#vihapuhe


Härkösellä lipsahti vihapuheen puolelle. Niqabin kutsuminen jätesäkiksi on selkeästi islamofobista ja naisvihamielistä.
main-qimg-99a74cc8473c8573b47ced3983cb1282-c
 
Tuo on vissiin trollitili. Tosin aika vaikeaa noitten parodiatilien erottaminen oikeista tuppaa nykyään olemaan.

Katso liite: 20405

Ja mikä kiinnostavaa, Twitter ei käytännössä lotkauta korvaansa näille raportoinneille parodiatileistä - tai tässä tapauksessa kyse ei mielestäni ole parodiatilistä tyyliin @DarthPutinKGB vaan ennemminkin huijaustilistä, jolla pyritään hämärtämään toden ja fiktion rajaa ja synnyttämään mielikuvia todellisesta henkilöstä tai ryhmästä, johon hän kuuluu.

Minulla on omakohtaista kokemusta Twitterin leväperäisestä toiminnasta, reilu vuosi sitten sain riesakseni Twitterissä "henkilön", joka esiintyi nimellä, joka oli lähes sama kuin minun (1 kirjaimen ero) ja jonka tilillä oli kuvakaappauksia omalta twittertililtäni. Raportoin Twitterille tilistä, raportoin myös useimmista twiiteistä, jotka olivat - hmmm - mauttomia ja joissa levitettiin disinformaatiota useammasta tahosta (myös minusta) ja joissa epäsuorasti uhattiin minua. Yksikään raportointi ei johtanut Twitterin taholta mihinkään toimenpiteeseen, joten lopulta annoin asian olla enkä enää ole jaksanut sen tarkemmin seurata mitä potaskaa kyseinen käyttäjä levittää minusta - tai kenestäkään muustakaan.

Kyseinen käyttäjä, todennäköisesti käyttäjät, esiintyi toisella tunnuksella esim. youtubessa, kommentoiden Suomi Ensin porukan toimintaa positiivisessa sävyssä, hän/he kuuluvat myös täkäläisiin putinisteihin.

En pistä enää painoa Twitterin tai Facebookin edustajien puheille häirinnän kitkemisestä. Se voi olla aktiivista jollain kielialueella tai jonain aikana, mutta sitten kun siirrytään suurempiin ympyröihin, niin raha alkaa puhua ja jos valtion X edustajia on töissä tai aktiivisesti mukana näiden yhtiöiden toiminnassa, niin mitäpä sitä enää rypistelemään.
 
Raportoin Twitterille tilistä, raportoin myös useimmista twiiteistä, jotka olivat - hmmm - mauttomia ja joissa levitettiin disinformaatiota useammasta tahosta (myös minusta) ja joissa epäsuorasti uhattiin minua.

Näyttipä eräs "hauska parodiatili" esittävän kovasti uhkauksen kaltaisen suuntaasi siellä ihan hiljattainkin. Lienee näitä samoja toimijoita. Nämä some-jätit ovat kovin epätasaisia moderoinnissaan. Bännejä napsahtaa välillä ihan vain mielipiteistä, mutta väkivallan toivotukset (jos ei nyt suoraan tappouhkaukset?) menee ihan sujuvasti riman ylitse.
 
Omasta mielestäni jokainen motiivi, joka aiheuttaa ihmisen pahoinpitelyn tai edes laittoman uhkauksen, on "vihamotiivi". En tee eroa sen välille, johtuuko se vaikkapa väärästä puoluekannasta tai kenties uskonnollisista näkemyksistä. Rasismin kaltaiset raskautustekijät pitäisi poistaa rikoslaista, samoin kiihottamisen kansanryhmää vastaan joka myös johtaa hyvin ailahtelevaisiin vaikutuksiin eri tilanteissa ja estää asiallisen(kin) uskontokritiikin, vaikka uskonto ei ole "kansanryhmä".

Mutta vastaavasti kaikkia väkivalta- ja henkirikostuomioita pitäisi nostaa tuntuvasti. JOKAINEN niistä on viharikos. Yhteiskuntakelvottoman yksilön korjaaminen onnistuu ani harvoin, mutta faktaa on se, että niin kauan kuin "sarjakuristajan" tyyppiset henkilöt ovat vankilassa, suojaa se muita ihmisiä juuri siltä ihmiseltä juuri sen tuomion ajan.
 
Näyttipä eräs "hauska parodiatili" esittävän kovasti uhkauksen kaltaisen suuntaasi siellä ihan hiljattainkin. Lienee näitä samoja toimijoita. Nämä some-jätit ovat kovin epätasaisia moderoinnissaan. Bännejä napsahtaa välillä ihan vain mielipiteistä, mutta väkivallan toivotukset (jos ei nyt suoraan tappouhkaukset?) menee ihan sujuvasti riman ylitse.

Saanen arvata, olikohan kyseessa "Reportteri..." -alkuinen tili? Kyllä samoja toimijoita, jollei suorastaan sama, joka aiemminkin oli kimpussani. Twitterissä on ainakin 3-4 tiliä, jotka suoltavat potaskaa ja yrittävät härnätä minua, @Reportteri... on yksi niistä, sitten on tämä @MarcoEnq... -alkuinen ressukka ja eräässä vaiheessa kolmantena oli @SilverHat... joka on tainnut vaihtaa tunnusta. Eräiden saamieni tietojen perusteella kyseessä on enemmän kuin yksi henkilö.
 
