Viet Nam, eli miten sotaa ei pidä käydä

Hilan lukko kirjoitti:
Mun ikäisille ei lainkaan harvinainen tapa tutustua sotahistoriaan. 60-80 luvulla nuoruuttaan viettäneet saivat yllättävän hyvät tiedot pääkohdista.
Saksalaiset ja Japskit eivät koskaan voittaneet, vaikka tulivat auringosta.
Mein gott.
Klikkaa laajentaaksesi...
Saatan muistaa väärin, mutta eikös jossain "Itärintaman" Korkeajännityksessä saksalaiset olleet hyviksiä ja ryss.. anteeksi neuvostoliittolaiset pahiksia?
Muuten olen kyllä sitä mieltä että ehkä nykylastenkin pitäisi lukea Korkeajännitystä..
 
baikal kirjoitti:
Usa menetti käsittämättömän miehekkään määrän erilaisia koptereita. Ja aivan hirmu määrä rikkoontui, vahingoittui vihollistulessa jne.
Klikkaa laajentaaksesi...

Just niin, mutta kun vihollistulesta ja teknisistä vioista aiheutuneet tappiot suhteuttaa kokonaislentomäärään, niin tappiot olivatkin vähintään kohtuullisia.
 
baikal kirjoitti:
Kyllä. Toiminnan kokonaisvolyymi on ollut jotain huimaa. Lentosuoritteiden lkm täytyy olla jotain aivan tieteellistä.
Klikkaa laajentaaksesi...

En enää tarkkaan muista tappioprosentteja, jotka varmaankin löytyvät jostain Wikipedian syövereistä, mutta taisivat olla selvästi alle prosentin tai vähemmän?
 
PSB 5500 kirjoitti:
Saatan muistaa väärin, mutta eikös jossain "Itärintaman" Korkeajännityksessä saksalaiset olleet hyviksiä ja ryss.. anteeksi neuvostoliittolaiset pahiksia?
Muuten olen kyllä sitä mieltä että ehkä nykylastenkin pitäisi lukea Korkeajännitystä..
Klikkaa laajentaaksesi...
Korkkarissa olleesta brittiläisen käsikirjoittajan tarinasta opin, että suomalaiset vuorasivat talvisodassa juoksuhaudat kauttaaltaan turkiksilla ja heikot jäät 'naamioitiin kestäväiksi', jotta vihollisen panssarit olisivat niihin ajaneet ja uponneet.
Niin, ja brittiläiset tarkkailijaupseerit ratkaisivat taistelun... aseettomalla ranskalaisella maailmansodan aikaisella tankilla.

Itse asiassa tuo taisi olla jokin verrattain tuore korkkari (90-luvun loppu?); samassa niteessä oli kertomus suomalaisista Karhun veljeksistä puna-armeijassa, joista toinen taisi olla politrukki.

Ainakin niissä tarinoissa, joissa sakut maksavat ikuista velkaa Siperian louhoksissa, saksalaiset esitetään hyviksinä ja turvallisuusmiehen viittaan puetut venäläiset pahiksina (mikä tietysti tuossa asiayhteydessä on ollut ihan tottakin).
 
88b2c73febc44fd88603db3934709856.jpg


Legioonalaisia koulutettiin käyttämään kevyttä FM 24/29 -konekivääriä.
Kauko Väntti on kuvassa oikealla.
KUVA: HARRI KOLIN KOKOELMA


Kohtalona Dien Bien Phu​

Indokiinan sodassa 1940- ja 50-luvun taitteessa taisteli kymmeniä suomalaisia.
Harvinaiset kirjeet kertovat tarinan legioonalaisesta, jonka kohtaloksi koitui Dien Bien Phu.

www.hs.fi

Muukalaislegioona | Suomalaisen legionaalaisen harvinaiset kirjeet paljastavat Indokiinan sodan raakuuden: ”Ajattelen koska mahtavat minua kantaa olallaan käärittynä sinivalkopunaiseen lippuun”

Indokiinan sodassa 1940- ja 50-luvun taitteessa taisteli kymmeniä suomalaisia. Harvinaiset kirjeet kertovat tarinan legioonalaisesta, jonka kohtaloksi koitui Dien Bien Phu.
www.hs.fi www.hs.fi


LEGIOONA lähetti Väntin Afrikasta Indokiinaan loppuvuonna 1952.
Ensimmäinen kirje Suomeen on päivätty marraskuun lopussa Nha Trangissa, joka on nykyään suosittu rantalomakohde Vietnamissa.
”Valtaosa on täällä saksalaisia entisiä SS-miehiä ja upseereita.
Vain yhden suomalaisen olen tavannut täällä ollessani.
Kanssani pestautui kyllä kolme muuta meikäläistä mutta ikäväksi ja harmiksi jouduimme eri joukko-osastoihin, kuka Tunisiaan, kuka Marokkoon”, Väntti kirjoitti.
Väntti osasi saksaa ja viihtyi hyvin saksalaisten seurassa.


