Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Oli melko lähellä, ettei järjestelmämme poikennut laillisuuden tieltä, apulaisoikeuskansleri puumalainen yritti kävellä perustuslakivaliokunnan yli, joka kuitenkin on ylin sitä tulkitseva elin. Ei ollut ensimmäinen kerta.

Onneksi hallitus oli itsepintainen ja oikeuskansleri ymmärsi, ettei laittomuuden tielle ole hyvä lähteä, vaan palautti asiat lailliselle uralle.

Siksi ei ole hyväksyttävää, että jokin taho järjestelmässä voi oman ideologiansa ajamana yrittää murtaa systeemiä.
Nyt oli tosiaan kumma juttu että laillista päätösehdotusta kansleri hidasti.

En kuitenkaan hehkuttaisi laillisuusnäkökulmaa liikaa. Putinin toimista riippuen voi tulla vastaan tilanteita että meillä on kansallisen turvallisuuden nimissä tehtävä myös "laittomia" toimia. Syynä se että oma lakimme ei ole osannut ottaa huomioon kaikkea mahdollista jäynää.

Käytännössä siis esimerkiksi sisäministeriö voi tehdä päätöksiä oman harkintansa mukaan. Tuomiot ja valvonta sitten jälkeenpäin. Jos hallitus hajoaa sisäministeriön laittomaan päätökseen niin toimitusministeriö jatkaa ja päätökset ovat voimassa kunnes uusi poliittisesti vastuussa oleva hallitus on saatu kasaan.
 
Viimeksi muokattu:
Itärajapäätökseen liittyy outoja piirteitä – Epäilyksen varjo oikeuskanslerinviraston yllä
On tietysti niin, että salainen tieto on salaista syystä. Mutta nyt voi käydä niin, että epäilyksen varjo jää leijumaan apulaiskanslerin ylle. Käykö niin, että jatkossa hallitus haluaa aina juuri Pöystin arvioimaan päätöksiään?

Jos näin käy, onko se ok?
Haluaa ja haluaa.

Oikeuskanslerinvirasto on itsenäinen virasto, joka itse päättää miten työt jaetaan. Ei sieltä tilata tiettyä virkamiestä hoitamaan asiaa.
 

Venäjä jyrähtää Puolan suunnitelmille lähettää rajaviranomaisia Suomen avuksi​

Venäjä aikoo lisätä jännitteitä Puolaa kohtaan, sillä Puola aikoo lähettää rajaviranomaisia Suomen avuksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kremlistä kommentoitiin medialle keskiviikkona, että Puolan päätös nähdään uhkana Venäjää kohtaan.

Yle

Tuo on kyllä hyvin mielenkiintoista.

Tämähän alkaa olemaan jo hyvinkin suoraa sodankäyntiä, kun Venäjä ei edes yritä peitellä sitä mitä on tekemässä. Venäjä tunnustaa ihan pokkana että menossa on tarkkaan harkittu operaatio jonka tavoite on vahingoittaa Suomea ja Puolaa. Ei tosin sillä että se olisi ollut jotenkin epäselvää tähänkään saakka :ROFLMAO:
 
Tuo on kyllä hyvin mielenkiintoista.

Tämähän alkaa olemaan jo hyvinkin suoraa sodankäyntiä, kun Venäjä ei edes yritä peitellä sitä mitä on tekemässä. Venäjä tunnustaa ihan pokkana että menossa on tarkkaan harkittu operaatio jonka tavoite on vahingoittaa Suomea ja Puolaa. Ei tosin sillä että se olisi ollut jotenkin epäselvää tähänkaan saakka :ROFLMAO:
Tämän kun yhdistää uusiin rysyn lakihankkeisiin ja kun ne alkaa kantaa hedelmään, niin voi pojat😡
 
Mihinkähän tämä korostettu perustuu? Onko oikeasti joku joskus nähnyt, kuullut tai muuten aistinut että suomalaiset turvallisuusviranomaiset oikein lypsävät sitä taikasanaa? Ihan tosissani kysyn ja toivon saavani vastauksen, koska oma kokemus on päinvastainen.

Suomessa kysytään ja tulkitaan​

Entä kuinka turvapaikan hakeminen selviää Suomen rajalla?

