Eikä siinä mitään, jos on tehty virhearvioita, niitä tehdään varmasti jatkossakin ja monella tavalla ja joka ilmansuuntaa kohti, niitä tehdään ideologioiden arvioinneissa jne. niin kauan, kun ihmissuku tallaa palloa. Tässä nimenomaisessa asiassa korottaisin erityiseen silmänvaloon Suomen paikan geopolitiikan kartalla ja Venäjän tuhatvuotisen historian, sen näköjään pysyvät tavoitteet ja tavat hakea etua ja vaikutusvaltaa lähiympäristössään. Tämä on asia, jonka nyt soisin pidettävän mielessä ainakin parin sukupolven ajan.
Katsotaan nyt sitten jatkossa, miten elinkeinoelämämme tulee määrittämään suhtautumista Venäjään. Elinkeinoelämä, kun asiat rauhoittuvat, tulee hakemaan kasvua Venäjältä ja se on seikka, joka tulee vaikuttamaan myös kotimaiseen asenneilmastoon ja median toimintaan.
Kun arvioitte Tarjan lallatuksia, niin muistakaa, että osittain kyse oli myös siitä, että Tarjan osana oli myös vauhdittaa suomalaisittain suurten yritysten toimintaa Venäjällä, luoda henkilökohtaisella panoksellaan edellytyksiä investointitoiminnalle jne. Ei Tarjakaan ollut mitenkään riippumaton lallattaja, kyllä hänen presidentintehtäväänsä kuului suomalaisen elinkeinoelämän työntöpunttina toimiminen. Ja Tarja muuten toimi erittäin samassa linjassa EUn rintaman kanssa, samaa kissanvaihtoa harrastivat muutkin EU-päättäjät. Eli ei Tarjan toiminta mitenkään ihmeellisesti poikennut Euroopan valtioiden joukossa.
Kannattaa muistaa sekin, että Tarjaerkkijne. eivät suinkaan keksineet Ottawan miinakieltoa. Ottawa nimenä viittaa johonkin Helsinkiä suurempaan ja siihen taitavat kuulua suunnilleen kaikki pl. isot valtiot ja Israel. Eli tässäkään ei Suomi toiminut poikkeuksellisesti vaan samassa linjassa EUn ja muiden samisten kanssa.
Olisi somaa limputtaa kaikki vastenmielisenä nyt pidettävät asiat Tarjan niskaan, mutta se olisi ei paitsi tolloa, se olisi myös epä-älyllistä....ja silloin jää helposti huomaamatta kansakuntamme seuraavat siirrot....jahka aika koittaa.
Sillä mikään ei muutu.
Se on tietenkin totta, että usko Venäjän demokratisoitumiseen oli levinnyt laajemmallekin Eurooppaan - Tarja Halonen ei siis tässä suhteessa ollut yksin liikenteessä. En tietenkään ole seurannut tarkoin sitä millaisia kommentteja toisaalla Euroopassa Putinista ja Venäjästä lausuttiin, Suomessa tarkkailu on keskittynyt erityisesti suomalaisten poliitikkojen (ja talousihmisten) lausuntoihin ja Tarja Halosen presidenttikaudella hänen roolilla oli suuren suuri merkitys niin hyvässä kuin myös pahassa. Hyvässä lähinnä siinä, että hänen toimintansa saattoi edesauttaa yritysten toimintaa Venäjällä mutta sikäli mikäli tunnen Venäjää ja sikäläistä suhtautumista ulkomaalaisyrityksiin/-konserneihin niin en nyt kovinkaan kauheasti ryhdy liputtamaan Halosenkaan puolesta vaikka tasavallan presidenttinä hänellä oli status, jota kenelläkään muulla suomalaisella ei ollut - venäläisille kun titteleillä on edelleen merkitystä huomattavan paljon.
