Venäjän talous ja yhteiskunta - kehitys

inscout

Respected Leader
@Teemupoika

No laitetaan sitten perjantain kunniaksi kirjoitus aiheesta jos sinua kiinnostaa. Huomautan kuitenkin, että tässä kyseessä on puhtaasti oma pohdintani enkä pyri perustelemaan tekstiäni tieteellisten vaatimusten mukaisesti. Lue ja tulkitse lukemaasi siis tällä varauksella! Kommentointi on luonnollisesti vapaata:).

Miksi Venäjän talous on siis sellainen kuin se on ja miksi se todennäköisesti ei tule valtavasti muuttumaan ainakaan lyhyessä tai keskipitkässä juoksussa? Voidaksemme vastata kysymykseen, meidän on ammennettava historiasta ja katsottava asiaa yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta.

Historiallisesti teknisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kehittyvän yhteiskunnan syntyminen on vaatinut yksinkertaistettuna kahta asiaa: 1. Suotuisaa ilmastoa ja 2. Riittävää väestöpohjaa joka on maantieteellisesti suppealla alalla.

1. kohta on itsestään selvyys. Jokainen korkeakulttuuri on kehittynyt alueella, jossa on sopiva lämpötila ja riittävä kosteus ruuan kasvattamiseen. Tämä mahdollisti siirtymisen keräilytaloudesta maanviljelykseen ja karjankasvattamiseen joka johti väestönkasvuun sekä myös pikku hiljaa vapaa-ajan lisääntymiseen. Tämä on tärkeää, koska tekninen ja yhteiskunnallinen kehittyminen vaatii riittäviä resursseja siihen, että osa ihmisistä voi keskittää pohdintansa muuhunkin kuin jokapäiväiseen selviämiseen. Ei ole olemassa yhtään pohjoisella vyöhykkeellä esiaikoina syntynyttä korkeakulttuuria puhtaasti siitä syystä, että kaikki aika meni elannon keräämiseen ja varastoimiseen talvea varten.

2. kohta on yhtä selvä, mutta harvemmin kouluissa mainittu. Eli riittävä väestöpohja ja eritoten läheinen sijainti. On selvää, että suurempi väestö tekee enemmän keksintöjä kuin pieni väestö. Mutta tämä ei ole iso asia. Olennaista on, että fyysisesti toisiaan lähellä olevissa yhteisöissä innovaatiot leviävät nopeammin. Tämän ymmärtääkseen täytyy miettiä miten vaikeaa matkustaminen oli aikanaan. Vielä muutama sata vuotta sitten oli täysin normaalia, että valtaosa ihmisistä ei liikkunut syntymäpaikastaan minnekään. Tämä on ymmärrettävää, koska matkustaminen oli vaivalloista ja vaarallista. Etenemisnopeus oli 20-30km per päivä ja kuorman kanssa vähemmän. Pyörän ja juhtien kanssa hieman enemmän, mutta edelleen vaikeaa ja hidasta. Pelkkä ruuan hankkiminen matkalla oli haastavaa. USA:n valloituksen yhteydessä lukuisa joukko ihmisiä kuoli nälkään ja kylmään taipaleilla mantereen poikki vielä 1800-luvulla. Miten arvelette asian olleen esimerkiksi 500 ekr tai aikaisemmin?

Olennaista on, että kun yhteisöt olivat lähellä toisiaan, myös innovaatiot ja ideat liikkuivat paikasta toiseen. Karkeasti sanottuna kyse on siitä, että jokaisen kylän ei tarvinnut keksiä pyörää erikseen. Yksi keksintö riitti ja muut saivat sen nopeasti käyttöönsä. Ja toinen keksi sitten akselin joka taas levisi nopeasti jne.

Venäjän kehitys liittyy olennaisesti edellä esitettyyn. Kuten sanottu, Venäjä on Iso. Todella Iso. Kun puhun nyt Venäjästä, tarkoitan fyysistä aluetta, en sinänsä nykyistä valtiota. Se on myös Kylmä. Siis todella Kylmä. Enkä puhu nyt Uralin itäpuolesta joka on sitten aivan oma juttunsa vaan Uralin länsipuolesta.