TOISEN LUOKAN legioonalaisen olot olivat välillä kurjat. Suomalaista vaivasi koti-ikävä:

”Viinipullo on vierelläni, ja välissä haukkaan riisiä ja kirjoitan. Polttavan kuuma päivä on jälleen illassa ja ilta hämärtyy, muistelen kaiholla kaunista kotimaatani ja tulee väkisinkin haikea mieli.”


Väntti pyysi ystäväänsä Taito Lapveteläistä lähettämään Suomesta lehtiä luettavaksi. Hän ilahtui aina, kun tapasi toisia suomalaisia.


Sattumalta Väntti osui Indokiinassa kaatuneen suomalaisen legioonalaisen haudalle.


”Näin luki ristissä: Légionnaire Hiltunen – mort pour la France. Tein kunniaa maanmieheni muistolle, ja seistessäni vierähti kevyt kyynel poskelleni. Se ei ole tapaistani, hän on poissa, ja jos pääsen hänen vierelleen, niin minun on hyvä olla”, Väntti kirjoitti.


Kuumuus, rankkasateet, viidakko ja taudit ottivat hermoille. Kuoleman ajatukset tulivat mieleen:

”Jälleen täällä on kovat paikat, verta, hikeä ja kyyneleitä. Kavereitani on lähipäivinä mennyt useitakin, on kovin ikävä tunne joskus. Ajattelen koska mahtavat minua kantaa olallaan käärittynä sinivalkopunaiseen lippuun.”


Kuolema myös kävi lähellä.

”Kirjoitan tämän lappusen kaikessa kiireessä. Helvetti on irti. Nyt on kuule vittumaiset paikat. Kavereita on paljon mennyt. Olipa vähällä 6. päivä tätä kuuta. Mutta vielä olen vahvuudessa”, hän kirjoitti marraskuussa 1953, kun ranskalaisten tilanne Indokiinassa alkoi olla jo tukala.


INDOKIINAN sota oli niin julmaa kuin vain sota voi olla. Sotarikoksiin syyllistyttiin puolin ja toisin. Väntin kirjeet todistavat samaa.

Kaikkea suomalainen ei voinut ystävälleen kertoa, koska kirjeet kulkivat sensuurin läpi. Hän arveli, että sensoreina oli myös suomea taitavia.


”Joskus toimimme kaukana selustassa huoltoteillä samalla tavalla kuin suomalaiset kaukopartiot. Milloin taas on jonkun kylän hävitys, jossa on esiintynyt kommunistijoukkoja. Peli on ehdottomasti raakaa, käskyt ovat selviä, niistä ei voi erehtyä”, Väntti kirjoitti.


Hän kuvasi myös yksityiskohtaisesti, millaisen silpomisen kohteeksi oli joutunut Vietminhin käsiin yöllä joutunut legioonalainen. ”Kosto elää, ja kyllä me osaamme myös”, uhosi Väntti.


”Ja juovuksissa meikäläiset aina menevät kiinalaiskylään rähisemään. Ja sen arvaat, mitä legioonalaiset siellä tekevät. Upseeri useinkin hymähtää, kun kuulee jonkun kiinalaisen olevan päätä lyhyempi.”


LEGENDAARINEN Dien Bien Phun suurtaistelu käytiin 13.3.–7.5. 1954. Se päättyi ranskalaisten täydelliseen tappioon.

Antautuneiden sotilaiden joukossa oli legioonalainen Väntti. Hänen sen jälkeisistä vaiheistaan ei ole tarkempaa tietoa.


