Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Kun Neuvostoliitto romahti 1991, nykyiset 40-45-vuotiaat venäläiset olivat itse vasta teinejä, joten harva heistä ehti kunnolla edes tajuta, millaisessa sorto- ja väkivaltakoneistossa he olivat kasvaneet.

Mutta mistä Arja tietää millaista oli elää NL? Mistä hän ottaa tiedon ja faktat?

Minun appiukko syntyi ja kasvoi NL, eli myös venäjän aikaan siellä. Ja hän ei ole mikään kommunisti. Hän muistelee lapsuuttaan vain positiivisesti, kävi koulua, sai ilmaiseksi koulutuksen, sai asunnon, kävi tansseissa, kävi datchalla. Aina ei ollut helppoa, mutta ei nyt ole paikkaa missä on aina helppoa. Ei ne siellä missään välivaltakoneistossa eläneet.
 
Esimerkiksi tälläisiä lapsuksia kuitenkin välillä tulee sellaisista puolivirallisista lähteistä kuten valtio-omeistelta museolta

joo, siis joku voitto-museon twitter tili? minusta tämä ei ole nyt mikään valtion virallinen kanta.

sitä paitsi, 5.12. he tarkensivät:
Tässä tweetissä emme tarkoittaneet, että sodan syttyminen olisi johtunut mainilan laukauksista. Tarkoitimme, että laukaukset olivat tekosyynä. Tämä twiitti on tarkoitettu vain tiedoksi ja perustuu Neuvostoliiton hallituksen 26. marraskuuta 1939 päivättyyn huomautus noottiin.
 
Mutta mistä Arja tietää millaista oli elää NL? Mistä hän ottaa tiedon ja faktat?

Minun appiukko syntyi ja kasvoi NL, eli myös venäjän aikaan siellä. Ja hän ei ole mikään kommunisti. Hän muistelee lapsuuttaan vain positiivisesti, kävi koulua, sai ilmaiseksi koulutuksen, sai asunnon, kävi tansseissa, kävi datchalla. Aina ei ollut helppoa, mutta ei nyt ole paikkaa missä on aina helppoa. Ei ne siellä missään välivaltakoneistossa eläneet.

Kaikki neuvostoihmiset (Homo Sovieticus) olivat kommareita tai itkivät ja olivat :ROFLMAO: Nykyään tilanne on toki oleellisesti muuttunut, niin Venäjällä kun muuallakin.

Jää epäselväksi missä maassa appiukkosi asui. Sortokoneisto pyöri täydellä ja hetkittäin jopa vähemmän täydellä teholla alusta loppuun saakka ihan jokaisessa kolkassa niin Venäjällä kun muuallakin, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä että kaikilla oli kaikkina aikoina kaikkialla ihan hirvittävän ikävää. Neuvostoliitto oli jatkuvassa muutostilassa ja joitakin aikoja monet neuvostoihmiset (erityisesti venäläiset) muistelevat vieläkin suurella lämmöllä. Eivät nekään ajat olleet mitään vapauden suurta juhlaa, mutta ne olivat vakaata aikaa myös talouden osalta ja elintasokin oli joillakin alueilla jopa kohtalaisen hyvä (Neukkulan mittareilla mitattuna).

Se on kyllä ihan totta että myös länsimaissa on mustia aukkoja joihin harva haluaa koskea edes pitkällä tikulla ja jos joku kuitenkin koskee niin alkaa paska lentämään ihan joka suuntaan. Venäjää ja länsimaita ei voi kuitenkaan mitata samoilla mittareilla edes tässä asiassa. On Venäjä muodollisesti ihan mitä tahansa niin Venäjää pitää edelleenkin verrata diktatuureihin, ei demokratioihin. Siinä vertailussa asiat ovat Venäjällä kohtalaisen hyvin ainakin joissakin asioissa.
 
Viimeksi muokattu:

Niin, voitto-museo on valtio-omisteinen museo Venäjällä. Tämä on vähän sama kuin sanoisi ettei maanpuolustuskorkeakoulun kotisivujen uutiset ja tviitit ole millään tapaa valtionhallinnon kantoja edustavia

Valtion virallista kantaahan tuossa maassa ei ole, vaan on erinäisiä lausuntoja, kommentteja, uutisia, tutkimusta ym ym joista osa voi samaan aikaan olla ristiriidassa keskenään. Hyvänä esimerkkinä wanha Kenraali makarovin puhe Suomessa jossa tehtiin selväksi että ydinaseiden maalilistalle päästään mikäli natoon liitytään sekä Putinin vastaus että jokainen maa toki tekee omat päätöksensä eikä heidän intresseissä ole ohjata Suomea samaan aikaan kun lehdistö (virallinen ja virallisessa ohjauksessa oleva) tykitteli menemään omalla linjallaan.

