Venäläinen sotilaskone ammuttu alas

Ehkä ei mitään, voi olla myös jonkun toisen tekosia ja ne haluaa pahaa ilmaa naapurin ja iippojen välille. Onko loogisempaa uskoa että joku alluha snakbar oli puikkojen ohjaimissa ja sai selville jostain että sionistikapitalistisikojen lentovehje oli seutuvilla ja näki punaista. Samaan aikaan naapurin koneessa ei uskottu että Syyrin joukot olisivat ampuneet heitä? Ehkä tämä on se traagisten yhteensattumien summa mistä puuttini sanoi.

Hanlonin partaveitsi lienee se paras selitys tässäkin tapauksessa. Niin tylsää kuin se olisikin.

Epäilemättä Israel voisi järjestää tuollaisen tiedustelukoneen tuhon (tai ryssäkoneen yleensä), mutta en näe mitään syytä miksi se pitäisi tehdä tuolla tavalla, kun muitakin tapoja löytyy. Ja sitten pitää ajatella sitä, että vaikka syy tekoon olisikin, niin onko siihen tahtoa? Jopa ryssät tajusivat aikoinaan että tuollaisista salamurhista tms. voi syntyä varsin ikävä kierre, kun kaikki alkavat tehdä samaa. Esim. tiedustelupalveluiden toiminta alkaisi kärsimään hyvin nopeasti, jos heidän korkeasti koulutettu henkilökunta alkaa kuolemaan kostoiskuissa.
 
On tämä venäläisten narratiivi melkoista. Shoigu toteaa että Israelin hävittäjät käyttivät venäläiskonetta suojanaan tehdessään iskun Syyriaan. Venäläisten Il-20 oli Israelin koneiden ja Syyrian alueen välissä ja puolustusministeri Shoigun mukaan Israel luotti siihen, että Syyria ei näin ollen ampuisi koneita. Vaan ampuipa silti. Syy-yhteys on aivan selvä, venäläisten hyppysissä olevat ählyt tunaroivat ja pudottivat liittolaisensa koneen. Siltikin Shoigu uhoaa Israelille että sen toimet eivät jää vaille Venäjän vastausta.

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/2...-seurauksia-israelille-il-20-koneen-tuhon-syy
 
Onko muuten mahdollista, että tuo IL-20 olisi pyrkinyt mahdollisimman lähelle tuota ilmahyökkäystä, jotta saa kerättyä mahdollisimman paljon tietoa esim. häirinnästä? Vai sattuiko alueelle ihan vain sattumalta?
 
Syy-yhteys on aivan selvä, venäläisten hyppysissä olevat ählyt tunaroivat ja pudottivat liittolaisensa koneen.
Venäjän johto itse on syypää siihen, että valitsee väärän puolen liittolaisekseen ja ottaa kyvyttömiä vieraita sotilaita kumppaniksi.
Shogu maksattaa liittolaistensa tunaroinnin venäläisten sotilaiden hengellä. Lähteekö kansa kaduille Venäjällä protestoimaan Shoigun virhearviointeja vastaan ?
.
 
Onko muuten mahdollista, että tuo IL-20 olisi pyrkinyt mahdollisimman lähelle tuota ilmahyökkäystä, jotta saa kerättyä mahdollisimman paljon tietoa esim. häirinnästä? Vai sattuiko alueelle ihan vain sattumalta?

Tässä se Venäjän kiukustuminen Israelille kiteytyy. Varoitus hyökkäyksestä tuli niin myöhään etteivät ehtineet saada konetta 'suojaan'. Syyrialaiset puolustautuivat hyökkäystä vastaan ja erehdyksessä ampuivat Venäläisen koneen alas. Tilannekuva ei ollut kirkas puolin eikä toisin.

Se miten homma eteni ajallisesti olisi mielenkiintoista nähdä, mutta kukaan osapuolista tuskin sellaista julkaisee.
 
IAF ilmoitti, että sen koneet olivat jo Israelin ilmatilassa, kun Il-20 ammuttiin alas. Joten venäläisten väite, että olisivat käyttäneet konetta "suojana" on siltä osin epäuskottava.

Lisäksi:

https://www.timesofisrael.com/raise...the-only-troubling-aspect-of-strike-in-syria/

Therefore, for Israel to have struck at targets in Latakia, the targets must have been critical. And indeed, the IDF, in its Tuesday statement, specified that the target was a Syrian military facility that manufactured “accurate and lethal weapons,” which were “about to be transferred, on behalf of Iran, to Hezbollah in Lebanon.”
.....
What is clear is that Syria’s anti-aircraft defenses responded with heavy fire — even if there were no actual targets, such as Israeli planes, in the area. Said the IDF: “The Syrian anti-air batteries fired indiscriminately and, from what we understand, did not bother to ensure that no Russian planes were in the air.”
 
