Venäjän talous

Tuo artikkeli jälleen vahvistaa omaa näkemystäni että Torvalds on kaikista presidenttiehdokkaista parhaiten perillä Venäjän tilanteesta
Kyllähän Niinistöllä älykkyys riittää kaiken Torvaldsinkin omaavan tiedon käsittelyyn. Sen lisäksi Niinistöllä on useiden maiden asiantuntijoiden ja tiedustelun tietoja käytössään. Tyystiin toinen asia sitten on mitä johtopäätöksiä Niinistö tiedoillaan on tehnyt ja minkälaisten ”tiiminsä” jäsenten kanssa johtopäätöksiä tehdään. Vielä vaikeammin on hahmoteltavissa se, mitä Niinistö antaa julkisuudessa ymmärtää, minkä säästää ihan kulissin vuoksi ja mitä valmiuksia sitten viritetäänkään julkisuudelta piilossa. Saati mitä suunnitellaan kansallisessa pienessä piirissä. Kaiken tämän sumuverhon takana Niinistö myös tarkastelee lähes asiaa kuin asiaa lain puitteissa ja toimenpiteiden legimiteettiä miettien.

Jos siis jotakin jäisi puuttumaan niin luulen, että se johtuu sitten uskalluksen ja jouston puutteesta, verkkaisuudesta ja näköalattomuudesta, iästäkin - mutta ei tiedon tai pelitaidon puutteesta.
 
Henkilökohtaisesti pidän Ahtisaarta erinomaisena presidenttinä Suomelle. Paljon parempana kuin esimerkiksi Koivistoa..Halosesta nyt puhumattakaan.

Olen samaa mieltä, Ahtisaari oli liian hyvä Suomelle, omat koirat purivat kun Sorsa ei perinytkään kruunua. Jospa kaikki demarit olisivat Ahtisaaria. Koivisto on yliarvostettu, hänhän oli talouspolitiikan katastrofi vaikka toki toisen kauden ulkopoliittiset liikut olivat hatunnoston arvoisia.

Ahtisaareen kohdistunut pilkka olisi oman media-analyysinsä paikka. En tarkoittanut Ahtisaaren kykyjä jotka olisivat varmasti riittäneet kovemmassakin paikassa vaan Ahtisaaren kauteen osunutta maailmanaikaa. EU-jäsenyyden pohjatyö oli tehty, lama jo selätetty (1994 kasvuprosentti 3,9%), USA:n pahin sisäinen kriisi oli OJ Simpsonin oikeudenkäynti ja presidentin seksikohu ja Venäjä heikko.

Sama hyvä maailmanpoliittinent tilanne jatkui koko Halosen ykköskauden ajan. Haasteet alkoivat 2008 niin Venäjän kuin talouden suhteen mutta tunnetustihan niihin ei Suomessa reagoidu vaan molemmissa pistettiin pää pensaaseen ja päätettiin hyssytellä.

Niinistöllä on oma näytönpaikkansa vielä edessä. Toivottavasti hän kykenee omalla toiminnallaan menestyksekkäästi puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja vahvistamaan maamme asemaa länsimaisena yhteiskuntana. Siinä on yhdelle presidentille haastetta aivan riittävästi, seuraavien kuuden vuoden ajaksi.

Kyllä, paikka on hankala, yhtä hankala kuin Koiviston aikaan.
 
Muistelen Ahtisaaren joskus selittäneen pelikuviota näin. Halu oli päästä sekä EU:hun että NATO:on samalla kertaa. Epäiltiin, että jos kampanjoidaan molempia, vauhti vesittyy, eikä päästä kumpaankaan. Siksi valittiin EU. Yhä miestä harmittaa, ettei riittänyt vauhtia viedä NATO:onkin.
Ja demarithan kusivat koko Ahtisaaren. Ensin saatiin valtava noste "tuntemattomalle miehelle". Kun Martti ei sitten ollutkaan kiltisti demari, ei jatkokautta enää tuettukaan, vaan tilalle nostettiin Tavja. Hiuksetkin aarteen sävyissä.
 
