Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Sitten on se vaihtoehto, että otan Istanbulin lennon” – Tällaisia tunnelmia itärajan sulkeminen herättää paljon Venäjälle matkustavissa
Koko itärajan sulkeminen tekee Suomesta Venäjälle kulkevien matkustajien reissaamisesta entistä hankalampaa. Viron kautta Venäjälle vielä pääsee.

Muutama vinkki korpiaidan suunnittelijoille ja tekijöille, älkää kuvitelko koko matkalle sitä hienoa legiaitaa, joka on tehty mursketien varteen ja betoniperustuksille.

Telakaivukone (huom! ei kaivinkone) paaluvasaralla varustettuna kärkeen, ja nakuttelemaan tavallisia putkipaaluja niin, että linja on korkeintaan puolikkaan natolankakiepin verran Suomen puolella. Jätetään paalua sen verran näkyviin, että siihen saadaan kolme tai neljä natolankavyyhtiä päällekkäin.

Laitetaan paalujen väliin sopiva määrä natolankakieppejä, ja pujotetaan 10 mm vaijeri läpi. Kiristetään ensimmäinen vaijeri ja tukevasti sakkeleilla paaluihin kiinni, ja levitetään lankakiepit. Sitten varvi kerrallaan lisää hiukan lomittain.

Koska estettisyys on tärkeää, ne aseteltakoon sillain nätisti, kerätään vaikka ressuista raati joka arvostelee kauneimman asettelun.

Viimeisenä hälytys- ja valvontajärjestelmä, jossa langallinen varmistus.

Kun logistiikka saadaan pelaamaan, menee tuollainen topparoikka aika perkeleenmoista vauhtia. Ja jos urakka annetaan vaikka sadalle porukalle, tekee se kymmenisen kilometriä per poppoo ja koko raja on aidattuna juhannukseen mennessä. Rakentaminen on sopivasti hiljentynyt, joten 100 paaluvasaraa on varmuudella keväällä vapaana.

Jos maasto ei salli paalutuskoneen ja kuormatraktoreiden liikkumista, joilla paalut, vaijerit, langat, polttoaineet ym tykötarpeet kuljetetaan, laitetaan metsätietä tekemään tottuneet konemiehet kärkeen. Kesän mittaan voi sitten parannella tietä niin, että pääsee nopeasti paikalle kun häly iskee.

Suokohdat voisi tehdä nyt talvella, sinne moottorikelkat nyt polkemaan lunta ja jäädyttämään tietä. Teräspaalun perustukseksi riittää hyvin, kun painaa tolppakauhalla 6 metrisen tukin suohon, ja kiinnittää paalun siihen. Ei matu kaada vaikka tulisi vauhdillakin.

Mikään järkevällä tavalla rakennettava aita ei kestä, jos vihu pääsee sitä rauhassa rusikoimaan. Tämän aidan tarkoituksena on antaa aikaa rajapartiolle mennä torjumaan aidan rikkomisyritykset.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa artikkelissa kerrotaan:

Eli tuolla on 25000:sta 400 sanonut "asylum" ja loput on palautettu Valko-Venäjälle. Suomessa taas 1000:sta tulijasta 1000 on sanonut "asylum" ja pääsee suomalaisten veronmaksajien ylläpidettäväksi tästä ikuisuuteen. Yhtään ei liene palautettu eikä Suomen viranomaiset kaiketi osaa / kykene palauttamaan ketään.

Kannattaisi varmaankin ostaa koulutusta / konsultointia Puolasta aiheesta miten valtakunnan rajoja turvataan.
Niistä itärajan turvapaikkahakemuksista jotka on käsitelty, on 100% saanut kielteisen päätöksen. Tämä eilisen lehtitiedon mukaan.
 
Kyllä, mutta nyt on poimittu joukosta selvät tapaukset migrin mukaan ja siksi prosentit on 100%. Tosin valituksia päätöksistä varmaan tehtaillaan ja maasta poistumisprosentti tullee olemaan ihan jotain muuta kuin 100%
 
Maksumuurin takana, harmi. Ryssärikollinen valittaa, ettei päässyt mukaan nyt käsillä olevaan bisnekseen.