– Osa tulijoista ilmaisee halunsa hakea turvapaikkaa tai jotain muuta suojelua mahdollisesti. Osa taas voi olla sellaisia, jotka eivät pysty tai osaa sitä tehdä, kertoo Sallan raja-aseman vartioupseeri Aki Mikkola.

Kun henkilö ei pysty ilmaisemaan asiaa, viranomaiset selvittävät, millaiseen prosessiin hän kuuluu, Mikkola kertoo.

– Silloin viranomaiset tulkitsevat ja tekevät havaintoja, että millaiseen prosessiin ihminen kuuluu. Onko hän mahdollinen turvapaikanhakija, vai jonkin muun suojelun tarpeessa oleva, vai onko kyse jostain muusta.

Matkan tarkoitusta pitää Mikkolan mukaan kysyä, jos se ei muuten selviä.

Virossa ”ei työnnetä lusikalla suuhun”​

Viron rajavartioston tiedottaja Kaarel Kallas toteaa Ylelle, että ”Viron rajoilla ei tyrkytetä kansainvälistä suojelua”.

– Ei sitä [turvapaikkaa] kenellekään lusikalla suuhun työnnetä, Kallas sanoo.

Käytännössä se tarkoittaa, että jos henkilö ei itse halua tai ymmärrä hakea turvapaikkaa, rajavartijat eivät kysy asian perään.

 

Peskovin mielestä Suomi lisää jännitettä rajalla​

Venäjän presidentin tiedottaja kommentoi Frontexin operaatiota Suomessa.

VENÄJÄN presidentin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Suomi lisää jännitettä maiden välisellä rajalla.

Peskovin mukaan rajalla ei ole ongelmia, mutta Suomi lisää joukkoja sen lähellä. Tällä hän viittasi ilmeisesti EU:n raja- ja merivartioviraston Frontexin edustajien ja kaluston saapumista Suomeen. Virasto on lähettänyt Suomen rajalle 50 henkilöä.

Varsinaista konfliktia ei ole. Suomea ei uhkaa kukaan eikä mikään, ja tässä tilanteessa [Frontexin tulo] on täysin turha toimi rajan turvaamiseen, sillä mitään uhkaa ja jännitettä ei ole”, Peskov sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Se on täysin perusteeton aseellisten yksiköiden keskittäminen Venäjän rajalle.”

Peskovin mukaan ”jännitteet voivatkin aiheutua juuri lisäjoukkojen sijoittamisesta rajalle”.

Suomalaisten on käsitettävä, että sotilasjoukkojen sijoittaminen rajalle merkitsee uhkaa meille. Näin me sen näemme.”

PESKOV viittasi kommenteissaan myös Puolan aikeisiin auttaa Suomea itärajan turvaamisessa. Puolan turvallisuusviraston johtaja Jacek Siewiera viestitti tiistaina X:ssä, että Suomi on presidentti Sauli Niinistön Puolan-vierailun yhteydessä pyytänyt apua rajalla tapahtuvan hybridihyökkäyksen torjunnassa.

”Puola aikoo vastata myönteisesti Nato-liittolaisen ja EU-kumppanimme pyyntöön. Sotilaallisten neuvonantajien ryhmä tarjoaa paikan päällä tietoa rajaturvallisuudesta myös operatiivisesti”, Siewiera viestitti.

 
Sanokaa minulle, miksi nämä honkasalot, ohisalot, hazardit ja heikkiset sekä perustus- ja ihmisoikeustalebanit ym vihervasemmistolaiset vihaavat Suomea ja Suomalaisia näin paljon että haluavat vasiten koko maan pilata?
Oliskos mitään sellainen vaihtoehto, että he ovat eri mieltä siitä, mikä Suomen tekisi paremmaksi paikaksi? Ei tarvitse demonisoida kanssakansalaisia, turha sisäinen hajaannus on tässä maailmantilanteessa riippakivi jota minä ainakaan en kaipaa.
 

Puolasta hyytävä varoitus Suomelle: Venäläiset voivat ajaa ihmismassat rajalle – sitten alkavat kauheudet​

Puolalainen tutkija uskoo, että Vladimir Putin etsii Euroopan heikointa lenkkiä.

RAJANYLITYSPAIKKOJEN sulkeminen ei ratkaise rajakriisiä Suomen ja Venäjän välillä, varoittaa Venäjän hybridivaikuttamiseen erikostunut puolalainen tutkija.

