Venäjän sisällissota

Wagner värvää ja kouluttaa normaalisti venäjällä edelleen.

(Eng subs)

@Maidan :in suomennokset saavat tämän videon tuoman tiedon pohjalta ainakin omassa ajattelussani hieman vahviketta.

Video hyvä esimerkki siitä miten pitää katsoa mitä ryssä tekee - eikä sitä mitä ne sanoo.

Ei sillä, eihän näistä pirukaan ota selvää. Meidän järkeen käy kovin huonosti että tuo porukka saisi tempauksiensa jälkeen toimia venäjällä, mutta ryssän ajattelussa se saattaa olla ihan loogista.
Tässä unohtuu se että zaarin maassa ei omisteta vaan saadaan hallintaoikeus, kaikki on zaarin. Sama wagnerissa: prigo on tai oli se keulakuva/pajari mutta ei varmasti ole enää. Kokonaisuutena wagner on toimiva paketti, ei ryssä sitä hukkaa. Tulee vain uusi hallintaoikeuden käyttäjä. Väärin toimineet wagnerit sitten tippuu ikkunasta tai onnistuu pakenemaan kun puttelin käsi alkaa olla aika lyhyt.
 
Tohon ryssän pakolais invaasioon liittyen Suomi on kyllä pääpuskassa. Toki nykyhallitus on varmasti toimintakykyisempi, mutta:

1. Suomella on yksi maailman kalleimpia valtionhallintoja suhteessa bruttokansantuotteeseen. Siihen täytyy huomioida nämä näkymättömät toimijat kuten Yle, Sitra, Kehitysavun kaikki himmeli organisaatiot jne.
Mitä tällä saadaa: kampawiineri virkamiehiä, joiden kyky toimia on enemmän miinusmerkkinen ja maalaisjärkeä ei pysty käyttämään yhtään. Hyvä esimerkki tästä oli Huoltovarmuuskeskuksen todella ala-arvoinen sekoilu korona kriisissä vaikka kallispalkkaisia erikoisasiantuntijoita talo oli täynnä. Todellisuus pajastui äkkiä ettei sisällä ollut mitäännhankinta osaamista tai kontakteja. Enemmän tehtiin hallaa torppaamalla kaikki kovan busineksen puolelta tarjottu apu.

2. Näkymätön korruptio joka rehottaa Suomessa pinnanalla ja jota Venäjä käyttää taitavasti hyväksi.

3. Osan kansan aito naivius katsoa maailmaa omien lasien läpi ja uskoa kaikki valheet mitä kainiisiin kääreisiin on pakattu. Ilmasto sopimukset ja EU:n kanssa tehdyt naivit sopimukset hyvä esimerkki tästä. Eniten metsää omaava maa joutuu lappaamaan rahaa eurooppaan kompensoidakseen päästöjä tai kohta maksetaan Iraliaan korvauksia jätehuollosta, koska muovia ei kierrätetä tarpeeksi. Näin tuetaan Napolin ulkopuolisia mafian pyörittämiä laittomia kaatopaikkoja.

Eli vituiks menee Suomen toimet ja jos pakolaisaalto tulee pyörii kadut ryssiä, joita valtio rupeaa hyysäämään.

Iloisesti on eri asiat sekaisin ja kytkös otsikkoon puuttuu.

Oma mielipiteeni kuitenkin on, ettei venäläispakolaisten vyöryä voida pysäyttää, koska bensan hinta on niin kova jakeluvelvoitteen vuoksi. Dieselin hinnasta puhumattakaan. Ei mitään mahiksia.
 
Viimeksi muokattu:

Tämän näkemyksen mukaan Kiina, joka on Venäjälle tärkeä (tärkein?) kauppakumppani, on herännyt epäilemään Venäjän vakautta ja luotettavuutta kauppakumppanina. Tämä olisi siis suoraa seurausta juhannuskapinasta. Kiinalle Venäjä ei ole läheskään niin tärkeä kuin Kiina on Venäjälle, joten pienellä kiinalaisten harmilla saataisiin suuri venäläisten harmi.
 

Tämän näkemyksen mukaan Kiina, joka on Venäjälle tärkeä (tärkein?) kauppakumppani, on herännyt epäilemään Venäjän vakautta ja luotettavuutta kauppakumppanina. Tämä olisi siis suoraa seurausta juhannuskapinasta. Kiinalle Venäjä ei ole läheskään niin tärkeä kuin Kiina on Venäjälle, joten pienellä kiinalaisten harmilla saataisiin suuri venäläisten harmi.
Loppui putinilta palkanmaksu.

Noillehan oli jonkin artikkelin mukaan myöskin annettu mahdollisuus mennä vaikka kotiinsa tai minne vaan. Integrointi rysyarmeijaan ei varmasti olisikaan kovin mutkatonta, saattais pari kahinaa tulla. Se VV -rojektikin kuulosti siltä että ei taida kannattaa.

