Venäjän talous

Putin määräsi vastikään etsimään 5% säästöt hallinnossa. Voiko tuosta vetää johtopäätökset, että Venäjän budjetin break-even on aika alhaiselle öljyn barrell-hinnalle sorvattu? (esim. 70-75 dollaria?)
Ei voi.

Suomessa muuten myydään väkilukuun suhteutettuna reilusti enemmän Bemareita kuin Venäjällä.
 
Eihän mikään toistu 1:1 yhteen, mutta pointti oli lähinnä se mitä voi tapahtua kun sopivaa valtiota/sen johtoa aletaan "ahdistelemaan taloudellisesti" / siihen kohdistuu muista (itseaiheutetuistakin) syistä taloudellisia paineita.



No mikäpä totaalisesti turpiinsa ottanut valtio/johtaja muukaan olisi ikinä hyökännyt jos olisi hahmottanut voimasuhteet/lopputuloksen?



Vallankäytön/naapurien ahdistelun osalta kyllä, mutta ymmärtääkseni taloudellisesti Saksassa meni 30-luvun lopussa todella kovaa, Hitler oli nimenomaan nostanut Saksan jaloilleen 1MS sotakorvauksista, hyperinflaatiosta jne. Ymmärtääkseni sotiminen aloitettiin vaikka taloudessa meni erittäin hyvin eikä sitä (taloutta) suoraan mistään/mitenkään uhattu, voiko nyky Venäjästä sanoa enää samaa jos homma tuosta vielä laajenee?

Linkki taitaa kyllä viitata vahvasti perheyritykseen jota syytettiin muistaakseni joku vuosi takaperin antisemitismistä tms. En ole mikään taloushistorioitsija, eli tarinan saa toki ampua alaskin jos löytyy parempaa dataa toiseen suuntaan?
http://www.magneettimedia.com/miten-hitler-paihitti-tyottomyyden-ja-elvytti-saksan-talouden/

"Harvardin yliopiston historian professori Niall Ferguson toteaa: ”Natsien talouden saavutusten suuruutta ei pidä aliarvioida. Se oli todellista ja erittäin vaikuttavaa. Mikään muu Euroopan talous ei pystynyt saavuttamaan yhtä nopeaa elpymistä. Useimmille 1930-luvun Saksassa se näytti talouden ihmeeltä. ’Kansankokonaisuus’ oli enemmän kuin pelkkää retoriikkaa, se tarkoitti täystyöllisyyttä, korkeampia palkkoja, vakaita hintoja, vähemmän köyhyyttä, halpoja radioita ja edullisia lomamatkoja. On helppo unohtaa, että Saksassa oli vuosien 1935 ja 1939 välillä enemmän lomakyliä kuin keskitysleirejä. Työväestö oli paremmin koulutettua ja maanviljelijöiden tulot nousivat. Myös ulkomaalaiset vaikuttuivat näkemästään. Amerikkalaiset suuryritykset, kuten Standard Oil, General Motors ja IBM ryntäsivät investoimaan Saksan talouteen.”"

Nythän ne voimasuhteet ovat kaikkien tiedossa joten asiat on siltä osin järjestyksessä.

Toisekseen Hitlerin Saksan taloudessa oli omat ongelmansa vaikka siellä saatiin kansa hyvin työllistettyä ja suurimmalle osalle ihan kelvollinen aineellinen elintaso. Ehkä jotkut kriittisimmät saattoivat havaita pienoisia puutteita elämänlaadullisissa pikkuseikoissa. Mutta myös sen aikaisella Saksalla oli puutetta hiilivedyistä sekä johtajansa mielestä riittävästä elintilasta kansalaisilleen.

Venäjän osalta nämä perusasiat ovat kunnossa joten eipä tästä sen enempää joten odotellaan niin näemme mitä tapahtuu. Tuskinpa mitään investointipakotteita tarvitaan nykyistä enempää. Eihän niillä olisi mitään vaikutustakaan sillä Venäjällä sitä rahaa riittää.
Pelkästään tämän vuoden aikana on jo reilut sata miljardia dollaria siirtynyt Venäjältä ulkomaille, venäläisten itsensä toimesta..Suomen mittakaavassa se tarkoittaisi noin 10 miljardin siirtoa. Mutta, jokainen voi/saa tehdä tällaisista pikku rahaliikkeistä omia päätelmiään.
 