Puolan ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä Agnieszka Legucka sanoo olevansa varma siitä, että seuraavaksi Suomeen alkaa pyrkiä Venäjältä ihmisiä rajanylityspaikkojen ohitse.

 
Tuo on kyllä hyvin mielenkiintoista.

Tämähän alkaa olemaan jo hyvinkin suoraa sodankäyntiä, kun Venäjä ei edes yritä peitellä sitä mitä on tekemässä. Venäjä tunnustaa ihan pokkana että menossa on tarkkaan harkittu operaatio jonka tavoite on vahingoittaa Suomea ja Puolaa. Ei tosin sillä että se olisi ollut jotenkin epäselvää tähänkään saakka :ROFLMAO:
Kerjäävät verta nenästään. Jossain vaiheessa voi koittaa aika että noidenkin ulinat on ulistu.
 
Tästä lainaamastani tekstistäsi samaa mieltä ja varmasti moni muukin.
Mutta, eikös nämä honkasalot, ohisalot, hazardit ja heikkiset juuri ole tekemässä/yrittämässä sitä hajaannusta?
Hhm... En ole ainakaan paljoa nähnyt, että heiltä olisi tullut tuolla tavalla "meidän kanssamme eri mieltä olevat haluavat pahaa", vaan enemmän protestoidaan asiaa. En kyllä ole juuri keskustelua seurannut.
 

Puolasta hyytävä varoitus Suomelle: Venäläiset voivat ajaa ihmismassat rajalle – sitten alkavat kauheudet​

Puolalainen tutkija uskoo, että Vladimir Putin etsii Euroopan heikointa lenkkiä.

RAJANYLITYSPAIKKOJEN sulkeminen ei ratkaise rajakriisiä Suomen ja Venäjän välillä, varoittaa Venäjän hybridivaikuttamiseen erikostunut puolalainen tutkija.

Puolan ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä Agnieszka Legucka sanoo olevansa varma siitä, että seuraavaksi Suomeen alkaa pyrkiä Venäjältä ihmisiä rajanylityspaikkojen ohitse.
Se nyt lienee selvää, ettei ryssä tähän pysähdy. Lähi-idästä ja Afrikasta löytyy aina halukkaita tulijoita, joten varmasti väkeä ilmestyy rajalle jatkossakin. Talvi toki aiheuttaa omat logistiset haasteensa, mutta joskus sekin taas loppuu.
 

Putinin kyynisessä hybridisodassa pakolaiset ovat tehokkaita ammuksia − Suomessa Venäjä saavuttaa ykköstavoitteensa liian helposti​

Eurooppalaiset tiedustelutiedot varoittavat turvapaikanhakijoihin liittyvistä uusista uhkista.

Vanhat suomalaiset elokuvat tuntuvat nykykatsojasta usein kiusallisilta, koska tämän päivän standardeilla entisaikojen mestarien roolisuorituksia leimaa ylinäytteleminen. Siinä, miten Suomi reagoi Venäjän hybridi-iskuihin, eli itärajalle tönittäviin turvapaikanhakijoihin, on jotain samaa.

Meillä näytellään kaikki Kremlin käsikirjoituksista löytyvät roolit kuuliaisesti ja mieluummin yli
. Saamme juoneen paikoin enemmän särmää kuin mitä presidentti Vladimir Putinin käsikirjoitustiimi on uskaltanut kuvitella.

Kansallista turvallisuutta korostavat eivät päästäisi ainuttakaan Venäjän masinoimaa pakolaista Suomen puolelle, vaikka se rikkoisi perusoikeuksia, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Toisella puolella tähdennetään, että sääntöpohjaista maailmanjärjestystä romuttavaa Venäjää vastaan oikeusvaltion periaatteita on nimenomaan aina syytä noudattaa tarkasti.

Molemmilla leireillä on omat järkevät perustelunsa. Ne pystytään tarvittaessa myös sovittamaan yhteen. Siitä huolimatta kiivasta keskustelua käydään yhteiskunnan kaikilla tasoilla ikään kuin vaihtoehdot olisivat toisensa poissulkevia. Kaikki kivet käännetään. Ylilyönneiltä ei vältytä ja lillukanvarsiin tartutaan hanakasti.