”Kyllä huokaan kun tämä reissu on kerran loppu. Se on iloinen päivä”, Väntti oli kirjoittanut eräässä kirjeessään.
Klikkaa laajentaaksesi...
ec3e2d5de9db4d9db2495c5dfdaab3a5.jpg

”Kyllä kerran huokaan kun tämä reissu on kerran loppu.
Se on iloinen päivä”, Väntti kirjoitti.KUVA: JUSSI PARTANEN


Joulukuussa 1954 Muukalaislegioona kirjasi arkistoonsa, että toisen luokan legioonalainen Kastro Vanti [Kauko Väntti] oli kuollut vankileirillä Pohjois-Vietnamissa heinäkuussa 1954.
Kuolinsyyksi merkittiin maladie, sairaus.

21682b7dc5a9495dac3fc82cc394d81f.jpg


Kauko Väntin ja hänen isänsä nimet ovat maatuneessa hautakivessä entisen Konevitsan evakkoluostarin Hiekan hautausmaalla Keiteleellä.
Kuolinpaikaksi on merkitty virheellisesti Ranska.KUVA: HANNU PYYKKÖNEN
 
Commander kirjoitti:
Luettuani juuri Cobra-lentäjän muistelmat, uskaltaisin melkein sanoa, että aseistamattomien tiedustelukopterien miehistöt olivat tosi kovia! Milloinkaan ei tiennyt, milloin nalli napsahtaa...
Klikkaa laajentaaksesi...

Olen lukenut ilmeisesti saman kirjan. Tulin ihan samaan johtopäätökseen.
 
Commander kirjoitti:
En enää tarkkaan muista tappioprosentteja, jotka varmaankin löytyvät jostain Wikipedian syövereistä, mutta taisivat olla selvästi alle prosentin tai vähemmän?
Klikkaa laajentaaksesi...
A. Lapin artikkelista:
" Helikoptereilla suoritettiin 1966-1972 yhteensä 37 212 000 lentoa. Menetykset olivat 4 862 helikopteria, joista vajaat 50% alasammuttuina. Lentosuoritusten määrään vähäiset, noin 0.04%."
 
Commander kirjoitti:
En enää tarkkaan muista tappioprosentteja, jotka varmaankin löytyvät jostain Wikipedian syövereistä, mutta taisivat olla selvästi alle prosentin tai vähemmän?
Klikkaa laajentaaksesi...

@Wagner tuossa lukuja laittoikin.

Mutta tappioprosentit ovat suhteellinen käsite. Vietnamiin lähetettiin noin 12000 helikopteria sodan aikana. Niistä menetettiin eri syistä noin 5600kpl. Noin laskien tappioprosentti lähentelee 50%.


Lentosuoritteiden määrä ei mielestäni kerro paljoakaan, koska valtaosa lennoista ei ollut taistelulentoja vaan erilaisia kuljetuslentoja.
 
Toisaalta samaan aikaan Kanada syvässä rauhan tilassa menetti 110 F-104 Starfighteriään 232:sta, eli 46 %. F-86 Sabreista ajoivat tonttiin yli 50 %. Tuohon verrattuna USA:n helikoptereiden suoritus, paljon lentoa suurina parvina matalalla ja osin viholliskosketuksessa on suorastaan mairitteleva suoritus. Suhteuttaminen lentosuoritteisiin on ihan perusteltua, sillä 60-luku oli ilmailussa hurjaa aikaa ja riskit kumuloituvat toiminnan aktiivisuuden myötä. Samoin toimintakulttuurissa oli ja on merkittäviä eroja, Japanin tappioprosentti samoilla Starfightereillä oli 10 % ja Espanjan 0 % (Espanja tosin käytti konetta muistaakseni vain 5 vuoden ajan - riskit eivät ehtineet kumuloitua ja realisoitua).
 
inscout kirjoitti:
@Wagner tuossa lukuja laittoikin.

Mutta tappioprosentit ovat suhteellinen käsite. Vietnamiin lähetettiin noin 12000 helikopteria sodan aikana. Niistä menetettiin eri syistä noin 5600kpl. Noin laskien tappioprosentti lähentelee 50%.


Lentosuoritteiden määrä ei mielestäni kerro paljoakaan, koska valtaosa lennoista ei ollut taistelulentoja vaan erilaisia kuljetuslentoja.
Klikkaa laajentaaksesi...

Menetetty kone /lentosuoritus on kyllä se laskentaperiaate, mitä nähtävästi mekin käytämme. Vastustajalle aiheutettujen tappioiden ollessa muistaakseni jotain muutaman prosentin luokkaa, romahtaa vastapuolen taistelukyky hyvin nopeasti, mikäli ei saa täydennyksiä.
 