Samaan tapaan voidaan myös todeta ettei Venäjän usan lähetystö myöskään ole mikään virallinen valtion kanta, mutta näkivät tarpeelliseksi levittää "suomalaisen teorian" lisäksi virallisen totuuden Suomen kanssa käydyistä sodista tviiteissään. Toki tähänkin voi saivarrella päälle ettei tämä ole mikään venäjän ulkoministeriön kansliapäällikön putinille esittelemä ja diarisoitu sekä notarisoitu päätös joka virallistaa maan ulkopoliittisen kysymyksen kannan ja jonka putte on allekirjoittanut.

Venäjän muuttuminen demokratiaksi, kuten Medvedev taisi kannattaa, on tyssännyt.
No Medvedev oli aivan Putinin sätkyukko ja jos jollekin on pakko nostaa hattua Venäjän "demokratisoimisesta" ja vanhan systeemin kaatamisesta niin se kuuluu Jeltsinille, hänen kaikista virheistään ja juoppoudestaan huolimatta. Juuri Jeltsin käänsi kaikki potikat sellaisiin asentoihin ettei paluu vanhaan onnistunut enää.
 
Jos Medvedev olisi saanut jatkokauden presidenttinä, niin kehitys olisi saattanut edetä.

Tuskin. Eivät tällaiset asiat ole yhdestä, kahdesta tai kolmesta miehestä naisesta kiinni. Venäjällä on ison valtion todellisuus: on lähes -eurooppalaiset kaupungit- lähinnä länsiosissa ja sitten ovat -alueet-. Todellisuudet näiden välillä eivät kohtaa edes huonosti.

Sama se on politiikassakin. On -valtiovalta-, joka ei voi lopultakaan tehdä mitään, mitä eivät keskeisimmät turvallisuuskoneet maan sisällä siunaa. Sikäläinen wanha kunnon kgb on niistä SE. Nimeä voidaan mulkata miten vain, touhu on melkein sitä ja samaa aina.

Järjestäytynyt rikollisuus. Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka uskoo siihen, että mafialla tms. on piiiitkät perinteet, ne ovat luodut jo paljon ennen kuin Lenin uitettiin paasaamaan vallankumousta. Kahtokkee nyt miten nuo keskeisimmät -perheet- tunnetaan: on juutalaisosasto, kaukasialaiset, muutaman suuren kaupungin perheet, balttikerhot, ukrainalaisosastot, siperian omat ja Murmansk......ja näillä on pitkät historiansa.

Mikä osuus järjestäytyneellä rikollisuudella on Venäjän politiikkaan....en lähde edes arvailemaan. Minkä verran Venäjän etelä-vatsan alueella käydyistä kähinöistä on ollut pitkälti mafian tai mafioiden aikaansaamia....sitä ei tiedä edes rajattomasti ihailtu Arja Paananen. Tai jos tietää, niin jättää sentään viisaasti kertomatta. :cool:

Venäjän sisällä on siis todellisuuksia kuin kauranvihneitä pellossa. Ne ovat rakentuneet vuosisatojen ajan ja niitä eivät yhdet miehet tai muutamat sukupolvet vielä liikuta mihinkään suuntaan.
 
Ymmärtääkseni Repola ja Porajärvi olivat jo ennen heimoretkiä taloudellisesti kallellaan Pohjois-Karjalan kuntiin kuten Nurmekseen ja Lieksaan. Siellä päin oli rautatie. Joka mahdollisti puutavaran myynnin.

Tottahan toki. Ja moni vienalainen kauppiassuku perusti mm. kauppoja pitkin nykysuomen itärajaa, sahoja, puutavarakauppaa, nahkakauppaa, käsityöpalveluja, viinaa, viljaa, voita, kankaita, riistaa, astioita, koruja, kelloja, aseita, sokeria, suolaa, teetä, kahvia, tupakkaa.....koko sen aikainen kirjo kauppatavaraa on liikkunut vilkkaasti -venäjän vallan aikana- ja Suomen itsenäistyminen et vallankumous Venäjällä pisti homman hankalaksi.

