Venäjän sisällissota

The Guardianin mukaan shoigu on tapaamassa joukkoja:

Puolustusministeri Šoigu tapasi venäläisjoukkoja

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu on vieraillut Ukrainan sotaan osallistuvien venäläisjoukkojen luona. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters viitaten Venäjän valtio-omisteisen tietotoimisto Rian tietoihin.

Reutersin mukaan Rian uutisesta käy selväksi, että Šoigu jatkaa virassaan puolustusministerinä. Kyseessä on Šoigun ensimmäinen julkinen esiintyminen palkkasotilasryhmä Wagnerin viikonloppuisen kapinan jälkeen. Šoigu ei ole kommentoinut kapinaa.

Tapaamisten ajankohtaa tai tarkkaa paikkaa ei ole kerrottu, mutta brittilehti The Guardianin mukaan Šoigu tapasi ainakin Venäjän läntisen sotilaspiirin komentajan, kenraalieversti Jevgeni Nikiforovin.

Lähde
 
Shoigu syytteeseen kavalluksesta, kun ei voida antaa kenkää millään järkevällä perustelulla, joka ei tahraisi ulosteella samalla turvallisuusneuvostoa tai ylipäällikköä?

Venäläinen oikeuslaitos on yhdessä asiassa kertakaikkisen nerokas: kun epäsuosioon joutunutta poliitikkoa, sotilasjohtajaa tai silovikkia syytetään kavalluksesta, tiedetään 100% varmuudella että hän on syyllinen, sillä he kaikki ovat syyllistyneet valtion varojen kavallukseen.
 
Eniten kiinnostaa riviwankereiden fiilikset nyt. Mitkä ovat tunnelmat nyt kun Johtaja lähti lomalle ja wankeri itse uudestaan rintamalle, epäilemättä vieläpä kusisimpaan paikkaan kusipäisimpien upseerien käskyttäminä? Mahtoiko tulla edes ne luvatut hillot?
 
Kiinnostava teoria, jota varioiden löytyisi hyvinkin selityksiä miksi muutaman tuhannen sotilaan yksikkö sai edetä kaikessa rauhassa.
Mutta Putler jää tässä teoriassa outoon valon joka tuskin on ollut tavoite, eli jatkonäytöksiä odotellessa...
jospa putleri alkaa hahmottamaan, ettei rintama enää kestä ja hälle arvovaltatappio on pienempi paha, kuin se että hän saa wagnerit alaisuuteensa ja paikkaa niillä rintamaa... putleri seurailee esikuvaansa "Mutta Steiner tulee ja motittaa vihut."
 
Jälkipyykin pesu selkeyttää kuvaa siitä että ryssän johdolla ei ollut mitään järkevää suunnitelmaa tähän wagnerin pienee marssiin. Jatkuva eipäs-juupas jälkikäteen vaikka noista syytteistä kuvaa sitä että propagandaosasto joutuu nyt kuuntelemaan kansan yleistä mielipidettä ja sitten väännetään virtuaalitodellisuuden paskatuuttia siihen suuntaan.
 
Eniten kiinnostaa riviwankereiden fiilikset nyt. Mitkä ovat tunnelmat nyt kun Johtaja lähti lomalle ja wankeri itse uudestaan rintamalle, epäilemättä vieläpä kusisimpaan paikkaan kusipäisimpien upseerien käskyttäminä? Mahtoiko tulla edes ne luvatut hillot?
Samaa oon miettiny. Enkä oikeen jaksa uskoo, että tää oli vielä wagnerin viimeinen näytös. Eiköhän Utkinilla ole vielä sanansa sanottavana. Onkos siitä saatu mitään varmistuksia, että wagnereita ois takaisin rintamalle päätynyt? Juhannusyön marssista oli muutamia kuvia ja videoita, mutta onko paluumarssista mitään vastaavia todisteita? Luulis olevan tuon muuvin jälkeen puolin ja toisin vaikeeta ja jopa vaarallista integroida niitä armeijaan. Varsinkin se moskovaan pyrkiny festariporukka.
Toisaalta mitä ne voi tehdä? Hajottaa joukot ja kadota, kuka minkäkin palkanmaksajan alaisuuteen? Perustaa kapinaleirin johonkin pikkukaupunkiin ja vaatia vapautusta armeijasta? Hiippailla isäntänsä perässä Valko-Venäjälle ja ryhtyä Likasangon henkivartiokaartiks? Siinä vaiheessa kun kreml romahtaa, niin perunahirvellä tulee kiire saada oma tontti puhtaaks ja oman armeijan luotettavuus on niin ja näin. Palkkasotilas on kuitenkin lojaali rahalle.
 
Olikohan tää tuolla toisessa ketjussa jo? Strelkov haluaa napin otsaan Prighozinille ja kumppaneille:

Samaahan varovasti sanottiin heidän propaganda ohjelmissa eilen. Jos ryssiä ei olisi kuollut tässä kapinassa niin Prighozin olisi voitolla, mutta nyt hänet pystytään mustamaalaamaan hyvin helposti.

Kuinka paljon Utkinilla ja kumppaneilla on vielä kortteja pelattavissa? Vahvasti näyttää olevan päivät vähissä.

Utkin on wikipedian mukaan entinen erikoisjoukkojen sotilas, ainut millä hän voisi pelastautua on vierittää julkisesti kaikki syyt Prighozinin niskoille. Prighozinilla kun ei ole mitään sotilaskokemusta. Mutta en ole tästä Utkinista kuullut julkisesti mitään, onko hän ollenkaan julkisuudessa?
 
Tässä käy niin että Prigozin sai lupauksen ja pysäytti ainoan mahdollisuutensa kesken hyvän etenemisen. Lupaus rikotaan, prigo kuolee, petetyt wagnerit tapatetaan rintamalla, Utkin ja Prigo kidutetaan kuoliaaksi jossain kellarissa Shoigun ja Putinin katsellessa ja kosketellessa toisiaan, ja yksikään ei enään usko Putinin hallinnon sopimuksiin. Kukaan ei ole turvassa ja millään sanoilla ei ole painoa. Sen jälkeen korttitalo romahtaa kun Prigozinin sopimus oli kusetus Kremlistä, klikit ajautuvat selviytymistaisteluun ja federaatio repii itsensä kappaleiksi
 
Wagnereista selviää tästä ne, jotka älysivät ottaa hatkat juhannuscruisingin aikana tai pian sen jälkeen. Loput tapatetaan Bakhmutin tapaan jossain päin Ukrainaa. Ehkä näemme vielä jälkinäytöksenä sekavan ihmisjahdin, jossa Prigon poppoo on vapaata riistaa.
 
Nuo ukot ei ole ihan helppoa riistaa. Siinä metsästäjä menettää helposti ainokaisensa.
 
Back
Top