Mutta mitä Israel voisi voittaa "hyökkäämällä" tällätavoin ruskien kimppuun? En löydä ensimmäistäkään järkevää syytä.

Kyllä Israelin ja muidenkin länsimaiden toimille Venäjää vastaan löytyy syitä...

Vaikka ei käytäisi läpi koko Syyrian hallinnon historiaa niin sen verran voi todeta ettei Israel ja USA ole suinkaan toivoneet Venäjän saapumista alueelle. Ainakaan tässä mittakaavassa mitä Syyrian konfliktissa on tapahtunut. En tarkoita että Israel pyrkisi painostamaan Venäjää suoraan asevoimillaan, mutta joka tapauksessa Israel on jatkuvati lisännyt iskujaan Syyrian hallinnon kohteita vastaan. Todennäköisesti Israel tulee (myös USAn tuella) olemaan jatkossakin aktiivinen Syyrian alueella. Tämä luo jo itsestään tiettyä vastakkainasettelua Venäjää kohtaan. Tottakai Israelia huolestuttaa myös Venäjän omien joukkojensa suojaksi sekä Syyrialle toimittamat ilmatorjunta-/ohjusjärjestelmät jne..

Israelin toiminnalla on varmasti monia tarkoituksia. Luonnollisesti se haluaa pitää rajanaapureitaan, kuten juuri Syyrian heikkona niin sotilaallisesti kuin taloudellisesti. Vanhan "hajoita ja hallitse" periaatteen mukaisesti. Tätä politiikkaa myös muut länsimaat käyttävät lähes kaikkialla arabivaltioita kohtaan(muutamaan liittolaista lukuunottamatta). Toisekseen länsimaissa ei varmaankaan haluta että Venäjä tulisi jatkossa vastaan myös muualla arabimaissa. Monista lähes sisällissotaa käyvistä arabimaista löytyy sellaisiakin vallantavoittelijoita jotka ottaisivat mielellään Venäjän omaksi liittolaisekseen.

Venäjän vaikutuksen Arabiassa ei haluta jatkossa lisääntyvän. Ja siellä missä heillä on tukikohtia, kuten Syyriassa, tehdään venäläisten toiminta/tuki paikalliselle hallinnolle mahdollisimman kalliiksi..niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Siihen löytyy varmasti monia keinoja.

Paljon muutakin syitä löytyy, mutta tuossa nyt eräs konkreettinen esimerkki. Eihän nämä sodat ihan tyhjästä synny..
 
Kyllä Israelin ja muidenkin länsimaiden toimille Venäjää vastaan löytyy syitä...

Israelista vielä sen verran, että vaikka se mm jenkkien kanssa onkin "partneri" niin tuon voisi kirjoittaa kyllä sitaatteihin. Israel pitää korttejaan piilossa ainakin osan kättään myös USA:n katseilta, toimii välillä USA:n etujen vastaisesti kun oma etu niin vaatii ja käy kissa/hiiri -leikkejä myös lansivaltojen kanssa. Kun Israel on tälläinen omapäinen kumppani jenkkien kanssa niin voi vain kuvitella kuinka varpaillaan muut heidän kanssaan joutuvat olemaan vihollisista nyt puhumattakaan.
 
Kyllä Israelin ja muidenkin länsimaiden toimille Venäjää vastaan löytyy syitä...

Vaikka ei käytäisi läpi koko Syyrian hallinnon historiaa niin sen verran voi todeta ettei Israel ja USA ole suinkaan toivoneet Venäjän saapumista alueelle. Ainakaan tässä mittakaavassa mitä Syyrian konfliktissa on tapahtunut. En tarkoita että Israel pyrkisi painostamaan Venäjää suoraan asevoimillaan, mutta joka tapauksessa Israel on jatkuvati lisännyt iskujaan Syyrian hallinnon kohteita vastaan. Todennäköisesti Israel tulee (myös USAn tuella) olemaan jatkossakin aktiivinen Syyrian alueella. Tämä luo jo itsestään tiettyä vastakkainasettelua Venäjää kohtaan. Tottakai Israelia huolestuttaa myös Venäjän omien joukkojensa suojaksi sekä Syyrialle toimittamat ilmatorjunta-/ohjusjärjestelmät jne..