Kun Eurooppa alkoi aikanaan kehittymään, etäisyydet olivat toki merkittäviä. Mutta hallittavia. Meilläkin kehitys lähti etelä-Euroopasta (ja kyllä, tiedän, että Tsekin alueella on jääkauden jälkeistä asutusta) jolloin etäisyydet kylien/kaupunkien välillä olivat lyhyitä. Kreikan alueella Ateenalainen filosofi saattoi tepastella Spartaan 3-4 päivässä julistamaan näkemyksiään ja oppejaan. Toki hän menetti päänsä, mutta se on eri asia. Jos Venäjällä Novgorodissa syntyi filosofi ja sai jostain ruokaa talvea varten, häneltä kesti noin 2 kuukautta kävellä vaikkapa Samaraan julistamaan oppejaan ja menettämään päänsä. Olettaen, että hän taipaleella sai jostain ruokaa, mitä todennäköisesti ei tapahtunut. Koska siellä ei asunut ketään. Luonnollisesti Talvella ja syksyllä homma ei olisi onnistunut ollenkaan, vaan filosofimme olisi päätynyt jäätyneeksi susisyötiksi metsään. Koska teitä tai edes polkuja ei kukaan tehnyt tyhjyyden keskelle.

Samasta syystä yhteydet Venäjältä Eurooppaan olivat vähäisiä. Liikkuminen oli käytännössä mahdotonta Puolan jälkeen koska ei ollut juuri asutusta. Joet, jotka lännessä toimivat yhdistävinä tekijöinä jäätyivät talvella eivätkä nekään tarjonneet helpotusta. Kovin moni ei edes alkanut puuhaan koska tiesivät, että hyöty pitkän matkan veneen rakentamisesta oli heikko suhteessa hyötyyn. Toki sellaisiakin löytyi, mutta verrattuna länsi- ja etelä-Eurooppaan tilanne oli jotain aivan muuta.

Tästä seurasi se, että sen enempää ideat kuin innovaatiotkaan eivät liikkuneet kovin nopeasti. Jokaisen kylän täytyi keksiä jokainen asia itse. Ulkoa ei ideoita tullut.

Sama tilanne on jatkunut tähän päivään asti. Venäjä on etäisyyksiensä ja luontonsa takia syrjässä ”kehityksestä”. Ironista kyllä, Eurooppalainen esimerkki pienessä mitassa vastaavasta maasta on Englanti. Siksi kai he ovatkin aika samanlaisia ajattelutavaltaan.

Niin tai näin, Venäjän eristäytyneisyys edellä mainitusta syistä johtuen on aiheuttanut sen, että sen kehitys on aina ollut ”hitaampaa” kuin ns. Euroopassa.

Tämän ongelman kanssa Venäjä on paininut vuosisatoja. Pietari Suuri yritti korjata tilannetta tuomalla ulkomailta osaajia. Katariina Suuri toimi samoin. Mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy. Muutamien ”erityisosaajien” tuominen maahan suurella rahalla saattaa tehdä jotain, mutta se ei muuta suurta kokonaiskuvaa. Tieto ei leviä ja tulokset ovat parhaimmillaankin hetkellisiä. Tämä kannattaisi muistaa Suomessakin, jossa tilanne on täysin sama. Yksilö, olkoon mikä nero tahansa, ei muuta kokonaisuutta.

Tämä ei tarkoita millään lailla sitä, etteikö maassa olisi aivokapasiteettia ja osaamista. Venäjällä on todella paljon teoreettista osaamista ja innovaatioita monella alalla historiallisesti katsottuna. Paradoksaalisesti tämä johtuu todennäköisesti osittain juuri eristäytyneisyydestä. Kun ideoita ei tule muualta, on pakko alkaa käyttää omaa päätään.