Ja kun bolsevikit alkoivat hoitaa asioita lähinnä pistinten kärjillä, läksi jokainen kynnelle kykenevä kohti länttä.

Monet itäsuomalaiset kauppias-yrittäjä-suvut ovat sieltä niin lähtöisin. Ja mm. Oulussa on oikein retvakan rikkaita sieltä niin kotoisin alkujaan olevia sukuja. Kajjjaanissa on, Raahessa, Kuopijossa......eli toivat ne sikäläiset muutakin tänne kuin hiekkaa varpaanväleissä. :cool:
 
Iso joukko erityisesti Vienan suvuista on alunperin pohjois-Pohjalaista juurta. Entisen Oulun läänin suunnalta siirtyneitä Ruotsin aikana. Näidenkin jälkeläisiä tuli sitten metsäsissien epäonnistuneen kansannousun jälkeen useampi tuhat Suomeen.
 
Tuskin. Eivät tällaiset asiat ole yhdestä, kahdesta tai kolmesta miehestä naisesta kiinni. Venäjällä on ison valtion todellisuus: on lähes -eurooppalaiset kaupungit- lähinnä länsiosissa ja sitten ovat -alueet-. Todellisuudet näiden välillä eivät kohtaa edes huonosti.

Sama se on politiikassakin. On -valtiovalta-, joka ei voi lopultakaan tehdä mitään, mitä eivät keskeisimmät turvallisuuskoneet maan sisällä siunaa. Sikäläinen wanha kunnon kgb on niistä SE. Nimeä voidaan mulkata miten vain, touhu on melkein sitä ja samaa aina.

Järjestäytynyt rikollisuus. Minä kuulun siihen koulukuntaan, joka uskoo siihen, että mafialla tms. on piiiitkät perinteet, ne ovat luodut jo paljon ennen kuin Lenin uitettiin paasaamaan vallankumousta. Kahtokkee nyt miten nuo keskeisimmät -perheet- tunnetaan: on juutalaisosasto, kaukasialaiset, muutaman suuren kaupungin perheet, balttikerhot, ukrainalaisosastot, siperian omat ja Murmansk......ja näillä on pitkät historiansa.

Mikä osuus järjestäytyneellä rikollisuudella on Venäjän politiikkaan....en lähde edes arvailemaan. Minkä verran Venäjän etelä-vatsan alueella käydyistä kähinöistä on ollut pitkälti mafian tai mafioiden aikaansaamia....sitä ei tiedä edes rajattomasti ihailtu Arja Paananen. Tai jos tietää, niin jättää sentään viisaasti kertomatta. :cool:

Venäjän sisällä on siis todellisuuksia kuin kauranvihneitä pellossa. Ne ovat rakentuneet vuosisatojen ajan ja niitä eivät yhdet miehet tai muutamat sukupolvet vielä liikuta mihinkään suuntaan.

Aikoinaan sanottiin että KGB oli valtio valtiossa. Nykyään voi sanoa että se on koko perkeleen valtio. Ei se ole koko totuus, mutta läheltä liippaa. Ei ole ihan puhdasta sattumaa, että Putin aloitti uransa juurikin KGB:ssä.

Venäjä on kuitenkin todella laaja ja erittäin sekava kokonaisuus, jota ei kaikilta osin hallitse kukaan...ei edes KGB, Putin tai Stalinin haamu :ROFLMAO:

Jos haluaa sukeltaa syvälle Venäjän alamaailmaan, niin suosittelen tätä...

Todella mielenkiintoinen ja osittain jopa erittäin viihdyttävä kirja.

Viimeksi muokattu:
Kaikki neuvostoihmiset (Homo Sovieticus) olivat kommareita tai itkivät ja olivat :ROFLMAO: Nykyään tilanne on toki oleellisesti muuttunut, niin Venäjällä kun muuallakin.

