Venäläinen sotilaskone ammuttu alas

Paitsi jos hän on Israelilainen upseeri pääministerin mandaatilla. No joo,kuten täällä todettiin,tuskin oli tahallista vaikka tuollainen temppu olisi ollutkin melko raju. Jallittaa vihollinen ampumaan Venäläistä konetta Venäjän viholliselle toimittamalla ohjuksella.
Venäläiset eivät ole ensimmäisiä ottamaan vastaansa syyllisyyttä virheistään. Mieluummin nostetaan esille sopivaksi katsottu taho. OIkeastaan hämmästyttää etteivät lähteneet vänkäämään ukrainalaisia koneen ampujiksi..
 
Minusta tässä tuli hyvin esille nämä venäläisille tyypilliset media- ja info-operaatiot. Tämän päivän tiedotusrintaman tapahtumat etenivät suunnilleen näin:

1. Aamuvarhaisella Venäjä ilmoittaa "varmana tietona" mitenkä joko Israel tai Ranska tuhosi venäläiskoneen. Suhteellisen nopeasti Pariisista jo aamun aikana vastataan tyyliin: "Vetäkää v*ttu päähän. Me emme olleet osallisena."

2. Päivällä Venäjä muuttaa kertomustaan. Nyt virallinen versio menee että Syyrian ilmapuolustus ampui koneen alas, mutta Israelin syy kun sotajuonena piiloutuivat Il-20:n taakse.

3. Alkuilta. Moskovassa huomataan ettei kusetukset tunnu menevän läpi ja että vastassa mediarintamallakin on kaksi vahvaa tekijää, Ranska ja Israel. Syyn vierittäminen näiden harteille ei ota onnistuakseen.

4. Loppuilta. Putin itse kommentoi että tämä oli traaginen tapahtumaketju, joka nyt vain meni ja tapahtui.

Olisiko tässä jotain opittavaa ? Iivanan kusetukset ja fuulaukset toimivat paremmin mikäli vastassa on reilusti heikompi osapuoli, jolla ei ole taustatukea. Vrt. esim. Ukraina.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo pudonnut on vanhaa versiota

No se ei tunnu sitten niin pahalta. Ihmettelen vain miten ne saa jengiä riviin kun väkeä tuntuu katoavan kerta toisensa perään jossain onnettomuuksissa. Silti mua ihmetyttää miten ne voi kyrväyttää meren yllä liittolaisen koneen? Maan päällä olisin ymmärtänyt mutta en välimeren yllä.
 
Kyseessä on versio jonka pitäisi havaita ohjuslaukaisut ja seurata niiden lentoa.
Ennemminkin tehtävänä taitaa olla ohjusjärjestelmien sähkömagneettisen säteilyn haistelu kuin mikään lennon seuraaminen.
Uusimmassa Siivet lehdessä on iso juttu Casa koneiden omasuojasta. Eikös kyseessä ole jokseenkin saman kokoinen konetyyppi ja tiedustelukontin kanssa vielä sensoreiltaan vastaava.
Ohjusvaroitin (MAWS) tarkoittaa infrapuna- tai ultraviolettisensoria jonka tehtävänä on havaita konetta kohti ammuttu ohjus.

Noita ei kaikista ryssän koneista löydy, eikä niiden toiminta ole muutenkaan 100% varma. Vanjan itsensä mukaan turkkilaisen F-16:n alasampuman Su-24:n (modernisoidussa versiossa on ohjusvaroitin) miehistö oli autuaan tietämätön kohti ammuttusta ohjuksesta aina osumaan asti.

Muutenkaan tuo 1968 ensilentonsa lentänyt idän ihme ei välttämättä varustuksensa puolesta vastaa viimeistä huutoa olevaa tiedustelu-Casaa.
 
No se ei tunnu sitten niin pahalta. Ihmettelen vain miten ne saa jengiä riviin kun väkeä tuntuu katoavan kerta toisensa perään jossain onnettomuuksissa. Silti mua ihmetyttää miten ne voi kyrväyttää meren yllä liittolaisen koneen? Maan päällä olisin ymmärtänyt mutta en välimeren yllä.

Jos katsoo miten monta immeistä on kuollut ilmailun historian aikana niin lähinnä ihmettelee sitä, miten joku uskaltaa mennä lähelle edes lentokenttää:).