Negatiivinen puoli on sitten siinä, että ideaa ei saada eteenpäin yksinkertaisesti siksi, että jokaisen idean käytäntöön vieminen vie paljon enemmän energiaa ja resursseja kuin sen keksiminen. Ja tässä kohtaa kilpailu ja suuret massat tulevat mukaan peliin. Yksinkertaisena esimerkkinä. Venäjällä esimerkiksi keksittiin monia ydinenergian teorioita kauan ennen länttä. Mutta ei ollut tuhatta ahnetta/toivorikasta ihmistä kaivamassa uraania tai kehittämässä teoriaa käytäntöön ja kilpailemassa sen toteuttamisesta (esimerkki on heikko mutta selvittänee asiaa).

Mutta viekäämme pohdinta nykypäivään. Olen itse tekemisissä parin Skolkovossa vaikuttavan Venäläisen kanssa. Tietona niille, jotka eivät asiaa tunne, sanottakoon, että Skolkovo on moderni versio Pietari Suuren ajatuksista.

Tämä pienimuotoinen yhteistyö on kuvannut hyvin kaikkea edellä sanomaani. Teoreettisella tasolla tietämys joistain asioista on todella korkealla tasolla. Mutta ongelma on siinä, että Venäjällä ei ole olemassa sitä ekosysteemiä joka ottaisi kopin näistä teorioista ja veisi niitä käytäntöön! Skolkovo on hieno projekti sinänsä ja voi saada aikaan paljon, mutta kokonaisuudessa se on pieni tekijä jos mietitään Venäjän kokonaisuutta.

He tietävät tämän. Venäläiset eivät ole tyhmiä. Tyhmät eivät selviytyisi niistä olosuhteita mitä olen edellä kuvannut. Ja tämä tiedetään myös johdossa. Mutta tietäminen on eri asia kuin sen muuttaminen. Ja on todella vaikeaa muuttaa jotain, jonka taustat ovat tuhansien vuosien kehityksessä. Se ei tapahdu nopeasti. Eikä helposti.

Täällä puhutaan halveksivasti siitä, miten Venäjä myy raaka-aineita eikä kehittyneitä tuotteita. Kiina myy samalla tavalla raaka-aineita. Venäjällä se on öljy, Kiinassa ihmiset. Sitä myydään, mitä on. Näin peli menee.

Venäjän historiallinen eristyneisyys aiheuttaa sen, että he kehittävät pyörää aina uudelleen. Jokainen innovaatio, joka maailmalla tehdään, heidän on kehitettävä itse. Ja jokainen sovellus, mikä siitä tehdään, heidän on tehtävä itse ja rakennettava siihen sopiva koneisto.

Tästä syystä johtuen, Venäjä ei voi saavuttaa nykytilassa Lännen elintasoa teki se mitä tahansa. Se ei sitä saavuttanut koskaan ennen eikä saavuta minun elinaikanani riippumatta siitä, mitä luonnonvaroja sillä on.

Tästä ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, etteikö Venäjä voisi olla tasoissa tai ylittää Lännen osaamista joillain alueilla. Se on sen tehnyt historiallisesti monesti ja tekee niin nytkin joillain aloilla. Toki länsi ei voi sitä myöntää saati Suomi, jolla on omat kompleksinsa taustansa suhteen. Mutta asia on silti näin.

Toinen asia mikä kannattaisi Suomessa huomioida on se, että Saksa ja Venäjä muodostavat täydellisen yhteistyöparin. Molemmilla on innovaatioita. Toisella on infrastruktuuria mistä olen puhunut ja toisella raaka-aineita. Tämä on tiedetty Saksassa jo kauan. Hitler oli hetkellinen anomalia. Suomen kannattaisi muistaa, että me olemme vain kauppatavaraa samalla hetkellä kun nämä kaksi löytävät ja saavat päättää asioistaan vapaasti. Tällä hetkellä GB ja USA ovat välissä omista lähtökohdistaan, mutta aikanaan ne katoavat kuviosta. GB on jo katoamassa ja USA… No. Se on kaukana ja sillä on omat ongelmansa.