Siirtolaisia Suomeen 2015 salakuljettanut murmanskilainen mies harmittelee, että nyt bisnekseen ei pääse mukaan​

Murmanskilainen taksikuski kuljetti kahdeksan vuotta sitten siirtolaisia Suomen rajalle ja kertoo saaneensa syytteet laittoman maahantulon järjestämisestä Suomeen. Hän kertoi HS:lle, miten bisnes toimii tänä vuonna.
Tilaajille

Suomeen yrittäneet miehet testasivat polkupyörää Venäjän rajaviranomaisten tarkastuspisteen parkkipaikalla Murmanskin alueella noin sadan kilometrin päässä Lotan raja-asemasta sunnuntaina. KUVA: HS

Jenni Jeskanen HS
28.11. 17:12
Murmansk
MURMANSKIN alueella on jälleen ihmissalakuljettajille töitä, mutta murmanskilainen taksikuski on tällä kertaa bisneksestä ulkona.
Kahdeksan vuotta sitten vuosien 2015 ja 2016 taitteessa mies teki siirtolaisilla tiliä, kun hän toi rajan yli Suomeen ainakin 200 ihmistä.
”Takuuvarmasti pari sataa ihmistä. En laskenut, mutta sen yhdentoista kuukauden aikana ehkä jopa enemmän. Minulla on omallatunnollani 200–250 ihmistä. Autoin heitä. Lähetin heidät Eurooppaan.”
Tuon talven 2015–2016 aikana Venäjältä Sallaan ja Raja-Jooseppiin saapui yhteensä 1 700 turvapaikanhakijaa.
Murmanskin alueesta tuli jälleen marraskuun lopussa Suomeen pyrkivien siirtolaisten solmukohta, kun Suomi sulki viikon aikana nopeasti lähes koko itärajansa. Avoinna on enää kaikkein pohjoisin rajanylityspaikka: Raja-Jooseppi Inarissa Lapissa, jonka vastinpari Venäjän puolella on Lotta Murmanskin alueella.
Tiistaina Suomen hallitus tosin ilmoitti, että Raja-Jooseppikin menee kiinni. Raja-Joosepin rajanylityspaikka suljetaan kuun vaihteessa.

TAKSIKUSKI päivystää Murmanskin rautatieasemalla, kuten kahdeksan vuotta sitten, mutta tällä kertaa hän ei kuljeta siirtolaisia rajalle, eikä hanki heille polkupyöriä, etsi majoitusta tai mitään muutakaan.
HS:n toimittaja ja kuvaaja ajoivat miehen kyydissä Murmanskista kohti Lotan raja-asemaa sunnuntaina ja takaisin. Noin kuuden tunnin ajomatkan aikana hän kertoi nimettömänä haastattelussa kahdeksan vuoden takaisesta toiminnastaan salakuljettajana.
Miehen mukaan yksi syy siihen, ettei hän nyt ole mukana, on se, että toiminta on alkanut Pietarista ja on sen vuoksi pietarilaisten hallussa.
”En päätynyt mukaan, koska tämä ei ole meidän murmanskilainen juttumme. He eivät tulleet Murmanskin kautta. Nyt tulevat, mutta täällä kaikki on alkanut jo hallinnon tasolta. Eikä siihen noin vain pääse mukaan, koska FSB:n työntekijät eivät päästä. He eivät anna käydä vuoropuhelua tai poimia heitä [siirtolaisia] kyytiin.”