Muistelen Ahtisaaren joskus selittäneen pelikuviota näin. Halu oli päästä sekä EU:hun että NATO:on samalla kertaa. Epäiltiin, että jos kampanjoidaan molempia, vauhti vesittyy, eikä päästä kumpaankaan. Siksi valittiin EU. Yhä miestä harmittaa, ettei riittänyt vauhtia viedä NATO:onkin.
Ja demarithan kusivat koko Ahtisaaren. Ensin saatiin valtava noste "tuntemattomalle miehelle". Kun Martti ei sitten ollutkaan kiltisti demari, ei jatkokautta enää tuettukaan, vaan tilalle nostettiin Tavja. Hiuksetkin aarteen sävyissä.

Idän salaliittojen lisäksi tähän oli pragmaattisempia, käytännöllisiä syitä. Demareille Ahtisaari oli vääränlainen demari - päivänpolitiikan ulkopuolelta tullut ja itsenäinen. SDP on hyvin vahvasti dynastinen puolue, jossa oikea sukutausta ja pitkän linjan järjestötyö ovat tärkeitä ja niiilä ylpeillään.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702042200065406_pi.shtml

Rönnholmin demarimuistot kumpuavat jo neljä sukupolvea kestäneestä demariperinteestä hänen perheessään. Hänen isänsä on entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Mikko Rönnholm, joka on Lahdessa myös puoluekokousedustajana.

- Meillä Naantalin yhdistyksessä on siinä mielessä todella terve tilanne, että lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan siellä on ollut joku Rönnholm puheenjohtajana.

Tämä vastenmielinen nepotismikulttuuri on sinänsä ironista puolueelle, jonka ydinarvoina oli aikoinaan ihmisten tasa-arvo syntyperästä riippumatta ja jonka arvokkain perintö on mielestäni vapaan sivistystyön ja koulutuksen tukeminen. Yleensä muissa puolueissa jälkipolvilla on häpyä ja kykyjä mennä toisille aloille muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Epäilen, että Ahtisaari olisi ollut presidentti jolla olisi ollut munaa viedä Suomi Natoon toisella kaudellaan.
 
Ahtisaari oli ja on Eurooppa- ja Nato-mielinen mutta mielestäni tämä ei niinkään johtanut hänen pois pelaamiseensa. Ei sellaiset mielipiteet ole demareissa mitään kummajaisia ja tuohon aikaan oli puolueen johdossa vastaavat näkemykset omaava Paavo Lipponen.
Se on totta että Ahtisaarella oli paljon henkilökohtaisia vastustajia jotka pyrkivät torpedoimaan tätä joka käänteessä (ja yrittivät vielä torpata Nobelin voitonkin!). Ahtisaari tietysti helpotti asiaa pitämällä esivaaleja loukkauksena, mitä se ehkä kyllä olikin: mutta luultavasti hän olisi voittanut ne helposti.
 
Kyllähän Niinistöllä älykkyys riittää kaiken Torvaldsinkin omaavan tiedon käsittelyyn. Sen lisäksi Niinistöllä on useiden maiden asiantuntijoiden ja tiedustelun tietoja käytössään. Tyystiin toinen asia sitten on mitä johtopäätöksiä Niinistö tiedoillaan on tehnyt ja minkälaisten ”tiiminsä” jäsenten kanssa johtopäätöksiä tehdään. Vielä vaikeammin on hahmoteltavissa se, mitä Niinistö antaa julkisuudessa ymmärtää, minkä säästää ihan kulissin vuoksi ja mitä valmiuksia sitten viritetäänkään julkisuudelta piilossa. Saati mitä suunnitellaan kansallisessa pienessä piirissä. Kaiken tämän sumuverhon takana Niinistö myös tarkastelee lähes asiaa kuin asiaa lain puitteissa ja toimenpiteiden legimiteettiä miettien.

Jos siis jotakin jäisi puuttumaan niin luulen, että se johtuu sitten uskalluksen ja jouston puutteesta, verkkaisuudesta ja näköalattomuudesta, iästäkin - mutta ei tiedon tai pelitaidon puutteesta.

Noh, Torvalds on Niinistöä vanhempi. Hänen Venäjä-kokemuksistaan on myös jo 20 vuotta aikaa...kielitaito tietysti avaa venäläistä maailmaa paljon paremmin kuin vain suomen/englanninkielisen Venäjä-uutisoinnin lukeminen.
 
