Venäjän talous

Vuoden 2013 piikin selitti sama asia.

Eli vuodesta 2011 eteenpäin Rosstat muutti maasta- ja maahanmuuton laskentaperusteita siten, että esim. Uzbekistanista tuleva siirtotyöläinen lasketaan maahanmuuttotilastoihin mukaan. Ja kun hän 6kk työrupeaman jälkeen palaa takaisin Uzbekistaniin, lasketaan se mukaan maastamuuttotilastoihin. Ennen 2011 maasta- ja maahanmuuttoon laskettiin mukaan vain Venäjän kansalaiset tai Venäjän kansalaisuuden saaneet henkilöt, jotka muuttivat pysyvästi pois Venäjältä tai Venäjälle.

Tämä graafi selittää asian aika hyvin:
russian-emigration-by-destination-country-1997-2015.png

Graafi esittää Venäjän maastamuuton kohdemaiden osuudet.

Suurimmat maastamuuton kohteet olivat Uzbekistan, Tadshikistan, Ukraina ja muut IVY-maat. USA:n, Saksan ja Israelin osuus on melkoisen pieni.

Sinne Uzbekistaniinko ne Putlerin tyranniaa pakenevat nuoret venäläiset pakenevat? Vai olisiko kyse siitä, että muuttajat ovat siirtotyöläisiä?

Kuten kaikki jo näyttää huomanneenkin, melkoista puppua PetroP tosiaan levitti. Ote National Interest artikkelista (http://nationalinterest.org/feature/russia-losing-its-best-brightest-16572):
"To get at actual magnitudes, a look at immigration statistics in destination countries is required. Central Asia and other CIS countries remain the primary landing spots, and movement to China has been on the rise. But the West is increasingly attractive. Russian applications for the United States green-card lottery have soared in recent years, reaching an all-time high of 265,086 in 2015, almost one hundred thousand more than in 2012. Data for the United Kingdom reveal a similar pattern, with the number of immigrant visas actually issued to Russians up well over 50 percent from 2010 to 2013. About 75,300 Russians got residence permits for the European Union and Switzerland in 2014, up 25 percent over 2010. Israel reports that citizenship applications from Russians are up 30 percent over that time frame."
Länsimaihin ei tulla käymään siirtotyöläisenä kuten PetroP väitti. Parempi ja viisaampi väki pakenee, musikat jää nauttimaan Putinin tyhjistä lupauksista.
 
Meillä on palstalla ainakin yksi itsetunnustettu talousviisas, Venäjän tuntija ja dis-informaatio-sodan intiaani-taistelija ;)

Olisikin kiinnostavaa, jos @Geronimo antaisi kunnioitettavan panoksensa myös tähän ketjuun.
Kiitos tarkennuksesta nyt on vastattava molempiin viesteihin erikseen kun yhdedssä lainaus onnistu.

Valitettavasti en pysty auttamaan koska olen kysyjän pettymyksksi käynyt kouluja en siis voi esiintyä itseoppineena, sori siitä.

"Venäjän tuntijanakaan" en voi esiintyä koska täällä on huomattavasi pätevämpiä kuten @Maidan ja @vlad , minun oma osaamiseni on äärimmäisen ohutta, mutta kiitos luottamuksesta.

"dis-informaatio-sodan taistelia" tämä ala on minulle täysin vieras, siksi kehoitankin sinua ystävä hyvä kääntymään Trump ketjunkirjoittain puoleen koska siellä näyttää olelevan alalle erityistä asiantuntemusta.

"intiaani-taistelija" tässäkin kannattaaa pistää jäitä hattuun
 
Akuutisti tägäsin siksi, että olisi ollut mielenkiintoista, miten olisit haastellut röllikän kanssa talousasioista. Mutta hän näytti saaneen nyt lapikasta takapuoleen, joten tilanne meni jo ohi.