Näkymä Muurmanskin keskustassa kulkevalle Prospekt Leninalle. KUVA: HS

Liikennettä Murmanskin keskustassa. KUVA: HS
TÄNÄ vuonna itärajan yli Suomeen on tullut elokuun jälkeen noin 900 turvapaikanhakijaa, jotka ovat suurimmaksi osaksi lähtöisin Syyriasta, Somaliasta, Jemenistä ja Irakista.
Taksikuskista tuli kahdeksan vuotta sitten ihmissalakuljettaja, kun hän ryhtyi aluksi kuljettamaan Murmanskin rautatieasemalle saapuneita ulkomaalaisia Nikkeliin, lähemmäs Suomen rajaa.
”He tulivat luokseni, että Nikkeliin, haluamme Nikkeliin. Ilmoitin hinnan, joka ei tietenkään ollut sama kuin venäläisille.”
Nikkeli on pieni asuintaajama noin 120 kilometrin päässä Murmanskista matkalla Suomen rajalle. Taksikuski vei siirtolaiset Murmanskista Nikkeliin noin 100–120 dollarilla. Nikkelissä hän kertoo ”myyneensä” heidät eteenpäin toisille kuljettajille, jotka veivät heidät rajalle.
Siirtolaisia myös majoitettiin Nikkeliin siksi aikaa, kun he odottivat kuljetusta rajan yli.
”Saatoin tuoda viisi ihmistä, jotka myin 2 000–3 000 ruplalla per pää henkilölle, joka vei heidät rajalle. Hän puolestaan otti jokaisesta vähintään tuhat dollaria. Siihen summaan sisältyi jo polkupyörä, ruoka, majoitus.”

Lotan raja-asemalle johtavalta tieltä voi kääntyä Nikkeliin ja Kirkkoniemeen Norjaan vievälle tielle. KUVA: HS
PIAN taksikuskille tuli mieleen, että miksi ei toimittaisi itse koko pakettia. Hän ryhtyi kuljettamaan ihmisiä rajalle Lottaan ja Sallaan asti, vuokrasi asuntoja siirtolaisten majoittamiseksi, teki paperitöitä sekä osti siirtolaisille autoja ja polkupyöriä rajan ylitykseen.
Vuokra-asuntojen hinnat Murmanskissa nousivat, joten mies kertoo vuokranneensa majoitustiloiksi jopa saunoja.
”Joka päivä tai ainakin joka kuukausi oli jotain hankaluutta. Talvella suomalaiset keksivät kieltää polkupyörät. Oli uudenvuodenaatto, ihmiset istuvat asunnoissaan, heitä piti ruokkia joka päivä. Tuot, viet, annat juotavaa”, mies kuvailee.
Talvella 2015–2016 Suomen viranomaiset kielsivät rajan ylittämisen polkupyörillä. Viranomaiset vetosivat ihmisten turvallisuuteen talvipakkasilla. Kiellon jälkeen Suomeen saapui Venäjältä turvapaikanhakijoita huonokuntoisilla autoilla, jotka he hylkäsivät rajanylityksen jälkeen.

Venäjän rajaviranomaisilla on tarkastuspiste noin sadan kilometrin päässä Lotan raja-asemasta. KUVA: HS
VÄLILLÄ salakuljettajalla paloi pinna.
”Joskus jopa potku sinne tänne. En peittele tätä. Hakkasimme myös, näytimme paikan. Mutta siitä huolimatta kuljetimme ihmiset. He eivät aina ymmärtäneet. Villieläimiä. Todella villejä ihmisiä.”
Mies sanoo pitäneensä aina sanansa ja kuljettaneensa siirtolaiset rajalle, eikä hylänneensä heitä esimerkiksi metsään, kuten jotkut toiset salakuljettajat kuulemma saattoivat tehdä.
Hän kertoo veloittaneensa palveluksistaan aluksi 800–900 dollaria, mutta vähitellen hinta nousi 1 700 dollariin. Miehen mukaan hänelle jäi kulujen ja erilaisten sakkomaksujen jälkeen käteen noin 800 dollaria yhdestä salakuljetettavasta.
Sen jälkeen summa oli jaettava puoliksi vielä paikallisten rikollisten kanssa.
”Minä sain 400 dollaria ja bandiitit 400 dollaria. Tuolloin minulle riitti, että sain kymmenen ihmisen kuljetuksesta neljä tuhatta dollaria. Olin tyytyväinen.”