Jää epäselväksi missä maassa appiukkosi asui. Sortokoneisto pyöri täydellä ja hetkittäin jopa vähemmän täydellä teholla alusta loppuun saakka ihan jokaisessa kolkassa niin Venäjällä kun muuallakin, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä että kaikilla oli kaikkina aikoina kaikkialla ihan hirvittävän ikävää. Neuvostoliitto oli jatkuvassa muutostilassa ja joitakin aikoja monet neuvostoihmiset (erityisesti venäläiset) muistelevat vieläkin suurella lämmöllä. Eivät nekään ajat olleet mitään vapauden suurta juhlaa, mutta ne olivat vakaata aikaa myös talouden osalta ja elintasokin oli joillakin alueilla jopa kohtalaisen hyvä (Neukkulan mittareilla mitattuna).

Se on kyllä ihan totta että myös länsimaissa on mustia aukkoja joihin harva haluaa koskea edes pitkällä tikulla ja jos joku kuitenkin koskee niin alkaa paska lentämään ihan joka suuntaan. Venäjää ja länsimaita ei voi kuitenkaan mitata samoilla mittareilla edes tässä asiassa. On Venäjä muodollisesti ihan mitä tahansa niin Venäjää pitää edelleenkin verrata diktatuureihin, ei demokratioihin. Siinä vertailussa asiat ovat Venäjällä kohtalaisen hyvin ainakin joissakin asioissa.
Mielestäni venäjä ei ole täysiverinen diktatuuri vaan pikemminkin KLEPTOKRATIA. Yksi kommunistidiktatuurin välivaiheista kohti näennäisdemokratiaa.
 
Mutta mistä Arja tietää millaista oli elää NL? Mistä hän ottaa tiedon ja faktat?

Minun appiukko syntyi ja kasvoi NL, eli myös venäjän aikaan siellä. Ja hän ei ole mikään kommunisti. Hän muistelee lapsuuttaan vain positiivisesti, kävi koulua, sai ilmaiseksi koulutuksen, sai asunnon, kävi tansseissa, kävi datchalla. Aina ei ollut helppoa, mutta ei nyt ole paikkaa missä on aina helppoa. Ei ne siellä missään välivaltakoneistossa eläneet.
Aivan samoin moni vanha saksalainen muisteli Hitlerin aikaa. Jos eli kiltisti järjestelmän määrittämässä raamissa, niin asiat olivat yleensä kohtuullisen hyvin. Mutta väkivaltakoneiston kanssa joutui taatusti tekemisiin, jos poikkesi ruodusta. KGB kyttäsi ihmisten sanomisia ja tekemisiä, ja vaikeuksiin joutuivat muiden toisinajattelijoiden lisäksi esimerkiksi kristityt. Minäkin ehdin sen verran tutustua Neuvostoliittoon, että muistan köyhyyden lisäksi sen, kuinka ihmiset varoivat puheitaan vieraiden seurassa.
 
Niin kauan kuin Putin on presidenttinä, ei yhtään muutosta tule tapahtumaan.
Itseä hieman jänskättää millainen perkele Putinin seuraaja tulee olemaan. Päästäkseen yhtä lujaan valta-asemaan kuin Putin pitäisi seuraajan tehdä melkoisia sisäpoliittisia ihmeitä. Ja kun tiedetään millä keinoin Venäjällä sisäpolitiikkaa tehdään niin tulee rajanaapureille kuumat paikat. Liennyttäjän valtaanpääsyn edellytyksenä on jonkinsortin vallankumous jossa veri virtaa kaduilla. Tiedä sitten kumpi noista vaihtoehdoista on loppujen lopuksi huonompi.
 
Mielestäni venäjä ei ole täysiverinen diktatuuri vaan pikemminkin KLEPTOKRATIA. Yksi kommunistidiktatuurin välivaiheista kohti näennäisdemokratiaa.

Kyllä sen voi noinkin ilmaista :ROFLMAO:

Ja se kleptokratia vaikuttaa muuallakin kun Venäjällä...

Galeottin mukaan kaikki länsimaat – myös Suomi – osallistuvat tavalla tai toisella venäläisen rahan, vallan ja rikollisuuden symbioosin ylläpitoon.

– Maailmassa ei ole yhtään maanosaa Etelämannerta lukuun ottamatta, jossa venäläisrikolliset eivät toimisi, mutta ongelma on siinä, että tämä toiminta ei tule kovin helposti päivänvaloon.

Galeotti kertoo, että eräs venäläinen kysyi häneltä kerran, ”miksi te britit vihaatte mafiaamme Venäjällä, mutta rakastatte sitä kotimaassanne”.

