Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Kyllä, mutta nyt on poimittu joukosta selvät tapaukset migrin mukaan ja siksi prosentit on 100%. Tosin valituksia päätöksistä varmaan tehtaillaan ja maasta poistumisprosentti tullee olemaan ihan jotain muuta kuin 100%
Joo, vaikeaa on prosenttia pitää sadassa.

Pointti oli, että millä motiivilla täällä jaetaan disinformaatiota kun on aivan selvää, että turvapaikan saaneiden luku ei ole 1000/1000 eikä ole koskaan ollutkaan. En näe, mitä hyötyä tästä on ainakaan Suomelle.
 
Vaadin vastauksia siihen mitä tehdään kun suljettujen raja-asemien läpi tullaan väkisin. Tai maaston kautta. Jos nämä kaikki otetaan sisään ja push back-menetelmä ei ole käytössä, menettää koko itärajan sulku merkityksensä. Rajamenettelyä huutaa ja vähän äkkiä. Samoin ne suljetut keskukset, joista ei pääse kuin tulosuuntaan.
Vaatia voi, mutta on eri asia kuinka järkevää olisi avata operationaalisia suunnitelmia. Maanpuolustusfoorumilla luulisi olevan selvää, miksi.
 
Hesarilla ja Ylellä tehdään nyt pitkää päivää "rasisti/natsihallituksen" kampittamiseksi salaisten tiedustelutietojen naurettaviksi saattamisessa. Kesän vainojen malliin. Kaikki asiantuntijat ja vuotajat tullaan kaivamaan naftaliinista "demokratian ja kansainvälisten sopimusten" vuoksi. Pelkästä Hazardista en ole huolissani. Hän kun pääsee Ylellä ääneen oikeisto saa sata uutta äänestäjää per Pyöreän Pöydän lähetys.
 
On toi kyllä raskasta seurattavaa, hoetaan pieniä määriä ja kuinka turvapaikkaprosessin pitäisi pyöriä normaalisti. Kyllä ryssä sen haasteen helposti voittaa, jos niin päättää. Ei ihmismassojen kanavointi sotaan verrattuna paljon resurssia vaadi.
 
Vaatia voi, mutta on eri asia kuinka järkevää olisi avata operationaalisia suunnitelmia. Maanpuolustusfoorumilla luulisi olevan selvää, miksi.
On se noinkin, mutta onko se operationaalinen suunnitelma? Siis se, että mitä suomalainen rajaturvallisuustehtävässä oleva virkamies tekee kun henkilö kertoo hänelle hakevansa turvapaikkaa?

Arvatenkin virkamies noudattaa lakia ja käynnistää turvapaikkahakemusta koskevan menettelyn, koskan niin laissa säädetään, eikä virkamiehelle ole suotu oikeutta poiketa siitä. Jos ominpäin poikkeaa niin pian löytää itsensä vähintään virkarikoksesta epäiltynä.

Ei kai se ole operationaalinen suunnitelma vaan kysyjälle olisi vastattava mitä lain mukaan toimittaessa tehdään.

Tässä tullaan ristiriitaiseen tilanteeseen kun ei haluttaisi viestiä rajan olevan edelleen auki, jos vaan pääsee piikkilankojen ohitse Suomeen.

Toisaalta ei kansalle pitäisi valehdellakaan, koska valheella on lyhyet jäljet ja johtaa ennen pitkää luottamuksen romahtamiseen. Sitäpaitsi sekin voi olla virkarikos, kun tietoa ei anneta ja toimittaja kyllä älyää laittaa tietopyynnön RVL:n kirjaamoon. Blancolla paperilla ei siihen voi vastata.
 
Viimeksi muokattu:
Pointti oli, että millä motiivilla täällä jaetaan disinformaatiota kun on aivan selvää, että turvapaikan saaneiden luku ei ole 1000/1000 eikä ole koskaan ollutkaan. En näe, mitä hyötyä tästä on ainakaan Suomelle.