Luonnollisesti joku nyt sanoo minun olevan Putinisti, koska en hyvän Suomalaisen tavan mukaan ole sanonut Venäläisten tyhmyyden johtuvan vain heidän geeniperimästään. Olkoon sitten näin.

Itse näin aikanaan asian niin, että jos joudun joskus monttuun torrakko kädessäni, on edes hyvä tietää kenen kanssa ja miksi tappelen. Se kun saattaisi auttaa siinä tappelussa. Nykyään toki tiedän, että tällainen ajattelu ei sovi kuleille.

Heidän sopii tapella kun viisaammat niin päättävätJ.
 

Lapinukko

Ylipäällikkö
Heheh, oletkos tekemisissä Skolkovassa vaikuttavien suomalaistenkin kanssa vaiko itse just siellä :D
 

Teemupoika

Alikersantti
Kiitos kirjoituksesta ja mielipiteistäsi, ne olivat avartavia. Itse ajattelen venäläisten olleet niin kauan alistettuja, ensin tsaarit ja sitten kommunistit ja nyt Putin ja oligarkit, ettei lahjakkaan kansan itsetunto ole voinut kehittyä normaalisti. Innovatiiviset ajatuksia ei voida esittää tai ne painetaan alas tai ei saada rahoitusta, jos se uhkaa Putinin tai oligarkkien etua. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin!!
Suomen pitää tietää Venäjän asioista enemmän kuin muiden valtioiden, myös talousasioista. Sen jälkeen kun Seppo Remes sai Venäjältä maahantulokiellon tieto venäläisistä yrityksistä jäi Suomelle vajaaksi. Kukakohan uhrattiin tähän tehtävään Sberpankkiin, muita merkittäviä hallituspaikkoja Venäjällä suomalaisilla ei ole. Venäjä haluaa takaisin suurvallaksi ja esittelee itseään ilmapuolustuksen supervallaksi, mutta tapahtumat Syyriassa ja Armeniassa romuttaa tätä käsitystä, siksi tämän kriisin seuranta on erittäin mielenkiintoista!!
 

YliKoo

Respected Leader
Itse mietin joskus, että minkä verran Stalinin puhdistukset vaikuttivat kansan geeniperimään.

Sosiaaliseen perimään aivan varmasti, ei kannata innovatiivisia ajatuksia kertoa ääneen. Vaikuttanee sukupolvia.
 

inscout

Respected Leader
Kiitos kirjoituksesta ja mielipiteistäsi, ne olivat avartavia. Itse ajattelen venäläisten olleet niin kauan alistettuja, ensin tsaarit ja sitten kommunistit ja nyt Putin ja oligarkit, ettei lahjakkaan kansan itsetunto ole voinut kehittyä normaalisti. Innovatiiviset ajatuksia ei voida esittää tai ne painetaan alas tai ei saada rahoitusta, jos se uhkaa Putinin tai oligarkkien etua. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin!!
Suomen pitää tietää Venäjän asioista enemmän kuin muiden valtioiden, myös talousasioista. Sen jälkeen kun Seppo Remes sai Venäjältä maahantulokiellon tieto venäläisistä yrityksistä jäi Suomelle vajaaksi. Kukakohan uhrattiin tähän tehtävään Sberpankkiin, muita merkittäviä hallituspaikkoja Venäjällä suomalaisilla ei ole. Venäjä haluaa takaisin suurvallaksi ja esittelee itseään ilmapuolustuksen supervallaksi, mutta tapahtumat Syyriassa ja Armeniassa romuttaa tätä käsitystä, siksi tämän kriisin seuranta on erittäin mielenkiintoista!!

Mikä kansa ei ole ollut alistettuna? Kuninkaat, feodaaliherrat, kreivit ja herttuat. Kulit ovat kuleja kaikkialla. Tämä ei ole erotteleva tekijä.

Aikanaan itse kiinnostuin historiasta koska itseäni viisaammat kehoittivat katsomaan miten asiat menevät maailmalla aikojen mukaan. Ja mitkä lainalaisuudet vaikuttavat kaikkialla.