Voivoi. Jospa muutaman sotaharjoituksen rahat käytettäisiin vaikka vanhuksiin...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801122200665042_ul.shtml
Venäläiset eläkeläiset kaivavat roskiksia ruoan toivossa - eläke ei riitä
Tämän vuoden alussa keskimääräinen eläke on Venäjällä hieman yli 200 euroa.
Venäläismediassa on yhä useammin nähtävillä kuvia ulkoroskakoreja kaivavista iäkkäistä ihmisistä. Maan eri kaupungeissa köyhyysrajalla kituvat vanhukset tonkivat roskakoreja sen toivossa, että löytäisivät jotakin kelvollista syötävää.
Venäläismedian mukaan eläkkeet ovat osalla ihmisistä niin pienet, ettei niillä ole mahdollista ostaa edes ruokaa koko kuukaudeksi. Keskimäärin eläke Venäjällä on tämän vuoden alussa 14 000 ruplaa eli noin 204 euroa.
Paikallinen uutistoimisto TIA kertoo, että venäläisessä Rževin kaupungissa eläkeläiset tappelevat supermarkettien roskisten edessä. He haalivat viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita, jotka markettien henkilökunta on heittänyt pois.
Sosiaalisessa mediassa levinneitä kuvia, joissa eläkeläiset tonkivat roskakoreja, on kauhisteltu. Kommentoijat ihmettelevät, miksei viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita voitaisi jakaa sivistyneesti iäkkäille ihmisille ilman, että heidän pitää alentua kaivamaan roskiksia.
Sosiaalisessa mediassa myös syytetään hallitusta siitä, että eläkkeet ovat niin pienet.
ANNA EGUTKINA
 
Noh, Torvalds on Niinistöä vanhempi. Hänen Venäjä-kokemuksistaan on myös jo 20 vuotta aikaa...kielitaito tietysti avaa venäläistä maailmaa paljon paremmin kuin vain suomen/englanninkielisen Venäjä-uutisoinnin lukeminen.

Toki, toisaalta presidentti voi käännättää itselleen teoksia halunsa mukaan, hankkia raportteina tiivistelmiä ja kuulostella asioita haluamiensa koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa. Presidentti on halutessaan Suomen informoiduin henkilö lähes asiasta kuin asiasta.
 
Venäjällä myytiin 2012-2013 noin 3 miljoonaa uutta autoa per vuosi. Sieltä se putosi puoleen 2014-2015-2016. Nyt toipumista tapahtumassa.

Venäjän uusien autojen myynti kasvoi AEB:n perjantaina julkaistujen tilastojen mukaan joulukuussa 14 % vuodentakaisesta noin 166 tuhanteen autoon. Koko vuoden 2017 osalta uusien autojen myynti kasvoi 11,9 % vertailukaudesta 1,60 miljoonaan autoon. Uusien autojen myynti Venäjällä on kasvanut vertailukaudesta nyt kymmenen kuukautta peräkkäin ja kahdeksana viimeisenä kuukautena kasvuprosentit ovat olleet kaksinumeroisia. Markkina on selvästi alkanut kerätä taakseen kestävää käännettä parempaan. Odotamme markkinan jatkavan piristymistä varovaisesti elpyvän talouskehityksen myötä.
 
Navalny on julkaissut uuden videon. Tällä kertaa hän käsittelee Venäjän vararahastojen käyttöä. Tässä linkissä on englanninkielinen tiivistelmä videon sisällöstä.

https://navalnyvsputin.com/2018/01/15/navalny-says-russias-oil-wealth-is-disappearing/

Navalnyn mukaan rahaa on palanut mm. valtion mediaan, Krimille, kansalliskaartiin, huijareihin ym. Nyt on siis käyty käsiksi eläkerahoihin. Navalnyn mukaan rahaa olisi varastossa n. 3 ja puolen kuukauden eläkkeisiin. Ja edelleen Navalnyn mukaan Putin käyttää näitä rahoja nyt henk kohtaisiin projekteihinsa.

Navalnyn väitteisiin ja lukuihin täytynee suhtautua ehkä pienin varauksin, mutta joka tapauksessa nuokin lukemat antavat ajateltavaa. Venäjän kleptokratia vaatii hintansa. Jäämme odottelemaan mielenkiinnolla, kuinka Venäjän eläkkeenmaksukyvyn käy. Vielä kun siellä on tarvittavat rakenneuudistukset jääneet täysin vaiheeseen ajatellen eläkkeiden maksukykyä. Eikä niiden uudistusten toteuttaminen taida olla vieläkään näköpiirissä.
 