1000/1000 luvulla ei tarkoitettu myönnettyjä turvapaikkoja vaan haettuja turvapaikkoja per rajan ylitys. Eihän tuokaan ihan totuus ole, mutta varmasti lähempänä totuutta kuin Viron nolla tai Puolan 400/25000.

Mikä se lopullinen myönnettyjen luku tulee olemaan? 800/1000 vai 400/1000 vai 80/1000? Puolan suhdeluku noissa hakemuksissa per laiton ylitys on 1,6%. Samalla suhdeluvulla 1000 Suomen rajan ylittäjän kohdalla pitäisi päästä 16 turvapaikkaan.
 
Joo, vaikeaa on prosenttia pitää sadassa.

Pointti oli, että millä motiivilla täällä jaetaan disinformaatiota kun on aivan selvää, että turvapaikan saaneiden luku ei ole 1000/1000 eikä ole koskaan ollutkaan. En näe, mitä hyötyä tästä on ainakaan Suomelle.
Ihan samaa disinformaatiota on jakaa että 100% kielteisiä, edes hetkellisesti. valitettavasti.
 
Jaaha, pankkikortti ennen lupaa??? Kylläpä taas motivoi nämä verot, pitäisi varmaan pyytää joulukuu palkatonta vapaata.

Vanha mutta silti.

FCeohJkWQA8UPlv
 
Ilta-sanomissa pähkäilyä:

Yksi harmittavan yleinen väärinkäsitys:

"Pekka Toveri arvelee, että Putinin pelikirjasta voi löytyä ”Valko-Venäjän malli”.
– Ajetaan maahantulijoita rajan ylitse ja jätetään heidät puomien väliin paleltumaan. Maastorajan kautta tuskin yritetään viedä talvella, koska talvisessa metsässä on liian vaikeaa liikkua"

Rajaviivalla on vain kaksi ulottuvuutta, eli pituus ja korkeus. Sillä ei ole leveyttä. Ei ole olemassa mitään puomien välissä olevaa ei-kenekään maata. Jos ja kun kulkuesteiden ryssän puoleinen reuna menee justiinsa rajaviivaa pitkin, esteiden paskemmalla puolella olevat ihmiset ovat ryssän puolella ja heidän vastuullaan. Piste.
 
Venäjä jyrähtää Puolan suunnitelmille lähettää rajaviranomaisia Suomen avuksi​

Venäjä aikoo lisätä jännitteitä Puolaa kohtaan, sillä Puola aikoo lähettää rajaviranomaisia Suomen avuksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kremlistä kommentoitiin medialle keskiviikkona, että Puolan päätös nähdään uhkana Venäjää kohtaan.

Yle
 
Venäjä aikoo ajaa siirtolaisia ulos maasta uudella ”kieltolailla” – tällainen se on
Venäjän sisäministeriö valmistelee lakia, joka mahdollistaisi Venäjän viranomaisille suurtenkin siirtolaismassojen kontrollin ja ohjailun esimerkiksi painostustarkoituksiin.

VENÄJÄN sisäministeriö on valmistellut lakiesityksen, jonka pohjalta duuma ryhtyy pian käsittelemään uutta paperittomien siirtolaisten ”kieltolakia”.

Laki kohdistuisi esimerkiksi niihin siirtolaisiin, jotka ovat tulleet Venäjälle laillisesti viisumilla mutta eivät ole poistuneet maasta viisumin tai oleskeluluvan umpeuduttua.

Uutistoimisto Tass on saanut haltuunsa dokumentit, joissa listataan erilaisia paperittomille siirtolaisille kaavailtuja kieltoja ja rajoituksia.

Tavoitteena on tehdä laittomien siirtolaisten elämä Venäjällä niin vaikeaksi, että heidät saataisiin paljastettua ja heidän olisi pakko sen jälkeen joko laillistaa asemansa tai suostua lähtemään pois maasta.

Uudella lailla kiellettäisiin laittomia siirtolaisia esimerkiksi ajamasta autoa Venäjällä, hankkimasta ajokorttia sekä ostamasta tai rekisteröimästä itselleen autoa tai mitään muutakaan kulkuneuvoa. Monet Venäjälle luvattomasti asumaan jäävät siirtolaiset ovat hakeutuneet esimerkiksi taksien kuljettajiksi.