Nykyään toki tätä ajattelua ei sovi liikaa tuoda esille.
 

Teemupoika

Alikersantti
Muiden maiden kansat ovat vapautettu innovatiiviseen ajatteluun, mikä kasvattaa taloutta. Venäjällä tätä vapautusta ei ole tapahtunut. Suomessakin tätä ajattelua rajoittaa byrokratia, sääntely ja verotus, harmi!
 

inscout

Respected Leader
Muiden maiden kansat ovat vapautettu innovatiiviseen ajatteluun, mikä kasvattaa taloutta. Venäjällä tätä vapautusta ei ole tapahtunut. Suomessakin tätä ajattelua rajoittaa byrokratia, sääntely ja verotus, harmi!

Innovatiivisella ajattelulla ja taloudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Talous voi kukoistaa täysin konservatiivisessa ja sulkeutuneessa yhteiskunnassa.
 

Mortti

Kenraali
Kaippa tämä kysymys riippuu hyvin paljon siitäkin, mikä lasketaan "kehittymiseksi". Venäjällähän on monia eri rinnakkaistodellisuuksia. varsinkin Moskova taitaa olla jo saavuttanut länsimaisen tason, mutta periferiassa ollaan ihan eri maailmassa. En tiedä kertovatko tällaiset listat paljoa, mutta jos katsoo amerikkalaisen kiinteistöihin, matkailuun ja taloudelliseen kehitykseen erikoistuneen konsulttitoimiston listaa maailman parhaista kaupungeista, näyttäisi Venäjältä kaksi kaupunkia eksyneen listalle. Moskova sijalla 4 ja Pietari sijalla 16. Moskovaa näytetään kehuttavan "luovuuden vallankumoukseksi", joten kaippa siellä uusilla sukupolvilla on sinänsä kykyä aikaansaada kehitystä. Alempana sanotaan suur-Moskovan väkiluvuksi yllättävänkin paljon eli yli 17 miljoonaa. Se alkaa olla jo aika iso massa, mahdollistaen monenlaisen kehityksen. Se on ihan selvä, ettei Venäjän harvaan asutuissa periderioissa ole edellytyksiä erityisen vahvaan kukoistukseen. Jotain matkailua ja maataloutta varmaan paikoitellen, mutta maassa on niin hankalasti saavutettaviakin paikkoja, ettei logistisesti edes noillakaan taida olla edellytyksiä.


1. Lontoo
2. New York
3. Pariisi
4. Moskova
5. Tokio
6. Dubai
7. Singapore
8. Barcelona
9. Los Angeles
10. Madrid
11. Rooma
12. Chigago
13. Toronto
14. San Francisco
15. Abu Dhabi
16. Pietari
17. Amsterdam
18. Berliini
19. Praha
20. Washington

4. MOSCOW
Russia’s beguiling capital is a cultural gold mine spanning the ages.
PREVIOUS RANKING: 5
POPULATION
METRO: 17,125,000

Any traveler to Russia will tell you that Russian influence—at least over visitors to the country’s capital—is a very real thing: you’ll fall under the spell of Moscow the minute you set foot in this endlessly fascinating and dynamic destination. Curiosity about Russia has increased as political intrigue has grown, which might explain why Moscow was the 14th-most trending city over the past year, according to our Google Search ranking. The global fascination has as much to do with the spectacular 2018 FIFA World Cup (Moscow’s Luzhniki Stadium in the city’s 360-acre Olympic complex hosted the pivotal final matches) as with the Kremlin’s global ambitions. Accessing all this excitement has never been easier as the curious and opportunistic can fly into Moscow with ease: the city ranks #4 for Airport Connectivity, up one spot over last year. Once you’re on the ground, the recently renovated Moscow subway is increasingly the envy of many Western capitals, as much for its improved efficiency and reach as for its regally art-stuffed stations. Whatever brings you to the city, you’re in for an experience at stark odds with the West’s continuously dismaying news about Russia. Moscow is what Travel + Leisure calls a “revolution of creativity,” giving it an atmosphere of young, free-thinking exuberance that has touched every aspect of city life, from its art and food scenes to quirky, only-in-Russia shared workspaces. The first so-called “post- Soviet generation” of Muscovites has traveled the world, returning with suitcases full of ideas that they’re unpacking to huge effect in their always-proud city, sanctions be damned.
 

baikal

Supreme Leader
Hyvä avaus ja varmasti myös vastaa todellisuutta. Mutta opponoinnille jää tilaa....