Wagner kirjoitti:
A. Lapin artikkelista:
" Helikoptereilla suoritettiin 1966-1972 yhteensä 37 212 000 lentoa. Menetykset olivat 4 862 helikopteria, joista vajaat 50% alasammuttuina. Lentosuoritusten määrään vähäiset, noin 0.04%."
Klikkaa laajentaaksesi...

En tiedä miten lento on tuossa määritetty. Noususta-laskuun varmaan. Tyypillistä taisi olla monta lyhyttä lentoa (työ)päivässä ja vapaapäiviä välissä. Jos joku oli sijoitettu esim kuljetus tai medevac pilotiksi ja lensi vuodessa 1000 lentoa niin todennäköisesti otti tulta ja kopterissa kärsittiin tappioita. Tuolla promillen osan todennäköisyydelläkin kopterin menetys alkaa olla jo kohtuu suuri riski ja mission kill käytännössä toistuva realiteetti.

Ikävin osa sattui mielestäni aktiivisten joukkojen tukeen sijoitetuille kuljetuskomppanioille ja medevac piloteille. Tuli tulta tai ei, niin suunnitelman mukaan piti joukkoja viedä, noutaa ja evakuoida ja usein pieneltä LZ:ta yksi kopteri kerrallaan. Kärjistymä varmaan ARVN evakuointi Lam Son 719 operaatiossa. Vastustaja keskittää tulivoimaa LZ välittömään läheisyyteen ja napsii koptereita yksi kerrallaan.

Jenkeillä sentään kaluston täydennys pelasi. Alasammutun kopterin miehistö vietiin ripeimmillään suoraan pelastamisen jälkeen poimimaan uusi kopteri alle ja välittömästi seuraavalle tehtävälle poimimaan joukkoja samalta LZ:lta. Joku miehistö taisi jättää samana päivänä parikin kopteria Laosiin. Kuumassa paikassa toki pienempikin kalustovaurio johti kopterin menetykseen kun vaurioituneita koptereita ei voitu evakuoida.
 
ip kirjoitti:
En tiedä miten lento on tuossa määritetty. Noususta-laskuun varmaan. Tyypillistä taisi olla monta lyhyttä lentoa (työ)päivässä ja vapaapäiviä välissä. Jos joku oli sijoitettu esim kuljetus tai medevac pilotiksi ja lensi vuodessa 1000 lentoa niin todennäköisesti otti tulta ja kopterissa kärsittiin tappioita. Tuolla promillen osan todennäköisyydelläkin kopterin menetys alkaa olla jo kohtuu suuri riski ja mission kill käytännössä toistuva realiteetti.

Ikävin osa sattui mielestäni aktiivisten joukkojen tukeen sijoitetuille kuljetuskomppanioille ja medevac piloteille. Tuli tulta tai ei, niin suunnitelman mukaan piti joukkoja viedä, noutaa ja evakuoida ja usein pieneltä LZ:ta yksi kopteri kerrallaan. Kärjistymä varmaan ARVN evakuointi Lam Son 719 operaatiossa. Vastustaja keskittää tulivoimaa LZ välittömään läheisyyteen ja napsii koptereita yksi kerrallaan.

Jenkeillä sentään kaluston täydennys pelasi. Alasammutun kopterin miehistö vietiin ripeimmillään suoraan pelastamisen jälkeen poimimaan uusi kopteri alle ja välittömästi seuraavalle tehtävälle poimimaan joukkoja samalta LZ:lta. Joku miehistö taisi jättää samana päivänä parikin kopteria Laosiin. Kuumassa paikassa toki pienempikin kalustovaurio johti kopterin menetykseen kun vaurioituneita koptereita ei voitu evakuoida.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuo miehistön pelastuminen/menettäminenhän on se juttu nykyisten asevoimien toiminnassa. Kun pitkälle koulutettua miehistöä menetetään tarpeeksi/liikaa (näkökulmasta riippuen), toiminta alkaa takkuamaan. Esim. Battle of Britainnin lopputulokseen vaikuttavista tekijöistä yksi oli se, että britit pystyivät usein pelastamaan laskuvarjolla hypänneet lentäjänsä joko merestä tai maalta, kun taas saksalaiset lentäjät menetettiin lähes automaattisesti joko hukkuneina tai vankeina.

Vietnamin sodassahan jenkit panosti tosissaan alasammuttujen lentomiehistöjen pelastamiseen ja vieläpä melko hyvällä menestyksellä.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top