Juuri kuten vapaassa demokratiassa pitääkin. Ja juuri kuten Kremlissä on ennakoitu. Ja vielä vähän päälle.

Putin ei piittaa siitä, taipuuko Suomi rikkomaan perusoikeuksia vai ei. Tärkeintä on sekaannus, hajaannus ja eri leirien välinen vihanpito. Sitä me tarjoilemme yllin kyllin.

Venäjä on käyttänyt muslimimaista tulevia turvapaikanhakijoita hybridisotansa ammuksina Euroopassa jo pitkään. Tavoitteena on lietsoa sisäistä vastakkainasettelua EU-maissa ja hajottaa Venäjän vastaista rintamaa.

Me Suomessa pidämme etunojassa huolen siitä, että tavoite toteutuu. Me kärhämöimme jo ankarasti, vaikka kansallinen turvallisuus ei vielä ole vakavasti uhattuna ja rajoilla ollaan edelleen kaukana ihmisoikeusrikkomuksista.

Tässäkään emme toki ole yksin. Putinin hybridisodan ammukset ovat osuneet maaleihinsa myös muualla.

Syksyllä 2021 Venäjä ja Valko-Venäjä käyttivät pakolaisia hyväkseen Puolaan, Liettuaan ja Latviaan kohdistetuissa hybridi-iskussa. Erityisesti Puola vastasi kovin ottein ja sai moitteet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Äärikansallisen oikeistohallituksen linja kärjisti sekä maan sisäistä kahtiajakoa että Puolan ja EU:n välistä oikeusvaltiotaistelua.

Ukrainan sodan aikana miljoonat ukrainalaiset ovat päässeet pakenemaan Puolan kautta. Noin 1,5 miljoonaa on jäänyt maahan.

Tätä on EU:ssa kiitelty. Oikeusvaltiovääntö on siitä huolimatta jatkunut, koska Puola kohtelee Pohjois-Afrikasta tulevia pakolaisia rajoillaan edelleen kovakouraisesti.

Suomen rajakriisi on toistaiseksi myrsky vesilasissa Puolaan verrattuna. Mutta tilanne voi muuttua. Ja hybridisodan potentiaaliset uhkat ovat molemmilla samat.

Itäeurooppalaisten tiedustelulähteiden mukaan Afganistanin Taliban-hallitus kontrolloisi osaa Balkanin reitin ihmissalakuljetuksesta ja soluttaisi näin muslimiterroristeja EU-alueelle. Ainakin Itävallassa ja Saksassa uhkaan suhtaudutaan vakavasti.

Talibanien operointi tuskin on osa Kremlin käsikirjoitusta. Mutta se edistää Putinin tavoitteita: kansalaisten turvallisuuden tunne murenee EU-maissa, maahanmuutajiin liittyvä kähinöinti kärjistyy ja Ukrainaa tukevan rintaman taisteluväsymys lisääntyy.

Merkkejä Ukrainan tukijoiden uupumisesta on ilmassa enemmän ja enemmän. Samaan aikaan ukrainalaisten taistelu Venäjää vastaan muuttuu yhä epätoivoisemmaksi asemasodaksi.

Viime viikon lopulla saksalainen Bild-Zeitung spekuloi Berliinin hallituslähteisiin vedoten, että USA ja Saksa pyrkisivät taivuttamaan Ukrainaa neuvotteluihin säännöstelemällä aseapua. Yhdysvaltain entinen Nato-lähettiläs ja arvostettu puolustusasiantuntija Ivo Daalder puolestaan korosti Politico-verkkojulkaisussa, että lännen pitäisi jo keskittyä varmistamaan Ukrainan tulevaa turvallisuutta osana länttä eikä enää odotella ukrainalaisten vastahyökkäyksen voittoja.

Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.

 

Venäjän media: Venäjä alkoi käännyttää siirtolaisia pohjoisesta​

Kantalahdessa syyrialaiset aikoivat ehkä Moskovaan, kertoo verkkolehti RBK.

VENÄJÄ on alkanut siirtää maan pohjoisille rajoille hankkiutuneita Lähi-idästä ja Afrikasta tulleita siirtolaisia etelämmäksi, maan tiedotusvälineet raportoivat.

Verkkolehti RBK kertoi keskiviikkona aamupäivällä, että noin 200 Sallan rajanylityspaikan lähellä ollutta ulkomaalaista on suostunut lähtemään viranomaisten järjestämällä bussikyydillä Pietariin.