Usa on myös pitkien etäisyyksien valtio. Ja esim. 1800-luvulla keksinnöt ja innovaatiot levisivät todella nopeasti läpi koko valtion. Muutama esimerkki.

Tuliaseet. Kehitys oli ripeä ja aseet levisivät nopeasti, uutuudet otettiin käyttöön nopeammin kuin sen aikainen teollisuus kykeni niitä tuottamaan.

Maataloustyökalut ja -koneet. Huima vauhti käyttöönotossa.

Kaivostoiminnan kehittyminen, tekniset sovellukset osattiin panna käyttöön nopeasti.

Metsätalous. Erittäin konstailematon tyyli saada puutavaraa sinne, missä sitä tarvittiin.

Rautatie toi keksinnöt laajalle alueelle. Venäjällä rautatie ei kyennyt tuomaan periferioihin -mitään-. Miksi ihmeessä? Yleensä rautatiet toimivat ammoin elämänlankana, joka toi kehityksen tullessaan. Venäjällä tämä ei toteutunut. Ilmasto? Ei selitä, Usassakin on välillä karhea talvi tai mielikuvitukselliset helteet. Oli heinäsirkkaa ja tulvaa, kuivuutta ja pölymyrskyjä, tornaadoja ja ties mitä inkkareita. :)

Pietari Suuri tuskaili takapajuisen Venäjän parissa kipuun asti. Hän pyrki löytämään ratkaisuja, jotka upposivat avaraan Venäjän maahan ja vain vähän tuontiosaamisesta jäi eloon. Miksi`?

Jospa Äitivenäläisyyteen kuuluu erottamattomana osana iäst aikaan torjuva asenne mihin tahansa ulkoa tuotuun? Uskallanko jatkaa....ulkoa tuotuun, joka edellyttää työtä ja tekemistä? Valmis länsiauto on ihq ja matka Espanjaan jees, jääkaappi on kiva ja muotivaatteet naminami. Ja nämä asiat ovat yleensä sikäläisten pisnismiesten ulottuvilla.....edelleen. pisnismiesten, ei proletaarien. :)

Kun olet tekemisissä heidän kanssaan, niin otahan joskus analyysisilmä käteen ja katso tarkoin miten he järjestävät työntekonsa? Yleensä työpiste kertoo jotain, silmäys riittää ja sitten syvenny katsomaan miten sitä työtä tehdään? Miten toimii heidän keskinäinen yhteistyönsä ja dynamiikkansa? Juu, minäkin olen arkisin tenkanaan venäläisten kanssa tekemisissä.:) Seuraa mitä tapahtuu, kun esimies on poissa. Miten he asettavat tavoitteensa? Millaista on työn jälki ja mihin he tyytyvät tuloksia tarkasteltaessa? Miten reagoivat rakentavaan palautteeseen? Saati vaatimuksiin?

Edes läheisesti luterilaisuutta muistuttava työmoraali ei ole venäläisille SE. Tavoitteisiin tähtäävä sitkeä työ ei ole välttis lainkaan SE.

En ole suinkaan tyrkyttämässä venäläisille mitään elämäntapaa, pitäkööt omansa Venäjällä, jos siitä tykkäävät. Mutta kehityksen vaikeus löytyy mielestäni Työstä ja sen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä. Pisnis on siellä SE, veivaaminen ja vekslaaminen, sillä saa länsiauton ja muotivaatteet et ulkomaanmatkat. Ja sitten edelleen se, joka on kielletty kymmenessä käskyssä ja on että -älä var...-. Se on joku iäst aikainen tapa, joka jatkuu. Kai se on uskottava, kun ainakin Gorba ja Putin ovat maininneet varastamisen ongelmaksi.