Ja mitä muuhun tulee niin ajattele asiaa it-miehen näkökulmasta. Tiedät että tavaraa sataa taivaan täydeltä. Ja itseäsi kohti voi myös olla tulossa paketti. Näet vilkkuvassa ja epäselvässä ruudussa kirkkaan täplän. Mitä teet? Soitatko yhteysupseeri Abdullahille Hmeyminiin ja kysyt lentääkö meren yllä muitakin kuin kirottuja siionistibandiitteja vai hakkaatko konsolia ja ammut päin pärstää kaikella mitä kuunaan taivaalle saat?
 
Hakkaan konsolia ja kiroan sionistikapitalistisikoja bugisesta softasta ennenkuin pirautan yhteysupseerille.

Niin varmaan tekisin itsekin.

Vaarana toki on joutua jälkikäteen parturoiduksi pitkällä veitsellä tai saada henkilökohtainen audienssi Mahmudin kanssa joka vääntää hamppukravatteja kahdessa vuorossa paikallisessa vankilassa:(.
 
Vaarana toki on joutua jälkikäteen parturoiduksi pitkällä veitsellä tai saada henkilökohtainen audienssi Mahmudin kanssa joka vääntää hamppukravatteja kahdessa vuorossa paikallisessa vankilassa:(.

No, se on elämää sotatila alueella. Mulla on kuitenkin kutina että S200 on mahdollisesti ollut cyberhyökkäyksen kohteena jos joku syyrialaisista ole kädettänyt urakalla. Iipot on osoittanet vuosia sitten pystyvän vaikuttamaan Syyrian ilmapuolustusjärjestelmiin cyberin avulla. Siksi kait puuttinikin soitti iippojen suurlähettilään paikalle.
 
Näissä jutuissa kaikki on toki mahdollista. Oma veikkaus kuitenkin on että tuo lähettilään kanssa keskustelu on toisaalta tapa näyttää omalle kansalle että Herra on hereillä ja toisaalta varmistaa Israelilta että pelisäännöt eivät ole muuttuneet / epäselvät kummallekaan puolelle.
 
How To Defeat SA – 5

Visually/Non visually

Defeating the SA – 5 is a similar process to defeating an SA- 2/SA – 4. The only difference being that because of its massive range your are very unlikely to see the missile that’s coming for you. Luckily the SA – 5 is a very easy missile to defeat. When the SA – 5 launches at you you have two courses of action. One action you could take is to over G the missiles tracking solution, one executes this simply by turning into the missile as it guides into your path at close range (kinetic defeat). The other is to defeat the missile using counter measures, both these methods work well but a combination of both is best advised.
https://www.falcon-lounge.com/falcon-bms-essentials/threats-guide/surface-to-air-missile-sa-5-s200/

Rajut G liikkeet on varmaan ulkona kuviosta, mutta luulisi Venäläisten tiedustelukoneesta löytyvän joitakin harhavehkeitä elson ja cyberin lisäksi.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Vaikka olisi löytynytkin, niin ryssän ammattitaito ei riittäisi niiiden tulkitsemiseen saati vastatoimiin.

Vaikka tykkään niin en aliarvio niitä. Ehkä kummatkin osapuolet kädetti tuntuvasti ja pilotti sanoi: "Lisää votkaa Boris," kun ohjushälytin rupesi laulamaan. "Ei ne meitä ammu."
 
No, se on elämää sotatila alueella. Mulla on kuitenkin kutina että S200 on mahdollisesti ollut cyberhyökkäyksen kohteena jos joku syyrialaisista ole kädettänyt urakalla. Iipot on osoittanet vuosia sitten pystyvän vaikuttamaan Syyrian ilmapuolustusjärjestelmiin cyberin avulla. Siksi kait puuttinikin soitti iippojen suurlähettilään paikalle.
Mutta mitä Israel voisi voittaa "hyökkäämällä" tällätavoin ruskien kimppuun? En löydä ensimmäistäkään järkevää syytä.
 
Mutta mitä Israel voisi voittaa "hyökkäämällä" tällätavoin ruskien kimppuun? En löydä ensimmäistäkään järkevää syytä.

Ehkä ei mitään, voi olla myös jonkun toisen tekosia ja ne haluaa pahaa ilmaa naapurin ja iippojen välille. Onko loogisempaa uskoa että joku alluha snakbar oli puikkojen ohjaimissa ja sai selville jostain että sionistikapitalistisikojen lentovehje oli seutuvilla ja näki punaista. Samaan aikaan naapurin koneessa ei uskottu että Syyrin joukot olisivat ampuneet heitä? Ehkä tämä on se traagisten yhteensattumien summa mistä puuttini sanoi.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top