Venäjällä myytiin 2012-2013 noin 3 miljoonaa uutta autoa per vuosi. Sieltä se putosi puoleen 2014-2015-2016. Nyt toipumista tapahtumassa.

No sillä tiestöllä autokantaa pitääkin uusia. Suomen uraiset perunapellot ova sileitä kuin vauvan perse esmes Laatokan Karjalan tiestöön verrattuna.... Se mikä mut yllätti oli, että täällä Keski-Lännessä tiestö on paikoittain ihan saatanan surkeassa kunnosa. Motareillakin saa olla varovainen kun betonipäällyste on paikoitellen romahtanut sahattujen laattojen runoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Kauppalehti:
Venäjän talouskasvu jäämässä kauas luvatusta 2,2 prosentista

15.1.2018 18:28 | Päivitetty 15.1.2018 18:31

Venäjän talous pinnistelee ylös kahden vuoden taantumasta
Venäjän talous pinnistelee ylös kahden vuoden taantumasta KUVA: ZUMA WIRE
Kasvuarviota vedettiin alas 0,4-0,8 prosenttiyksikköä vuoden päätyttyä.

Venäjän talous on toipunut kaksi vuotta kestäneestä taantumasta, mikä on näkynyt elpyneenä turistivirtana Suomessakin.

Maanantaina Venäjä-optimistit saivat kuitenkin kylmää vettä niskaansa, kun käsitys maan talouskasvusta muuttui kerta heitolla aiempaa synkemmäksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Venäjän talousministeri Maxim Oreshkin on vannonut Venäjän talouden kirineen 2,2 prosentin kasvuvauhtiin viime vuonna. Maanantaina tulleiden marraskuun tuotantolukujen perusteella maan talousministeriö kuitenkin laski ennusteen 1,4-1,8 prosenttiin.

Kasvuarviota vedettiin siis alas 0,4-0,8 prosenttiyksikköä vuoden jo päätyttyä; yli kahden prosentin rykäisy vaihtui puolentoista prosentin mateluksi, ja maan tilastoviranomaisten luotettavuus koki kolauksen.

Syynä päivitykselle olivat marraskuun talouskasvuluvut, jotka jäivät 0,3 prosenttia miinukselle vuositasolla. Yllätys oli melkoinen, kun analyytikkojen konsensusennuste odotti 1,5 prosentin kasvua.

Marraskuussa tilastot veti pakkaselle 3,6 prosenttia supistunut teollisuustuotanto. Venäjän talousministeriö perusteli pudotusta öljyntuottajamaiden päätöstä rajoittaa öljyntuotantoa hintojen nostamiseksi. Öljyn hinnan kallistuminen on tukenut Venäjän nousua taantumasta.

Takapakin jälkeen Venäjän talousministeriö vakuuttaa nyt, että maan talouskasvu piristyy kahteen prosenttiin alkaneena vuonna.
 
Liittovaltion ylläpitämät tiet ovat nykyisin hyviä. Esim. Läskelä -Kinnerma väli on parempi kuin keskimääräinen maantie Suomessa. Värtsilä-Puikkola-Ruskeala on kehno. Ja Kinnerman risteys-Prääsä, mutta siellä rakennetaan uutta tietä rinnalle. Uuden vuoden tienoilla ajoin kahdesti Petroskoin ja Suomen väliä, juuri Laatokan-Karjalassa.

Pietari-Murmansk tie on nykyisin hyvä.

Ja M10 / E18 Kannaksella. Ja KAD sekä ZSD ovat hyviä.

Joku A124 välillä Käkisalmi -Antrea on sysipaska, tai Petroskoi -Suojärvi -Pitkäranta on kehno, mutta kokonaistilanne teiden osalta on ollut valtavasti parempaan päin viime vuosikymmenenä, jolloin olen ajanut varmasti päälle 150 000 km Venäjällä..
 
Liittovaltion ylläpitämät tiet ovat nykyisin hyviä. Esim. Läskelä -Kinnerma väli on parempi kuin keskimääräinen maantie Suomessa.

Niin varmaan mutta kuinka pitkään? Sitä tehtiin tossa 2010 tietävillä kun reissasin siellä päin pariin otteeseen.. teki muuten hubaa tuulilasille keskentekoisesta tienpinnasta noussut piki, sai aika huolella jynssätä kun pääsi takaisin härmään....
 