Sovjet-Venäjällä tehtiin monia täysin armottomia virheitä, jotka näkyvät edelleen. Maatalouden kollektivisointi kulakkijahteineen oli virhe, josta hintaa maksetaan edelleen. Tiedemiesjoukkojen likvidointi Stalin kaudella oli raskas virhe, joka näkyy edelleen. Sovjet-tuotannon mittaaminen tonneissa ei laadussa vähääkään....saattaa piinata edelleen tuotantoa. Luonnonvarojen haaskaaminen tuotannossa on Virhe, isolla veellä. Ympäristön pilaaminen, no siitä voidaan olla monta mieltä. Kun tilaa kaatopaikoille on.....

Miten venäläinen intelligentsija toimi ennen Stalinia? Se oli lähinnä runoilevaa, poukkoilevaa ja musikkaa nenänvartta pitkin katsovaa, mitään tuottamatonta tuhtaa. Venäläinen intelligentsija ei ole koskaan valuttanut yhteiskuntaan -mitään-. Mikä tahansa suomalainen nuorisoseura on tuottanut enemmän jakohyvää yhteisölleen kuin yksikään venäläinen intelligentsijaryhmä koskaan omilleen. No, Stalin toimien jälkeen se ei tuottanut enää sitä vähääkään. Puolue otti sitten haltuunsa -joukkojen sivistämisen-....temppu, joka näkyy varmasti edelleen.
 

Fremen

Respected Leader
Mitä Yhdysvaltoihin tuotiin ulkopuolelta kaikkein tärkeimpänä? -Ihmiset...

Protestanttisen Pohjois-Euroopan vaikutus näkyy Yhdysvalloissa kaikkialla, eivät rautateitä ja kaivoksia italialaiset tai espanjalaiset rakentaneet tai omistaneet. Bank of America on sentään italialais-amerikkalaisen perustama, mutta varsin myöhään, vasta 1900-luvulla.
Lisäksi USA:ssa oli asutusta molemmilla rannikoilla jo ennen kuin Lewis ja Clark tekivät kuuluisan mantereen ylityksensä (todennäköisesti ensimmäinen laatuaan historiassa, johtuen intiaaniheimojen keskinäisistä verivihollisuuksista), tämä siis vasta 1800-02. Tämä antoi valtaisaa impetusta koko mantereen yhdistämiseen rautateillä, jotta Aasian kauppa saatiin logistisesti yhdistettyä itärannikon kasvukeskuksiin, Chicagoon ja New Yorkiin.
Vuonna 1900 maailman kolme suurinta pörssiä sekä vaihdoltaan että arvoltaan olivat Wall Street, City of London ja Buenos Aires.

Samaan aikaan Venäjällä.... tuuli ulvoo arolla

Mongoli-invaasiot tekivät syvän loven venäläiseen psyykeen, amerikkalaislta ei itseluottamusta ja avoimuutta uuteen ole koskaan puuttunut.

Mielenkiintoinen avaus uudelle ketjulle!
 

Mortti

Kenraali
Mitä Yhdysvaltoihin tuotiin ulkopuolelta kaikkein tärkeimpänä? -Ihmiset...

Uutta elämää kauas kotimaastaan amerikkaan rakentamaan lähtevä porukka lienee jo lähtökohtaisesti keskivertoa yritteliäämpää ja kunnianhimoisempaa. Ja siihen vielä päälle
USA:n jo alusta alkaen vähintään kohtalaisen demokraattinen ja yrittämiselle / elinkeinoille myönteinen yhteiskuntamalli, jossa ihmiset saavat itse nauttia työllään karttuneesta vauraudesta, niin edellytykset kehitykselle ovat olleet loistavat.