Mutta olisi myös yleisesti ottaen ihan kiinnostava kuulla juttujasi myös Venäjää käsittelevissä ketjuissa. Uskoisin, että voisi olla värikästä tekstiä :)
Kuten kirjoitin en pysy auttamaan tässä, sillä minua ei Venäjä enään kiinosta hittojakaan kun olen sen seuraamisesta päässyt eroon.
 
Venäjä on taloudellisesti länsimaiden siirtomaa. Suurin vienti on raaka-aineet.
Nuo melkoisen arvokkaat kaasuputketkin siis ostetaan Suomeen, betonipäällystetään ja varastoidaan. Myydään takaisin NS-kaasuputkiyhtiölle ja täsmätoimitetaan putkenrakennusurakkaan.
 
Päinvastoin. Putin pelasti Venäjän siirtomaa-statukselta 2000-luvun taitteessa
Jaa-a. Itse mainitsit Kongon ja Putinia voi todellakin verrata Idi Aminiin. Nykyään vastustajia ei tarvitse tappaa massoittain vaan riittää avainpelurien murhat ja opposition tukahduttaminen hallintakoneiston avulla. Raaka-ainetuotanto on pääelinkeino kuten Kongossa ja sotilasmenot ovat suurin valtiontalouden menoerä kuten Kongossa. Kansakunnan terveys ja sairaudet ovat nekin kuin tuon ajan Kongo kun mittapuuksi ja suhdeluvuksi otetaan sivistysvaltiot nykyeuroopasta.
 
Kuten kaikki jo näyttää huomanneenkin, melkoista puppua PetroP tosiaan levitti. Ote National Interest artikkelista (http://nationalinterest.org/feature/russia-losing-its-best-brightest-16572):
"To get at actual magnitudes, a look at immigration statistics in destination countries is required. Central Asia and other CIS countries remain the primary landing spots, and movement to China has been on the rise. But the West is increasingly attractive. Russian applications for the United States green-card lottery have soared in recent years, reaching an all-time high of 265,086 in 2015, almost one hundred thousand more than in 2012. Data for the United Kingdom reveal a similar pattern, with the number of immigrant visas actually issued to Russians up well over 50 percent from 2010 to 2013. About 75,300 Russians got residence permits for the European Union and Switzerland in 2014, up 25 percent over 2010. Israel reports that citizenship applications from Russians are up 30 percent over that time frame."
Länsimaihin ei tulla käymään siirtotyöläisenä kuten PetroP väitti. Parempi ja viisaampi väki pakenee, musikat jää nauttimaan Putinin tyhjistä lupauksista.
Hyvä poiminta. Tähän liittyen korostaisin vielä sitä puolta, että tarkastelemalla tilastoja "aidan molemmin puolin", voi havaita mahdolliset tilastojen vääristely-yritykset helpommin. Vie toki aikaa.
 
Hyvä poiminta. Tähän liittyen korostaisin vielä sitä puolta, että tarkastelemalla tilastoja "aidan molemmin puolin", voi havaita mahdolliset tilastojen vääristely-yritykset helpommin. Vie toki aikaa.

Itse veikkaan, että laadullinen tieto saattaa tässä kvantitatiivisessa asiassa olla tarkemmin todellisuudesta kertovaa kuin kvantitatiivinen tieto.

Keskusvallan talous heikkenee. Se ottaa enemmän alueilta ja alueet ottavat enemmän kunnilta/kaupungeilta. Rahan paluuliikennettä leikataan. Veroja ja veronluonteisia maksuja lisätään, verovähennysoikeutta leikataa. Joidenkin yritysten omistus muutetaan vaihtoehtoja vailla olevalla tavalla toiseksi. Luonnonvaroja otetaan enemmän ja niiden ottamisen kuluja leikataan. Infran korjausvelka nousee koko ajan ja tuota korjausvelkaa siirretään mielivaltaisin keinoin uusiin suuntiin. Ulkomaisia sijoituksi kaapataan näennäislaillisin keinoin....