– Hän puhui asiaa, sillä monet maat hyväksyvät venäläisen rahan, investoinnit ja varakkaat venäläiset, vaikka heillä olisikin rikollisyhteyksiä.

Siitä en ole kyllä ollenkaan vakuuttunut että Venäjä olisi siirtymässä näennäisdemokratiaan...pikemminkin se on luisumassa pois siitä ja kovaa vauhtia onkin.
 
Viimeksi muokattu:
Minun appiukko syntyi ja kasvoi NL, eli myös venäjän aikaan siellä. Ja hän ei ole mikään kommunisti. Hän muistelee lapsuuttaan vain positiivisesti, kävi koulua, sai ilmaiseksi koulutuksen, sai asunnon, kävi tansseissa, kävi datchalla. Aina ei ollut helppoa, mutta ei nyt ole paikkaa missä on aina helppoa. Ei ne siellä missään välivaltakoneistossa eläneet.

Niin no, meilläpäin kokemus on sitä, että puolet mummun suvusta pakeni Suomeen, ja se puoli, joka ei päässyt pakenemaan, päätyi käytännössä kokonaisuudessaan Gulagiin. Hyvin linjassa sen suhteen, että esimerkiksi Viron väestöstä 20% hävitettiin neuvostomiehityksen aikana. Suvun kokemuksista on toki aikaa vierähtänyt reilut 80 vuotta, mutta esimerkiksi virolaiset onnistuivat hävittämään vasta sodan jälkeen.

Isän jä äidin kokemukset Neuvostoliittoon viimeisellä vuosikymmenellä tekemistään turistimatkoista ovat sellaiset, että farkuilla tai lenkkareilla sai ostettua käytännössä mitä tahansa.

Ruokapulahan oli yksi syistä, minkä takia Neuvostoliitto romahti. Kansaa ei enää napannut katsella tyhjiä hyllyjä vuosikymmenestä toiseen, ja ostaa sitten sitä mitä tarjolla oli, jotta ehkä saisi vaihdettua sen johonkin toiseen mustassa pörssissä.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, voitto-museo on valtio-omisteinen museo Venäjällä. Tämä on vähän sama kuin sanoisi ettei maanpuolustuskorkeakoulun kotisivujen uutiset ja tviitit ole millään tapaa valtionhallinnon kantoja edustavia

Valtion virallista kantaahan tuossa maassa ei ole, vaan on erinäisiä lausuntoja, kommentteja, uutisia, tutkimusta ym ym joista osa voi samaan aikaan olla ristiriidassa keskenään. Hyvänä esimerkkinä wanha Kenraali makarovin puhe Suomessa jossa tehtiin selväksi että ydinaseiden maalilistalle päästään mikäli natoon liitytään sekä Putinin vastaus että jokainen maa toki tekee omat päätöksensä eikä heidän intresseissä ole ohjata Suomea samaan aikaan kun lehdistö (virallinen ja virallisessa ohjauksessa oleva) tykitteli menemään omalla linjallaan.

Samaan tapaan voidaan myös todeta ettei Venäjän usan lähetystö myöskään ole mikään virallinen valtion kanta, mutta näkivät tarpeelliseksi levittää "suomalaisen teorian" lisäksi virallisen totuuden Suomen kanssa käydyistä sodista tviiteissään. Toki tähänkin voi saivarrella päälle ettei tämä ole mikään venäjän ulkoministeriön kansliapäällikön putinille esittelemä ja diarisoitu sekä notarisoitu päätös joka virallistaa maan ulkopoliittisen kysymyksen kannan ja jonka putte on allekirjoittanut.

ok, on valtio takana. Onhan valtio takan myös silloin, kun voitonpäivän julisteisiin laitetaan saksalaisia tai suomalaisia sotilaita tai sotakoneita.
en osaa sanoa ,mikä oli ton museon twiitin takana, tarkkaan mietitty perseily vai virhe.

mutta keskustelumme alkoi aivan toisista asemista - venäjällä ei tunnisteta mainilan laukauskia. sitten selvisi , että tunnistavat, ja sitten selvisi, että avoimesti tunnistavat ja, että laukaukset olivat stalinin provosointia ja propagandaa. Mutta kas löytyi vielä yksi kivi kengässä - voitto-museon twiitti.

Mun mielestä mainilan laukauskien kanssa kaikki on ok. ja hyvä näin
 
Back
Top