Murmanskia koristellaan vuodenvaihteen juhlia varten. KUVA: HS
TAKSIKUSKI sanoo, että Suomeen hänellä ei ole enää asiaa. Hän kertoo saaneensa suomenkielisen kirjeen, jossa häntä syytetään laittomasta ajoneuvojen tuonnista sekä laittoman maahantulon järjestämisestä Suomeen. Ystävä on tulkannut kirjeen hänelle.
”Vein sinne hyvin paljon autoja. Ostin Murmanskista, lastasin arabeilla, toin rajalle ja he ajoivat eteenpäin näillä autoilla. Osan autoista olin ostanut itselleni, joten tietokannoissa luki, että ne ovat virallisesti minun.”
Tänä vuonna mies on seurannut siirtolaisten salakuljetusta vierestä. Murmanskista on rajalle Lottaan matkaa noin 230 kilometriä. Lumista tietä reunustaa molemmin puolin tiheä metsä.
Murmanskiin on perustettu ylimääräisiä tarkastuspisteitä, joista yksi oli rajalle johtavalla tiellä vajaan tunnin ajomatkan päässä Murmanskista. Poliisit pysäyttivät auton ja katsoivat ikkunasta sisälle, mutta eivät tarkastaneet matkustajien papereita.
Auto pääsi jatkamaan matkaa, koska matkustajat eivät näyttäneet ”ulkomaalaisilta”.
”Jos kyydissä olisi ollut arabeja, emme olisi päässeet eteenpäin”, mies sanoo.

Tietä Murmanskista Lotan raja-asemalle reunustaa metsä. KUVA: HS
ENSIMMÄINEN pysyvä tarkastuspiste on noin sadan kilometrin päässä rajasta. Vihreisiin maastoasuihin pukeutuneet nuoret rajavartijat partioivat aseet olalla.
Sunnuntaina parkkipaikalle oli pysäköity kolme autoa, jotka vaikuttivat odottavan Suomen raja-aseman Raja-Joosepin avautumista kello 10. Kuljettajat olivat venäläisiä, matkustajat ulkomaalaisia.
Kello oli noin 10.15 Suomen aikaa, kun autoista nostettiin pihalle muutamia aikuisten ja lasten polkupyöriä. Siirtolaiset ja polkupyörät koottiin minibussiin, jonka kuljettaja ajoi heidät tarkastuspisteelle noin puolen kilometrin päähän rajasta. Siitä eteenpäin matka taittui polkupyörillä.
”Näilläkin ihmisillä on oma hintansa rajalle viemiseen. He veloittavat jokaiselta esimerkiksi 100–200 dollaria. Eivätkä pakolaiset voi mitään, he ovat pulassa. He antavat kaikkensa päästäkseen rajalle”, mies sanoo.
ONKO toiminta nyt samanlaista kuin vuonna 2015?
”Mahdollisesti. Mahdollisesti se on korkeammalla tasolla. Ehkä Vladimir Putin päätti tällä tavalla rangaista Suomea. Täytetään se pakolaisilla, koska suomalaiset liittyivät Natoon. Hyvin tehty.”
”Volodja mietti, että tässä teille vielä yksi ongelma. Koettakaa kestää. Ettei tule tylsää”, taksikuski sanailee.
”No, tämä on vain minun sanahelinääni.”
 
Tuossa migrin omat tilastot. Kyllä niistä myönteisiä on edelleen valtaosa.
Ei edes 2015 / 2016 paljon negoja jaeltu. Eikä ne maastapoistot onnistu.

Edit: Siis näiden itärajan yli tulleiden 100 % hylkyihin, eipä niitä ole varmaan montaa vielä edes käsitelty.
 
Kyllä, mutta nyt on poimittu joukosta selvät tapaukset migrin mukaan ja siksi prosentit on 100%. Tosin valituksia päätöksistä varmaan tehtaillaan ja maasta poistumisprosentti tullee olemaan ihan jotain muuta kuin 100%
Ja sitten lopulta kun voidaan todeta, ettei edellytyksiä ole, niin todetaan, ettei voida palauttaa. Tervetuloa Suomeen!
 
Järvi- ja jokikohdat ovat hankalia. Sulan veden aikaan pitäisi estää uima- ja sukellusyritykset ja talviaikaan taas kävely-yritykset. Lisäksi esteen rikkoutuminen jäiden liikkuessa pitäisi estää.
 
TERVETULOA HÖLMÖLÄÄN!

– Nämä ihmiset ovat maailman parhaita! Näenkö minä unta! Katsokaa nyt vaikka! Muhammad riemuitsee majoitustiloihin päästyään.

– Ei voi olla totta, veljet! hän hehkuttaa.