Kokonaiskuvan muutoksia voidaan siirtää monella eri tavalla pienempiin ja hallinnosta etäämmällä oleviin suuntiin. Tilastointitapoja voidaan muuttaa. jne.

Tilastoista siivottu todellisuus näkyy kuitenkin siellä, mihin vaikutus on siirretty. Laadulliset muutokset talouden pienimpien toimijoiden (kuluttaja, yksilö, asiakas, pk-yritys, eläkeläinen, opiskelija, palvelun käyttäjä, pientuotanto, omavaraistalouden harjoittajien määrä ja laatu...) maailmassa saattavat kertoa hyvin luotettavasti sivuun siivotusta todellisuudesta.
 
  • Tykkää
Reactions: krd

Juuri näin. Olen näissä viesteissäni ollut usein hyvin tilasto-orientoitunut. Kansalaisten kokemukset eroavat Rosstatin tilastoista varmasti. Näitä laadullisia kokemuksia on vaikeampi määrällistää. Tämä kaikki tilastoista poistettu näkyy arjessa mainitsemillasi tavoilla.
Suomen pankin tuoreessa viikkokatsauksessa mainittiin budjettivajeeksi tänä vuonna 2.3%, tavoitteena ensi vuodelle 1.5% vaje (joka edellyttää mm. seuraavaa: "Muiden tulojen kasvun odotetaan jatkuvan ensi vuonna 9 prosentin tahdilla ja myös seuraavina vuosina melko hyvänä. Arviot näistä muista tuloista perustuvat pitkälti sille, että talousministeriön ennustama BKT:n yli 2 prosentin vuosikasvu toteutuu ja verotettavaa toimintaa saadaan yhä paremmin esiin."). Vaalien yli pitää päästä hyvässä myötätuulessa.
Tänä vuonna konsolidoidun budjetin eli federaatio-, alue- ja kuntabudjettien sekä valtion sosiaalirahastojen tulot lisääntyvät finanssiministeriön arvion mukaan nimellisruplissa yli 10 % (tässä vuoden 2016 tuloihin ei lasketa valtion öljyjätti Rosneftin osakepaketin myynnistä saatua suurta summaa). Nousu tulee etenkin öljy- ja kaasuverotulojen elpymisestä yli 20 prosentilla. Finanssiministeriö arvioi Urals-öljyn tämän vuoden hinnaksi hiukan alle 50 dollaria, joka on tuntuvasti korkeampi kuin viime vuoden hinta. Tuloja lisäävät myös öljy- ja kaasuverotuksen muutokset. Budjetin muiden tulojen arvioidaan kasvavan 9 %. Menojen odotetaan lisääntyvän yli 6 % (tässä vuoden 2016 menoihin ei lasketa puolustusteollisuudelle pankkivelkojen takaisinmaksuihin annettua isoa summaa). Konsolidoidun budjetin vajeeksi muodostuisi näin 2,3 % BKT:stä.
https://www.bofit.fi/fi/seuranta/viikkokatsaus/2017/vw201740_1/
 
Olen näissä viesteissäni ollut usein hyvin tilasto-orientoitunut.

Mä oon tullut ajat sitten siihen käsitykseen että lähes kaiken monimutkaisen ja ihan kaiken piilotetun suhteen nopein ja luotettavin tapa saada piilossa oleva todellisuus valokeilaan ei ole kvantti- eikä kvali- vaan muunnostarkastelu.

Kvantitatiivisen tiedon spin dr:t liikkuvat sellaisella tasolla että oma osaaminen ja ymmärrys ei yllä lähellekään.

Kvalitatiivinen sisällöntuotanto... sen kritiikki on aina mielipiteeksi, kokemuksellisuuden korostamiseksi, biasiksi tms. leimattavissa.