Israelin toiminnalla on varmasti monia tarkoituksia. Luonnollisesti se haluaa pitää rajanaapureitaan, kuten juuri Syyrian heikkona niin sotilaallisesti kuin taloudellisesti. Vanhan "hajoita ja hallitse" periaatteen mukaisesti. Tätä politiikkaa myös muut länsimaat käyttävät lähes kaikkialla arabivaltioita kohtaan(muutamaan liittolaista lukuunottamatta). Toisekseen länsimaissa ei varmaankaan haluta että Venäjä tulisi jatkossa vastaan myös muualla arabimaissa. Monista lähes sisällissotaa käyvistä arabimaista löytyy sellaisiakin vallantavoittelijoita jotka ottaisivat mielellään Venäjän omaksi liittolaisekseen.

Venäjän vaikutuksen Arabiassa ei haluta jatkossa lisääntyvän. Ja siellä missä heillä on tukikohtia, kuten Syyriassa, tehdään venäläisten toiminta/tuki paikalliselle hallinnolle mahdollisimman kalliiksi..niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti. Siihen löytyy varmasti monia keinoja.

Paljon muutakin syitä löytyy, mutta tuossa nyt eräs konkreettinen esimerkki. Eihän nämä sodat ihan tyhjästä synny..

Juu, mutta Israel ei tiputa tahallisesti Venäläisten koneita vaan pommittaa erittäin määrätietoisesti ja selvästi kaikkea Iraniin liittyvää. Venäjä yrittää tasapainoilla ja säilyttää kasvonsa Syyriassa, koska heillä ei näytä olevan mitään otetta Iraniin. Ovat kyllä vuosia yrittäneet. Ensin saada Assadin luopumaan vallasta ja sitten jonkinlaista turvatakuuta Israelille. Vaan Iran tekee mitä tykkää ja perustaa omia tukikohtiaan sekä aseistaa Hizbollahia. Näitä Israel pommittaa vaikka kuinka löisi kättä Venäjän kanssa turva-alueista.
Venäjä tässä tuntuu olevan ikävässä välikädessä. Aivan kuin Syyria,Iran,Hizbollah ja Israel sotisivat keskenään Venäjän ohitse vaikka se koittaa esittää jotain tekijää alueella.
 
Aika hyvä analyysi.

Israel ei tosiaankaan suvaitse Irania ja Hizbollahia Syyriaan, puhumattakaan Iranin suorittanmasta Hizbollahin aseistamisesta kaikenlaisella kivalla. Se on se kuuluisa "punainen viiva" jota ei kannata ylittää.
 
In theory, the S-200VE systems operated by the Syrians—an export version developed in 1982—can track and engage up to five separate targets at a time. The missiles themselves—the V-880E/5V28E export version of the S-200—have a range of 240 kilometers (150 miles) and use a combination of solid rocket boosters and a liquid-fueled main engine.

The missiles themselves have semi-active homing—they carry no radar transmitter of their own but instead lock onto the reflected signal of the continuous-wave targeting radar without requiring command guidance from the launch site.

The Israeli Air Force has been fairly successful at jamming S-200 targeting radars in the past with its electronic warfare systems. Only one Israeli F-16 has been confirmed to have been downed by an S-200—on February 10, when returning from a strike in retaliation for an alleged Iranian UAV incursion into Israeli airspace. Both the pilot and the navigator managed to eject safely. In fact, the S-200s fired at Israeli aircraft have been a greater danger to people on the ground—one S-200 had to be intercepted by an Arrow missile after it lost its target and went ballistic, flying toward a populated area in Israel.

The Syrians are often late in getting their shots off. After the US, French, and British missile strikes on Syria in April, Marine Corps Lt. Gen. Kenneth F. McKenzie of the Joint Staff said that most of the Syrians' anti-aircraft missile launches "occurred after our strike was over" and followed ballistic trajectories—essentially firing wild into the sky. So it's likely that Syrian defenders were late to fire again Monday night—and designated the only target they could find in the direction they believed the attack came from.

This isn't the first time an S-200 has shot down an aircraft in error. In October 2001, the Ukrainian Air Force accidentally shot down a Siberian Airlines flight from Russia over the Black Sea, killing 78 Russian and Israeli citizens.
https://arstechnica.com/tech-policy...-shot-down-by-syria-and-russia-blames-israel/

Rupean kallistumaan vaihtoehtoon missä venäläiset eivät uskoneet että syyrian joukot olivat ampuneet heitä.
 
Jos katsoo miten monta immeistä on kuollut ilmailun historian aikana niin lähinnä ihmettelee sitä, miten joku uskaltaa mennä lähelle edes lentokenttää:).

