaa sotaa ja oikealla kalustolla ja oikeilla taistelutekniikoilla niin jälki asutuskeskuksissa on tuollaista.

Ryssä työnsi kaupunkiin iskusosastoina erikoisjoukkoja ja heidän mukanaan tulenjohtajia joiden tehtävänä oli paikallistaa tsetseenien asemat. Tämän jälkeen asemia vastaan iskettiin systemaattisesti kaikealla raskaalla tulella, mukaanlukien ilmarynnäköinnillä, mutta myös organisoidulla psv-kanuunoiden sekä tykistön suora-ammuntatulella.

Termobaarisia aseita käyttivät runsaasti, sekä myös 240mm 2S4 Tyulpanien tulta.

Käytännössä siis vihollisen asemat tiedusteltiin, tämän jälkeen niitä vastaan iskettiin kaikilla mahdollisilla raskailla aseilla ja asemat murskattiin, ja vasta tämän jälkeen kun asemat oltiin ammuttu "isoksi kasaksi pieniä kiviä" laitettiin tavan tossumiehiä sisään. Menestysresepti jolla tsetsenien vastarinta murrettiin. PTM:nä ei ollut "rynnäkkökivääribaletti" millintarkkoine askelkuvioineen ja koreografioineen.

Tätä katsantokantaa vasten kannattaa miettiä 80-luvun "murtamatonta Kymijokilinjaa" sekä Festung Kouvolaa.
Eikös tässä ollut suuri ero 1. ja 2. Tšetšenian sodan välillä? Kuvaamasi taistelutapa taidettiin kehittää ensimmäisen, fiaskoksi jääneen sodan pohjalta. Taisi mennä niin, että ekalla kerralla ajettiin suoraan T-72:lla kaupungin kaduille ja niitä sitten tsetseenit napsi ylhäältä käsin kerrostalojen katoilta RPG-7:lla tai jopa avoimesta johtajan luukusta sisään tiputetuilla käsikranaateilla. Tokalla kerralla ei menty enää sisään vaan ammuttiin kaikki paskaksi kaukaa ja korkealta.
 
Siinä, että sotilaspoliisi-, suojaus- tai maakuntakomppania on taistelukosketuksessa vihollisen erikoisjoukkoja vastaan ei pitäisi olla poikkeustilanne. Tuollaisiin tehtäviin noita joukkoja on koulutettu ja kaikkien muidenkin joukkojen pitäisi pystyä suojaamaan ainakin auttavasti oma toiminta vihollisen erikoisjoukkotoimintaa vastaan.

Ylipäätänsä tilanne jossa erikoisjoukot taistelevat erikoisjoukkoja vastaan on poikkeuksellinen.

Täytyy ylipäätänsä ihmetellä mistä tuollainen ajatus on peräisin ja miten se voitaisiin toteuttaa harvasti asutussa maassa jossa suojattavia kohteita on todella paljon? Eri asia sitten, että takaa-ajossa voidaan sitten hyödyntää erikoisjoukkoja, mutta toisaalta erikoiskoulutettuja miehiä ei kannata istuttaa vain odottamassa jotain takaa-ajotilanteita. Oikeastaan tuollaisesta toiminnasta ainoa toimiva esimerkki oli RLI:n fire force, mutta tuskin kraalien lähellä (saatavilla ruokaa, majoitusta ja seksiä) käyskennelleet vapaustaistelijat olivat millään mittakaavalla erikoisjoukkoja.

Kun oikein muistista kaivelee, niin 90-luvulla oli eräässä ruotsalaisessa alan lehdessä artikkeli jossa kansainvälisesti tunnustettu erikoisjoukkojen asiantuntija lyttäsi ruotsin kodinturvajoukot ja kertoi, että erikoijoukkouhkaa vastaan tarvitaan pienet erittäin hyvin koulutetut vastaerikoisjoukot. Kyseinen asiantuntija oli joillekkin foorumilaisille hyvin tuttu paroni James "Jim" Shortt.
 
Mieleeni jäänyt uutispätkä, en tiedä oliko ensimmäinen vain toinen tsetseenisota. Siinä uutisfilmissä venäläinen tykistö pommitti jotain kylää muutaman kilometrin päässä
 
Tuosta mainitsin aikaisemmin, että venäläisille valikoitui taktiikka jonka edessä tsetseenit olivat hyvin heikkoja tai aseettomia. Eivät he lähteneet haastamaan tsetseenien vahvuuksia, pelaamaan heidän säännöillään tai heidän taistelusuunnitelmansa mukaan. Ihan perusjuttuja ja Sun Tzuta.

Ja hyvä esimerkki siitä, miten saattaa käydä kun sissisodan keinoin haastetaan mekanisoitu vastustaja ja antaudutaan taisteluun taas heidän eli mekanisoidun vastustajan ehdoin. Huonosti käy kevyille joukoille ilman raskasta aseistusta ja tukea.

Mutta sen varaan ei kannata tuudittautua että naapuri tosiaan pelaa meidän taistelusuunnitelman mukaan ja lähtee haastamaan omilla heikkouksillaan meidän vahvuuksiamme.

"Huhuu, kukkuu. Hei siellä, kuuletteko? Meillä on nyt LKP suoritettu ja miehiä kertautettu 4kk. Asemat ja vaihtoasemat kaivettu, ampuma-alat raivattu, murrosteet tehty, miinoitteet miinoitettu, panostettu ja epäsuoran tulen maalipisteet määritetty. Nyt saatte luvan hyökätä, me ollaan valmiita teitä varten." Jos joku kuvittelee asian menevän näin niin kannattaa varautua pettymyksiin.

Tästä on hyviä esimerkkejä myös Pohjois-Irlannista, jossa IRA:lla periaatteessa oli suht raskastakin aseistusta mm. Gaddafin lähettämät AK-47:t, RPG-7:t ja ITKK:t. Ja tietenkin pistooleita ja Armaliteja. Aseita oli tuhansia. Ja ilmeisesti jotkut IRA:n jäsenet haaveilivatkin omasta ”Tet-offensiivistaan” Vietkongin tyyliin, mutta lopulta todettiin, että avoimeen sotaan ei voi ryhtyä, koska briteillä on kuitenkin mies- ja aseylivoima esim. panssaroidut ajoneuvot. Näin ollen päädyttiin pienten solujen hit-and-run -iskuihin, joiden jälkeen sulauduttiin siviiliväestöön piiloon. Näin ollen esim. RPG-7:aa ei kai koskaan edes käytetty tosi toimissa. Sellainen on hankalampi kätkeä takin alle
 
Näin ollen esim. RPG-7:aa ei kai koskaan edes käytetty tosi toimissa. Sellainen on hankalampi kätkeä takin alle

No ei kyllä pidä paikkaansa.

IRA hyökkäsi turvallisuusjoukkoja vastaan myös omatekoisilla heittimillä.

Jos spetnazit ottaisivat lohjan kunnantalon niin komppiania talon ympärille, piiritys pystyyn ja kaukovaikutuksella ja näännyttämisellä pelataan peliä. Jossainvaiheessa ne pyrkii läpi sulusta ja sitä varten on reservi valmiina iskemään.
29661

Turha sinne die-hard ukkojen jotka pyrkii tappamaan vielä 3 raajaa silppuna taistelusta sekaan lähettää omia kärsimään suuria tappioita. Ei oo sen värti 10 ukon takia tapattaa viittäkymmentä. Lohjan kuntakin tyytyväinen kun EU-tukirahoilla saisi rakentaa uuden kunnantalon kriisin jälkeen.
 
Back
Top