Ei Venäjän talous ole tässä parina viime vuosikymmenenä tuottanut juuri yhtään mitään. Joten en kyllä käsitä, mitä haittaa "tuotannon jälkeenjääneisyydestä" on, kun ei ole sitä tuotantoakaan?

Ainoa tuotanto mitä Venäjällä on, on öljyn ja kaasun ylösnostelua. Senhän ne ilmeisesti osaa ainakin tyydyttävässä määrin. Välitöntä hätää ei ole näköpiirissä. Jotain mutinaa on ollut, että "1-2 sisään amerikkalaisten embargo sen sektorin teknologiassa rupeais näkymään energiasektorin tuotannon (kasvun) hiipumisena". Varmaan sillä alalla on hifiä teknologiaa enkä käsitä siitä juuri mitään, mutta onko tosiaan niin, ettei veli venäläinen kykene sitä ainakin jollakin tasolla hanskaamaan jos oikein kovasti haluaa.

Pakkohan se on myöntää, että Venäjän kansa on pysynyt ihan hyvin Valion juustoissa ja Bemareissa takavuosinakin pelkkiä raaka-aineita myymällä. Ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö he pysty ainakin itsensä hengissä pitämään noiden sektoreiden tuotteiden myynnillä jatkossakin?

Öljyn hinta laskenut, toki. Mutta vielä siitä ilmeisesti saadaan enemmän kuin tuotantopanokset ovat. Elintaso vaan laskee ja vyötä pitää kiristää Venäjällä. Mutta ei siihen kukaan kuole niin kauan kuin ruokaan sentään riittää rahaa. Eikä merkkejä siitä ole, etteikö riittäisi?

Venäjän kotimaisen ruuan tuotannon kyvystä olisi hienoa löytää tuoretta raporttia.

Putin määräsi vastikään etsimään 5% säästöt hallinnossa. Voiko tuosta vetää johtopäätökset, että Venäjän budjetin break-even on aika alhaiselle öljyn barrell-hinnalle sorvattu? (esim. 70-75 dollaria?)

Tämäpä oli hyvää tietoa. Ylläolevasta voimme päätellä että Venäjä tulee pärjäämään hyvin tulevaisuudessa..vastoin kaikkia olettamuksia.

Voisi lisäksi todeta tässäkin että Venäjällä riittää myös valuuttaa ihan ulosvieltäväksi asti. Eikös se tarkoita nimenomaan sitä että kaikki länsimaiden talouspakotteet ovat täysin turhia?
 
Pitäisiköhän edes halutakaan, että Venäjä saa asiansa kuntoon ja alkaa oikeasti nousukauden terveillä rakenteilla. Olisiko meille parempi, että Venäjällä nousee valtaan kleptokraattia ja tunaria toinen toisensa jälkeen. Että, jos vain löydämme Venäjältä täysiä idiootteja näissä valtioasioissa niin nostamme heidät valtaan.

Ei ulkomaailman tarvitse millään tavoin puuttua Venäjän sisäisiin asioihin. Sieltä löytyy paljon hyvin koulutettuja (myös länsimaissa opiskelleita) sekä kaikin puolin fiksuja (kansan)talousihimisiä.

Eikä meidän tarvitse myöskään etsiä "Venäjältä täysiä idiootteja näissä valtioasioissa". Eikä edes tukea heidän valtaannousuaan. Riittää pelkästään se että luemme uutisia.
 
Ketjussa oli aikaisemmin puhetta myös Venäjän kultareserveistä. Ilmeisesti nyt on tullut vastaan se tilanne, että Venäjä joutuu purkamaan myös niitä.

http://uk.businessinsider.com/russia-gold-hoarding-ruble-problems-2014-12

Russia Is Fighting Its Financial Problems By Selling The Gold They've Been Hoarding


Tämähän vain osoittaa kuinka Venäjällä riittää määrättömästi varallisuutta...vai mitä?

Kansalaiset siirtävät rahojaan ulkomaille sadottain miljardein, samalla kun valtio myy kultaansa....
 
Ei ulkomaailman tarvitse millään tavoin puuttua Venäjän sisäisiin asioihin. Sieltä löytyy paljon hyvin koulutettuja (myös länsimaissa opiskelleita) sekä kaikin puolin fiksuja (kansan)talousihimisiä.
Eikä meidän tarvitse myöskään etsiä "Venäjältä täysiä idiootteja näissä valtioasioissa". Eikä edes tukea heidän valtaannousuaan.