Ja Raudun motari ja tie ovat ok. Ja 2014 rakensivat maastossa uutra tiepohjaa Käkisalmen ja Sortavalan välille. Pätkiä uudesta tiestä oli jo käytössä Kurkijoen tienoilla.
 
Sitä en voi tietää, miten pitkään pystyvät päärunkoverkkoa Luoteis-Venäjällä kunnossa pitämään. Tuskin kukaan tietää? Riippunee rahojen loppumisesta?
Vastasin vain väitteeseesi teiden kunnosta, joka ei "liittovaltion teiden" kohdalla tällä hetkellä pidä paikkaansa.
Vuoden 2010 Venäjän teistä olisi myös minulla paljon muistoja, kuten karussa kunnossa olleet tiet Kingiseppissä ja Kannaksella, jossa ajoin vanteen mutkalle Viipurin Länsipuolella. Ne vaan eivät tällä hetkellä ole relevantteja enää.
 
Venäläismedian mukaan eläkkeet ovat osalla ihmisistä niin pienet, ettei niillä ole mahdollista ostaa edes ruokaa koko kuukaudeksi. Keskimäärin eläke Venäjällä on tämän vuoden alussa 14 000 ruplaa eli noin 204 euroa.
Paikallinen uutistoimisto TIA kertoo, että venäläisessä Rževin kaupungissa eläkeläiset tappelevat supermarkettien roskisten edessä. He haalivat viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita, jotka markettien henkilökunta on heittänyt pois.
Sosiaalisessa mediassa levinneitä kuvia, joissa eläkeläiset tonkivat roskakoreja, on kauhisteltu. Kommentoijat ihmettelevät, miksei viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita voitaisi jakaa sivistyneesti iäkkäille ihmisille ilman, että heidän pitää alentua kaivamaan roskiksia.
Sosiaalisessa mediassa myös syytetään hallitusta siitä, että eläkkeet ovat niin pienet.
ANNA EGUTKINA
Ei keskimääräinen eläke voi olla 204 euroa. 15 000 rupla on lääkärin palkka kk periferiassa. Esim.Ivanovossa. Valtaosa eläkelaisista saa vaivaiset 100 euron eläke. 200 euoroa on aika harvinainen nykykurssin mukaan.

Jos Venäjällä ruvetaan jakamaan parasta ennen elintarvikkeita, jonosta tulisi kiinan muurin pituinen. Eikä niitä riittää kun juuri pienelle joukolle tappeleville eläkkeläisille.
Samalla hyvin näytettävästi jyrätään traktoreilla maahaan santioituja elintarvikkeita, tomaatteja, hanheja yms kameroille ja edinaja rossijan hurra huutojen kanssa. Ruoka sanktiot ovat kontrasanktioita ja juuri putte niitä asensi pullistaessaan kansalle.
 
Viimeksi muokattu:
Noista Venäjän teistähän on Venäjällä olemassa sanonta.
- Venäjällä on kaksi ongelmaa: Kuoppaiset tiet ja Putin. Toisesta noista toki pääsee eroon vaikka katujyrällä, mutta miten päästä eroon niistä kuopista?
:)
 
Noista Venäjän teistähän on Venäjällä olemassa sanonta.
- Venäjällä on kaksi ongelmaa: Kuoppaiset tiet ja Putin. Toisesta noista toki pääsee eroon vaikka katujyrällä, mutta miten päästä eroon niistä kuopista?
:)
Alkuperäinen sanonta muistaakseni oli "ongelma tiet ja typerykset" (dorogi ja duraki) a sitten kun pyydettiin kuvamaan Venäjä yhdellä sanalla - oli "varastavat" (vorujut).
 
Itkua Wärtsilän moottoreiden perään.

Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005527974.html
Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkäsen mukaan Wärtsilä on toiminut oikein kieltäytyessään Krim-kaupoista.
Venäjän mediassa paheksutaan kovin sanoin suomalaisen konepajayhtiön Wärtsilän päätöstä, jonka mukaan pakotteet estävät yhtiötä toimittamasta dieselmoottoreita ja -generaattoreita Krimillä rakennettavaan pelastusalukseen.

Venäjän duumassa istuva kansanedustaja Mihail Sheremet kutsuu Wärtsilän kieltäytymistä ”epärakentavaksi” ja sanoo päätöksen perustuvan ”käsittämättömiin myytteihin”.