Laadullisen kvantifioiminen ja kvanttitiedon laadullistaminen ovat kuitenkin spin-näkökulmasta niitä kohtia, joissa irralliset langanpäät on tosi saada näkymättömiin ja/tai mitätöityä.

Painotan usein systematisoivan ajattelun tärkeyttä ja suhtaudun (kauniistikin sanottuna) epäkunnioittavasti analyyttisyyden kritiikittömään ja rajoituksia huomioimattomaan ihailuun. Tuo muutostarkastelun hyödyllisyys on yksi osasyy moiseen asenteeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: krd
Venäjän tilastoja lukiessa on hyvä seurata missä valuutassa muutoksen ovat toteutuneet..

Rupla on devalvoitunut likimain puoleen aikaisempien vuosien arvosta (verrattuna USD tai euro). Se tarkoittaa käytännössä myös sitä että inflaatio nostaa hintoja mikä puolestaan nostaa tuotannon arvoa ruplissa laskettuna. Käytännössä Venäjän talous ja tuotanto pyörii lähes täysin kotimarkkinoiden varassa. Se mitä öljystä saadaan tuloja nykyisellä hintatasolla, mennee lähes täysin hallinnon ylläpitoon, asevarusteluun, sotimiseen, korruptioon ja oligarkkien taskuihin.
 
Venäjän tilastoja lukiessa on hyvä seurata missä valuutassa muutoksen ovat toteutuneet..

Rupla on devalvoitunut...

Olisi kiva jos taloutta koskeva kansanvälinen numerotieto tulisi muutenkin kahdessa eri moodissa samaan aikaan: rahamääräisenä ja ostovoimakorjattuna.

Esimerkkinä vaikka Kiinan sotilasmenot. Ostovoimakorjattu tilasto voi olla kansainvälisessä vertailussa aika eri näköinen kuin dollarimääräinen.
 
Täällä on ollut näköjään kova meno viime päivinä ja banniakin on jaettu :)

Toveri PetroP tuossa on ehtinyt kehumaan Venäjän talouden olevan reippaassa nosteessa. Tässä todetaan, että suuri osa tuosta kasvusta johtui varastojen täydennyksestä ja kasvun arvioidaan olevan edelleen heikolla pohjalla.

https://www.bofit.fi/fi/seuranta/viikkokatsaus/2017/vw201740_2/

Yksi suuri jännitysmomentti Venäjän talouden lähitulevaisuuteen liittyen koskee maan pankkisektoria. Täällä jo jossain viestissä mainittiinkin "taikasana" setelirahoitus.

Tässä tekstissä siteerataan Rosbaltin viime viikkoista juttua, jossa haastateltiin venäläistä talousasioihin perehtynyttä herraa.

https://ninajobe.wordpress.com/2017/10/04/banking-crisis/

Heti alussa todetaan seuraavaa:

First Rosbalt asks, where will the money come from to “save” the banks who have been deemed “too big to fail”?

Solodkov answers:

“In fact, no one has this money, it will just be printed. In fact, it will be a kind of tax that the Central Bank intends to impose on our entire society to save the two banks. The amount of printed money will depend on how much inflation will grow.”

Voin hyvin yhtyä Jurpin usein toteamaan sanontaan: "Katsellaan ja odotellaan". Aika pelaa nyt rankasti Venäjää vastaan talouspuolella, ellei niillä ole nyt jostain yht'äkkiä vetää jotain ässää hihasta.
 
Normaalissa taloudessa "varastojen täydennys" voi aiheuttaa kysyntäpiikin, jonka dynaamiset vaikutukset käynnistävät (jonkin asteisen) noususyklin. Venäjän tapauksessa talouden "epä-normaalit" piirteet syövät lähes varmasti kaiken nousun. Siitä huolimatta saattaa lyhyellä tähtäyksellä näkyä tilastoissa varovaista elpymistä.

Ja Ros-tilastokeskuksen laskentakaavalla nousukausi on tulossa ja kovaa!
 