Saanen arvata, olikohan kyseessa "Reportteri..." -alkuinen tili? Kyllä samoja toimijoita, jollei suorastaan sama, joka aiemminkin oli kimpussani. Twitterissä on ainakin 3-4 tiliä, jotka suoltavat potaskaa ja yrittävät härnätä minua, @Reportteri... on yksi niistä, sitten on tämä @MarcoEnq... -alkuinen ressukka ja eräässä vaiheessa kolmantena oli @SilverHat... joka on tainnut vaihtaa tunnusta. Eräiden saamieni tietojen perusteella kyseessä on enemmän kuin yksi henkilö.

Kyllä, juuri kyseinen tili oli kyseessä.
 
Vaikka professorikin yrittää taivuttaa parhaansa mukaan, joutuu hänkin myöntämään että tämä juttu on tyhjän tynnyrin kuminaa:

Myös päätökseen tutustunut Nuotio ihmettelee, miksi perusteluissa ei ole otettu vahvemmin esiin sananvapautta ja toimittajien työskentelymahdollisuuksia.

Se ei olisi varmaankaan muuttanut päätöksen lopputulosta tässä tapauksessa, mutta perusteluissa ei ole tunnistettu mediaan ja toimittajaan kohdistuvan häirinnän luonnetta”, Nuotio sanoo.
 
"Sananvapaus ja työskentelymahdollisuudet"

Turun Sanomien toimittajan tapaus ja Helsingin Sanomien tietovuotojuttu.
Molemmissa haluttiin laajentaa "toimittajien sananvapautta",
koputeltiin kepillä jäätä että kuinka kauas voidaan mennä.

Ihmettelen valittelua "toimittajien vapauksista".
Yksi vapaimmista maista.

Mutta se vastuu, jos on vapauksia niin pitäisi olla vastuutakin.
 
Orpo ja hänen vaimonsa joutuivat jälleen vihasivuston hyökkäyksen kohteeksi

Vihasivusto MV vihjaa perättömästi, että valtiovarainministeri Orpon vaimo tietäisi salasanan ministerin sähköpostiin.
https://m.iltalehti.fi/politiikka/201803252200836381_pi.shtml

- Poliisi käski meitä ottamaan yhteyttä MV-lehteen jutuista, jotka halutaan poistettavaksi. Jutut käsittelivät osin myös minua, mutta minä en ole oikeusprosessissa osapuolena, Orpo sanoo.
Poliisin kehotuksesta Niina Kanniainen-Orpo lähetti miehelleen meilin MV-lehden poistettaviin juttuihin liittyen, jonka valtiovarainministeri lähetti omasta meilistään MV-lehteen vaimonsa allekirjoittamana.
- Päätimme lähettää viestin minun meilistäni, koska emme halunneet antaa MV-lehden porukalle vaimoni henkilökohtaista sähköpostiosoitetta, Orpo sanoo
 
Tuo väite ontuu hieman.

- Päätimme lähettää viestin minun meilistäni, koska emme halunneet antaa MV-lehden porukalle vaimoni henkilökohtaista sähköpostiosoitetta, Orpo sanoo

Ei tarvi kuin laittaa nettiin lakiverstaan nettisivut niin sieltä tuon Niinan sähköpostin löytää ihan yhteystiedoista. Todella salainen sähköposti.
 
Edit: Moderaattori muokkasi tujauksen tuota Kanniaisen-orpon osoitetta. Ei toimita tässä kohtaa liian hövelisti.

Ehkä tuo [email protected] ei ole hänen henkilökohtainen vaan työmeili. Mutta siinä tapauksessa voisi vapaasti käyttää sitä. Ehkä ajattelivat että on enemmän painovoimaa kun meiliosoite on ministerin?
 
Last edited by a moderator:
Ehkä tuo [email protected] ei ole hänen henkilökohtainen vaan työmeili. Mutta siinä tapauksessa voisi vapaasti käyttää sitä. Ehkä ajattelivat että on enemmän painovoimaa kun meiliosoite on ministerin?
Onkohan syytä napata kuitenkin nuo maili osoitteet kuuseen palstalta?

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ohjata tätä kautta hörhölaumaa poliitikon puolison kimppuun?
 
Viimeksi muokattu:
Vihapuhetta pukkaa.

Syyttäjä on nostanut Johan Bäckmania vastaan syytteet Ylen toimittajaan kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta sekä vainoamisesta. Toimittaja Jessica Aro on kertonut aiemmin julkisuudessa, että hän on joutunut Bäckmanin mustamaalauskampanjan kohteeksi. Toimittajan mukaan Bäckman on levittänyt hänestä valheita venäläisissä viestimissä ja sosiaalisessa mediassa. Bäckman on esiintynyt venäläisissä viestimissä Suomi-asiantuntijana.

Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen mukaan rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2014–2016. Hämäläisen mukaan pääsyyte on vainoaminen, jonka lisäksi jotkin yksittäiset teot täyttävät myös törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

”Lain mukaan vainoaminen on pitkäaikaista ja toistuvaa toimintaa, joka on omiaan aiheuttamaan asianomistajassa pelkoa tai ahdistusta. Tässä on kyse sen tyyppisestä toiminnasta”, Hämäläinen sanoo.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005618771.html

Desantti Batman on paha mies.
 
Eikös dosentilla ole diplomaattitaustaa, edustaja krimillä ja donetskissa.
Nyt olisi voinut lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
 
Back
Top