Hän selostaa kameralle, kuinka ryhmästä on huolehdittu Suomessa hyvin.

– Meille annettiin asunto ja jopa pankkikortit. Saimme noin 100 euroa eli noin 1 000 dirhamia. Toivottavasti meille myönnetään oleskeluluvat. Jos ei myönnetä, katsotaan sitten seuraava suunnitelma.
 
GAFYS1cW0AAZFuZ

GAFYTnnWwAACah5
 
Ei ole olemassa maltillista islamia. On ainoastaan olemassa niitä muslimeja, jotka suhtautuvat uskontoonsa vakavasti ja niitä, jotka eivät ota uskontoaan tosissaan. Ei sellaisia muslimeja ole, jotka olisivat sekä kiinnostuneita uskonnosta että maltillisia samaan aikaan. Tämä on vihervasemmiston valhe. Ainoat maltilliset imaamit ovat vihervasemmistolaisia, etnisesti eurooppalaisia käännynnäisiä. Ja heilläkin on enemmän poliittiset motiivit toiminnassaan
Tämä. Maallistunut muslimi (niitäkin on) on maltillinen muslimi. Istuttiin porukalla iltaa joskus kampakeraamisella ajalla, seurueessa oli muslimi. Olikohan Iranista. Olut maistui sillekin. Kysyttiin sitten jossain vaiheessa että mitenkäs musulmaanille noin hyvin olut maistuu. Vastaus oli että "kas kun minä en ole kovin hyvä muslimi".
 
On kyllä huikeaa kuinka media on täynnä selostuksia siitä miten nyt pelasimme taas ryssän pussiin ja mistä sitä turvapaikkaa voi nyt hakea. Koko hommassa on vahvasti vasemmistolainen, sinisilmäinen ja naiivi maku. Teemme niin tai näin, osan mielestä pelaamme aina puten pussiin. itärajan sulku oli ainoa järkevä vaihtoehto, tp-rallin jatkaminen taas olisi antanut väärän kuvan viholliselle ja tulijamäärät todennäköisesti noussut.

Ja vaikka ei, niin tasaisella 50-100 henkilön vauhdilla meillä olisi vuoden kuluttua lähestulkoon 2015 vuoden määrä paperittomia täällä pyörimässä ja valittamassa hylätyistä päätöksistä, vihreiden ja vasemmiston vaatiessa heille "väliaikaista" oleskelulupaa.

Sain muutamilta kansanedustajilta vastauksia ja osan kohdalla jäin siihen vaikutelmaan että maastorajan ylityksiä, suljettujen raja-asemien läpi tulemisia tms. ei ole mietitty valmiiksi. Vaan taas mennään päivä kerrallaan ja katsellaan mitä vihollinen keksii seuraavaksi. Toivon todella että olen väärässä ja kaikki mahdolliset skenaariot on mietitty ja niihin on valmiit suunnitelmat.

Vaadin vastauksia siihen mitä tehdään kun suljettujen raja-asemien läpi tullaan väkisin. Tai maaston kautta. Jos nämä kaikki otetaan sisään ja push back-menetelmä ei ole käytössä, menettää koko itärajan sulku merkityksensä. Rajamenettelyä huutaa ja vähän äkkiä. Samoin ne suljetut keskukset, joista ei pääse kuin tulosuuntaan.
 
Kyllä, mutta nyt on poimittu joukosta selvät tapaukset migrin mukaan ja siksi prosentit on 100%. Tosin valituksia päätöksistä varmaan tehtaillaan ja maasta poistumisprosentti tullee olemaan ihan jotain muuta kuin 100%
Voisi kuvitella, että jos täältä tulee hylkäys, niin helpointa olisi jatkaa Ruotsin kautta Saksaan ja koittaa siellä uudestaan. Ostaa vain väärennetyn passin siinä välissä, että voi eri nimellä rekisteröityä Saksassa
 
Eikös tp-hakemuksen käsittelyssä oteta sormenjäljet tai muita biometrisiä tunnisteita, jotka sitten seuraavan haun yhteydessä paljastavat hakijan jo hakeneen. Ja sitten se palautetaan tänne.
 
Back
Top