Toveri PetroP tuossa on ehtinyt kehumaan Venäjän talouden olevan reippaassa nosteessa.

Luin huolimattomuuttani että "ruosteessa". Venäjän taloudessa lienee aika sama asia.

Täällä jo jossain viestissä mainittiinkin "taikasana" setelirahoitus...

“In fact, no one has this money, it will just be printed. In fact, it will be a kind of tax that the Central Bank intends to impose on our entire society to save the two banks. The amount of printed money will depend on how much inflation will grow.”

Voin hyvin yhtyä Jurpin usein toteamaan sanontaan: "Katsellaan ja odotellaan". Aika pelaa nyt rankasti Venäjää vastaan talouspuolella...

Jos venäläismallinen kvantitatiivinen elvytys yhdistetään siihen, että venäläisessä kulttuurissa on pitkät perinteet ruplaa vakaampien ja paremmin arvonsa säilyttävien rinnakkaisvaluuttojen käytöstä, niin....

"New paradigm" meni jo ajat sitten. "Denial" nyt lienee jatkuva olotila. "Bull trap" tehtiin pakottamalla. "Return to normal" lienee loppuvaiheissaan. Kohta siis "fear" ja sitten "capitulation".

https://steveblank.files.wordpress.com/2011/06/bubble-phases.jpg
 
Täällä on ollut näköjään kova meno viime päivinä ja banniakin on jaettu :)

Toveri PetroP tuossa on ehtinyt kehumaan Venäjän talouden olevan reippaassa nosteessa. Tässä todetaan, että suuri osa tuosta kasvusta johtui varastojen täydennyksestä ja kasvun arvioidaan olevan edelleen heikolla pohjalla.

https://www.bofit.fi/fi/seuranta/viikkokatsaus/2017/vw201740_2/

Yksi suuri jännitysmomentti Venäjän talouden lähitulevaisuuteen liittyen koskee maan pankkisektoria. Täällä jo jossain viestissä mainittiinkin "taikasana" setelirahoitus.

Tässä tekstissä siteerataan Rosbaltin viime viikkoista juttua, jossa haastateltiin venäläistä talousasioihin perehtynyttä herraa.

https://ninajobe.wordpress.com/2017/10/04/banking-crisis/

Heti alussa todetaan seuraavaa:

First Rosbalt asks, where will the money come from to “save” the banks who have been deemed “too big to fail”?

Solodkov answers:

“In fact, no one has this money, it will just be printed. In fact, it will be a kind of tax that the Central Bank intends to impose on our entire society to save the two banks. The amount of printed money will depend on how much inflation will grow.”

Voin hyvin yhtyä Jurpin usein toteamaan sanontaan: "Katsellaan ja odotellaan". Aika pelaa nyt rankasti Venäjää vastaan talouspuolella, ellei niillä ole nyt jostain yht'äkkiä vetää jotain ässää hihasta.

Minua mietityttää, että kirjoittaako/kirjoittiko toveri PetroP ihan syvässä uskossa asiaan, kaiken vai onko niin sanottu leipäpappi, joka saarnaa mitä tahansa paskaa, jos maksun siitä saa....
Mutta mistäpä tuon tietää..
 
Eikös Idi Amin ollut Ugandassa?
Näin oli mutta juuri Kongosta löytyy kyllä hämmästyttävän paljon tutun oloinen päämies nimeltään Mobutu Sese Seko.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mobutu_Sese_Seko

Korostaakseen afrikkalaista identiteettiä Mobutu nimesi maansa uudelleen Zaireksi lokakuussa 1971. Hän määräsi kaikki luopumaan kristityistä nimistä ja 1972 hän otti itselleenkin uuden afrikkalaisperäisen nimen Mobutu Sese Seko Kuku Ngbendu Wa Za Banga (”Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija, joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen”), joka lyheni arkikäytössä muotoon Mobutu Sese Seko. Länsimaisten pukujen tilalle tuli abacost-niminen vaate, jonka käyttäminen oli pakollista virkamiehille ja ministereille. Lisäksi Kongon suurimmat kaupungit saivat uudet afrikkalaiset nimet – esimerkiksi Léopoldvillestä tuli Kinshasa, Elisabethvillestä Lubumbashi ja Stanleyvillestä Kisangani.