Lenin oli keisarillisen saksan tiedustelupalvelulta melkoinen löytö ja nämä päättivät, että hänet pitää hetimiten toimittaa Venäjälle. Viittasin siis tähän tällä "jos vain löydämme Venäjältä täysiä idiootteja näissä valtioasioissa niin nostamme heidät valtaan."
 
Viimeksi muokattu:
Putin määräsi vastikään etsimään 5% säästöt hallinnossa. Voiko tuosta vetää johtopäätökset, että Venäjän budjetin break-even on aika alhaiselle öljyn barrell-hinnalle sorvattu? (esim. 70-75 dollaria?)

Ehkei siitä voi päätellä öljyn omakustannushintaa mutta ehkä tässä on jotain suuntaa (Bernstein Energy, 2013)..

Marginal-cost.png


Venäjällä valtion virkamiehet osallistuvat innokkaasti säästötoimiin. Jo aikaisemmin Putin kehoitti heitä välttämään turhanpäiväistä matkustelua ulkomaille. Nyt hän ohjeistaa säästämään myös palkoissa..vai riittäisikö tuohon säästötavoitteeseen kotimaan päivärahoista luopuminen?
 
Lenin oli keisarillisen saksan tiedustelupalvelulta melkoinen löytö ja nämä päättivät, että hänet pitää hetimiten toimittaa Venäjälle. Viittasin siis tähän tällä "jos vain löydämme Venäjältä täysiä idiootteja näissä valtioasioissa niin nostamme heidät valtaan."

Jotenkin vain tuntuu että on vaikea löytää, haluamassasi mielessä, nykyistä "parempia" johtajia.. Vanhaa suomalaista sananlaskua siteeraten "Vakka on jo kantensa löytänyt".
 
Ehkei siitä voi päätellä öljyn omakustannushintaa mutta ehkä tässä on jotain suuntaa (Bernstein Energy, 2013)..

Öljyn omakustannushinnasta on monenlaista arviota. Mutta oletettavasti tuo ylläoleva kattoi kaikki kulut (ja ehkä kattoi jonkinlaisen pääoman tuottovaateenkin, mene tiedä? - yli sata dollaria tuntuu kovalta, mutta, ehkä se on se "at the margin" operoivan kalleimman tuotannon kustannus).

Öljyn tuotanto, kuten moni muukin pääomavaltainen teollisuus on kuitenkin sellaista, että pelkkä muuttuvien kustannusten kannattavuustaso on yleensä paljon alhaisempi kuin koko investoinnin kannattavuuden rajakustannushinta. Öljyn tuotannossakin iso osa kustannusta on öljyn kartoitus, etsintä ja hukkareikien ja varsinaisten tuotantoreikien poraus ja järjestelmien pystytys. Sitten kun mehupilli on lähteessä, ei ylöspumppaus maksa kovinkaan paljon. Kääntäen usein voi jopa olla niin, että tuotannon nopea rajoitus voi olla vaarallista ja kalliimpaa kuin jatkuva tuotanto.

Seuraavassa artikkelissa arvio tästä kustannustasosta.

http://uk.businessinsider.com/oil-cash-costs-2014-12

screen%20shot%202014-12-11%20at%209.05.03%20am.png
 
Ketjussa oli aikaisemmin puhetta myös Venäjän kultareserveistä. Ilmeisesti nyt on tullut vastaan se tilanne, että Venäjä joutuu purkamaan myös niitä.

http://uk.businessinsider.com/russia-gold-hoarding-ruble-problems-2014-12

Russia Is Fighting Its Financial Problems By Selling The Gold They've Been Hoarding

Mista tuo otsikko on lainattu?

Eiko Venaja ole toiminut avian toisin. Venajahan on kovalla tahdilla kasvattamassa kultavarojaan.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288770570606.html
 
Mista tuo otsikko on lainattu?