Lisäksi noin 50 ihmistä olisi lähtenyt yrittämään kohti pohjoista Raja-Joosepin raja-asemaa. Lisäksi noin 150 ihmistä olisi poistunut taksikyydeillä.

Suomi ilmoitti maanantaina sulkevansa kaikki itärajan ylityspaikat kahdeksi viikoksi. Raja-Jooseppi sulkeutui keskiviikkona kello 14 raja-aseman aukioloaikojen mukaisesti, vaikka sulku alkaa virallisesti keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Päätös on voimassa 13. joulukuuta asti.

SIIRTOLAISET ovat oleskelleet Venäjän viranomaisten Sallan raja-aseman lähelle pystyttämässä lämmittelypisteessä. RBK:n mukaan Venäjän viranomaiset ovat nyt purkaneet teltat.

”Kun suomalaiset sulkivat rajan, kerroimme Alakurtin tarkastuspisteelle kerääntyneille ihmisille, etteivät he pääse rajan yli. Löysimme siirtolaisten joukosta tulkin, joka puhui hyvää venäjää, ja hän selitti tämän heille. Aggressioita ei ollut, mutta ihmiset olivat tietysti pahoillaan”, kertoi Kantalahden piirinjohtaja Aleksandr Samarin RBK:lle.

Etsimme kunnon turvallista elämää itsellemme ja perheillemme”, sanoi syyrialainen Mahmud RBK:n mukaan.

Hän oli tullut Venäjälle opiskelijaviisumilla, joka on voimassa helmikuuhun asti. Mahmud olisi halunnut päästä hakemaan turvapaikkaa Suomesta ennen viisumin umpeutumista. Hänen perheenjäsenensä ovat Syyriassa.

RBK:n mukaan Mahmud on majoittunut syyrialaisten toveriensa kanssa hotelliin Kantalahdessa ja aikoi seuraavaksi ehkä Moskovaan.

MURMANSKIN alueella käräjäoikeudet ovat tuominneet 24 ulkomaalaista laittomasta oleskelusta maassa, kertoo paikallinen julkaisu Arktitšeski Obozrevatel. Ulkomaalaiset tuomittiin sakkoihin ja maastakarkotukseen, koska he olivat antaneet vääriä tietoja. Lehti ei kerro, minne heidät aiotaan karkottaa.

Vastaavasti Kostamuksessa 57 ja Karhumäessä 12 ulkomaalaista on tuomittu laittomasta oleskelusta maassa ja määrätty karkotettaviksi Stolitsa na Onego -verkkojulkaisun mukaan.

Uutistoimisto Interfax kertoo, että Venäjän viranomaiset eivät aio siirtää Suomeen aikoneita ulkomaalaisia Norjan rajalle. Interfaxille asiasta kerrottiin Murmanskin alueen ”operatiivisesta esikunnasta”.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova kertoi tiistaina Venäjän saaneen Suomen tiedonannon kaikkien raja-asemien sulkemisesta.

 
Sanokaa minulle, miksi nämä honkasalot, ohisalot, hazardit ja heikkiset sekä perustus- ja ihmisoikeustalebanit ym vihervasemmistolaiset vihaavat Suomea ja Suomalaisia näin paljon että haluavat vasiten koko maan pilata?
Fanatismi selittää paljon. Onhan noita tapauksia jo koko joukko joissa Kultamuna on Rikastanut perheen tyttären kivuliaasti ja lopullisesti mutta vanhemmat ovat huolissansa lähinnä Rasismin lisääntymisestä ym. Virkaläski ja muut verolokit, joita on aivan saatanasti, ovat myös huolissansa siitä että jo väärä ajatus saati puhe voi johtaa suojatyöpaikasta putoamiseen. Siksi kaakaattavat mukana. Sitten on vielä se typeryys; ei media tykitä turhaan 24/7, Göbbels ja wanha kommaripropaganda toimivat typeryksiin kuten aina ennenkin! Sitten on tietenkin Edunsaajat, voksteriparonit, kaarnalaivakurssien pitäjät, kämppien vuokraajat jne. Yo joukko on Suomen kansan enemmistö ja siksi tässä ei tule käymään hyvin :(
 
Back
Top