Vonka
Supreme Leader
Jotta tämä veroihin ja verotukseen liittyvä kokonaisuus saataisiin tasapuoliseksi ja väärinkäytöksille mahdollisimman vähän mahdollisuuksia, tarvittaisiin globaaleja toimia. Näin verotus voitaisiin toteuttaa yhtenäisesti suuremmilla yhtenäisillä talousalueilla. Esimerkiksi koko EU:ssa (tai jopa globaalisti). Tämä tarkoittaisi entistäkin suurempaa yhtenäisyyttä liike-elämän, teollisuuden ja kaupan osalta sekä erityisesti siinä kuinka yhteiskunnissa toteutetaan verovaroilla kustannettuja palveluita. Myös turvallisuuteen (armeijaan jne.) liittyvät asiat tulisi voida hoitaa yhtenäisesti. Vähän samaan suuntaan kuin esim. puolustusliitto NATO:ssa jossa jäsenvaltioiden tulisi sijoittaa puolustukseen 2% BKT:sta.
Jos verotus saataisiin tasapuoliseksi niin se mahdollisesti toisi veroparatiiseihin piilotetut lailliset varat näkyville. Samalla kun vähennettäisiin rikollisesta rahan piilopaikkoja.
Kysymys ei ole kuitenkaan ihan pikkujutusta.
Itse näen että suomalaisilla (ja tanskalaisilla ym. korkean verotuksen maiden kansalaisilla) on tässä verotuksen ja yhteiskuntien sisäisten tulonsiirtojen yhtenäistämisessä vain voitettavaa.
Maailma kehittyy jatkossa siihen suuntaan että yhteiskuntien (kansojen, maiden, valtioiden) on tulevaisuudessa jätettävä aikaisempaa suurempi osa hyvinvointipalveluista/tulonsiirroista kansalaisten itsensä kustannettaviksi. Niin sanottujen "vapaamatkustajien" määrä on monissa yhteiskunnissa lisääntynyt niin paljon ettei verotuksella ole mahdollista kattaa sosiaali-/terveys-/koulu- jne. palveluiden kustannuksia. Tämä tarkoittaa sitä että yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen jatkossa vain ja ainoastaan peruspalvelut. Kaikkien muiden palveluiden kustantamisesta jää vastuu kansalaisille/perheille itselleen.
Olen varma, että nämä punkit syövät myös tavallista elinkeinoelämää mutkan kautta: Jos veroparatiisit saataisiin Yhdysvaltain ja EU:n toimin ajettua alas, voisikohan Suomessa siirtyä tasaveroon ja tehdä muillakin työnantaja-alennuksilla normaali yrittäminen oikeasti kannattavaksi puuhaksi? Paljonko verotettavaa menee varjoihin Suomesta vuositasolla? Mikä on näihin veroparatiiseihin liittyvän harmaan talouden määrä kansallisesti?
Minusta tuntuu siltä, että kuuden euron pitsa ei olekaan maan suurin ongelma.