Sheremet edustaa Venäjän duumassa Krimiä, jonka Venäjä liitti itseensä vastoin kansainvälisen yhteisön sääntöjä keväällä 2014.

Krimin laittoman valtauksen vuoksi Euroopan unioni on säätänyt Venäjää vastaan pakotteet, jotka kieltävät siten myös suomalaisia yrityksiä toimittamasta teknologiatuotteitaan Krimille.

– Kumppaneidemme epärakentava asenne herättää pettymystä. Kuinka voi kieltäytyä ansaitsemasta rahaa tällaisten käsittämättömien ja myyttisten perusteiden nojalla? krimiläiskansanedustaja Sheremet ihmetteli Wärtsilän päätöstä uutistoimisto Ria Novostille.

IS sai Wärtsilältä vahvistuksen siihen, että yhtiö on tehnyt päätöksen pidättäytyä kaupasta suomalaisyrityksiä sitovien EU-pakotteiden pohjalta.

– Asia on selvitetty perinpohjaisesti ja tuloksena on, että se (kauppa) olisi vastoin nykyisiä pakotesäädöksiä. Sen vuoksi Wärtsilä ei voi toimittaa pyydettyä laitteistoa, sanotaan Wärtsilän virallisessa lausunnossa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen on parhaillaan vierailulla Moskovassa, jossa hän tapasi tiistaina suomalaismediaa.

Mykkäsen mukaan Wärtsilän generaattoripäätös ei ollut noussut ainakaan siinä vaiheessa vierailua esille hänen venäläisten isäntiensä kanssa, mutta kaikkineen Mykkänen piti suomalaisen konepajayhtiön päätöstä oikeana.

– Wärtsilä on toiminut ohjeiden mukaan niin kuin pitääkin. Jos tulee ilmi, että (teknologiaa) aiotaan käyttää Krimillä, niin silloin se on pakotteiden alaista toimintaa, Mykkänen sanoi IS:lle Moskovassa.

Venäjän median mukaan Wärtsilän päätös aiheuttaa suuria ongelmia telakalle, joka on rakentamassa pelastusalusta Krimille. Aluksen valmistumisen arvioidaankin myöhästyvän tämän vuoksi alkuperäisestä aikataulustaan.

Sheremetin mukaan Wärtsilän päätöksestä ja EU:n pakotteista kaikkineen on kuitenkin ainoastaan se seuraus, että ne motivoivat venäläisiä yrityksiä kehittämään omaa tuotantoaan uudelle tasolle.

– Meille on yritetty järjestää vaikeuksia jo monta kertaa aiemminkin, mutta me olemme ratkaisseet ne onnistuneesti muiden kumppaneidemme kanssa tai olemme tuottaneet tarvikkeet itse, Sheremet sanoi.

Venäjän media uutisoi tapauksen laajasti

Uutissivusto RBK kertoi Venäjällä ensimmäisenä, että Wärtsilä on kieltäytynyt toimittamasta dieselgeneraattoreita Kertshissä sijaitsevalle Zaliv-telakalle. Krimiläistelakalla on rakenteilla pelastusalus, jonka oli alkujaan määrä valmistua tämän vuoden aikana.

Venäjä rakentaa parhaillaan siltaa Kertshinsalmeen saadakseen sitä kautta maayhteyden Krimille, joten uusi pelastusalus on mitä ilmeisimmin tarkoitettu turvaamaan muun muassa tätä siltaliikennettä.

Venäjän mediassa Wärtsilän kieltäytyminen on uutisoitu varsin laajasti. Useissa isänmaallishenkisissä ja Krim-myönteisissä julkaisuissa Wärtsilää paheksutaan ja kansanedustaja Sheremetin lausuntoa kehutaan.

Nation News -sivusto kuvaili esimerkiksi Sheremetin kuittailua Wärtsilälle ”ansiokkaaksi” ja Eer.ru-sivusto kutsuu puolestaan Wärtsilän kieltäytymistä ”Suomen diplomaattiseksi manööveriksi, joka ei tehnyt vaikutusta Venäjän duumaan”. Riafan-sivusto puolestaan muistutti presidentti Vladimir Putinin aiemmista sanoista, joiden mukaan Euroopan unionin pakotepolitiikka johtaa ainoastaan Euroopan maiden ja Venäjän välisten suhteiden huononemiseen ”eikä siitä voi seurata mitään hyvää”.
 
Back
Top