Loppujen lopuksi ne paljon puhutut "ystävyyssuhteetkin" olivat kovin teennäisiä ja kuten maailma on osoittanut Ukrainan tapauksessa, ne ystävyyssuhteet ovat ennenkaikkea kovin yksipuoliset - siinä tapauksessa mikäli Venäjä katsoo etujaan poljetun tai kokee asemansa tavalla tai toisella uhatuksi, sen toiminta on pahimmillaan kaikkea muuta kuin sivistynyttä. Ja tuntuu hyvin siltä, että esim. juuri Halosen kaudella jätettiin huomioimatta se, että ystävyyssuhteet Venäjän kanssa eivät missään nimessä olleet tasa-arvoiset - sellaista oli edes turha kuvitella, vaan kyse oli selkeästi sellaisesta suhteesta jossa toisella osapuolella oli olennaisesti suurempi painoarvo ja joka katsoi voivansa soveltaa sovittuja sopimuksia haluamallaan tavalla, mikä näkyi esim. ajoittaisena "simputtamisena" rajalla tms. Tässä suhteessa näen, että Halonen oli vankan ideologiansa vanki, hän ei halunnut tunnustaa tätä ongelmaa Venäjä-suhteissa - toisaalta Haloselle maiden suhteet saattoivat olla luonnollisetkin, koska maiden välinen suhde oli hyvin samansuuntainen kylmän sodan aikana ja täten kenties Haloselle ns. "normaalit" ja "hyvät".
Mutta suurimman virheen minusta Halonen teki valtakaudellaan siinä ettei hän ymmärtänyt olevansa suomalaisten presidentti ja ettei hän ymmärtänyt sitä, että hänen olisi tullut ajaa toimessaan myös Suomen etua. Tavallaan on turhauttavaa nostaa esille Ottawan sopimus esimerkkinä tästä mutta sen kohdalla on huomioitava se, että vaikka jv. miinoista alettiin puhua jo 90-luvulla ja prinsessa Diana teki asian eteen paljon töitä, Suomessa tämän vuosituhannen puolella, kun aihe tuli ajankohtaiseksi, juuri Tarja Halonen - toimiessaan tasavallan presidenttinä ja samalla puolustusvoimien ylipäällikkönä - oli ajamassa hyvin voimakkaasti eteenpäin sopimusta joka vaikuttaa kaikesta huolimatta Suomen puolustamiseen etenkin kun niitä määrärahoja korvaavien asejärjestelmien hankintaan ei ole tullut riittävästi. Tässä tapauksessa Tarja Halonen ja toissijaisesti Erkki Tuomioja ja lukuisat punavihreän ideologian kyllästämät tahot lankesivat tunteikkaaseen (joskin todella oivallisesti laadittuun kampanjaan) ja ryhtyivät suorastaan vaatimalla vaatimaan jalkaväkimiinatonta Suomea.
Ja haluan erityisesti lausua onnittelut kamppanjan puolesta toimineille henkilöille. He onnistuivat tehtävässään todella oivallisesti ja he onnistuivat tunteisiin vetoavalla kamppanjalla saamaan päättäjät epävarmoiksi ja lopulta ratifioimaan sopimuksen. Merkittävää tässä on tietenkin se, että jälleen kerran ammattilaisten arvio ohitettiin (eli puolustusvoimien) ja merkittävä painoarvo oli puolustuskysymysten kannalta täydellisten amatöörien kampanjalla - miinoihin silpoutuvat neekerilapset ovat arvokkaampia kuin suomen kansalaiset, jotka tarvittaessa joutuvat puolustamaan Suomea. Herää vain kysymys, miksei Ottawan sopimuksen vastustajat lähteneet kampanjoimaan tunteisiin vetoavalla kampanjalla sen sijaan, että turvautuivat faktaan - maailman sivu on osoitettu se, että tunteisiin vetoavat kampanjat ovat usein niskanpäällä...
Ja muutenkin tämä koko kansan presidenttinä itseään mainostanut (vai muistanko väärin) osoitti karvansa ja puolensa jättämällä väliin vapaussodan 90-vuotis juhlapäivän (käytän itse kaikesta huolimatta mielummin neutraalia kansalaissota-termiä) juhallisuudet. Tuolloin tämä koko kansan presidentti otti kuitenkin osaa 14.6. järjestettyyn punaisten muistojuhlaan Tammisaaressa.
Ja tavallaan jatkumoa tälle punaideologialle ja sen syövyttämälle mielelle ovat nämä lausunnot eestiläisten "posttraumaattisista" oireista jotka ilmenevät Venäjään kohdistetuissa lausunnoissa - kaiken tapahtuneen jälkeen minulle kyllä muodostuu kuva, jonka mukaan Halosella itsellään on suuren suuret traumat kannettavana harteillaan maailman muuttumisen myötä - sosialistisen maailman romahtaminen liene suuren suuri järkytys hänelle ja nyt traumaa liennytetään suhteiden ylläpitämisellä semi-diktatuuriseen Venäjään.
vlad.