Eiko Venaja ole toiminut avian toisin. Venajahan on kovalla tahdilla kasvattamassa kultavarojaan.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288770570606.html
Pidemmällä aikavälillä on toki kasvattanut, mutta lyhyemmällä ei (kulta viimeisin sarake, paremmin näkyvissä linkin takaa), nyt paino lienee lyhyemmässä aikavälissä:
"Monthly values
millions of US dollars
Date International reserves of which:
foreign exchange reserves
of which: gold
foreign exchange
SDRs reserve position in IMF
30/11/2014 418,880 373,658 361,409 8,334 3,915 45,222
31/10/2014 428,590 383,283 370,916 8,414 3,953 45,307
30/09/2014 454,240 409,224 396,792 8,438 3,994 45,016
31/08/2014 465,228 419,239 406,404 8,642 4,193 45,990
31/07/2014 468,762 422,654 409,647 8,716 4,291 46,109
30/06/2014 478,250 431,958 418,828 8,798 4,332 46,292
31/05/2014 467,227 423,768 410,866 8,767 4,136 43,459
30/04/2014 472,278 427,975 414,758 8,820 4,397 44,303
31/03/2014 486,131 442,776 429,689 8,796 4,291 43,355
28/02/2014 493,326 448,738 435,565 8,805 4,368 44,588
31/01/2014 498,926 457,211 444,149 8,730 4,332 41,715
31/12/2013 509,595 469,605 456,447 8,762 4,396 39,990
30/11/2013 515,590 474,950 461,685 8,734 4,530 40,640"
http://www.cbr.ru/eng/hd_base/?PrtId=mrrf_m
 
Pelkästään tämän vuoden aikana on jo reilut sata miljardia dollaria siirtynyt Venäjältä ulkomaille, venäläisten itsensä toimesta..Suomen mittakaavassa se tarkoittaisi noin 10 miljardin siirtoa. Mutta, jokainen voi/saa tehdä tällaisista pikku rahaliikkeistä omia päätelmiään.

No minäpä teen rahan liikkeistä niitä toivomiasi päätelmiä: Ei Välttämättä Vaikuta Venäjään (EVVV)?

Perustelu: Venäjä ei ole avoin demokratia.
Veikkaus: Venäjä saattaa kaatua rahan liikkeiden vuoksi aivan yhtä herkästi kuin Pohjois-Korea?


Seuraavassa artikkelissa arvio tästä kustannustasosta.

http://uk.businessinsider.com/oil-cash-costs-2014-12

screen%20shot%202014-12-11%20at%209.05.03%20am.png


Olipa hyvä löytö Mustaruudilta tuo kuvaaja. Siitä erikoiskiitokset. Yksi kohta kannattaa panna erityisesti merkille. Se on: Cash Costs with and without Royalties". Kannattaa hakea ne kohdat kuvaajasta Russia nimiselle valtiolle.

Oli todella hyvä kuva, enpä ole aiemmin noin pätevää tuosta aiheesta nähnyt. Täytyy lukea lehtiartikkelikin kun ehdin.
 
Pidemmällä aikavälillä on toki kasvattanut, mutta lyhyemmällä ei (kulta viimeisin sarake, paremmin näkyvissä linkin takaa), nyt paino lienee lyhyemmässä aikavälissä:
"Monthly values
millions of US dollars
Date International reserves of which:
foreign exchange reserves
of which: gold
foreign exchange
SDRs reserve position in IMF
30/11/2014 418,880 373,658 361,409 8,334 3,915 45,222
31/10/2014 428,590 383,283 370,916 8,414 3,953 45,307
30/09/2014 454,240 409,224 396,792 8,438 3,994 45,016
31/08/2014 465,228 419,239 406,404 8,642 4,193 45,990
31/07/2014 468,762 422,654 409,647 8,716 4,291 46,109
30/06/2014 478,250 431,958 418,828 8,798 4,332 46,292
31/05/2014 467,227 423,768 410,866 8,767 4,136 43,459
30/04/2014 472,278 427,975 414,758 8,820 4,397 44,303
31/03/2014 486,131 442,776 429,689 8,796 4,291 43,355
28/02/2014 493,326 448,738 435,565 8,805 4,368 44,588
31/01/2014 498,926 457,211 444,149 8,730 4,332 41,715
31/12/2013 509,595 469,605 456,447 8,762 4,396 39,990
30/11/2013 515,590 474,950 461,685 8,734 4,530 40,640"
http://www.cbr.ru/eng/hd_base/?PrtId=mrrf_m

Hyvin pieni heilahdus ja silti huomattavasti korkeammalla kun vuosi sitten.
 
Harkimo: "Kauanko Venäjän talous kestää tätä?"

Matti Vanhanen: "Venäjän kansa on tottunut pulaan...Heidän kokemuksensa vaikeista ajoista on paljon lähempänä kuin meillä. Mitään välitöntä painetta muuttaa mitään ei sen puolesta ole. Putinin poliittinen pääoma on suurempi kuin mitä meillä osataan ajatella....mutta kyllä tietysti silläkin on jokin oma rajansa."
 
Back
Top