Ja mitä muuhun tulee niin ajattele asiaa it-miehen näkökulmasta. Tiedät että tavaraa sataa taivaan täydeltä. Ja itseäsi kohti voi myös olla tulossa paketti. Näet vilkkuvassa ja epäselvässä ruudussa kirkkaan täplän. Mitä teet? Soitatko yhteysupseeri Abdullahille Hmeyminiin ja kysyt lentääkö meren yllä muitakin kuin kirottuja siionistibandiitteja vai hakkaatko konsolia ja ammut päin pärstää kaikella mitä kuunaan taivaalle saat?

Siis löydätkö sisäisen Aziz-kombat-figterisi?
Tuolla sinunkuvauksellasi, it-miehet roiskimassa ohjuksia merelle joka kaikuun, alkaisin välttämään siviililentoja, jotka pyyhkivät alle 100 km Syyrian rannikosta. Syyrian S-200:sella on 240 km kantavuus..
 
Onko tuossa nyt todelliset syylliset? Jos laitteet on paskat, niin voidaanko muka tuomita?
Tämähän ei liene ensimmäinen kerta, kun S200 osuu osuu väärään kohteeseen.
Siberia Airlines Flight 1812[1] was a commercial flight shot down by the Ukrainian Air Force over the Black Sea on 4 October 2001, en route from Tel Aviv, Israel to Novosibirsk, Russia. The aircraft, a Soviet-made Tupolev Tu-154, carried an estimated 66 passengers and 12 crew members.
https://en.wikipedia.org/wiki/Siberia_Airlines_Flight_1812

Ukrainalaiset onnistuivat rauhan ajan harjoituksessa ampumaan alas siviilikoneen. Syyria toimii lukuisten toimijoiden "ampumaradan" maalialueena. Mielestäni tällainen kämmi oli vain ajan kysymys haasteellisessa toimintaympäristössä. Onhan näitä friendly fire keissejä sattunut myös suurelle ja mahtavalle USA:lle, esim:
Military officials last night said they suspected that an American Patriot missile shot down a US Navy F-18 Hornet jet over Iraq.
It was the third "friendly fire" incident involving the Patriot system, which is intended to shoot down incoming missiles, especially Scuds.
https://www.theguardian.com/world/2003/apr/04/iraq.rorymccarthy4
 
Onko tuossa nyt todelliset syylliset? Jos laitteet on paskat, niin voidaanko muka tuomita?

Ketjun alkupuolella asia taidettiin mainita, mutta oletettavasti Syyrian ilmatorjunta ja ilmapuolustus ei varmastikaan ole kovin kummoisessa iskussa vuosia kestäneen sisällissodan ansiosta. En ihmettelisi mikäli ilmavoimista ja ilmatorjunnasta olisi heitetty koulutettua ammattiväkeä tarpeen niin vaatiessa taisteluun kapinallisia vastaan kiväärijalkaväkenä. Nykyisillään koulutustaso ei oletettavasti päätä huimaa. Lisätään tähän venäläiskoneen pudottamiseen vielä kova hermopaine (tilanne päällä kun Israel iskee) ja huono ilmatilannekuva.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Uskomaton trolli tai ryssävihaaja. Kuuluu jokaisen sotilaan perustaitoihin, että asetta käytetään vain silloin kun kohde on tunnistettu.
Arvelisin tässä syyt olevan aivan samanlaiset kuin Ukrainan tapauksessa.

Jep. Toisinto. Onni vaan, että ei ollut siviilikone merellä. Tuolla kohti Syyrian rannikon edustalla on myös vilkas lentoreitti.
Olisi voinut tulla tapaus 2 ?

Venäjän kannattaisi alkaa harkita, kenelle ohjuksiaan myy/lainaa?

Jos Syyria olisi saanut ammuttua siviilikoneen, niin seuraavaksi se olisi ollut "hei hei" maan ilmatorjunnalle. Israel ja länsi olisivat poistaneet sen. Ja voi olla, että paineita Syyrian ilmatorjunnan tuhoamiseen on tullut lisää? Ja tuskin Venäjäkään hirveästi protestoi, jos toiminnan taso syyrialaisilla on tuollainen, joka aiheuttaa heillekin vaaraa.
 
Luulisi tuollaisessa koneessa olevan? Monesti on jopa omasuojalaitteistojakin, kuten soihtujen- ja silpunheittimiä.
Eipä noilla kai ole sellaisia kaikissa rynnäkkökoneissakaan vielä ja ne kuitenkin todennäköisemmin joutuvat ohjusten maaliksi kuin tuollainen vakoilukone.

Koitin asiaa tutkia eilisen viestin jälkeen, en löytänyt noiden omasuojärjestelmistä juttua ainakaan englanniksi, venäjää en osaa, sillä saattaisi löytyä paremmin.
 
Back
Top