Sisäministeriön ehdottaa myös, että paperittomilta siirtolaisilta estettäisiin mahdollisuus pankkitilin avaamiseen tai rahasiirtojen tekemiseen.

Venäjällä on töissä esimerkiksi entisistä neuvostotasavalloista kotoisin olevia ihmisiä, jotka eivät ole hankkineet itselleen virallista oleskelu- tai työlupaa. He tekevät pimeästi erilaisia hanttihommia ja lähettävät osan tuloistaan kotimaahansa elättääkseen sinne jääneen perheensä ja sukulaisiaan.

Vaan kyllä se ideologia vaikuttaa myös virkamiehen toimintaan, muutenhan poliittisissa virkanimityksissäkään ei olisi mitään mieltä. Esimerkkinä ideologisesta laintulkinnasta tuli mieleen eräs valtakunnansyyttäjä..
Ja oma ideologia väistämättä vaikuttaa kun toisen tarkoitusperiä asiaa ja faktoja tuntematta arvioidaan.

Valtakunnansyyttäjällehän kuuluu mm. oikeuskäytännön kehittäminen. Siinä tulee väistämättä huteja ja henkilökohtaisella tasolla kohtuuttomiakin tilanteita kun joku joutuu myllyyn ennakkotapauksen hakemisen takia. Valtakunnansyyttäjälle ennakkotapauksen saaminen on voitto siitä riippumatta tuleeko tuomiota. Toki lähtökohtana on aina se että rikos on saattanut tapahtua mutta sopivaa oikeuskäytäntöä ei ole olemassa.
 
Vaatia voi, mutta on eri asia kuinka järkevää olisi avata operationaalisia suunnitelmia. Maanpuolustusfoorumilla luulisi olevan selvää, miksi.

On se noinkin, mutta onko se operationaalinen suunnitelma? Siis se, että mitä suomalainen rajaturvallisuustehtävässä oleva virkamies tekee kun henkilö kertoo hänelle hakevansa turvapaikkaa?

Arvatenkin virkamies noudattaa lakia ja käynnistää turvapaikkahakemusta koskevan menettelyn, koskan niin laissa säädetään, eikä virkamiehelle ole suotu oikeutta poiketa siitä. Jos ominpäin poikkeaa niin pian löytää itsensä vähintään virkarikoksesta epäiltynä.

Ei kai se ole operationaalinen suunnitelma vaan kysyjälle olisi vastattava mitä lain mukaan toimittaessa tehdään.

Tässä tullaan ristiriitaiseen tilanteeseen kun ei haluttaisi viestiä rajan olevan edelleen auki, jos vaan pääsee piikkilankojen ohitse Suomeen. Toisaalta ei kansalle pitäisi valehdellakaan, koska valheella on lyhyet jäljet ja johtaa ennen pitkää luottamuksen romahtamiseen. Sitäpaitsi sekin voi olla virkarikos, kun tietoa ei anneta ja toimittaja kyllä älyää laittaa tietopyynnön RVL:n kirjaamoon. Blancolla paperilla ei siihen voi vastata.

Syy miksi sitä ei sanota on, että ei haluta antaa ohjeita tulijoille kuinka siihen tp-menettelyyn pääsee helpoiten. Rajalla, jolla tp-haun ei pitäisi olla mahdollista, mutta ilmeisesti kuitenkin on.

Jos totuus olisi, että niskaperseotteella takaisin rajan toiselle puolen, niin sehän olisi hyvä viesti siitä, että raja pitää älä tule. Vaan sisäministeri ja kansleri jo ilmoittivat, että ei palauteta rajan yli. Tosin tarkka sanamuoto taisi olla, että Suomen viranomainen ei palauta. Pieni toivoo elää, että palauttaminen on ulkoistettu Frontexille, mutta aika varmasti petyn.
 
Tämä "operatiivinen suunnitelma" ja sen toiminta tullaan näkemään vielä..veronmaksaja, oletko valmis?
 
Back
Top