Mobutu kansallisti ulkomaalaisomisteiset yhtiöt ja ajoi eurooppalaiset ulos Zairesta 1973. Tästä seurasi niin syvä ja vakava talouden romahdus, että sijoittajia piti kosiskella takaisin 1976. Harvat palasivat. Mobutun epäonnistuneen talouspolitiikan vuoksi luonnonrikkauksistaan kuulun Zairen talous ajautui kriisiin ja hyperinflaatioon.

Mobutun uudelleenvalinnasta äänestettiin 1977 ja 1984. Kummallakaan kerralla hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

Mobutun valtakauden aikana hänen henkilökohtainen varallisuutensa kasvoi, ja lopulta sen arvioitiin olevan noin viiden miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruinen. Hän hankki talot Sveitsistä ja Ranskasta. Hän talletti omaisuutensa ulkomaalaisille pankkitileille, suurimmaksi osaksi Sveitsiin. Summa vastasi suuruudeltaan Zairen valtionvelkaa. Valtaisan omaisuutensa Mobutu hankki ohjaamalla Zairen vientituotteista – kullasta, kuparista, timanteista ja öljystä – saadut tulot itselleen. Samalla kansa köyhtyi niin suuresti, ettei palkkoja voitu maksaa. Kaupunkien infrastruktuuri romahti ja ihmiset kärsivät nälänhädästä. Zairen ainoita hyvätuloisia olivat Mobutun sukulaiset ja ystävät. Mobutun vallastasyöksemisen aikaan maan talous oli vaipunut itsenäisyyttä edeltävälle vuoden 1958 tasolle, vaikka väkiluku oli kolminkertainen tuolloiseen nähden.

Ministeri Domique Sakombi Inongon ansiosta Mobutun ympärille kehkeytyi vaikuttava henkilökultti. Kultin ylläpitämiseksi julkisille paikoille pystytettiin Mobutua esittäviä muotokuvia ja tiedotusvälineissä levitettiin häntä ylistävää propagandaa. Vuonna 1975 jopa kiellettiin mainitsemasta kenenkään muun kuin Mobutun nimeä viestimissä; muut mainittiin tittelillä. Vuonna 1983 Mobutu nimettiin sotamarsalkaksi.
 
Näin oli mutta juuri Kongosta löytyy kyllä hämmästyttävän paljon tutun oloinen päämies nimeltään Mobutu Sese Seko.

Nokitan Keski-Afrikan Keisarikunnan ensimmäisellä (ja ainoalla) keisarilla, Bokassa I:lla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Bédel_Bokassa
Bokassa kruunautti itsensä Keski-Afrikan keisarikunnan keisari Bokassa I:ksi. Yksikään valtionpäämies ei osallistunut juhlallisuuksiin, joskin silloinen Ranskan puolustusministeri Jacques Soufflet lähetti kokonaisen pataljoonan ranskalaissotilaita sekä Ranskan ilmavoimien 17 suihkuhävittäjää suojelemaan kruunajaisseremoniaa. Kruunajaisjärjestelyihin kuului muiden muassa 60 Mercedes-Benz-autoa, 130 hevosta, 24 000 pulloa viskiä, 65 000 pulloa samppanjaa, 40 000 pulloa ranskalaista viiniä, tuhansittain ruusuja sekä 120-henkinen orkesteri.lähde? Arvioiden mukaan kruunajaiskulut olivat Yhdysvaltain dollareissa noin 20 miljoonan arvoiset, mikä merkitsi melkein neljäsosaa koko maan silloisesta vuosibudjetista
 
Back
Top