Venäjällä ei ole mahdollisuuksia alkuunkaan samaan ainakaan niin kauan kuin menestyjien tarvitsee pelätä, että joku puolivaltiollinen mafia tulee sotkemaan kuvioita vaikkapa monenlaisen kiristyksen, väärennettyjen syytteiden tai muun "mukavan" muodossa. Oikeastaan tätä taustaa vasten on vähän yllättävääkin, että Moskova on kehittynyt niin hyvin kuin se on. Jopa Venäjän opposition riveissä ollaan melko tyytyväisiä Moskovan tilanteeseen. Navalnyn sanoin (muistaakseni suunnilleen näin) Moskovan kehitys on esimerkki siitä, kuinka "fucking great country" Venäjä voisi olla, jos se olisi vapaampi.
 

aj77

Respected Leader
Itse mietin joskus, että minkä verran Stalinin puhdistukset vaikuttivat kansan geeniperimään.

Sosiaaliseen perimään aivan varmasti, ei kannata innovatiivisia ajatuksia kertoa ääneen. Vaikuttanee sukupolvia.


Aivan varmasti vaikutti johonkin. Jos ei niinkään geeniperimään niin ainakin tiedon ja tapojen siirtymiseen. Jos sanotaan, että Natsit vyöryivät Ukrainan ja muiden vastaavien alueiden ylitse ja sieltä katsoi käsityöläisyys juutalaisten myötä niin kyllä kommunistien järjestelmälliset vuosikausia kestäneet puhdistukset jättävät varmasti jälkensä. Sitä en tiedä mihin ja mihin kaikkein eniten mutta ei sellaiseista valtavat mittasuhteet saaneesta murhaamisesta ja hävittämisestä voi toipua ilman kunnollisia sukupolven yli kestäviä projekteja. Ja sellaisia ei Venäjällä ole nähty.
 

Kaarne

Kapteeni
Yhteiskunta kehittyy.. kyllähän tuollaista lakia terve demokratia kaipaakin kuin kala polkupyörää. Mutta Venäjä ei ole ihan terve demokratia taikka kala tai edes se polkupyörä...

Vladimort ja Metukka aikeissa nauttia eläkepäivistä?
 
Viimeksi muokattu:

Passi

Respected Leader

Mortti

Kenraali
Yhteiskunta kehittyy.. kyllähän tuollaista lakia terve demokratia kaipaakin kuin kala polkupyörää. Mutta Venäjä ei ole ihan terve demokratia taikka kala tai edes se polkupyörä...
Mitä muutakaan voi odottaa maasta, jossa on pitkät perinteet poliittisten vihamiesten passittamisesta vankilaan tarvittaessa vaikka väärennetyillä todisteilla.

Tämä oikeastaan kuvastanee samalla vähän sitä, miksi Navalnyn tapaiset ärhäkkään opposition on erittäin vaikeaa päästä sisään politiikkaan. Jos heidän sanomansa on "me laitetaan nykyiset vallanpitäjät vankilaan", on jo aika lähtökohtaisesti selvää, että nykyiset vallanpitäjät a) eivät ole valmiita minkäänlaisiin kompromisseihin asianomaisen opposition kanssa ja b) pyrkivät resurssiensa puitteissa ajamaan opposition mahdollisimman visusti marginaaliin.

Olenkin edellisen vuoksi oikeastaan kääntynyt sille kannalle, että Navalnyn ja muiden vastaavien radikaalimpaa oppositiota edustavien toimintatapa pikemminkin hidastaa kuin nopeuttaa Venäjän kehittymistä opposition toivomaan suuntaan. Navalny & kumppanit voisivat päästä valtaan vain jos selvä enemmistö asettuisi heidän taakseen, joka vastaisi oikeastaan käytännössä vallankumousta. Vaikka Putinin suosion on sanottu laskeneen huippulukemista, ei taida olla realistisesti näköpiirissä sellaista, että selvä enemmistö asettuisi vallankumouksellisen opposition taakse. Näin ollen Navalnyn porukka pysyy paitsiossa hamaan tulevaisuuteen asti ellei se kykene siirtymään mustavalkoisesta vallankumouksellisesta linjastaan jonkinlaiseen sovinnollisempaan linjaan.
 
Top