Mutta tästä se alkaa. Erikoisoperaation kyseenalaistaminen.
Eli johan Kiinakin ymmärtää että puten rahakassan pohja näkyy, ennenkö allekirjoittaa lain että ruplien painaminen täytyy kaksinkertaistaa.

Sanoisin että tämä operaatio alkaa olla paketoitu. Muualla ennustin, maaliskuussa 2022, että 2 vuotta venäjä seisoo tolpillansa, elleivät kykene valtaamaan Kiovaa. Sitten rahat ja ruoka loppuu. Hyvin ovat aikataulussa.
 
Tässä unohtuu se että zaarin maassa ei omisteta vaan saadaan hallintaoikeus, kaikki on zaarin. Sama wagnerissa: prigo on tai oli se keulakuva/pajari mutta ei varmasti ole enää. Kokonaisuutena wagner on toimiva paketti, ei ryssä sitä hukkaa. Tulee vain uusi hallintaoikeuden käyttäjä. Väärin toimineet wagnerit sitten tippuu ikkunasta tai onnistuu pakenemaan kun puttelin käsi alkaa olla aika lyhyt.
BBC on tehnyt samanlaisen havainnon: Wagner jatkaa rekrytointiaan:

 
Poisto
 
Viimeksi muokattu:
Budanovin mukaan FSB:llä on käsky Prigozinin salamurhasta. Operaatio ei ole nopea vaan suunnittelu vaatii aikaa ja on olemassa epäily, että pystyykö FSB homman suorittamaan tai onko heillä rohkeutta siihen.

Budanov Says Russian FSB Assigned to Eliminate Prigozhin

Kyrylo Budanov believes that any potential assassination attempts on Prigozhin won’t be swift, and only time will reveal whether the FSB will carry out this order.​

Budanov Says Russian FSB Assigned to Eliminate Prigozhin

Following an attempted armed rebellion in Russia, the country’s Federal Security Service (FSB) has been assigned the task of eliminating Yevhen Prigozhin, the owner of the private military company “Wagner.”

This statement was made by Kyrylo Budanov, the head of the Main Directorate of Intelligence (HUR) of the Ministry of Defense of Ukraine, in an interview with American journalist Howard Altman.

The Ukrainian intelligence press service reported this information on Friday, June 30, via Telegram.

According to the head of Ukraine’s HUR, the Russian special services have been given the assignment to assassinate the Wagner PMC leader.

“We are aware that the FSB has been tasked with killing Prigozhin. Will they succeed? Only time will tell. In any case, any potential assassination attempts will not happen quickly.”

Budanov said that the Russian special services would require some time to develop suitable strategies and reach a stage where they are prepared for a large-scale operation.

“However…there are significant question marks. Will they be able to execute it? Will they have the courage to carry out this order?” the HUR chief said.

Budanov confirmed that Ukrainian military intelligence had been aware of the intention to carry out a mutiny within the Russian Federation for a considerable time.

“We can’t claim that they had a significant impact on Russia’s war against Ukraine, as these events were of short duration. Nevertheless, some damage was inflicted upon the military and space forces of the Russian Federation,” Budanov said.
 
TASS kertoo ettei Surovkin ole tutkintavankeudessa Lefrtovon vankilassa tai tutkintavankeudessa muussakaan laitoksessa. Artikkeli ei kuitenkaan suoraan kiellä Surovkinin vangitsemista.

The PMC of Moscow denied information about the presence of Surovikin in Lefortovo​

MOSCOW, 29 June. /TASS/. Army General Sergei Surovikin is not kept in the Lefortovo pre-trial detention center in Moscow, nor is he in other temporary detention facilities. This was announced to journalists on Thursday by the responsible secretary of the Public Monitoring Commission (POC) Alexey Melnikov.
"In recent days, representatives of a huge number of Russian and foreign media have called me very often. They ask:" Is it true that Surovikin is in a pre-trial detention center? .

Information about the arrest of Surovikin appeared on Wednesday in various Telegram channels. They stated that the general was placed in the Lefortovo pre-trial detention center. Later, citing its sources, the British publication Financial Times reported on his detention .

Surovikin is the commander of the Russian Aerospace Forces, the deputy commander of the combined group of Russian troops in the NVO zone.
https://tass.ru/obschestvo/18153159
 
TASS kertoo ettei Surovkin ole tutkintavankeudessa Lefrtovon vankilassa tai tutkintavankeudessa muussakaan laitoksessa. Artikkeli ei kuitenkaan suoraan kiellä Surovkinin vangitsemista.

https://tass.ru/obschestvo/18153159

Eli tuon kun kääntää ylösalaisin, niin totuus on että Surovikinia parhaillaan rääkätään jossain Lefortovon kellarissa.
 
Back
Top